Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: onko mielestänne "kummituksia" olemassa  (Luettu 11969 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« : 22.02.2007 13:17:08 »

Kummitus, aave tai haamu on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Tätä elävien maailmaan jäämistä kutsutaan kummitteluksi. tässä en nyt tarkoita mitään tavallisia "henkiolentoja".

Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan.

Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään esimerkiksi manalaan tai taivaaseen. Kummitustarinoita löytyy ympäri maailmaa.

Kummittelun katsotaan liittyvän lähes aina johonkin paikkaan, sellaiseen, jolla kummitus on ollut eläessään. Joskus harvemmin kummituksen myös väitetään seuraavan elossaolevia sukulaisiaan.

Vapaasti ja vailla rajoitteita liikkuvia kummituksenomaisia henkiolentoja ei pidetä kummituksina vaan vapaina henkinä.

Haamu voi myös näkyä, kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa vai voiko?, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään.

oli siis mielenkiintoista tietää mitä täällä ajatellaan aiheesta?
onko jollain ihan omakohtaisia kokemuksia joita kenties haluaisi jakaa?
tallennettu

Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #1 : 22.02.2007 13:32:26 »

Minä olen ajatellut, että kummitukset ovat sieluja, jotka ovat jääneet jumiin tämän maailman ja kuolleiden maailman välille. Kuolema on voinut olla niin raju, ettei sielu edes tajua kuolleensa ja on murheellinen, kun kukaan ei tunnu huomaavan häntä, vaikka hän miten huutelee tässä korvan juuressa. Tai sitten ei vastaavasti tunne mitään syytä lähteä eteen päin.

Olen myös lukenut teorian, että kummitukset, ne mitä me yleensä näemme ja jotka toistuvat samoissa paikoissa aina samalla tavalla, ovat eräänlaisia hologrammeja, jotka ovat jääneet kiinni kyseisen paikan energiaan ja heijastuvat sieltä välillä näkyviin. Periaatteessa sielu on jo siirtynyt pois, mutta siitä on jäänyt irrallinen kopio samaan paikkaan. Teorian mukaan tämä on yleisin kummittelun syy ja minusta se kuulostaa ihan loogiselle.

Sielut, jotka jäävät kummittelemaan kuoltuaan ja poistuvat kun jokin tehtävä on suoritettu ovat itse valinneet tekevänsä niin. Ehkä he haluvat lohduttaa omaisia, saattaa päätökseen jonkun asian joka kaihertaa ehkä koko suvun välejä.

Esineiden siirtelyyn, kylmään ilmaan ja erilaisiin rapinoihin liittyvä kummittelu on aika usein poltergeistin aiheuttama ja eroaa aika rajustikin normaalin kummittelun määrityksistä.

Ihmiset voivat myös itse luoda kummituksia, jos keskittyvät siihen tarpeeksi (ja vielä isolla joukolla). Jenkkilässä ryhmä meeditoita(?) päätti luoda 70-luvulla Philip-nimisen miehen testatakseen ajatuksen voimaa. Philipistä kirjoitettiin valmiiksi hänen historiansa, kuolintapansa ja ulkonäkönsä. Muutaman viikon sinnikkään ponnistelun jälkeen Philip todellakin ilmestyi. Se ei osannut vastata koskaan kysymyksiin, jotka esitettiin hänelle valmiiksi kirjoitetun elämäntarinan ulkopuolelta (esim. tilanne, jossa Philipilta kysyttäisiin vaikka tämän alkoholinkäytöstä, vaikka asiasta ei ole ollut mitään puhetta Philipiä luodessa). Huomattavaa kuitenkin oli, että Philip alkoi kehittää ihan omia luonteenpiirteitä ajan saatossa.

Olen lukenut aikaisemminkin tuollaisista ajatuksen voimalla luoduista kummituksista lapsena. Muistelen, että muutama ihminen alkoi levittää juttua, että tuossa hylätyssä rakennuksessa kummittelee tällainen henkilö. Tarina lähti leviämään ja jonkin ajan päästä tässä rakennuksessa todellakin alkoi kummitella.


tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #2 : 22.02.2007 13:46:20 »





Esineiden siirtelyyn, kylmään ilmaan ja erilaisiin rapinoihin liittyvä kummittelu on aika usein poltergeistin aiheuttama ja eroaa aika rajustikin normaalin kummittelun määrityksistä.

