seuraava »

[Alzbeta]

Hei tämä on tosiaan itseäni mietityttänyt taas paljon ihan viime aikoina.

Kuulun kirkkoon, mutta perheemme ei ole koskaan ollut erityisen uskovainen. Joku pari vuotta sitten minua ensimmäistä kertaa alkoi mietityttämään kun tunnen olevani vain tapakristitty. Oikeasti ajatukseni eivät ole perinteisen ev. lut. kirkon mukaisia. Tästä huolimatta vielä tuohon aikaan en kuitenkaan konkreettisesti tehnyt asialle mitään, vaikka eroamista paljon mietinkin.

Olen kääntynyt nyttemmin enemmän ja enemmän sille kannalle, että itse asiassa eroaminen olisi minun tapani osoittaa kunnioitusta kirkkoa kohtaan, koska en harjoita aktiivisesti sen edustamaa uskontoa. Joka kuitenkin muissa tapauksissa on kaiketi ehdoton uskonnollisen yhteisön jäsenyyden ehto!

Toivoisin siis saavani teiltä apua, kommentteja, mielipiteitä kun uskovaisten ystävieni kanssa tästä aiheesta on hieman hankala keskustella rakentavasti 

[Daria]

No jopas, kun minun tästä samaisesta aiheesta piti täällä kyselläkin, että kuinkas moni täällä kuuluu kirkkoon ja kuinka moni ei.

Itse en kuulu, erosin keväällä. Minua alkoi suuresti tympimään nämä kirkon kannanotot naispappeuteen, homo- ja lesbopareihin sekä hedelmöityshoitoihin. Tietenkin kirkonkin sisällä hajontaa löytyy näistä mainitsemistani mielipiteistä, mutta tuli sellainen tunne että en halua kuulua moiseen yhteisöön. Kirkko tekee kyllä myös paljon hyvää, esim. ulkomaanapu, mutta on niitä muitakin tahoja joiden puoleen voin kääntyä ja ojentaa euroni sinne. Myös tuo tapakristittynä oleminen tuntui minusta jotenkin tekopyhältä, kävin vain "pakosta" kirkossa eli hautajaiset, häät, jne. mutta muuten ei mitään kosketusta koko toimintaan. Ja meidät vihittiin siviilissä reilu vuosi sitten, vaikka olin silloin vielä ev.lut. Papin siunaus ei tuntunut hyvältä, tai paremminkin meidän jutulta.

Lapseni on kastettu kirkkoon, silloin siis minäkin olin vielä ev.lut. Tässä nyt herää vaan kysymys että mitenkähän sitten opastan lastani, toisaalta hän kuuluu kirkkoon mutta jos hän käy koulussa uskonnon tunnilla, kuinka paljon hän saa tietoa muista uskonnoista? Milloin hän saa vapaasti valita? Aikuisena vai rippikouluiässä? Erotanko hänetkin kirkosta vai pidänkö ev.lut jäsenenä? Kotoa meidän lapsi ei nimittäin tule kyllä saamaan kristillistä ohjausta mitenkään.... :

[Mirjam]

Itse myöskin kuuluun ev.luttiin ihan vaan kasteen myötä, kuten varmaankin moni muu.
Varsinaisesti en ole mikään kirkko'uskovainen' ja monella tapaa koen asiat erilailla. Missään Jumalanpalveluksissa ei ole tullut käytyä muutoinkuin nämä ns.'pakolliset';kaste, rippi, vihkimiset,ja lisää kasteita ja hautajaiset. Tosin en omissa hautajaisissani ole kyllä ollut...

Jossain vaiheessa tunsin jonkinasteista 'anarkiaa' kirkon uskontoa kohtaan, mutta ajan kuluessa on nekin särmät hioutuneet, koska omalla kohdallani ymmärsin, että ei minussa 'närää' herättänyt itse kristinusko taikka mikään ilmetymä siinä itsessään, vaan jonkun yksittäisen ihmisen tulkintatavat ja toimet, joka itseään kristinuskovaiseksi kutsui.

Näissäkin 'piireissä' vähäisten kokemusteni mukaan, on ihmisinä 'helmiä' jotka välittävät aitoa kohtaamista työnsä ja harrastuksena parissa.

