seuraava »

[Ajatus]

Mielenkiintoista pohdintaa täällä. Tulkintojahan on erilaisia, riippuen siitä katsotaanko asiaa biologiselta vai psykologiselta kantilta - vaiko kenties vielä henkiseltä. Jos esim. ajattelee, että "sielunveljeys" on yhtä tärkeää (tai jopa tärkeämpääkin joskus) kuin "veriveljeys" eli että biologinen sukulaisuus ei ole mitenkään suurempi side kuin henkinen yhteys, niin silloin parisuhdetta voi katsoa ikään kuin samoin silmin kuin perhesuhteitaankin. Tarkoitan tällä sitä, että elämän kannalta tärkeitä ja pitkiä suhteita voi löytyä parisuhteesta siinä missä suvustakin - ja parisuhteistahan ne suvutkin ovat muodostuneet.

En siis näe ainakaan mitään syytä siihen, että pitkiä liittoja (tai parisuhteita ylipäätään) tulisi jotenkin väheksyä tai välttää, päin vastoin. Toiset vain löytävät jo varhain ihmisen jonka kanssa viettävät parisuhteessa lähes koko elämänsä, toiset taas käyvät läpi useampia pitkiä ja/tai lyhyitä suhteita, mutta tuskin mikään tapa on itsessään parempi toistaan. Oma elämänpolkunsa itse kullakin ja omat kasvunpaikkansa. Onhan ihmissuhteita tottakai niin monia kuin on ihmisiäkin: hyviä, huonoja, itsetuntoa kohottavia, alistavia, lempeitä, julmia...mutta kaikkiin suhteisiin jokainen meistä tuo sen toisen puolen.

Tuleehan elämän kuluessa myös aikoja, jolloin esim. johonkin tiettyyn perheenjäseneen on yhteydessä enemmän ja vastaavasti sellaisia aikoja, jolloin ei hirveästi pidetä yhteyttä tai välit saattavat katketa jopa kokonaan. Samat syklit ne on parisuhteissakin, toisinaan "menee hyvin" ja ollaan tosi läheisiä, toisinaan taas etäisempiä. Eihän parisuhde eroa mistään muusta ihmissuhteesta siinä, että se olisi vain koko ajan onnea ja autuutta. Se eroaa vain siinä, että puolisoa voi halutessaan "vaihtaa". Usein se ei kuitenkaan edes ole tarpeen, jos molemmat ovat sitä mieltä että suhteella on kaikesta huolimatta tulevaisuutta. Ja joskushan sattuu niinkin, että nuorena seurustelleet löytävät jotenkin elämän mutkien kautta toisensa uudelleen aikuisiällä - kaverilleni kävi näin.

Luottamuksesta mielestäni on kaikissa ihmissuhteissa kysymys - jos kokee, että toinen sen tavalla tai toisella pettää, niin eipä kyseiseen ihmiseen halua enää juuri olla yhteyksissä, oli hän sitten veli, täti, appiukko, ystävä tai puoliso. Tosin ihan perusluottamus ihmisiinhän rakentuu jo lapsuudessa ja jos siihen jää säröjä, niin muut suhteet ovat sitten enemmän tai vähemmän näiden säröjen korjailua.

[Asterix]

Hyviä pohdintoja ja tekstejä täällä.

Tuosta miehen metsästysvaistosta tuli mieleen, että kokeilinpa jotain.

Laukaisinpa juristilleni keskustellessamme suhteista yleensä ja omasta suhteestamme,
että 2 vuotta ihan max yhtä miestä ja sitten vaihtoon.. :
..ja nyt (jo) hän puhuu muutosta yhteen ja mahdollisesta yhdestä lapsesta yhdessä.

Onko siis kysymyksessä metsästysvaisto, että se nainen pitää "voittaa"
enemmäksi kuin 2 vuodeksi?

