Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Vauvan kanssa uimassa  (Luettu 7993 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
0305
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 4


Profiili
« : 20.10.2005 21:48:54 »

Näin unta, että olin uimahallissa. Siellä oli iso allas, ei siis pientä ollenkaan. Mukanani oli alaston vauva, joka ei ollut omani, mutta minun vastuullani.
Paikalla olevat muut ihmiset uivat niin kuin eivät vauvaa näkisikään.
Menin veteen vauvan kanssa. Uimahalli oli hieman kolkko, mutta vesi oli sopivan lämmintä. Uitin vauvaa käsivarrellani, ja hämmästelin että eipäs se yski vaikka kasvot välillä peittyivät vedellä.
Jossain vaiheessa vauva pääsi käsistäni, ja näin miten se upposi pohjaan. Muut katselivat sitä myös, mutta eivät tehneet mitään vaikka miettivät sen pelastamista. Lopulta toivuin säikähdyksestäni ja sukelsin itse.
Matka pohjaan oli pitkä ja sinne oli vaikea päästä. Sain vauvan käsiini ja vein pintaan. Sillä ei ollut mitään ongelmia jatkaa hengittämistä, ei yskinyt, ei mitään.
Jatkoimme uimista, mutta sitten heräsin.
Ei mulla nyt mitään vauvakuumetta ole ollut, eikä lähipiirissä ole vauvoja, niin että mitähän tämä oikein tarkoittaa? Ideoita?  Shocked
« Viimeksi muokattu: 21.10.2005 08:13:00 kirjoittanut 0305 » tallennettu
Indigo
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 24


Profiili
« Vastaus #1 : 21.10.2005 09:35:49 »

Hei!
Usein unessa lapsi ja vauvaunet viittaavat johonkin uuteen asiaan, joka on iduillaan elämässä. Oletko suunnittelemassa jotain uutta juttua tai sitten se voisi liittyä myös johonkin oman itsesi osaan, joka on kehittymässä? Toisaalta unessasi koit, että asia ei ollut sinun. Kuitenkin sinulla on vastuu huolehtia siitä. Koska asia on uusi, se on myös hiukan pelottava, mutta huomaat kuitenkin selviytyväsi siitä. Näyttäisi, että sinulla ei vielä ole unen kohteeseen henkilökohtaista suhdetta, vai etkö vain uskalla ottaa sitä sellaiseksi?
 
Sukeltaminen liittyy myös seksuaalisuuteen. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ehkä jotain uutta on kasvamassa sillä alueella.

Indigo
« Viimeksi muokattu: 21.10.2005 09:43:06 kirjoittanut Indigo » tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #2 : 21.10.2005 12:59:39 »

Smiley

Minua jäi askaruttamaan minkä merkityksen antaisitte tuolle uimahallille?
Itse näin samankaltaisen unen kesällä ja tulkinta jäi kesken  Huh

Voisiko ilmentää "jakaa ajatuksia/ideoita" muiden sisäisten persoonien/vahvuuksien kanssa / tai jakaa omia ideoita ja lahoja muiden kanssa?

Uimahalli on kuitenkin julkinen "puhdistatumislaitos"  Undecided
tallennettu
Indigo
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 24


Profiili
« Vastaus #3 : 21.10.2005 15:12:40 »

Uima-altaan näkisin eniten kuin kohtuna. Vesihän merkitsee tunnemaailmaa ja se oli lämmintä vaikka allas ei ollutkaan mitenkään hieno ulkonäöltään. Syvyydessä asuu alitajunta ja sen löytäminen ei ole helppoa jos on ollenkaan mahdollista. Vauva oli kuitenkin tärkeää hakea tietoisuuden tunnemaailmaan. Se oli myös alasti, siis paljaana kaikista rooleista edessäsi. 

Hopeatähti, palautit mieleeni erään omankin, vuosia sitten nähdyn uneni. Siinä oli suuri monimuotoinen uima-allas ja paljon ihmisiä paikalla. Se oli jotenkin kovin vaikuttava. Hain silloin sieltä omaa uima-allastani, juuri minulle sopivaa. Monet altaista olivat aivan liian matalia, niissä vain rupateltiin ja istuskeltiin (vrt. smalltalkiin) Minun altaani oli syvä ja kirkasvetinen...jostain syystä se oli kummallisesti muiden vedenpintojen yläpuolella pari metriä ja siellä ei ollut ketään muuta. Paitsi tiesin siellä olevan jonkun miehen jota en kuitenkaan nähnyt. Näköjään nyt vasta ymmärrän unen selityksen. Kiitos Hopeatähti.  Smiley
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #4 : 21.10.2005 17:51:01 »

Smiley Smiley Smiley

Kiitos teille kaikille!
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: