seuraava »

[tuonen joutsen]

Ja tuo löydetty Totuus Itsestä on moninainen, polveileva, versoava ja jatkuvassa muutoksen ja luovuuden tilassa. Näin sen ainakin itse haluan. Haluan synnyttää jatkuvasti uusia totuuksia itsestäni. Eikä kukaan sitä voi estää.


En edes itse :

Joka hetki totuus itsestä on uudenlainen kuin hetki sitten, mutta silti itse on aina sama. paradoksi...


Lisäys: mikäli joku haluaa muuttumattoman, rajatun ja lukitun totuuden itsestään, sen hän myös saa.


Ihan miten haluaa sen itse.

[~Karuna~]

Niinpä! Lukitussa mielessä kaikki näyttää siltä, että ei ole mahdollisuutta kasvussa tulla muutosta vaan sellaisena senkään ei tarvinne pysyä! 

[rovatar]

Mie itse en usko siihen, että ihminen voi olla muuttumaton. Vaikka haluaisikin.

Elämä ja sen tuomat kokemukset, hyvät ja vaikeat, muuttavat ihmistä.
Elämä on kehityskysymys.

Mutta jokaiselle omalla tavallaan.

Jokainen meistä kasvaa, oppii ja muuttuu.
Tavalla, mikä itse kullekkin on tarpeellista.

Kenenekään kohdalla ei toinen ihminen voi tietää toisen kasvun tarpeellisuuta. Vaikka omasta mielestään niin luuleekin.

[tuonen joutsen]

Niin, onhan sekin valinta, jos haluaa 'lyödä itsensä lukkoon', olen minäkin niin joskus tehnyt. Ehkä sille on joskus tarvetta. Mutta silti silloinkin muutoksia tapahtuu, vaikka sitten siellä lukitun kaapin sisällä. Vaikka sitten se homoseksuaalisuuten liittyvä vanha ja toivottavasti pian tarpeeton ilmaisu 'kaapissa olosta'...niin eihän se kaapissa olo muuta sitä mitä siellä kaapissa on toiseksi. Mutta siellä kaapissakin sitä kasvaa.


No niin nyt aika todellakin mennä nukkumaan. Menee kirjoitukset kohta liian polveileviksi.

Hyvää yötä...

[Tiigris]

Puuuuh.................



Olen poikki, cut.
Mie oon hereillä, skorpu nukkuu..

Tulin töistä, ei hyvänen aika kun väskättää. Ja täällä pitää roikkua.

Ei jumalan pieksut.


unohdin sanoo yhden asian yököille.. sen että toiselta osastolta tultiin lainaan yhtä laitetta ja mä lupasin että meiän yöhoitajat tulostaa aamulla ne jutskat... pakko soittaa, muuten tulee narinaa tai vähintään ihmetystä......

[Tiigris]

Hah, tuli tuosta kommentista mieleen, miten paljon me ollaan skorpun kanssa puhuttu viime aikoina lastenkasvatuksesta.. AINA.. "jos toi ois MUN lapsi niin sitäjatätä  "

Mutta se on väärin sanoo niin, koska ei sitä ikinä voi tajuta, ennen kuin ne lapset on oikeesti sulla sen 24/7 ja yrität parhaas mukaan jaksaa ja pitää kaikkea koossa.
Ei sitä tosiaankaan pysty ihan joka hetkellä olemaan täysin looginen ja noudattaan niitä kasvatusperiaatteita mitä on etukäteen suunnitellut. Tosin tollanen kotiintuloaika on kyllä sellanen juttu mistä on tosissaan hyvä pitää kiinni...

Mä kyllä tiedän että skorppari saa lapset kuriin, ollen samalla myös lempeä isä. Mutta se voi joskus huutaa ja sanoo asiat tosi kovaa, eikä millään anna periksi.
Mä pelkään että musta tulee sellanen liian lepsu äiti jolta tullaan kysyyn lupaa niihin asioihin mitkä isi on kieltänyt....


Oon paljon miettinyt, mitä ne nykyajan lapset joutuu kokemaan. Ne pääsee/joutuu paljon helpommin kosketuksiin pornografisen materiaalin kanssa medioista, kuin me aikanaan. Hyvä kun mulla oli edes 13-vuotiaana joku käsitys siitä mitä seksi on,  ja hurjinta pornahtavaa materiaalia näin lapsena suosikki-lehdestä, eli not bad...

Jos saan tyttöjä, haluaisin niin tukee niiden naiseutta ja itsetuntoa ja omanarvontuntoa..
Jos saan poikia, haluaisin niiden oppia kunniottamaan naisia (ja tietenkin myös itseään!).. Loppujen lopuksi vanhemmat auttaa parhaiten lapsia tukemalla niiden itsetuntoa ja antamalla niille arvoja.. Jossain vaiheessa vanhemman pitää antaa lapsen/nuoren päättää itse omat arvonsa ja rakentaa itse oma elämänsä ja toivoa että se pärjää elämän myrskyissä...

[sekku]

Lasten tekeminen on helppoo ja kivaakin... mutta kasvattaminen vaikeaa ja aivan eri asia.

Kolmen lapsen vanhempana voin sanoa että jos annat nuorille
heille kuuluvan ihmisarvon niin ympäristö on sinun vihollinen eikä nuori.
Kuinka me heitä katselemme vahanukkena emme ihmisenä.
Itse olen joutunut taistelemaan näitä hyviä ja oikeita ihmisiä vastaan
jotka käyttävät kokemattomia nuoria hyväksi vahvistakseen egoa.
Viinan myyjiä, opettajia, virkamiehiä, armeijaa,terveydenhoitajia,
kuraattoreita ja muuten vaan fiksuja....... mutta se kannattaa.
Kah ku määkin oon tervejärkinen tallaaja joka omaa jonkinmoiset puhelahjat.

Itselläni on telepaattinen yhteys lapsiini ollut liki 30 vuotta. He ovat
laittaneet arvomaailmani aivan uuteen uskoon ja työ jatkuu. 
Hirvittää kun lapset joutuvat valitsemaan opaakseen sokeita ja kysyä
kannattaa...... kellä siinä suurin työ on.
Nuoriso elää myrskynsilmässä ja me paijaamme " että kauheita nuo spreijaajat".
Mutta onhan siinä kaupungin kunnossapitäjillä työtä ja arvokasta sellaista.

Olemme kaikki aikamme lapsia ja niin myös tulevaisuudessa.
Maailma tarvitsee vastarannan kiiskejä kehittyäkseen jottei kaikki muuttuisi mustaksi.

[Ratkaisu]

Itse voisin varsin mielellään jättää välistä sen raskausajan ja hypätä suoraan sinne kasvatuspuolelle. =)

[Titania.]

Ahistaa pelkkä ajatuskin lapsista... Olin pitkään niillä linjoilla, että en koskaan halua lapsia, mutta kyllä iän myötä on tajunnu et ei oikeesti pidä koskaan sanoa ei koskaan Vaikka tälläki hetkellä lapset tuntuu tosi ahistavalta ja ei-mun-jutulta, niin ehkä kuitenki joskus sitä haluaaki perustaa perheen. Joillekin ystävilleni lapset ja perheen perustaminen on se suurin asia, mitä elämässä pitäisi saavuttaa ja mulle se tuntuu todella vieraalta. Arvostan kyllä silti heidän tapaansa elää Tosin sitten kun katselee vierestä sitä oikean miehen etsintää ja pikku hiljaa kasvavaa masennusta kun oikeaa ei löydy ja se perheen perustaminen lykkääntyy, niin sillon toivon että kunpa ystävä hyvä ei arvottaisi elämäänsä ja itseään sen perheettömyyden ja lapsettomuuden perusteella

[tuonen joutsen]

Minä pidin tuosta sekku'n kirjoituksesta. Kiva kun joku puolustaa nuoria.