Ihmiset voivat myös itse luoda kummituksia, jos keskittyvät siihen tarpeeksi (ja vielä isolla joukolla). Jenkkilässä ryhmä meeditoita(?) päätti luoda 70-luvulla Philip-nimisen miehen testatakseen ajatuksen voimaa. Philipistä kirjoitettiin valmiiksi hänen historiansa, kuolintapansa ja ulkonäkönsä. Muutaman viikon sinnikkään ponnistelun jälkeen Philip todellakin ilmestyi. Se ei osannut vastata koskaan kysymyksiin, jotka esitettiin hänelle valmiiksi kirjoitetun elämäntarinan ulkopuolelta (esim. tilanne, jossa Philipilta kysyttäisiin vaikka tämän alkoholinkäytöstä, vaikka asiasta ei ole ollut mitään puhetta Philipiä luodessa). Huomattavaa kuitenkin oli, että Philip alkoi kehittää ihan omia luonteenpiirteitä ajan saatossa.

Olen lukenut aikaisemminkin tuollaisista ajatuksen voimalla luoduista kummituksista lapsena. Muistelen, että muutama ihminen alkoi levittää juttua, että tuossa hylätyssä rakennuksessa kummittelee tällainen henkilö. Tarina lähti leviämään ja jonkin ajan päästä tässä rakennuksessa todellakin alkoi kummitella.



tavaroiden siirtely eroaa miten normaalista kummittelusta? voiko tälläinen tavaroiden siirtely johtua ollenkaan kummituksista vai muiden henkien tekemisistä?

tuokin on tosiaan mielenkiintoinen aihe että ryhmä ihmisiä tosiaan voisi luoda johonkin kummituksia. mutta jos nämä ihmisten tyhjästä luomia niin mistä johtuu tämä että he voisivat kehittyä ilman että itse tätä kehitystä kukaan muu luo?

mites on sitten tälläiset esineet joista sanotaan että niiden mukana tulee kiinni jääneitä kummituksia. voiko kukaan jäädä kiinni johonkin esineeseen niin suuresti?

tallennettu

Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #3 : 22.02.2007 14:01:51 »

Tavaroiden siirtelyn yleisin syy tuntuu olevan poltergeist, tosin poltergeistin ja peruskummittelun välillä on paljon yhteisiä piirteitä. Kuten vaikka yksinään liikkuvat esineet tai kummalliset äänet. Äänien suhteen poltergeist on aktiivisempi ja napakampi kuin kummitteleva sielu. Samoin poltergeist on napakampi tavaroidenkin liikuttelun suhteen - yleensä se heittää tavaroita, paiskoo tai tiputtaa. Kotonamme Savossa kummittelee aina silloin tällöin. En tiedä mikä siellä varsinaisesti kummittelee, poltergeist se ei kuitenkaan tunnu olevan. Sen lempipuuhaa on pudottaa tavaroita alas hyllyiltä, pöydiltä ja TV:n päältä - joskus voimallakin.

Minäkin mietin, että kuinka Philipille kehittyi näitä luonteenpiirteitä yksinään, tosin siihen eivät Philipiä luoneet ja tutkineetkaan henkilöt osanneet vastata. Todettiin ainoastaan, että näin kävi jostain tuntemattomasta syystä. Uskon, että fiktiiviset hahmot alkavat elää ihan omaa, persoonallista elämäänsä henkimaailmojen tasoilla, kun hahmo saa tarpeeksi ajatusenergiaa tarpeeksi monelta ihmiseltä. Olen itsekin tavannut fiktiivisiä hahmoja.

