Nii... tottavie, ku on niin tottunut kaikenlaiseen "älä nyt tollasta itke kun sulla on sitä ja tota ja ah, aattele ny ku afrikassa lapset kuolee nälkään ja kaiken lisäks mä tiiän sun sukulaises kumminkaiman x jolla ei oo mitään ja se on KIITOLLINEN kun saa leipää ja jouluna voita leivän päälle" toisten puolelta, ja lopulta se kaikuu omassa päässäkin eri variaatioina. Niinku se ois kiittämättömyyttä ja snobeilua ja nirppanokkailua kun yksinkertasesti on vaan paha olo ja ei voi hyvin. Ja jossain kohtaa ei oo enää itekään aivan varma että jos onkin vain nirppa, kun ei masennus lähde vaikka ohjeen mukaan ajattelee kaikkia kivoja tavaroita mitä on ja afrikan nälkäsiä lapsia ja pummia kumminkaimaa.
Tai sit semmonen "Pitäis tehä jotain että tulis parempi olo. Ei jaksa. Pitäis. Ei jaksa.
Oisin parempaa seuraa jos mulla ois parempi olo ja se ois jos tekisin jotain. Ei jaksaaaaaäääähhh. Hommat on rästis ja siksikin pitäis
ku muutki tykkäis ku tekisin ne. Emmäsiltijaksa" kierre josta ei oo ihan varma että pitäiskö vaan pyytää saada olla yksin, vai kehtaako olettaa että mulla on nyt oikeus viettää oikein röllipeikkojen räytymispäivää ja piste ja muut paikallaolijat ihan ite päättää miten suhtautuu siihen...ja heidän ongelmansa jos ottavat siitä ongelman
Jooh, selvästikkin yks käsiteltävä asia on oman pahan olon kohtaaminen. Yksinkertasesti niin. Ja siihen suhtautuminen jotenki muuten kuin niin, että ite teen siitä ittelleni vielä vaikeamman asian kuin se oliskaan.
Noh. Kais sitä sitte tämäkin menee näin,
tyylillä nyt perhana ahistutaan sitte kunnolla ja oksat pois ja latva kans ja puoliks suoritettuja ja väisteltyjä ahdistumisia ei perhana lasketa nih!
Okei, nyt alkaa jo vähän naurattaa tää koko röllipeikkojen räytymispäivä :