Toisaalta en välittäisi kuulua kirkkoon, koska myöskään en ole mikään aktiivi jäsen. Mutta toisaalta kannatan mielelläni tiettyjä kirkon toimia kirkollisveron maksamalla.
Seurakunnan ja kirkon hommissa on nähdäkseni hyvin paljon 'juuritason'tekijöitä (kenttätyöntekijöitä), jotka todella tukevat toisten askelia siellä missä sitä tarvitaan ja sydän lämmöllä vielä.
Se on sitten eriasia, miten ne verorahat käytetään, mutta siihen minä en puutu. Minä maksan ne verot antamisen ilosta ja vakaasti uskon, että juuri minun pienet senttiseni menee sille 'ruohonjuuritason' työntekijän palkanmaksuun, eikä kanttorin uusiin nahkasaappaisiin.  :
 

[Hiisitär]

Itse kuulun ev.lut kirkkoon myös kasteen kautta. Minun on tehnyt jo vuosia mieli erota kirkosta, mutta intuitio hyssyttelee minua malttamaan vielä mieleni. Olen ajatellut, että syynä tähän on joko tuleva kummius joskus tai kirkkohäät  Niiden jälkeen voi sitten erota hyvillä mielin *nauraa*

[Ajatus]

Toisaalta en välittäisi kuulua kirkkoon, koska myöskään en ole mikään aktiivi jäsen. Mutta toisaalta kannatan mielelläni tiettyjä kirkon toimia kirkollisveron maksamalla.

Sama juttu minulla. Pidän nykyistä kirkkoa enemmänkin palveluinstituutiona, jolla on oma, tärkeä asemansa yhteiskunnassa. En koe, että sen tehtävä olisi mitenkään ohjata omaa uskoani tai antaa minulle henkilökohtaista tukea. Maksan mielelläni kirkollisverot siitä hyvästä, että voin tarvittaessa käyttää kirkon palveluja. Jollei sitten muita, niin vaikka käydä kauneimmissa joululauluissa näin joulun alla. Minusta siinä suurimmassa kirkostaeroamishuumassa tahtoi joiltakin unohtua se juttu, että asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen, että kirkko vaan ottaisi. Kyllähän se paljon antaakin ja useimmat haluavat ainakin joskus käyttää sen palveluja tai tiloja.

Kuulun siis kirkkoon edelleen, vaikka asian tarpeellisuutta toki itsekin joskus mietin. Yhteiskunnalliset puolet painoivat lopulta enemmän vaa'assa kuin rahalliset tai aatteelliset. En koe, että suhdettani henkisiin asioihin mitenkään rajoittaisi se, kuulunko ev.lut. kirkkoon vai en. Kirkon "virallisessa kannassa" on usein asioita joista en ole samaa mieltä, mutten usko, että kaikki muutkaan kirkkoon kuuluvat ovat. Luotan kai siihen, että pikkuhiljaa asenteet sielläkin puolella avartuvat.

[CorvusLeonis]

Erosin kirkosta vasta tänä vuonna hetken mielijohteesta huomattuani miten helppoa se on. Sukulaiset, vanhemmat, jopa kaverit sen sijaan on kirkkoon kuuluvia uskiksia, osa oikein seurakunta-aktiiveja, eikä kukaan kylläkään tiedä etten kuulu enää kirkkoon. Vaikken toisaalta käynyt koskaan edes rippikouluakaan. :

[Usva]

Tervehdys,

Aikoinani kuuluin minäkin ev.lut.kirkkoon vauvana saamani kasteen vuoksi. Kun molemmat tyttäreni kävivät riparin, ajattelin, että sen jälkeen eroan kirkosta.  Mutta sain tämän tehtyä vasta tänä syksynä.  Enkä ole katunut.  Kirkko ei vain enää ole mun juttu.  Siellä ei ole mitään mitä tarvitsen.  Meditoin ja hiljennyn siellä missä mahdollista, siihen en kirkkoa tarvitse ja kun hautaaminenkin maksaa yhtä paljon riippumatta siitä kuulutko kirkkoon vai ei, päätös oli helppo.

[sindek]

Heips!