Maailmassa kaikki on mahdollista, joten en yhtään ihmettele, että sielu kiintyisi johonkin tavaraan niin paljon, että vielä kuoltuaankin seuraa sitä. On myös mahdollista, että paikan sijaan tällainen hologrammijäämä jääkin johonkin esineeseen ja seuraa sitä paikasta toiseen. Kovasti yritin tässä miettiä jotain lukemaani esimerkkiä esineestä, jonka mukana kummittelu on siirtynyt, mutta en millään muista niitä (vastaan on kuitenkin tullut).

Jos kirjastosta vain löytyy, niin yllättävän hauska kirja on "Noitien Käsikirja". Se on lapsille tehty parapsykologian kirja, ensimmäinen mystisten asioiden kirja jonka olen lapsena lukenut. Siinä on oikeasti todella paljon erilaisia tapahtumia ja infotietoja tiiviissä paketissa. Kirja on vain tuhottoman vanha, joten en tiedä mikä sen saatavuus mahtaa olla.




tallennettu
Julietta
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 165


Profiili
« Vastaus #4 : 23.02.2007 22:29:01 »

Poltergeistissa kyse on kai ahdistuneesta energiasta. Esim. talon joku asukas ei ole sovussa itsensä kanssa. Luin jostakin, että aika usein nämä liikkeellepanijat ovat nuoria tyttöjä.

Tavaroihin voi myös jäädä hyvinkin negatiivisia energioita, mutten (kuten Athakaan) ole ikinä kuullut, että sielu olisi jäänyt kiinni esineeseen.

Kummittelussakin useimmat tapaukset taitavat olla noita hologrammeja. Voihan joku sielu hetkeksi jäädä pyörimään kuolinpaikalleen, kun ei osaa mennä valoon. Mutta pitäisihän jumittuneelle henkimaailman opastajienkin tulla apuun.
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #5 : 23.02.2007 22:42:24 »

Miksi minä koen/näen nämä(-kin) asiat tietyllä tapaa käänteisesti  Huh
Koen, että niin jo kuolleet, kuin "kummituksetkin" olisivat aikaa sitten jo, silloin kuin heidän aikansa on ollut, lähteneet, jatkaneet matkaa, mikä se todellinen tarkoitus tai suunta sitten onkaan, mutta ME täällä vielä ihmiseloa elävät, pidämme heidän "energiaansa" täällä kiinni. En koe, että kuollut jää tänne, koska on jotenkin "jäänyt jollekin tasolle", vaan ihmiselämään jääneet pitävät heiustä kiinni ja "luovat" heidät ja pitävät "sillä jollain tasolla". Eivät päästä irti. Eikä tarvitse olla kyse lähimmäisestä ja omaisesta välttämättä, meillä on paljon kollektiivista "psyyken energiaa" ja voimme sitä "toteuttaa" melkein mihin vain ulkoiseen ärsykkeeseen.
Kiinni voi pitää "negatiivisesti tai positiivisesti".
Silti, toisaalta koen, että ne jotka ovat menneet, ovat kyllä siinä muodossa menneet, mikä on "sitä todellisuutta" ja me tällä vain psyyken voimin luomme näitä muita kuvioita.  Huh

Mutta tämä nyt oli vain minun näkemykseni. Voi olla toisinkin.
On sitä itsekin tullut "örkkejä ja mörkkejä" kohdattua, mutta minä itse löysin niistä lopun viimeksi "syyn" itsestäni, siksi olen taipuvainen uskomaan näin, kuin kirjoitin. En siksi, etten uskoisi olevan olemassa jotain, mitä ei voi käsin koskettaa.  Wink
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #6 : 24.02.2007 00:19:24 »

Hmm.. voisin yrittää selventää ajatustani  Wink
JOS kerran olen esim sisäistänyt Armon, niin miksi ajattelisin, että jotkin "sielut jäävät junnaamaan jollekin tasolle"?
Jos kerran armo on, se on kaikille ja jokainen pääsee "taivaaseen"  Wink
Jotenkin koen, että ihmisen psyyke voi olla vain "armoton" ja siihen myös osaltaan tämä kokemukseni perustuu.

Itseasiassa juuri siksi kummastelen monia näkemyksiä, koska ne eivät ole johdonmukaisia "perusajatusten kautta"  Smiley
tallennettu
astraali
Vieras
« Vastaus #7 : 24.02.2007 07:52:36 »

Tämä on vähän "vaikea" asia. Ensinnäkään en uskoko kummituksiin mutta tiedän, että jotkut täältä pois siirtyneet sielut eivät osaa/halua päästää irti fyysisestä maailmasta. Jotkut traagisesti ja äkillisesti menehtyneet eivät välttämättä ymmärrä edes kuolleensa vaan jatkaa elämäänsä täällä energiana.
Jokaisella on mahdollisuus lähteä valonkotiin ja kaikki sinne pääsevät. Varsinkin uudemmat sielut voivat olla niin fyysisen elämän värjäämiä, etteivät yksinkertaisesti kykene palaamaan heti.
On muistettava, että meitä valo-olentoja on hyvin eri kehitysvaiheissa ja eri paikoista lähtöisin. Ja reagoimme asioihin hyvin eri tavalla -kuolemamme jälkeenkin.

Jotkut sielut jäävät kiinni eri paikkojen energioihin tai ihmisiin ja heidän on vaikea päästää irti. Usein nämä poltergeist-ilmiöt ovat kyllä muiden aiheuttamia kuin näiden tänne jääneiden sielujen. Toki tuskastunut ja ahdistunut sielu, joka ei ole valmis siirtymään valoon, saattaa "häiriköidä" meitä vielä fyysisesti tänne vielä jääneitä. Mutta usein nekin ilmiöt häviää, kun viesti menee perille tai sielu ymmärtää palata kotiin.

Enkelit muuten tekevät myös tätä työtä, että hakevat "eksyneitä sieluja" takaisin kotiin. Samoin me ihmiset teemme sitä työtä unitasolla, jos olemme valinneet sen tehtävän.

Nyt aloin jaarittelemaan... sorry!  Wink
tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #8 : 24.02.2007 09:25:40 »

mitäs jos unohdetaan tuo poltergeist ilmiönä. niin mitä mieltä olette ihan tälläisistä "konkreettisista" kummituksista. onko heitä ja millaisia? entä tälläiset paikkaan sidonnaiset jutut...kummitustalot yms.?

kaikista eniten olisi mielenkiintoista kuulla jos jollakin teistä ihmisistä olisi ihan omakohtaisia kokemuksia tästä aiheesta...
tallennettu

Yulunga
Vieras
« Vastaus #9 : 24.02.2007 10:16:16 »

Uskon samoin kuin Astraali. Olen myös nähnyt mielikuvatasolla erään naisen. Se tapahtui siten että ystäväni joka taasen on nähnyt "kummituksen" kertoi minulle tästä kokemuksesta ja näin sieluni silmin saman naisen. Tunsin että nainen hiippaili siinäkin tilanteessa, sillä kun kuvailin hänet ystävälleni, nousi hänessä kylmät väreet ja hän vastasi, että JUURI SAMA NAINEN.
tallennettu
JohannesKepler
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 21


Profiili WWW
« Vastaus #10 : 08.10.2019 14:39:38 »

https://www.tunturisusi.com/taikamaailma/kummitukset.htm

Kyllä on ilmeistä, että kummituksia on olemassa, melko varmasti...
tallennettu

Varjotar
Astroholisti
*****
Viestejä: 1263


Starchild


Profiili
« Vastaus #11 : 29.10.2019 20:23:32 »

Onpa täällä vanhoja aiheita.
Niin vanhoja, ettei näihin enää edes voi sanoa mitään :Smiley
tallennettu

Kuuntele tuulta.
'|E
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 147



Profiili
« Vastaus #12 : 30.10.2019 21:18:59 »

Onpa täällä vanhoja aiheita.
Niin vanhoja, ettei näihin enää edes voi sanoa mitään :Smiley

Tietoisuuden leikit ovat moninaiset ja mahdollisten todellisuuksien rajat häilyvät Cheesy
tallennettu

Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: