Niin, enpä tiedä *Kide*...
Oonhan mä tässä juossut karkuun jos jonkinnäkösiä tyyppejä..
Mutta sit kun itse kiinnostun, enkä saa sitä mitä haluan, niin menee pasmat sekasin...
Suistun raiteiltani ihan totaalisesti - hetkeksi...
Niin kuin eilen olin niin sekaisin että itkin ja nauroin ja oli hullu olo ja söin kokonaisen suklaakakun. :
Mä sanoin sitten Elvikselle eilen lopulta, että lopetetaan tää yhteydenpito, kun mä tiedän, että hän haluaa olla kaveri ja mä taisin sittenkin vähän ihastua, että hajottaa vaan pään tällainen..
Kyllähän se ymmärsi ja sanoi sitten, että olen kyllä aika avoin näiden tunteitteni kanssa!!
Ehkä oli vähän hämillään....
Sitten kun saatiin se keskusteltua ja lopetettiin puhelu, niin mä vaan itkin... Keskellä yötä yksin täällä, kolmeen asti,
oli niin sellainen olo että jees, pitkästä aikaa joku sai mut innostumaan, mutta mä en sitten kelpaa........
Whoaaaaaa, voittaja....
Melkein tuli säälittävä fiilis, tosin tajuan ne syyt niin hyvin, miksi tästä ei tullut mitään, ettei sen mun itsekunnioitusta pitäs laskea... Kyse nyt oli vaan luonteiden erilaisuudesta ja siitä, että toisella on se lapsi... Enkä mä tiedä olinko ihastunut Elvikseen ihan todellisista syistä, vaan herättikö se mussa vaan niin paljon toivoa, että päätin kohdistaa tunteet siihen.. Siis ne tunteet, jotka on muhinut mun sisällä
niin kauan odottaen vaan jotakuta, kehen ne kohdistais......
Täältä löytys sitten intohimoisia tunteita jollekin kunnon miehelle koko loppuelämäks,
joka päivälle...
Noh, rauhoitutaanpa.
Äiti sanoi puhelimessa mulle, että mun auraan on tullut lisää valoa ja värit on kirkastuneet,
olin kuulemma haalea ja samea jonkin aikaa sitten. Ja valoa on kuulemma tulossa lisää,
ja
se mies :
on kuulemma "lähempänä kuin uskotkaan".
Noi oli siis vaan mun äidin sanoja, onhan se selvänäköinen, nähnyt paljon itselleen tapahtuvia asioita ja enneunia, mutta suhtaudun
silti varauksella,,
