Kenguseni!
Vastaanpa minäkin vielä sinulle.Ardith kirjoitti asiaa tuon terapian suhteen.Muistanet varmaan että olen itse myös kärsinyt pitkistä rankoista masennuskausista.Olen myös vapaaehtoisesti ollut avo-osastolla kun päädyin tuohon epätoivoiseen ratkaisuun.Katsos silloin kuin mennään niin syvälle,ei ihminen ole enää oma itsensä.Asiat näyttävät vain niin mustilta ja ongelmat tuhat kertaa suuremmilta kuin ovatkaan.
Yhdyn edellisiin herkkyydestäsi ja siitä,että joskus käännät vielä nuo kovat kokemuksesi voimaksesi.
Ne kääntyvät niin,että voit auttaa toisia samassa tilanteessa olevia,koska tiedät mistä puhut ja tunnet nuo asiat.
Kukaan ei varmaan naura sinulle,jos noin paljon vanhempi mies käyttää sinua hyväkseen.Kyllä silloin on syytä katsoa miehen motiiveihin.
Ja kaikki me täällä sen varmaan ymmärrämme.
Myös tuosta kalamiehestasi alkoivat kyllä hälytyskelloni heti soimaan,kun hänestä kirjoitit.Noita juttuja olen niin paljon nähnyt ja jopa seurustellut hetken narkomaanin kanssa.
Kaksi vuotta meni hyvin.Se johtui siitä että oli vankilassa.
Kun tuli sieltä pois,tapasimme kaksi kertaa ja näin heti piikin jäljet kyynärtaipeessa.
Kaikki mitä olet kirjoittanut tuosta miehestä,on vain kertonut minulle samaa,mitä olen kymmeniä kertoja katsellut sivusta.
Enkä nyt ole edes yhtään vakuuttunut että olisi päässyt edes irti aineista.
Jos koet sijaisvanhemmat rakkaiksi,niin miksi et soita heille ja ole enemmän yhteydessä?
Itse olen aina iloinen kun sijaistyttöni soittaa.Hän on aivan samassa asemassa kuin muutkin lapseni ja yhtä rakas.
Kovia kokenut tyttö hänkin on,mutta nyt hyvin kiireinen työnsä ja opiskelujen kanssa ja siksi tapaamme harvoin.
Asioita käytiin monta vuotta läpi nuorisopsykiatrilla ja tytön elämä on raiteillaan.Hänkin etsi turvaa milloin kenestäkin.Poikaystävät kohtelivat huonosti,vaan eipä kohtele enää,koska tyttö on oppinut ettei hänen tarvitse hyväksyä mitä tahansa ja keneltä tahansa.
Perusta vain se oma koti ja kuten Elwyn tuolla neuvoi,keskity kouluttamaan sitten koiriasi ja etsi seuraa,jotka tukevat sinun kehitystäsi positiivisin asioin.
Olen itsekin mudassa möyrinyt ja kyllä,vaikkei sitä itse aina ymmärrä,niin osa on ollut ihan omaa syytäni.
Paljon tullut myös ulkoa päin.
Vaan ei enää.En suostu enää sellaiseen elämään.Niin minulla kuin sinullakin on oikeus odottaa saavamme vain parasta mahdollista kohtelua ja kohdella toisia samoin.
Älä ota tätä saarnana,vaikka vanhemmalta rouvalta tuleekin.
Rakkaudella sinulle kirjoitan ja toivon että etsit nyt pikaisesti apua itsellesi.Soita nyt heti huomenaamulla nuorisopsykiatriselle polille,tai MTT:oon.Jos ei paikkakunnallasi ole,niin vaikka päivystykseen ja kerro REHELLISESTI noista ajatuksistasi.Siitä se lähtee rullaamaan.
Ja on hyvä että muistat vielä enkelit.Sinulla on aina suuri joukko tukijoita mukanasi,vaikket heitä näe ja joskus tuntuisi,että ovat poissa.Eivät ole!
Luota vaan että elämä kantaa kun ottaa ohjakset käsiin.
Rakkain halauksin:Chandra