  Minäkin olen tuota samaa miettinyt, siis kirkosta eroamista. Kuulun toistaiseksi vielä, mutta harkinnassa on ollut eroaminen. Minulle vain kovin vaikeaa päättää, kun kuitenkin kannatan kristinuskoa(kin), tietyllä tapaa. Aikanaan ollut mukana joissain seurakunnan jutuissakin.

   Minun mielipiteeni asiaan on se, että loppujen lopuksi on aikalailla samantekevää, kuuluuko kirkkoon vai ei. Riippuu tietenkin omasta vakaumuksestakin. Mutta kirkkohan ei kuitenkaan juuri vaikuta nykyihmisen elämään, se on menettänyt merkitystään huimasti, eikä kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus näy oikeastaan juuri mitenkään. Itselläni tähän pohdiskeluun on vaikuttanut paljon se, että kirkko on loppujen lopuksi vain yksi iso möhkäle, johon joko kuuluu tai ei, omat ajatukset, vakaumukset ja joillain usko on paljon tärkeämpää. Tärkeämpää, kuin johonkin kuuluminen, on se miten elämänsä elää. Jos ei edes usko evankelisluterilaisen kirkon oppeihin, on ainakin minun mielestäni ihan luonnollista erota siitä. Käsittääkseni mitään ei juuri menetäkään, ainoastaan kummina toimiminen ei sitten onnistu, ainakaan kirkon systeemeissä. Muuten se ei elämästä kai mitään vie. Vai tietääkö joku viisaampi enemmän aiheesta..? Muutenkaan kirkon velvollisuuksiin kuuluvia juttuja ei edes ainakaan pienillä paikkakunnilla saa, vaikka miten kuuluisi kirkkoon. Tiedän yhdenkin tapauksen, missä uskovainen nainen ei kriisin keskellä päässyt juttelemaan diakonissan kanssa pyynnöistä huolimatta. Koen jotenkin, ettei kirkko aina täytä tehtäväänsä, ihmisiähän seurakunnankin työntekijätkin ovat. Toki tiedän, ettei yleistää saa&kirkko on mukana hyvissäkin jutuissa, mutta itse olen ajatellut, että voisin veron maksamisen sijasta laittaa rahaa vaikka Pelastusarmeijalle tai Unicefille tms.

  Kuulostaapa kirkonvastaiselta, vaikka itse kirkkoon kuulunkin, enkä tiedä vielä, aionko erota vai en. Piti vain tähän(kin) aiheeseen jotain sanoa, kun itse samoja juttuja miettinyt. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut tms. , minun mielipiteeni nyt ovat vain yhden ihmisen ajatuksia&saattavat olla ihan hakoteilläkin.

   Enkeleitä kaikille&kaunista joulunodotusta, kuitenkin.

[puntari]

Minä kuulun kirkkoon ja aion pysyä; olen silti paljolti tapakristitty nimenomaan vuotuisten tapojen suhteen ja elämänkaaren suhteen.

Tunnen eläväni melko paljonkin erilaista uskoa kuin kirkon julkinen kanta mutta minulla on ollut onni tuntea kirkon piirissä työskenteleviä hiukan oman ajatteluni mukaisia henkilöitä.

Minulla on kolme lasta ja minusta on tärkeää että he oppivat kristillisyyden perusteet ja toivottavasti lukevat raamatun sitten kun hakevat itseään. Haluaisin heidän löytävän enkelit, rukouksen (ketä kukin rukoilee on henkilökohtaista) ja toivon ja tarkoituksen hakemisen. Jos ovat oikein "nohevia" toivoisin heidän lukevan myös Koraanin koska minusta raamattu ja koraani ovat paljolti samankaltaisia kirjoja joiden tarkoituksena on kantaa ja jatkaa sen suuren ajatuksen eteenpäinmenoa.

Kirkkoon kuuluminen on minulle enemmän sitä, että "minulla on" kirkko eli paikka jossa voi ja saa hiljentyä - harvoin käyn tilaisuuksissa - tosin hiljentymistilaksi kelpaa ranta tai metsä tai vuori - mikä tahansa elämää suurempi paikka.

