Bast
Kohtuuastroilija
Viestejä: 121
|
|
« : 05.01.2008 00:04:10 » |
|
Outo nimi kyllä aiheelle, mutta muuta en nyt keksinyt. Niin. Kärsin aikoinaan vuosia sitten uniongelmista, en saanut unta öisisn ja sit nukuin todella pitkään. No, sitten menin kouluun,ja asia muuttu, sain kyllä unen, mutta heräilin keskellä yötä, joskus monia kertoja. Aluksi se häiritsi, mutta sit aloin pikkuhiljaa tykästyä siihen. Harmitti aina välillä, jos en ollutkaan heränny yöllä, ja saanut kattoa kelloa ja todeta, että saan vielä nukkua muutaman tunnin. Juu, en oikein ole aamuihmisiä.. Niin, no, nyt olen ollu puol vuotta duunissa. Työt alkaa 7.00 aamulla. Etuna on että asun ihan työpaikan lähellä, joten ei tarvi niin aikasin herätä, puol 7 riittää. No, asiaan. Nykyään olen laittanu kellon soimaan ekaksi pari tuntia aiemmin, sitte uudestaan sillon kun mun pitää oikeesti herätä. En ole iso heräämisen fani niin aikasin aamulla, mutta itse asiassa on helpottanu heräämiseen suhtautumista, ei vielä niinkään itse heräämistä. Mä pidän siitä todella paljon, kun ekaks kello soi, ja tajuan, että se oli vasta se "eka" herätys ja saan vielä pari tuntia nukkua. Nukkuminen on kivaa!! Onko muita samaa kokevia/tekeviä??
|
|
|
tallennettu
|
"We can acccept god becoming man to save man, but not man becoming god to save himself"
|
|
|
Synapsi
|
|
« Vastaus #1 : 05.01.2008 15:33:18 » |
|
Olen iltaihmisiä ja väkisin on pitänyt totutella noihin aikaisiin aamuherätyksiin. Nyt uuden työn myötä on herääminen pitänyt aikaistaa entisestään, se on aiheuttanut sen, että herään aina pari tuntia ennen kellonsoittoa ihan automaattisesti. Siinä sitten torkun ne aamuyön tunnit herätykseen saakka. Ei se pahalta ole tuntunut, varmaan vaan kestää uuteen rytmiin tottuminen. Joskus lomalla laitan kellon aamuksi soimaan ihan vaan siitä ilosta, että saan läimäyttää sen kiinni ja kääntää kylkeä onnellisena. Muutenhan sitä ei niin konkreettisesti tietäisi, miten ihanaa on saada nukkua pitkään :
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Bast
Kohtuuastroilija
Viestejä: 121
|
|
« Vastaus #2 : 05.01.2008 20:31:10 » |
|
Niin, mä herään jo vaistomaisesti kun on vapaapäivät niin siinä samoihin aikoihin kuin yleensä pitäisi herätä. Se on kyl ihana tunne vaan todeta, että heh, nyt vaan takas nukkumaan, ja saa nukkua niin pitkään kuin sielu sietää!!
|
|
|
tallennettu
|
"We can acccept god becoming man to save man, but not man becoming god to save himself"
|
|
|
tuulispää
|
|
« Vastaus #3 : 05.01.2008 22:04:45 » |
|
Harmitti aina välillä, jos en ollutkaan heränny yöllä, ja saanut kattoa kelloa ja todeta, että saan vielä nukkua muutaman tunnin.
Oikeasti,vasta nyt tajusin tämän piirteen myös itsessäni! Minulla ei ole koskaan ollut unettomuutta,tai uniongelmia, vaan nytpä sellaisen taisin löytää.Minua harmittaa myös se,jollen ole herännyt aamuyöstä ja saanut nukahtaa vielä muutaman tunnin, en ole sitä kokenut kuitenkaan ongelmaksi,vaan nautinnoksi! Nukkuminen on kivaa!! Niin minustakin!!
|
|
|
tallennettu
|
Aurinko Leijona Nouseva Jousimies Kuu Neitsyt Merkurius Leijona Venus Rapu Mars Neitsyt Keltainen Galaktinen Ihminen
|
|
|
sirahvi
Kohtuuastroilija
Viestejä: 88
|
|
« Vastaus #4 : 09.01.2008 02:04:13 » |
|
Olen iltaihmisiä, mutta en myöskään välitä nukkua pitkään. Jos herääminen menee puolen päivän toiselle puolelle, tuntuu, että päivä olisi ohi. Lomallakin tulee pistettyä kello soimaan, että tulee jotain tolkkua heräämiseen. Aamuherätyksissä tulee pistetty kello soimaan aivan liian aikaisin, ja olen kokenut torkku - nappulan painaja
|
|
|
tallennettu
|
kauris, nousu leijona.
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #5 : 09.01.2008 10:14:41 » |
|
Olen iltaihmisiä, mutta en myöskään välitä nukkua pitkään. Jos herääminen menee puolen päivän toiselle puolelle, tuntuu, että päivä olisi ohi. Lomallakin tulee pistettyä kello soimaan, että tulee jotain tolkkua heräämiseen. Aamuherätyksissä tulee pistetty kello soimaan aivan liian aikaisin, ja olen kokenut torkku - nappulan painaja Ah sirahvi olipa hauska lukea ... ihan kun olisin itse kirjoittanut , minä olin ennen varsinainen aamuvirkku Heräsin ihan pirteänä klo.5. MUTTA nyt on mennyt pari kuukautta niin että on tooosi vaikea nousta ylös , vaikka minustakin päivä alkaa aamusta varhain, ja juuri sen vuoksi että aamutunnit ovat aivan erityisiä - varsinkin kesällä - no minä kanssa laitan herätyksen liian aikaisin , tänäänkin 6.40 ( yöllä pakatessa hurahti kello melkein 2.00 ) ja sitten painenlen torkkunappia uudelleen ja uudelleen - onneksi nykyään , melkein joka aamu joku soittaa ... vaan nyt on olo ..... ja http://skoenlapr.files.wordpress.com/2007/08/noggie-vrydag-ni.jpg Ja katsokaas tätä linkkiä http://www.maniacworld.com/sleepy-cat.html näyttää just meikäläiseltä joka näppäilee torkkunäppäintä Mun syntymähetki on 7:50 . olen ainakin ennen ajatellut ETTÄ juuri senvuoksi aamuhetket ovat niin tärkeitä ... yöheräämisestä voisin kirjoittaa monta sivua tarinaa - se on melkein elämänmittainen juttu minulla , tooohhhoijaaisen kerran : No nyt ollaan synnytty tähän päivään ja tästä se lähtee
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
*Kide*
|
|
« Vastaus #6 : 09.01.2008 14:07:46 » |
|
Iltakukku täällä myös, kone käynnistyy vasta puolen päivän jälkeen ja täysteho saavutetaan silloin, kun muut raahautuvat töistä kotiin ja minä lähden sinne Allekirjoitan myös tuon "saa vielä nukkua" ajatuksen, on aivan ylinautinnollista varsinkin silloin kun kaveri nousee ylös ja saat levittäytyä koko sänkyyn ja huokaisten vaipua uudelleen uneen ...kaveria saattaa kyllä harmittaa... : ...ja silloin kun itse oikeesti nukkuu, viitaten "en nuku!" keskusteluun... Tuota ns.kellon siirtoa olen aloitellut ja nykyään kelloni soi klo:06 ja siinä menee n.10min, kun saan itseni ylös ja koiran kanssa lenkille kauhistuttavalta kuulostava juttu, mutta nyt on pakko tottua koska kohta koira joutuu viettämään päivät yksin Täytyy kyllä positiiviseksi puoleksi sanoa, että siellä ulkona sitten viimeistään herää kun saa kuusen oksalta kasan lunta kasvoille Tuon oman heräämisen vaikeuden vuoksi olen hieman katsellut sitä wake up-lamppua, onko kellään kokemusta? Onko se oikeasti hyvä herättäjä, ilman shokkia
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Asterix
Vieras
|
|
« Vastaus #7 : 09.01.2008 19:58:19 » |
|
Mielenkiintoista lukea näitä viestejä. Olen niitä persoonia, joilla on niin hyvät unenlahjat, että on vaikea keksiä konsteja pysyäkseen hereillä koko päivän.