Muistan ettei ollut nuorena helppoa.

Nuori on jotenkin kaikenmaailman manipulointipyrkimysten kohde, mainosmaailma yms, ja vaikutteille altis kun vasta muodostaa maailmankuvaansa. Lisäksi kun vallitsevassa, tosin pinnallisessa arvomaailmassa oli (nuorilta itseltään muuten kysymättä) vallassa 'nuoruuden palvonta'...tämä johti siihen että aikuiset jotka eivät jostain syystä osanneet arvostaa aikuisuuttaan kadehtivat jalustalle nostettuja nuoria ja halusivat vetää heidät sieltä alas.

Vaikka tälläinen nuori ihan sokkona ja yksin siellä jalustallaan, jota ei edes ollut pyytänyt, horjui kaikkien katseiden, arvostelun ja vahingoniloin kohteena. Myöskin aikuisten omien toteutumatta jääneiden toiveiden heijastuspintana.


Jotenkin, tuntui minusta silloin, että nuoret harhaili itsekseen, ja ne viisaat aikuiset jotka opettaisivat ja ohjaisivat olivat jossakin poissa.

Nuoret eivät kuitenkaan ole tyhmiä...he eivät arvosta aikusia, joista paistaa läpi, että 'he ovat myyneet arvonsa' tai elävät jotenkin valheellisesti. Eivätkä nuoret kuuntele sellaisia, joita eivät arvosta.


Toisaalta: nuoruuden kokemattomuudessaan nuori ei osaa aina läheskään niin paljon arvostaa sitä, mitä vanhemmat ovat oppineet, koska nuoruus on usein ylpeä.

Vasta elämä opettaa nöyrtymistä....ja aivan taatusti kaikille, niin rikkaalla kuin köyhälle, tai millaisin tahansa muiden määrein määriteltävissä oleville ihmisille...



no, ajatuksia vain....paljolti omakohtaisia.

[Asterix]

Lapset.. mihin sellaisen saisin mahtumaan, kun en meinaa löytää aikaa töiltä edes miehelle.
Miten kaikki ura-äidit ehtii tehdä ja kasvattaa lapsensa?
Voiko niitä lapsia ostaa jostain kaupasta ja ohjata ja ruokkia kännykällä töistä?

[meimi]

Itse voisin varsin mielellään jättää välistä sen raskausajan ja hypätä suoraan sinne kasvatuspuolelle. =)

"Kyllä lapset on kivoja, inhottaa vaan se tekotapa!"  -sanoi yks mun entisistä poikakavereista! 

Mutta jos totta puhutaan, en oo koskaan ollut ns. parhaimillani raskausaikoina.  Mitä enemmän tuli ikää, sitä "raskaammaksi" tunsin oloni.  Sääli, että se lasten lapsuusaika on monesti niin uuvuttavaa, ettei ehdi/jaksa nauttia siitä, kun ne on pieniä.  Nyt jo molemmat aikuisia ja nuorempikin muuttamassa pois kotoa.  Ihanaa mutta kamalaa. 

[Ebenia]

Luin tuossa juuri yhden kirjan, jossa puhuttiin avioliitosta ja lapsen saamisesta ja nykyisistä valinnan vapauksista mitä näihin asioihin liittyy.

Jotenkin olen aina miettinyt sitä, että tulenko koskaan hankkimaan lapsia. Tavallaan minussa elää suuri sisäinen äiti ( 4.huone), mutta toisaalta en tiedä olenko valmis luopumaan kaikista niistä asioista, mistä pitäisi luopua ollakseen hyvä äiti (tämä taas sitä   ja 10.huoneen vaikutusta). Toisaalta jotenkin elämä, jossa vietetään vapaata elämää oman rakkaan miehen kanssa, voi matkustella, tehdä mitä huvittaa ja mennä minne huvittaa, on jollain tavalla hyvin kiehtovaa. Jotenkin sellainen rauhallinen, pysyvä, tasainen elämä, jossa molemmat saisivat toteuttaa itseään ja jakaa sen toisensa kanssa, siinä vain on jotain hienoa. Mutta sitten jos hankkisi lapsia, niin pystyisinkö samaan aikaan paneutua uraan ja tehdä mitä haluan ja samaan aikaan kasvattaa lasta? Pystyykö kukaan siihen kaikkeen?  