Minusta kirkon piiriin mahtuu kaikki ne tavat jolla uskontoa "harrastaa" tai kuinka sen kokee. Minä katson että minulla on OIKEUS kuulua kirkkoon vaikka en jaa kaikkea sitä ajatusta jota kirkon työssä oleva henkilökunta edustaa. Minun mielestäni ymmärrän oman uskontoni sanoman ja syvemmän merkityksen vaikken sana sanalta edes usko esim raamatun kertomuksiin, mielestäni ne ovat ajatuksen päälle kerrottuja kertomuksia jotta ne voisi tai niiden opetukset voi muistaa helpommin, suurin osa ihmisistähän ei osannut lukea. Kaikissa kulttuureissa on ollut kertomuksia jotka opettavat asioita.

Minulle uskonto on parempaan pyrkimistä ja toivo siitä että löydän itsestäni sen mitä minuun on kätketty. Surullinen kyllä olen että moni käyttää "kirkon ääntä" esittäessään omia mielipiteitään.

[Alzbeta]

Kirkosta eroaminen on nykyään aivan ällistyttävän helppoa, joka olikin yksi syy miksi halusin tämän aiheen tuoda esille.

Kiitos, asiallisia ja ennen muuta ihanan kiihkottomia kommentteja! Vihaan kaikenlaista käännytystä suuntaan tai toiseen  Vaikka itse joskus jouskarimaisesti yllynkin saarnaamaan... 

Mitä mieltä olette muuten "uskonnollisesta shoppailusta" eli erotaan vain ja ainoastaan jotta vältyttäisiin kirkollisverolta? Onko tässäkin aina kuitenkin taustalla jotain muuta? Kenties juuri yleinen tyytymättömyys kirkon tarjoamaan tukeen tai kokemus, että kirkko ei ole tarpeeksi ajassa mukana?

Tässä kohtaa oma mielipiteeni on ristiriitainen, koska toisaalta mielestäni myös kirkon pitäisi seurata aikaansa, mutta toisaalta mikä se sellainen uskonto on, joka muuttelee käsityksiään ja mielipiteitään miten sattuu...

Kuten moni täällä viittasikin kirkosta on nykyään tullut eräänlainen yhteiskunnan palvelukeskus. Ei uskoon kasvattaja tai uskon vahvistaja... Jonka kuitenkin pitäisi olla kai kirkon ja seurakunnan ensisijainen tarkoitus 

[CorvusLeonis]

Kuten moni täällä viittasikin kirkosta on nykyään tullut eräänlainen yhteiskunnan palvelukeskus. Ei uskoon kasvattaja tai uskon vahvistaja... Jonka kuitenkin pitäisi olla kai kirkon ja seurakunnan ensisijainen tarkoitus 

Ehkä kirkko vain seuraa sittenkin jossain määrin aikaansa? 

[Alzbeta]

Hmm, good point... Ehkä sitten jotenkin näin... 

Tässä pohdinnassa olisi kyllä nyt intuitiolle kysyntää... Kun tuntuu, etten osaa päättää mitään suuntaan tai toiseen. Kun ei sillä ole mitään merkitystä, vaikka kuulun, toisaalta tuskin silläkään jos en kuuluisi. Millään ei ole mitään merkitystä
 

...Paitsi elämällä 

[hopeatähti]

Itse olen tehnyt niin, että kun en ole varma, en tee mitään ja tällä asiallahan
ei ole kiirettä 

Tunnustele, anna asia muhia ja katso sitten miltä tuntuu.


Itse kuulun kirkkoon ja lapseni on aina pitänyt "ussasta" koulussa, heidän mielestä
ne on mukavia tunteja, koska siellä kerrotaan "tarinan muodossa" suurimman osan
asioista (vielä alaluokilla).

Itse aion pysyä enkä näe mitään syytä toistaiseksi edes erota, kirkolla on lämmin osa minun sydämmessäni, vaikka en olisi ihan samaa mieltä kaikista raamatun / tai kirkon asioista.

Ihan selkeästi huomaa, että aletaan olla valmiita rakentamaan
ns "uutta ajatustapaa/lähestymistä/uskontoa", eli ne 2000 v sitten olleet asiat alkavat pikkuhiljaa luoda uusille asioille tilaa.

