Heips tupaan!
Istahdan vain hetkeksi ja annan tuon puheensolinanne valua ylitseni,sillä en juuri itse jaksa nyt puhua,mutta iloisia ääniä kuuntelen mielelläni.
Kiitän mansikoista ja tuon laktoositonta vaniljajädeä niille kyytipojaksi.
Päivä on ollu äärettömän tapahtumarikas ja kuitenkin verkkainen ja nyt on takki tyhjä.
Poika sai eilen lekurilta lähetteen katkolle,mutta piakat oli niin täynnä että vasta tänään pääsi sisään.
Meillä tuo katko tapahtuu vanhan mielisairaalan yhteydessä,jossa paljon rakennuksia.
Siellä on lastenosastosta aina mummoihin ja vaareihin,jotka eivät sieltä enää poistu kuin sitten kun saavat jättää maallisen kehonsa.
No,eilen niitä kuskeja olisi ollut roppakaupalla.Paikka tietysti sijaitsee (koska on ikivanha) poissa asutuksesta ja ihmisten silmistä keskellä metsää.
Kaunis se on ja minä nyt en koe sitä millään lailla poikkeavana muista sairaaloista.
Mutta,,,
Vanhempi siskoni,joka on niin kiltti ja kultainen,halusi sitten lähteä 30km päästä kuskaamaan,kun kuuli ettei meillä ollut kyytiä.Kielloista välittämättä tuli.
Meno sinne oli vielä ok,mutta kun tulin ulos (saatettuani pojan ja otin hieman puhelin aikoja ym)ja menin autolle,niin näin että sisko rassu oli kovasti itkenyt.
Yritin siinä kaikkeni,mutta ei oikein mikään auttanut kun hänellä ei ole mitään kokemusta tuollaisista paikoista.
Suuntavaistonsa hän menetti täysin ja koko ajan sain neuvoa minne mennään.Unohti jopa missä minä asun!
Kotiin tullessa en sitten enää jaksanutkaan tehdä mitään.Takki tyhjeni kun tilanne laukesi.Ei muuten,mutta tuo tila vaatii hoitoa,koska pumppu on kovilla ja minä "reikkasin" yötä päivää.
Ei tullut uni,joten metsään ja siellä mietin että jokaisen ihmisen pitäisi pakosta joutua käymään mielisairaalassa tutustumassa.Nuo ennakkoluulot ovat vielä niin syvässä,että en oikein ymmärrä mitä siinä pelätään?
Saattaahan joku vastaantulija puhua höpöjä,mutta minä vastailen ja hymyilen ja ovat tyytyväisiä.
Jotta tällaista tänään.
Siksi onkin mukava nyt hiljaa istua täällä ja kuunnella iloista puhettanne.