Onhan niissä lapsissa omat ihanuutensa (olen paljon heitä hoitanut työn puolesta ja ymmärrän kyllä mitä upeita hetkiä lasten kanssa voi olla), mutta jotenkin...

Hmm. Pohdintaa pohdintaa.  

[tuonen joutsen]

Pohdinta on hyödyllistä sanoo  


Minua pelottaa ajatus raskaudesta ja synnytyksestä, etenkin jälkimmäisestä...ei enää sen takia, että vatsanahat löystyisi ja rinnat alkaisi roikkumaan, kun itsetuntoni ei ole enää kiinni siitä, onko kyseiset ruumiinosat juuri saman näköisessa mallissa kuin 20-vuotiaana.

Enemmän se, että ihmettelen miten minun kapoisesta lantiosta voi kenenkään pää mahtua ulos, ja sitten se fyysinen kipu.

Mutta, nykyään on olemassa taitavat kirurgit, jos joutuu leikkaamaan hätätapauksessa, erilaisia valmentautumistapoja ja kivunlievitystä. Joten aion vaan käydä taas kerran suoraan omia pelkojani päin.

Luin hiljattain lehdestä, että nykyään noin 40 v synnyttäjiä on yhä enemmän. Molemmat veljeni saivat ensimmäisensä vasta parin edellisen vuoden sisään niin että isät on yli 40 ja äidit lähes just tasan.

Itse alan olla vasta nyt valmis henkisesti, en olisi ollut millään tätä ikää ennen. Äitini sanoi samaa, sai minut samana vuonna kuin täytti 30. Varmasti eri ihmiset kypsyy yksilöllisesti. Uskon että ne 'joudun luopumaan jostain tärkeästä' tunteet ja ajatukset hälvenee vasta sitten kun on valmis todella luopumaan siitä.

Ei kannatakaan luopua ennen kuin on valmis, muuten jää kaivertamaan. Minä en nyt tässä vaiheessa kokisi luopuvani lapsen takia enää mistään.

Ihmettelen kyllä kanssa heitä, jotka kykenee yhdistämään uran ja äitiyden, mutta kaipa tuo on hyvin mahdollista, koska niin moni sitä tekee.

[tuonen joutsen]

Lisää   asiaa:

Valintoja.

Siis liittyen luopumiseen. Ainahan joutuu luopumaan jostain, kun valitsee jotain muuta. Se on vaan kai kyse että mitä valitsee. Ajatus siitä että voisi saada kaiken on minusta ihan järjetön, yhtä tyhmä kuin ajatus jatkuvasta talouskasvusta vaikkapa. Jatkuva kasvu...haloo? Missä järki?

Samoin, ei voi saada jokaista ukkoa ja akkaa joita haluaa itselleen, tai jokaista taloa, ei yhdessä päivässä ehdi kaikkia kivoja asioita tehdä...aina jää jotain, mistä saa luopua.

Valinnan laki.

Hih, DC alkaa tuuttaamaan täällä elämän lakeja


Mutta sitten jos osaa nauttia täysillä juuri siitä valinnasta jonka on tehnyt, niin se voi tuntuakin sitten siltä, kuin olisi saanut kaiken. Koska keskittyy silloin täysillä siihen, eikä haikaile muuta.



lisäys: ahneella voi olla paskainen loppu...jos koittaa saada kaiken, voikin olla ettei saa kunnolla mitään. Mutta onhan siinä paskassakin puolensa, kuten on aiemminkin todettu...kukkalannoite jne