Itsenäistymisen paikka/aika, eikö 

[vilmu]

Alzbeta, varmasti ajan myötä päätöksesi suuntaan tai toiseen vahvistuu. Älä hätäile, anna asian kypsyä rauhassa.  

Itse en ole koskaan kirkkoon kuulunutkaan, sillä vanhempani erosivat kirkosta ennen syntymääni. Olen kuitenkin kouluaikoina istunut uskontotunneilla. Meni monta vuotta, ennen kuin tajusin, ettei minun siellä tarvitsisi edes olla. Kun kysyin vanhemmiltani miksi kuitenkin siellä olin eivät he sitä pitäneet pahanakaan. Itse en koe kokeneeni vahinkoa niistä, uskontotunneillahan pitkälti käsitellään raamatun tapahtumia ensimmäiset vuodet ja sehän on tavallaan historiaa. Myöhemmässä vaiheessa sitten taas käydään muita uskontoja jne. Eli enemmänkin yleissivistäviä nuo tunnit olivat. Tai sitten olen ollut unessa kun on puhuttu uskosta ja uskomisesta.  

Itse olen ajatellut, että kirkkoon en liity siksi että saisin kirkkohäät tai pääsisin kummiksi. Liittymiseen pitäisi liittyä uskoa kirkon opettamiin asoihin. Enkä minä kyllä niihin oikein usko. Sitä paitsi minusta tämä luterilainen kirkko on vähän tylsä... miksei uskominenkin ja kirkossa käyminenkin voisi olla hauskaa ja iloista.  

No, koska mieheni kuuluu kirkkoon ja uskoo kaiketi - ainakin välillä, vaaka kun on - niin pappi meidät kävi siunaamassa ja lapsemme kuulemma kastetaan. Ei se minua haittaa, mutta itsepähän saa sitten päättää myöhemmin miten jatkon haluaa. Haluan lapsilleni antaa kuitenkin vapauden valita siinä vaiheessa kun ovat kyllin isoja itse ajattelemaan ja päättämään asiasta.

Rakkautta kaikille.  

[Karoliina]

Lapseni on kastettu kirkkoon, silloin siis minäkin olin vielä ev.lut. Tässä nyt herää vaan kysymys että mitenkähän sitten opastan lastani, toisaalta hän kuuluu kirkkoon mutta jos hän käy koulussa uskonnon tunnilla, kuinka paljon hän saa tietoa muista uskonnoista? Milloin hän saa vapaasti valita? Aikuisena vai rippikouluiässä? Erotanko hänetkin kirkosta vai pidänkö ev.lut jäsenenä? Kotoa meidän lapsi ei nimittäin tule kyllä saamaan kristillistä ohjausta mitenkään.... :

Muistaakseni saa jo valita-olikohan se 12 vuotiaana-uskonnonopetuksesta koulusta. Että jos ei halua niin ei tarvi. Mutta mikään ei estä osallistumasta, vaikkei olisikaan ev.lut, koska silloinhan myös tulee vaihteluvuutta uskontotunteihin, uusia näkökantoja. Ja kyllä perinteisillä uskontotunneilla muistakin uskonnoista puhutaan, ainakin viimeistään yläasteella, käsittääkseni. Sitä en tiedä oliko se niin, että jo 12v saa myös erota kirkosta...? Mutta jotain tän suuntaista, varmasti löytyy jostain tietoa tästäkin asiasta.

Se, mistä tykkään uskonnonopetuksesta, että siihen on nyt paljon lisätty tälläisiä käyttäymisjuttuja, esim. kiusata ei saa, pitää pyytää anteeksi jne. tälläisiä pieniä suuria juttuja niin, että lapsi ymmärtää. Tai tottakai sä kotona nämä opetat, mutta ei se koulussakaan pahitteeksi ole niitä kerrata. Ainakaan tänä nykyaikana. Kunhan se ei sitten mene ääripäähän...

Itse kuulun vielä kirkkoon, mutta joo...voi olla että eroankin siitä jossain vaiheessa. Lapsikin kuuluu, mutta olen ajatellut, että kun hän tulee aikuiseksi niin päättäköön itse mitä tekee. Silloin on jo sen verran "järkiä pääs". Joillekin sopii, toisille ei ( mies on eronnut kirkosta vuosi sitten ).

T: Karoliina