[söpöliini]

Tuo Ajatuksen kirjoitus oli juuri sitä mitä itsekin ajattelen, kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Jos nyt noin karkeasti saan ilmaista asian. On tullut joskus kaverien kanssa tästä keskusteltua, ja siellä porukassa ei ole kuin muutama joka ajattelee juuri näin, ja muut ovatkin sitten meitä kolmea vastaan henkeen ja vereen.  Mies ei ole kaveri, ystävä, vaan rahan tuoja, isä, ja henkilö jota p**naan...  Mutta kyllä se tulee heille suotua tuo asenne, eihän siinä mitään..  Jännä vain että juuri noissa suhteissa sitä tyytymättömyyttä ja levottomuutta, ja "hiukan" ronskimpaa flirttiä esiintyy niin, että sitä tehdään häijysti oman ukon/akan nokan edessä. Ja siihen sitten riitaa niistä ketkutuksista (lähes sylitansseista) tottakai päälle. Onpahan jotain tekemistä?  Hmmm. Mitä piti tossa kertoa, että Cojicon kanssa oon samoilla tiimoilla sen suhteen, että ainakin itse olen onnellinen että minulle on useampi suhde ilmaantunut elämäni aikana. Juuri siksi että saa sitä kokemusta. Kuitenkin olen oikeastaan aina suhteeseen mennyt niin, että se on nyt tässä. Mutta niinkuin oon jo todennut, se toinen ei sitä samaa välttämäti halua. Jospa nyt uskaltaudun kertomaan taustaani hiukan, olin 16v kun solmin ensimmäisen suhteeni. Se kesti 3,5v. Sen jälkeen tapasin ensimmäisen lapsen isän, se kesti taas 3,5v. seurustelin sen jälkeen miehen kanssa jonka kanssa aioin myös avioon, ja tämä oli se tapaus joka vei luottamuksen taloudellisesti, ja eettisesti. Fyysisesti hän oli minulle uskollinen. Suhde kesti n. 4 v. Elämä romahti todenteolla, oli hyvin raskasta olla lapsen kanssa. Sekaisin kun olin, hyppäsin ylimeno-suhteeseen, ja se oli tuo mies mistä aiemmin kerroin. Että valitsen sen, kenen kanssa homma varmasti pissii.. Tämä suhde oli vielä pahempi kuin edellinen, koska tämä ei itse tajunnut mitä teki, lyhyesti, törmäsin narsistiseen ihmiseen, ja alkoi 4v. helvetti. Kun siitä pääsin irti, löysin nykyiseni. Meillä on omat ongelmat tottakai, mutta se kuuluu asiaan. Kun menee hyvin, menee hyvin. Mutta suhteen tila nähdään siinä kuinka ihmiset reagoi ja tekee työtä kun menee huonosti. Itse ja myös mieheni luojalle kiitos, tekee töitä asian eteen. Sain sen mitä niin pitkään kaipasin ja pyysin, miehen joka on isällinen, on minun kanssa tasaveroinen, rakastaa  ja omaa saman käsityksen uskollisuudesta kuin minä. Ja haluaisi vielä itsekin lapsen. Ja se tyttö mitä niin kaipasin, syntyi. Ja mies oli odottanut jo 10v että saisi lapsen. Eli hänen motiivi lähteä suhteeseen oli luultavasti juuri se jälkikasvun saaminen, sama kuin minulla. Samoin perhe ja pysyvyys, kumppanuus, ystävyys. Samoin kuin minulla. Rakkaus syttyi hänellä nopeammin kuin minulla, itse olin jo oppinut lähes skeptiseksi miesten suhteen. Mutta rakkaus sitten kolahti minuunkin ja se oli menoa. Miksi kaiken tuon tarinan taas kirjoitan, tarkoitan vain kertoa sitä, että väsyn lyhyisiin suhteisiin. Olisin halunnut vain yhden suhteen joka kestää läpi elämän, mutta sain nuo. (Näin jälkikäteen olen iloinen, koska kaikella tuolla on tarkoitus, se kaiketi odottaa tuolla tulevaisuudessa??) Ja nyt kun olen täysin erilaisen miehen kanssa kuin koskaan aiemmin, niin en todellakaan haluaisi lähteä sörssimään sitä pettämisellä. Vaikka luoja yksin tietää, että jos en omaisi kykyä yrittää, ymmärtää ja antaa aikaa, sekin olisi voinut tapahtua. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta elämässäni itse tehtynä.

Päässä on paljon tunteita ja ajatuksia, mutta en nyt näemmä saa niitä kaikkia ymmärrettävästi ulos.. Toivottavasti ymmärrätte mitä tuolla kaikella kirjoituksella tarkoitan.. Hope so.. 