Nukun pitkiä yöunia, 10-14 h ja vielä pitäisi saada päiväunet päälle. : Minulle ei ole väliä, mihin vuorokauden aikaan menen nukkumaan, - ei myöskään sillä, että saatan olla herännyt vain 2-4 h aikaisemmin.
Jos minulla on vapaa-päivä, niin voin aivan hyvin nukkua sikeästi putkeen 17 h, jos kukaan/kello herätä.
Vaaka-mieheni alkaa olla huolissaan, jos nukun yli 10 h ja käy aina vähän väliä katsomassa, että hengitänkö ja olenko vaihtanut asentoa. Hänelle on täysin käsittämätöntä, kuinka kukaan voi nukkua niin antaumuksellisesti.
Nautin myöskin "pehmeistä" herätyksistä, eli herätä ihan pikkuisen paria tuntia aikaisemmin ennen varsinaista herätystä. Mukavaa vain kääntää kylkeä ja uppoutua lämpimien ja muhkeiden peittojen ja tyynyjen sekaan.
Paras herätys minulle kyllä on rakastella aamulla, saan jostain syystä mielettömän energia latauksen siitä ja olen heti sen jälkeen reipas ja pirteä kuin peipponen!
Tykkään pitää makuuhuoneen täysin pimeänä ja hiukan viileänä. Sänkyni sopivan pehmeä ja peitot ja tyynyt muhkeita untuva-täytteisiä. En voi nukkua keinokuitu-tyynyllä. Se ei mukaudu niin mukavasti pään alle ja keinokuitu-peitto on mielestäni kylmä ja hiostava samaan aikaan ja liian kevyen tuntuinen, jolloin olo tuntuu jotenkin alastomalle.
Tykkään, että höyhenpeitto on lämmin ja tarpeeksi "painava", se tuntuu paljon "turvallisemmalle". : Minusta on kivaa uppoutua sänkyyn!
Tosin joskus aamuyöstä on kivaa herätä (tai sitten mennä kotiin nukkumaan) ja katsella kirkasta tähtitaivasta puutarhasta. Koen, että täällä Itävallassa tähdet ovat lähempänä, mutta se on vain minun kokemukseni. :
Kesä-aamuisin herään todella aikaisin! Klo 4-5 on ihan tavallista. Tykkään juoda kahvia auringon noustessa terassilla/ikkunalla istuen kuunnellen puutarhan heräileviä lintuja. Aamukaste tuntuu ihanalle iholla lämpiminä kesä-aamuina. En tarvitse edes kelloa herättämään, koska ikkunat ovat auki, niin linnut herättävät viseryksellään.
Kesäisin olen vähä-unisempi.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ajatus
|
|
« Vastaus #8 : 10.01.2008 09:59:51 » |
|
Nukkumisen suhteen olen nähtävästi aivan kuin Sasha. Nukkuminen ei ole koskaan tuottanut ongelmia, 10 h unta on ihan perustarve minulla. Jos ei ole "pakko" nousta, voin nukkua miten myöhään tahansa. Poikkeuksena kuitenkin nuo kesäaamut. En herää silloinkaan klo 4-5, koska en välttämättä ole siihen aikaan vielä edes mennyt nukkumaan. : Jos ei ole aikaista aamuherätystä tiedossa, niin tykkään valvoa öisin, ja erityisesti kesäöisin. En kuitenkaan yleensä harrasta herätyksen laittamista ihan huvin vuoksi, herään mieluiten ilman kellojen tai kännyköiden piipityksiä.
|
|
|
tallennettu
|
Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone) Asc Kauris Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
|
|
|
Bast
Kohtuuastroilija
Viestejä: 121
|
|
« Vastaus #9 : 10.01.2008 11:57:43 » |
|
niin... kyllä mäkin nukun minkä kerkiän, kun ei tarvi herätä töihin aamulla. se on kyllä parasta unta mitä tiedän! mutta, valitettavasti täytyy herätä niin aikasin. tulevaisuudessa olis kiva löytää iltapainotteinen työ, niin sais valvoo miten haluaa! Normaalisti olisinkin sellanen yökukkuja, aamun nukkuja! Sellaista aikaa odotellessa..
|
|
|
tallennettu
|
"We can acccept god becoming man to save man, but not man becoming god to save himself"
|
|
|
Asterix
Vieras
|
|
« Vastaus #10 : 10.01.2008 16:39:50 » |
|
Poikkeuksena kuitenkin nuo kesäaamut. En herää silloinkaan klo 4-5, koska en välttämättä ole siihen aikaan vielä edes mennyt nukkumaan. : Jos ei ole aikaista aamuherätystä tiedossa, niin tykkään valvoa öisin, ja erityisesti kesäöisin. Totta. : Sattuu kyllä usein kesäisin niin, ettei ole vielä tuohon aikaan edes nukkumassa. : Nukkuminen kuitataan sitten päivällä rannalla arskaa ottaen.
Joka tapauksessa, varhainen aamuhetki 4-5 kesä-aamuisin yhdessä heräilevien lintujen, juuri nousevan auringon ja latte lasillisen ja tuoreiden, juuri poimittujen aprikosien kanssa on suorastaan sprituaalinen kokemus! Kun vielä malttaisi odottaa kesää.. niin... kyllä mäkin nukun minkä kerkiän, kun ei tarvi herätä töihin aamulla. se on kyllä parasta unta mitä tiedän! mutta, valitettavasti täytyy herätä niin aikasin. tulevaisuudessa olis kiva löytää iltapainotteinen työ, niin sais valvoo miten haluaa! Normaalisti olisinkin sellanen yökukkuja, aamun nukkuja! Sellaista aikaa odotellessa.. Ilta -ja yöpainotteinen työ on aivan superia! Toimin PR:n parissa ja työni on käytännöllisesti katsoen juhlimista erilaisissa tapahtumissa. Työpäivä venyy usein klo 02-06 aamuun.
Ainoa haitta on se, että normaalien asioiden hoito hankaloituu ja vuorokausirytmi menee sekaisin. Aikaa tuhlata palkkaa ei oikeastaan ole, kun nukkuu päivät ja herää vasta iltapäivällä. Tosin, jos työskentelisin päivät, niin eipä siinäkään aikaa shoppailuun ole.
Minun työssäni on myös lievä alkoholisoitumisen vaara; shampanja ja viini, kuin myös muu alkoholi kuuluu näihin tapahtumiin. Tosin normaalissa päivätyössä on taas stressi, uupuminen, leipääntyminen ja loppuunpalamisen vaara.
Meillä ei koskaan kukaan ole sairaslomalla, ellei nyt ole kinttuaan katkaissut tms. Työ on sen verran hauskaa ja rentoa.
Meillä onkin sanonta; Nothing is not so nice business than show business.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ajatus
|
|
« Vastaus #11 : 11.01.2008 11:29:31 » |
|
No, tietty, olen asennoitunu että tämä on yks elämänvaihe, elän sen, ja sitten kun tulee sen aika, että löydän uuden "suunnan" niin tartun siihen sitten. Tämä on hyvä asenne! Ymmärrän talleilla käyneenä hyvin tuon, mitä kerroit arvostuksen puutteesta. Monet ratsastusta harrastavat, etenkin kaupunkilaiset, eivät ole koskaan edes siivonneet hepan boksia, saati tehneet muita tallitöitä. Sinulla on kuitenkin itse syytä arvostaa itseäsi ihan satakympillä, koska tiedät mitä hevosten hoitaminen ja tallin ylläpito vaatii. Ne, jotka tietävät, osaavat arvostaa.
|
|
|
tallennettu
|
Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone) Asc Kauris Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
|
|
|
Bast
Kohtuuastroilija
Viestejä: 121
|
|
« Vastaus #12 : 11.01.2008 14:20:57 » |
|
Ajatus! Niin se vaan on, että pitää ite arvostaa itteensä ja tekemisiään, ei sitä kukaan voi yllä pitää!! Mulla on 25 hevosta hoidettavana, ja otan esim niitten paskat 2 X päivässä. aamulla ja illalla. Viikot olen vastuussa niistä elukoista, ruokinta, tarhaus etc. Musta oli huvittavaa kerran kun iltapaskoja olin ottamassa, niin sielä oli yks ratsastaja, joka on kyl ihan mukava, ja sille sit sanoin siinä, että huhhuh, välillä on kyllä raskasta tää duuni, niin se sitten viisaana vastas että joo, se pitää mun ruveta käymään salilla Mä totesin vaan että eiköhän tässä salia ihan tarpeeksi. Hän ehkä kuuluu kategoriaan, joka ei tiedä työn todellista raskautta. No, mutta ei se multa pois ole.. Ai ihanaa tänään alkaa viikonloppu, ja saa nukkua niin kuin sielu sietää ja sehän sietää Niin ja vapaapäivinä en käytä tätä herätyskelloa missään vaiheessa. annan unen valtakunnan viedä mua ihan 6-0
|
|
|
tallennettu
|
"We can acccept god becoming man to save man, but not man becoming god to save himself"
|
|
|
Asterix
Vieras
|
|
« Vastaus #13 : 11.01.2008 19:04:42 » |
|
Hyi millaisen inhottavan piston koen omassatunnossa.
Vaakani omistaa yhden ratsastushevosen, joka on hoidossa talleilla muiden kaurasyöppöjen kanssa ja sitä hoitaa nuori ratsastaja nainen, jonka nimeä en muista koskaan ja käyn siellä ratsastamassa näön vuoksi ehkä kerran kaksi parissa kuukaudessa, Vaaka vielä harvemmin.
Harjaan ja huollan toki hevosen ratsastuksen yhteydessä ja paiskon parit paskakikkareet jonnekin heivattoon, -toisen hevosen pilttuuseen ja sanon hoitajille, että onpa Lucky Star paskantanut paljon tänään. :
No vitsi-vitsi..
Vaaka maksaa hevosen täyden ylöspidon ja ratsastajalle sen hoidosta. Ratsastaja ei tietääksemme hoida muita hevosia, mutta mistä me sen tiedämme oikeasti.
Ainakin hevonen on aina hyvässä kunnossa ja pärjännyt hyvin ratsastuskilpailuissa, joten..
Äidilläni oli hevosia, kun olin lapsi, joten minun pitäisi tietää, miten raskasta se on.
Asenteesi on loistava. Pikkuhiljaa kaikki tulee, mitä suunnittelee. Minäkään en ole aina ollut, no.. ennen tätä kivoissa työpaikoissa. Jos saisin, voisin valita, niin kirjoittelisin romaaneja päivät pitkät ja nukkuisin!
Olen laiska ja mukavuuden haluinen paskiainen.. : -mutta tykkään rahasta sen verran paljon, että pakko tehdä oikeita töitäkin.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #14 : 13.01.2008 15:09:44 » |
|
Tulikin tuosta idea, että miksi hevosenhoitaja (olen itse ratsastanut, hoitanut, opettanut ratsastusta) ala kirjoittaa heppalehtiin ja tarinoita heppatytöille, yhdistettynä romanttisiin tarinoihin talleilla..
Niin sitten saisi kissanpäivät, nukkuisi, kirjoittaisi ja hepatkin olisi kuviossa tavalla tai toisella..
|
|
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|