seuraava »

[Ratkaisu]

Anteeksi vaan, mutta valitatko nyt vähän turhasta? Minusta se kuulosti siltä. 

Mietipä Japanin Fukushiman uhreja hetki, tai Kauhajokea tai Selloa tai Haitia. 

Sinun ongelmasi taitavat olla kuitenkin aika vähäisiä näiden rinnalla, eikös?? 

Varmaankin. Aikalailla on-off-tyyliin vuoden kestänyt pahoinvointi on vaan jo aika kyllästyttävää.

Ja miehän kirjotin, että "oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät.."

Pikkari on kyllä saanut kestää paljon. Ei toisiaan ihme, että hiukset tippuvat.. toivottavasti nyt se kilpirauhaslääkitys auttaa siihen, muista asioista toipumiseen menee varmasti kauan.. Paljon voimia!

Ihmisen arkielämän asioita ei mielestäni voi verrata katastrofien uhrien kärsimykseen. Jos ei anna itselleen lupaa kokea omassa elämässään negatiivisia tunteita ja kokee niistä huonoa omaatuntoa maailman kärsimyksien rinnalla, tekee sekin mielestäni vähän huonoa. Eikös tämän ketjun idea ollut vapaus valittaa vaikka niistä pienistäkin asioista. Tietysti jos ei pysty kokemaan positiivisia tunteita on asia vähän eri.

Pikkarille voimia. =)

[pikkari]

Tää on naputuspalsta, mutta myös voimapalsta.
Olen itse oppinut näistä vaikeista tapahtumista paljon. Ei sitä tajua sillä hetkellä jolloin kokee tai juuri läpikäytyään, vaan myöhemmin ja lisää taas myöhemmin.
Toki tähän aikaan on kuulunut niin monta isoo, merkityksellistä asiaa et vaikee ilmaista sitä tunnekirjoa jota läpikäy...
Mä oon kuitenkin balanssis  Se Rakkaus jota olen saanut koko elämäni ajan ei kuole milloinkaan. Minua rakastetaan, minä rakastan 
Eilisen illan JYTKY (maailman ärsyttävin sana) oli että sain sellasen lääkeyliherkkyyskohtauksen että ambulanssi tuli meidän kotiin ja otettiin verenpaineet, sydänfilmit, mitattiin kehonlämpö, konsultointiin sairaalalääkäriä ja kysyttiin "otetaanko mukaan"
Tämä uusi terveyskeskustohtori jota eri ketjussa täällä kehuin, sattui määrää mulle kilpirauhasen vajariin hieman liian suuren thyroxin annoksen joka mukavasti sit "juttelee" mun adhd-lääkityksen kanssa.
Seurauksena siis rintakipu sydänoireineen ym.
Sain jäädä kotiin mutta sillä varauksella etten ole yksin ja jos hiemankin vointi heikkenee, samantien päivystykseen.
No minä en tottele ikinä ketään enkä mitään ja kun pahin kiristyspuristus rinnas oli ohi, köpöttelin ystävän kanssa ulos ja baareilin vähän kostoks.
Pari siiderii testiks... 
Tyroksiiniöveri valvottaa, kiitos mukava lääkärisetä
Mun lähihoitaja-ystävä sai miltei raivarin kun kuuli millä annostuksella tää kilpparilääke aloitettiin eli hoitomoka taasen kerran pour moi
Leposyke vieläkin n. sata Ei pysty uinuu mut onneks ei satu enää

[Mustikka46]

 
Nyt saapi riittää työrintamalla vastatuulet.
 
Voisitko ilmentää jollain muulla tavalla, jotta keho, mieli ja sielu tekee mielekästä ja antoisaa työtä. Tiedostan, että toisten jälkien korjaaminen vie turhaa energiaa niin minulta kuin kanssakulkjoilta. Ja muutoinkin kuluttaa itseään vääränlaisella energialla.....

[pikkari]

Rintakipua vieläkin, tosin paljon lievempänä kuin eilen. Lääkäri soitti tunti sitten ja nyt jää thyroxin pois koko pääsiäisen ajaksi. Maanantaina aloitetaan lääkitys uudestaan puolet pienemmällä annoksella.
Herranjestas mikä olotila ol eilen!! Luulin oikeesti että tulee sydäri. Ikinä aiemmin o ollut sellasta kipua.
Kahden vahvan lääkkeen yhteisvaikutus joka yllätti lääkärinkin.
Ambulanssiukkelit oli tosi kivoja  Tosin mun oma ukkeli meinas pyörtyy huolesta mun takia. Kamala päivä jonka jälkimainingit tuntuu edelleen

[pikkari]

Pankkikortti katosi. Apua! Pankit auki vasta tiistaina.
Miks koko ajan tapahtuu jotain pahoja asioita?

[Topaasi]

Vituttaa suorastaan kaikki.

Uranus,  aika: raivasi elämästäni lähes KAIKEN. on koeteltu, aika pirun lujaan on koeteltu. Masentunut olen, ystävät jätti, perhe kääntyi vastaan, työ meni, mikään ei innosta jne. Rakas saa kaiken potaskan niskaansa, ehkä sekin kohta kääntyy vastaan ja loppuu lyhyeen tämä yhteiselo.

Kaupungilla juorutaan mun asiat paremmin kuin ite ikinä osaisin edes sanoiksi pukea.

Aivan se ja sama, pääsiäisen pyhät yhtä tuskaa kun on näin masentunut. Edes ulos ei tee mieli mennä, vaikka minkämoinen aurinko siellä olis. Oon liian loukkaantunut, monelle ihmiselle, riidoissa kohta koko maailman kanssa, mahtavaa...

Pari ystävää soitti vasta tänään, ekat puhelut koko pääsiäisenä. No ei tää nyt sentään mikään joulurauha ole, sais useamminkin soitella. Itkin sitten. En tiedä auttoiko, mutta oli kiva saada puhelu. Sitten taas ollaankin ihan omillaan, ei ne käymään tullu tai näkee ehdi.

Ihan pohjalla kävin noin kk sitten, onko suunta nyt ylöspäin vaiko tasaisen suorasti ja tylsästi eteenpäin? En tiedä, pahinta: ei vittu edes kiinnosta välillä...

Tuomitkaa ihan miten haluatte, ette oo ekoja ettekä vikoja. Tää on aikamoisen hanurista, sitten tiedätte kun rankka uranus tulee teille joskus omaan elämään... 

[indiima]

Sama pää kesät talvet - unohdin e-pillerit kotiin koko lomaksi. Eikä ole näin pahoja menkkamasennuksia ja kipuja sitten naismuistiin ollutkaan.

[Casperiina]

Kyllä on täälläkin monet itkut väännetty pääsiäisen aikana yksinäisyyden takia. Sitten ystäväni joka on tehnyt oharit toisensa perään ja josta ajattelin, ettei hän edes välitä enää suhteestamme ( eikä osaa näyttää negatiivisia tunteitaan avoimesti) soittikin ja kysyi kylään. No loppu kuuluisikin sitten tuonne "mikä ilostuttaa tänään"-puolelle. 

[Topaasi]

Anteeksi vaan, mutta valitatko nyt vähän turhasta? Minusta se kuulosti siltä. 

Mietipä Japanin Fukushiman uhreja hetki, tai Kauhajokea tai Selloa tai Haitia. 

Sinun ongelmasi taitavat olla kuitenkin aika vähäisiä näiden rinnalla, eikös?? 

Varmaankin. Aikalailla on-off-tyyliin vuoden kestänyt pahoinvointi on vaan jo aika kyllästyttävää.

Ja miehän kirjotin, että "oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät.."

Pikkari on kyllä saanut kestää paljon. Ei toisiaan ihme, että hiukset tippuvat.. toivottavasti nyt se kilpirauhaslääkitys auttaa siihen, muista asioista toipumiseen menee varmasti kauan.. Paljon voimia!

Ihmisen arkielämän asioita ei mielestäni voi verrata katastrofien uhrien kärsimykseen. Jos ei anna itselleen lupaa kokea omassa elämässään negatiivisia tunteita ja kokee niistä huonoa omaatuntoa maailman kärsimyksien rinnalla, tekee sekin mielestäni vähän huonoa. Eikös tämän ketjun idea ollut vapaus valittaa vaikka niistä pienistäkin asioista. Tietysti jos ei pysty kokemaan positiivisia tunteita on asia vähän eri.

Pikkarille voimia. =)

Jos ketään tämä onnellisemmaksi täällä sitten tekee - no paha eli minä olen saanut palkkani, ei hyvin mene.

Pyrkimykseni oli tuolloin noissa viesteissä jotenkin terapeuttisesti saada ihmisiä palaamaan järkiinsä, kun itselläni nyt sattui esim Japanin katastrofissa olemaan useampikin japanilainen tuttava, joidenka omat tutut eivät enää ole elossa... Sekin on surettanut minua, vaikken kaikkia tuntenut.

On jotenkin pysäyttävää, jos hetkeksi ajattelee, että Suomeen osuisi tuommoinen luonnon oikku. Että ihmisiä vain sen vuoksi, että sattuivat olemaan ulkona tietyssä paikassa silloin, katoaisi tai menehtyisi. Minua tuo uutinen satuttaa vieläkin, kuuntelen aina tarkkaan, jos Japanista tulee vaikkapa radiosta uusia juttuja.

On päässyt pari kertaa sydämen pohjasta "vittu" tai "voi helvetti" kun uusia järistyksiä, tai uusia ongelmia on heille tullut. Jokainen tilanteessa todistanut on sen sitten tajunnut, kun olen selittänyt. Enkä dramatiosoi nyt turhia, kirjeystäviä on kyseessä, toisen olen elävänä nähnyt Suomessa, toinen HALUAA kovasti tulla tänne, minäkin haluan. Voi olla vain hieman vaikeata, jos hän ehtiikin kuolla ennen sitä haavetta.

En muista, enkä välitä kinastella, mitä minusta oli turhasta valitettu, mutta

Niin kauan kuin rakkaanne ovat elossa ja samassa maassa / puhelin tai Internet-yhteyksien päässä tavoitettavissa, mitä hätää on? Miksi ikävää ei voi nähdä voimana??
Haudan taakse ulottuva ikävä, on kaikkea muuta kuin voimaa, se on ahdistavan raastavaa.
On niin moni sukulainen ja ystävä jo siellä, joten iloitkaa kaikki kun vielä elossa olette! 

Elävä elämä, elollisille iloitseville,
Kuoleva kuolema, kuolevaisille, murehtiville.

Eikös?

Ja valittaa saa, tulihan sitä itsekin taas tehtyä. Ihan sama... 

[Topaasi]

Oikeasta asiasta, voin oikeasta elämästä nyt ihan valittamisen vuoksi vielä valitusvärssyn vetäistä:

vanhoollinen naisten työelämässä, vastakkain asettelu:

Lapsettomat vs LAPSELLISET lapsia omistavat naiset,
ai että tekis taas mieli vähän sanoa:   

Mikä ihmeen juttu siinä on, että vaikka HALUAN lapsia enkä voi niitä saada, minua ihan vapaalla kädellä saadaan sitten tuomita, arvostella

ja lapsellisia ohareita tehdä ja niin edelleen, piiloutua tekosyyhyn nimeltä lapsi??? Ja kaikki sitten LAPSELLISET muut äidit sen hyväksyy, ovat aina sen lapsen puolella, oli äiti mikä lie hunsvontti tahansa, joka ei omia asioitaan vaan organisoi tarpeeksi hyvin. Eli SE on se oikea syy, ei sen lapsen menot vaan äidin menot.

Kaksikin tapausta -kas kummaa, molemmat olivat humputtelevia yksinhuoltajaäitejä- vuoroviikoin, piiloutuivat tekosyyhyn nimeltä lapsi.
Ja minua sitten selän takana puukottavat, juoruavat, että olen joku saatanan syntinen paneskelija, en edes naimisiin mene enkä lapsia hanki.

vittu kun tietäisivät miten kipeätä toi ottaa jo muutenkin, toi arvostelu, toisten lasten näkeminen, kun itse ei voi edes ajatella saavansa...   

terveisiä vaan, kaikille ketkä tunnistitte itsenne. On aika yleinen asennevammaongelma. Ja SYVÄLTÄ.     

[Unissa Kävelijä]

Oikeasta asiasta, voin oikeasta elämästä nyt ihan valittamisen vuoksi vielä valitusvärssyn vetäistä:

vanhoollinen naisten työelämässä, vastakkain asettelu:

Lapsettomat vs LAPSELLISET lapsia omistavat naiset,
ai että tekis taas mieli vähän sanoa:   

Mikä ihmeen juttu siinä on, että vaikka HALUAN lapsia enkä voi niitä saada, minua ihan vapaalla kädellä saadaan sitten tuomita, arvostella

ja lapsellisia ohareita tehdä ja niin edelleen, piiloutua tekosyyhyn nimeltä lapsi??? Ja kaikki sitten LAPSELLISET muut äidit sen hyväksyy, ovat aina sen lapsen puolella, oli äiti mikä lie hunsvontti tahansa, joka ei omia asioitaan vaan organisoi tarpeeksi hyvin. Eli SE on se oikea syy, ei sen lapsen menot vaan äidin menot.

Kaksikin tapausta -kas kummaa, molemmat olivat humputtelevia yksinhuoltajaäitejä- vuoroviikoin, piiloutuivat tekosyyhyn nimeltä lapsi.
Ja minua sitten selän takana puukottavat, juoruavat, että olen joku saatanan syntinen paneskelija, en edes naimisiin mene enkä lapsia hanki.

vittu kun tietäisivät miten kipeätä toi ottaa jo muutenkin, toi arvostelu, toisten lasten näkeminen, kun itse ei voi edes ajatella saavansa...   

terveisiä vaan, kaikille ketkä tunnistitte itsenne. On aika yleinen asennevammaongelma. Ja SYVÄLTÄ.     

Totta! Eikä nämä lapsellisten naisten vammautuneet asenteet koske vain lapsettomia naisia, vaan myös meitä miehiä.
Meitä vaaditaan isäksi ja vastuunkantajiksi vastoin tahtoamme toisen miehen lapselle ja ottamaan vastuu naisesta ja tämän lapsesta, jota emme halua tai rakasta!
Eikö meitä kosketa ihmisoikeudet ja vapaus valita omassa elämässämme?

[Ratkaisu]

Näihin arkisiin ärsyyntymisen aiheisiin. Olen pyöritellyt muutamaan tekstiriviä kohta pari tuntia. On aika vaikeaa olla ytimekkään informatiivinen, luova, kekseliäs ja inspiroiva yhtä aikaa...
Operaatio lehdistötiedote repii hermot riekaleiksi.

Vielä vaikeampaa tuntuu olevan se, että olisi yltiökohtelias, asiallinen ja samalla kertaa positiiviseen yhteistyöhön kannustava, mutta ei liian kliseinen. Bah. 

Miksi minun hoidettavaksi laitetaan kaikki tälläiset asiat, kun en saa mitään järkevää aikaiseksi...

Nyt ainakin tiedän, että minusta ei olisi koskaan toimittajaksi tai tiedottajaksi.

[Topaasi]

Ratkaisu: ehkä sinusta juuri onkin siihen! SInuun luotetaan työpaikalla, ota "erityistehtävät" pelkkänä kredittinä, pätemistehtävänä jos ei muuten.  Kyllä se siitä, ihan varmasti pystyt. Ja jos tuntuu ettei, voi aina ottaa asenteen: "no saa luvan kelvata. Prioriteetti oli kuitenkin jossain muualla ensin."   

Toisaalta mistä minä tiedän, kun en alkuperäistä tilannetta Ratkaisun työpaikalla tunne edes ratkaisevan verran enempää, kuin täällä nähtynä ja koettuna... 

Itsellä on jo laantunutta suuttumusta tänään,

tosin ihan hepreaa sisältänyt kännykkälasku pisti vähän ärripurrit lentelemään...   

Itsekin taloutta opiskelleena, nyt meni laskutus yhdellä firmalla "hieman" ohi yleisten käytäntöjen ja etikettisääntöjen... Ei asiakasta voi näin tylysti ja tumpelosti kohdella!   

En suostu jättämään tuon ko. firman kanssa asiaa tähän, maksan kyllä laskuni, mutta selvityksen kohtelusta haluan. Huomenna miel.

Ja vanhat menneisyyden möröt tänään nostivat taas päätään. Vääristävät sanomisiani ja tekemisiäni. Oma äiti on taas niin LAPSELLINEN, että on aika omapäisellä tuulella. Purkaa kiukkunsa minuun, aikuiseen ja itsenäiseen lapseen... Emme edes asu samalla paikkakunnalla, mutta hänen kanssaan se on aina tätä, LAPSELLISET NAISET taas loistavat...  Vain minä ja sisarukseni saamme sanoa näin äidistämme... Aika ihme tyyppi.   

Juu, onneksi pari ystävää on puhelinlaitteella onnistunut piristämään päivääni. Sitä tarvitaan nyt: todellisia ystäviä! Onneksi tämä ketjukin on täällä! Kiitokset tämän idean kehittäneille! 

Ja anteeksi nyt, mutta ruikutus ja valitus jatkukoon...     

[mc82]

Voimia ja lämpöisiä ajatuksia täältä kaikille, jotka vastoinkäymisiä kohtaavat Vaikka tuskin yhden ihmisen lämpöiset ajatukset paljoa lämmittävät...

Tässä tulee nillitystä, ei ole pakko lukea - ja on kieltämättä aika turhaa narinaa...

En enää tiedä, mitä tekisin. Tuntuu, että asiat kasaantuvat. Nimittäin mieheni ilmoitti, että jättää opiskelut kesken (hänellä jo yksi tutkinto pohjalla, oli jatko-opiskelijana), mikä tarkoittaa sitä, että kesän lopussa joudumme lähtemään nykyisestä asunnosta. Ja seuraavasta asunnosta ei ole mitään tietoa, kun ei ole tietoa jatkostakaan työpaikkojen suhteen. Mies hakee töitä, mutta kesäksi hän ei mitään töitä saanut. Itselläni on kesätyöt, mutta jatko epäselvää (on kuitenkin olemassa mahdollisuus, että saan jatkopestin kesän jälkeen - we'll see).

Itse olen aina arvostanut taloudellista vakautta - mikä ei tarkoita, että rahaa pitäisi olla kuin roskaa. Ehei. Se riittää, että palkasta jää pakollisten menojen jälkeen edes pieni osa pieneen arjen luksukseen. Töitä olen paiskinut kovasti, aina opintojen ohella, kun on vain ollut mahdollisuus. Säästöjä on eikä opintolainaa senttiäkään, mutta ajatus epävarmuudesta tulevaisuudessa syö hermoja niin, että hiukset tippuvat kohta päästä

Epävarmuus on myös ajanut suhdettamme kriisiin, tunnustan, että turhautuneena nälvin ja tiuskin miehelleni ja käytän aivan uskomattomia loukkauksia   Hellyys on kadonnut jonnekin, mies on sulkeutunut ja itse olen kuin pyhä raivotar (nimim.  -transiitti meneillään..). Stressiäni on lisännyt tekeillä oleva lopputyö sekä se, että hoidan isäni asioita ja juoksen hänelle kaupassa, kun hän on ollut sairaana. Tuntuu, että jos tilanne jatkuu, teen oikeasti jotain peruuttamatonta - pelkään itseni ja miehen puolesta... En ole edes kuvitellut, mitä ihminen voi tuntea, kun tunnen näin...

Miehellä ei ole työnhaussa tärpännyt - mielessä pyörii tälläkin hetkellä se, kuinka tekisi mieli kiertää rautalanka näiden pomojen, jotka ovat hyvän ja ahkeran työntekijän tylysti sivuuttaneet, kaulan ympärille, pienellä kiristyksellä saada heidät muuttamaan mieltänsä palkattavista tai vähän pimeän aikaan "tuunata" näiden kallista ja arvokasta peniksenjatketta, eli city-maasturia tai Bemaria... Perin Skorpionimaiset teemat siis jylläävät :

Tuntuu, että jos stressi ei vie henkeä, niin sitten ainakin roikun kiikun jatkona, kun hermot posahtavat lopullisesti...

Okei, tämä on siis aika turhaa nillitystä... Kiitos ja anteeksi. Kiitos, kun sain purkaa hermojani, anteeksi tämä tyhmä lapsellinen narina aikuiselta ihmiseltä

[mc82]

Elwyn: Kuten sanoin, niin tämä oli turhaa rutinaa, mutta pakko päästää höyryjä pihalle... Tää tilanne vaan ahdistaa - ja tiedän sen, että mulla on taipumusta pessimistisyyteen ja synkkämielisyyteen, onneksi mies on edelleen toiveikas töiden suhteen ja miksei olisi periaatteessa, kun hänellä on vakaata kokemusta ja suosittelijoita pohjalla. Mutta siltikään ei ole tärpännyt...

Mulla ei alan työkokemusta ole (okei, on lama ja työpaikkoja ei vaan ollut jaossa), joten en niitä hommia aio enää hakeakaan kokemuksen puutteen vuoksi - eli periaatteessa meni opiskeluaika ihan hukkaan, bye-bye vaan, 5 vuotta elämästä. Tämäkin harmittaa niin maan jumalattomasti, kun hakemisesta huolimatta ei kelpuuteta mihinkään. Edelleen lähtöruudussa ollaan, eli olisin ihan yhtä hyvin voinut aikanaan jäädä duunarihommiin, olisi eläkettä kertynyt useita vuosia

Ekat opiskelukesät tein duunarihommia ja ajattelin, että kyllä tässä vielä ehtii... Sitten, kun ajatteli hakea tosissaan, tuli lama ja työpaikat katosivat markkinoilta, eikä keltanokkana tietenkään tärpännyt ja se tsäänssi meni sitten siinä. Eli vielä lisää duunarihommia. Jotenkin olen saanut työharjoittelut kuitattua ei-alan hommilla, vaikka harjoittelut pitäisi olla alan hommista - ihme, ettei asiaan puututtu

Masentaa niin v***sti, että tekisi mieli hypätä katolta - kaikki tämä koulutus, ihan turhaan, ihan hukkaan...   Pelottavaa on, ettei enää itkukaan tule - eli suunta on vahvasti alaspäin...