[Ajatus]

Juu, söpöliini omankin näkemykseni tuossa hyvin tiivisti: kaikissa suhteissa on ns. samat pelisäännöt. Luottamus joko pelaa tai ei.

tuleeko mieleen monia joiden kanssa haluaisit pettää nykyistäsi ja voisitkin? minulla ei.. kun ei kiinnosta kuin noin yksi.. ehkä.. heh...

Kysytkö minulta? Eipä tule mieleen kovinkaan montaa. Ja koska en varsinaisesti tunne mitään halua pettää, niin en hakeudu sellaisiin tilanteisiin jossa houkutus voisi johtaa tekoihin. Aiemmasta elämästäni tiedän kyllä, miten äärettömän helppoa tuollaisia tilanteita on löytää jos jonkinlaistakaan "seikkailunhalua" on. Olen joten ihastun helposti, mutta kyllä myös yleensä pitää jalat maassa ja järjen päässä. Kyllä saisi todellakin joku viedä jalat alta että nykyisen mieheni sen takia hylkäisin, olemme kuitenkin niin yhteensopiva pari.

Tuo "vaistoilla" ja "vieteillä" selittäminen saa muuten aina miettimään, miten suuri osa biologialla oikeasti on ihmisen käytöksessä nykypäivänä - ja miten suuri osa uskomuksiamme juontaa juurensa kansan pariin yleistyneistä, vanhoista freudilaisen psykologian ajatuksista. Kun puhutaan "vaistosta", niin mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan? Entä ihmisen vapaa tahto, mikä sija sillä on pettämiskeskustelussa? Tämähän tietysti on ikuisuusaihe, mutta mielestäni ihmisen tahto kyllä voittaa biologian eli henki ruumiin. Eiväthän muuten esim. nälkälakot onnistuisi. Kysymys on vain siitä, mitä ihminen kulloinkin haluaa - ja näiden halujen toteutusten tai ei-toteutusten seurauksista.

[Asterix]

Juttelin eilen illallisella juristini kanssa uskottomuudesta.

Hän sanoi, että mies on kahtia jakautunut,
joka johtuu kaiketi yhteiskunnan sanelemista "säännöistä" ja kasvatuksesta.

Hän sanoi, että usea mies ei voi rakastella ja omata yhtä estotonta seksiä
lastensa äidin kanssa samalla intohimolla kuin rakastajansa kanssa,
koska lasten äidin täytyy suukottaa miehen lapsia.

Hän tarkoitti sitä, että usean miehen mielestä lasten äidin pitää olla
jollain tapaa kaikkea muuta kuin seksuaalinen, koska äidin kuuluu pitää huolta lapsista.

Hän arveli sen olevan ihmisen tiettyä eläimellisyyttä, että heti kun se rakastaja muuttuu
lapsen äidiksi, suvun jatkuminen pitää varmistaa, joten miehen pitää varmistaa, että lapsi jää henkiin
äidin huolenpidolla (pitämällä huolta äidistä) ja mies ottaa uuden mahdollisen tulevan lastensa äidin rakastajakseen jne.

Jotenkin tuohon pohjaan ymmärrän kulttuurit, joissa pidetään haaremeita
ja joissa miehellä on monta vaimoa.

[sideman]

Juttelin eilen illallisella juristini kanssa uskottomuudesta.

Hän sanoi, että mies on kahtia jakautunut,
joka johtuu kaiketi yhteiskunnan sanelemista "säännöistä" ja kasvatuksesta.

Vaikuttaa vähän siltä, että mitä enemmän asioita tutkitaan, sitä useammin
mitä uskomattomimmatkin ihmisen käyttäytymisen sun muun piirteet
osoittautuvat johtuvan geeneistä. Kuten taisin aiemmin jo todeta, tuntuu melko loogiselta,
että valtaosa maailman miehistä on sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka miehet
haluavat kiihkeimmin ns. lentää kukasta kukkaan...

[Ajatus]

Minun käsitykseni tässä asiassa on se, että todennäköisesti sekä geeneillä että sosiaalistumisella on yhtäläinen vaikutus ihmisiin. Näyttäisi riippuvan pikemminkin siitä mihin tieteenalaan itse ollaan kallellaan, kumman vaikutus näyttää "suuremmalta". Myös yleiset trendit vaikuttavat siihen, minkä alan tutkimustuloksista uutisoidaan jne. - nykyään tuo geenijuttu on "pinnalla" vähän siellä sun täällä.

Kumpaakaan ei mielestäni kuitenkaan voi yksin tai täysin syyttää kaikista ihmisen omista valinnoista, vaikka ne vahvasti taustalla vaikuttaisivatkin. Geenit voivat altistaa, mutteivät "pakota". Sama astrologiassa: tähdet näyttävät tietä, mutta itse saat kävellä perille.

[söpöliini]

Jos nainen ei enää äidiksi tullessaan kiihota/kiinnosta/ole eroottinen miehen mielestä, niin miksi sitten niin moni mies kuitenkin ihmettelee ja ehdottelee perään kaikenlaista? Koska kyllähän sitä ulkona liikkuu lapsiensa kanssa, ja silti niitä tietynlaisia "ehdotuksia" tulee..  enkä suinkaan tarkoita että kaikki olisivat kiinnostuneita lapsellisista naisista, mutta moni. Jos se lapsi on se mikä tekee naisesta yhtäkkiä ei seksuaalisen, (aivan kuin ne halut nyt naisella seinään loppuisi...  ) niin miksi sitten näin ristiriitainen käytös? Jospa tuohon joku mies voisi antaa näkökantaa?? 

[söpöliini]

Vielä piti lisätä, että omassa ystäväpiirissäni on oikeastaan vain lapsellisia naisia. Useammalla on kaksi tai kolmekin muksua. Ovat silti kuitenkin ns. haluttua ja kuumaa tavaraa..  Anteeksi tuo ilmaisu, en tarkoita sitä pahalla... 

[Asterix]

Juttelin eilen illallisella juristini kanssa uskottomuudesta.

Hän sanoi, että mies on kahtia jakautunut,
joka johtuu kaiketi yhteiskunnan sanelemista "säännöistä" ja kasvatuksesta.

Vaikuttaa vähän siltä, että mitä enemmän asioita tutkitaan, sitä useammin
mitä uskomattomimmatkin ihmisen käyttäytymisen sun muun piirteet
osoittautuvat johtuvan geeneistä. Kuten taisin aiemmin jo todeta, tuntuu melko loogiselta,
että valtaosa maailman miehistä on sellaisten miesten jälkeläisiä, jotka miehet
haluavat kiihkeimmin ns. lentää kukasta kukkaan...

Tuo aloittamasi topic geeneistä on mielenkiintoinen -> jatkan sinne.

Jos nainen ei enää äidiksi tullessaan kiihota/kiinnosta/ole eroottinen miehen mielestä, niin miksi sitten niin moni mies kuitenkin ihmettelee ja ehdottelee perään kaikenlaista? Koska kyllähän sitä ulkona liikkuu lapsiensa kanssa, ja silti niitä tietynlaisia "ehdotuksia" tulee.. 

Varmaan siksi, että et ole ko. miehen jälkeläisten äiti, vaan jonkun toisen miehen.
Moniko mies enään kiinnostunut yhtä seksuaalisesti naisesta, joka jo on miehen omien jälkeläisten äiti?

Vain ajatuksena..

Jospa tuohon joku mies voisi antaa näkökantaa?? 

Sideman käsitykseni mukaan mies.. :

[Buffet]

Ei nyt jaksa ihan koko ketjua lukea, mutta sohaisempa vähän pesää ja pistän oman mielipiteeni.

Kuulin jostain mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jonka mukaan naisen ovulaation jossain vaiheessa oli huomattavasti todennäköisempää, että tämä sai orgasmin jonkun toisen kuin oman miehensä kanssa. Syyksi esiteltiin, että nainen, niin kuin mieskin, koittaa saada mahdollisimman hyvää geneettistä sekoitusta aikaiseksi. Näin ollen nainen pettäisi näin biologian mukaan siitä syystä, että jos omalla miehellä ei olekaan parhaat mahdolliset geenit, niin saisi ne sitten jotain toista kautta. Toisaalta, nainen tarvitsee jonkun huolehtimaan itsestään ja lapsesta, joten nykyisestä ei parane myöskään päästää irti. Onhan mahdollisuutena, että tämä parempien geenien mies katoaa maailman ääriin välittömästi ja nainen jää yksin.

Toisaalta miehelle on edullisinta tietenkin varmistaa, että niitä jälkeläisiä tosiaankin syntyy ja suku jatkuu..

Olen sitä mieltä, että kyllä, nuo pitävät osaltaan paikkansa, olemmehan eläimiä kaikesta huolimatta. Toisaalta uskon myös, että erityisesti ihmiset, joilla on heikko itsetunto, ajautuvat pettämään puolisoaan. Siinä kun on sellaista "wau, joku oikeasti haluaa minutkin, niinpä käytän tilaisuuden hyväkseni" -tyyppistä menoa mukana. Useasti kuulee katkeria kommentteja siitä, kuinka sellaiset, uskallanko sanoa, korkeamman tason miehet ja naiset pettäisivät, kun heillä kerran kysyntää piisaa. Oma kokemukseni on aivan päinvastainen. Nämä ihmiset tietävät kyllä saavansa kun sille tuntuu, joten ei heidän tarvitse hakea sille todistetta kaiken aikaa. 

Heitänpä vielä, että tällainen parisuhde on ihan käsitteenäkin aika kyseenalainen. Liekö sen kirkko joskus hoksannut, että eihän tämä ole cool jos ihmiset muhinoivat ihan kenen kanssa sattuu, niinpä lienee paikallaan laatia joku instituutio, kuten esimerkiksi nyt avioliitto, että pysyvät aisoissa, ketaleet! 

[Corvus Leonis]

Heitänpä vielä, että tällainen parisuhde on ihan käsitteenäkin aika kyseenalainen. Liekö sen kirkko joskus hoksannut, että eihän tämä ole cool jos ihmiset muhinoivat ihan kenen kanssa sattuu, niinpä lienee paikallaan laatia joku instituutio, kuten esimerkiksi nyt avioliitto, että pysyvät aisoissa, ketaleet! 

Oikeastaan tuo "parijako" on esikivikautista perua, paitsi vähän väljemmin, että silloisen ihmisryhmän johtajalla oli etuoikeus useampaan naiseen, mutta alempiarvoisetkin saivat pitää vaimon tai useamman, jotta ryhmän eloonjäännin kannalta oleellinen yhteistyökyky sekä jäsenten lukumäärä olisi säilynyt riittävän korkealla.

Muut kädelliset eivät ole samalla tavalla toisistaan riippuvaisia (eivät harjoita esim. laumametsästystä) joten niillä alempiarvoiset urokset eivät ole oikeutettuja "palkintoon" yhteistyökykyisyydestään, vaan käyttävät paljon aikaa päästäkseen parittelemaan salaa alfauroksen naaraan kanssa tai haastaakseen alfauroksen, jotta saisi tämän naaraat itselleen, ja alfalta puolestaan kuluu aikaa naaraidensa ja alempien urosten valvomiseen.
Ihmiskunta ei samanlaisella meiningillä olisi kerennyt rakentamaan sivilisaatioita sun muuta.

Jo kivikaudelta tunnetaan ydinperheen tapaisia, eli jako pareihin on tapahtunut varhain eikä ole välttämättä niinkään minkään uskonnollisen moraalin aikaansaannosta, tosin ei käy kieltäminen etteivätkö uskonnot olisi parijakoa korostaneet. Jo hedelmällisyyskultit loivat ja mytologisoivat yhteiskäsitteen "mies ja nainen", käsitys avioparista muodostui siihen liitetystä keskinäisestä interaktiosta.

[T-H]

Siksi, että ei saada omasta kullanmurusta tarpeeksi.

Joo, pikkasen crazy vastaus, mutta pitää kyllä paikkaansa.

[^^Queen Nefertiti^^]

jos asiaa katsoo tältä kantilta, kaikki draama tosiaan poistuu. niin poistuu tunnesidekin. jee, he siis tekivät sen mitä piti. entäs ne jotka olivat haluttomia kaikkien naisten suhteen? mikä siinä oppitunti? mitäs jos intohimo olisi kivempi oppitunti, senkin voinee valita..! 

Kysymys:
Mestarit, tunnen, että oppituntinani tässä elämässä on ollut petetyksi tuleminen miessuhteissa. Olen kulkenut pitkän matkan tämän ratkaisemisessa, mutta minua kiusaa edelleen toisinaan epäluottamus aviomiestäni kohtaan, vaikka tunnen ehdotonta rakkautta, joka syntyy noustessani kaikenlaisten asioiden yläpuolelle. Mietin myös, onko siinä jokin ongelma, kun äitini on ollut hyvin läheinen isälleni? Vai meneekö homma vaan kokonaan ohi minulta tähän elämänoppituntiin liittyen?
 
Vastaus:
Olet oikeassa siinä olettamuksessasi, että pettäminen on valittu elämänoppitunniksi. Päätit myös kyseenalaistaa kaikki henkilökohtaiset ihmissuhteesi. Kun tunnet oppituntisi, on helpompaa työstää sen läpi. Ongelmanasi on, että vaikka tiedät oppitunnin, et ole hyväksynyt sen energiaa ja päästänyt irti tapahtumien negatiivisesta puolesta.
 
Tämän elämän suunnitelmasi mukaisesti järjestit itsesi petettäväksi suhteissa, jotta voisit nähdä, että taustalla oppituntina oli luottaa omiin kykyihisi ja oppia rakastamaan itseäsi joka tilanteessa, mistä löytäisit itsesi. Näet pettämisen, mutta useimmilla tasoilla sanot, että on ok, että asetuin petettäväksi - siirrytäänpä eteenpäin. Et ole koskaan kysynyt, miksi sinua petettiin. Mitä osaa oma toimintani esitti tässä pettämisessä? Miksi tunnen, että minun on koettava tämä? Siihen saakka kunnes alat esittää näitä kysymyksiä ja mennä tunteisiisi, elämä pysyy samana pettämisen, pelon ja ihmisten epäilemisen kiertona.
 
Edes suhteessa vanhempiisi et ole tarkastellut sitä, mitä tunnet kumpaankin kohtaan. Tunnet pientä kilpailua isäsi kiintymyksestä. Hän ja äitisi eivät ole tässä osana - kaikki kumpuaa itsearvostuksen ja itseluottamuksen puutteestasi. Tunnet, että sinun on "voitettava" joku, myös omassa perheessäsi.
 
Ala työskennellä päästäksesi elämäsi draamojen pohjalle ja kaikki näyttää ja tuntuu yhtäkkiä erilaiselle. Sinulla on toki oppitunteja opittavana, mutta sinun ei tarvitse antaa niiden hallita elämääsi.

[^^Queen Nefertiti^^]

tässä oli vielä moniavioisuudesta, syynä siihenkin taloudelliset seikat nähtävästi sekä patriarkkakultti.

Question: Is it a sin to share one's life with two women, I mean marry two women. In the old testament Abraham had two wives and also I believe other patriarchs had more than one wife.

 

Answer from Jesus:
That depends first of all on where you live. In most countries, polygamy is illegal. If plural marriage is illegal in your country, then it is a sin, because in general it is a sin to disobey the laws of your land. Even if the laws are unjust, it is better to use legal means to work to change the laws than to disobey them. Obviously, there can be exceptions in extremely totalitarian countries, but remember my statement to render unto Caesar that which is Caesar's and unto God that which is God’s.

It is correct that in the Old Testament period it was common for men to have multiple wives. This was partly due to the social conditions of the time that made it extremely difficult for a woman to make a living on her own. Therefore, a woman was dependent upon a husband for her survival. You also had a culture with much warring, meaning that many men were killed in battle. As a result, there was often a shortage of men, meaning that many women could not find a husband. As a result of this, it can be practical for a culture to allow plural marriage so that one man can provide for several wives.

However, these conditions are obviously not ideal, and it is not what God wants to see happen in the long term. Therefore, it is in accordance with God’s law that civilized and affluent nations make it illegal for a man to have more than one wife. Consequently, I support the fact that most Western nations do not allow plural marriage.

Let me also say that the cultures of the Old Testament were obviously male-dominated cultures. Women were considered less worthy than men, and they were often considered to be a mere commodity for man's sexual pleasure. This led to the development of plural marriage, so that a man could act out his sexual desires.