seuraava »

[Lizzy]

Niinpä, kyllähän jokainen varmaan halutessaan saa sellaisen hurmausvaihteen päälle, että alta pois...  :

Mutta pidemmän päälle näen, että on kuitenkin parempi olla aika rehellinen heti alusta asti ja olla mahdollisimman aidosti oma itsensä. Tietysti ei kaikkea tarvitse heti kertoa, mutta juuri tuo rehellisyys. Se kyllä pienentää huomattavasti pudotusta realismiin sitten kun alkuhuuma on kadonnut.

Oon kans kuullu varmaan tuosta Elwynin mainitsemasta tutkimuksesta. Mä jotenki epäilen, että kaikki sinkut pitäis hirveesti huolta ulkonäöstään. Toi on joku ihme naisille syötetty myytti, että pitää olla jotenkin kaunis, siis laiha? jotta voi "napata" miehen ja muutenkin käyttää kaikki niksit ulkonäön hoitamiseen ja sitten kun mies on löytynyt niin voi repsahtaa rauhassa. Ihme ajatusmalli.

Se on itsestä kiinni että urheileeko tai ei ja useimmat jotka eivät urheile sinkkuina eivät sitä tee myöskään parisuhteessa ja samaten ne jotka ei parisuhteessa ollessaan urheile ei varmaan kyllä aloita sitä siinäkään tapauksessa, vaikka puolison kanssa menisikin poikki. Ja hyvä niin. Ei liikunnan tai omasta ulkonäöstä huolehtimisen, huolehtimattomuuden, pitäisi olla siitä kiinni.

[^^Queen Nefertiti^^]

kuinka hän ei pettäisi, heh heh

siis en kyllä tunne ketään niin tosissani että hengailisin sen työkaverien kanssa, töistähän voi aina jauhaa..

Hang with his coworkers. When you are available, join him at social events provided by his company or actually take him up on that invite to his office holiday party. "Making friends with his colleagues turns you into a 'real' person to them," says William July, PhD, author of "Confessions of an Ex Bachelor." "The other women he works with will be more likely to hang back if they can put a face to a name." Plus, your guy will feel extra bonded as a couple if he is able to share another part of his life with you.
Ask him questions.
If your guy feels like he can't talk to you about the stuff going on at work, he'll likely turn to someone else who understands
If your guy feels like he can't talk to you about the stuff going on at work, he'll likely turn to someone else who understands (like his cute cubemate). And although it starts innocently, that kind of emotional intimacy can lead to trouble. Make a point to ask him how a difficult project is going or if anything funny happened that day. "That way, he'll be opening up to you instead of a female colleague he's working closely with," explains July. Besides, if you're well-versed in what's going on in his world, it'll be harder for him to pull that whole "I've got a big deadline -- must work late" excuse.
Stay on his mind. It's no secret that men are visual creatures. Take advantage of his dominant sense and
give him a photo of you two to place on his desk.
give him a photo of you two to place on his desk. Just make sure the pic captures a moment when you both were having a blast together (like on a skiing trip or at a concert). "The photo will have more meaning and be a constant reminder of just how much fun he has with you," says July. "Looking at it will boost his mood, and his loyalty."

[Athene]

Olen aina miettinyt sitä,että kannattaako koskaan ruveta moralisoimaan pettämistä tyyliin: "Minähän en sitten koskaan petä!".Totuus on kuitenkin se,että sitä ei voi mitenkään ennustaa sitä miten ihmissuhteet muotoutuu tai mitä niissä tapahtuu. En minäkään pettämistä hyväksy tai suvaitse,mutta kun tämä elämä on sellaista vuoristorataa,että oikein hirvittää.

[Asterix]

Olen aina miettinyt sitä,että kannattaako koskaan ruveta moralisoimaan pettämistä tyyliin: "Minähän en sitten koskaan petä!".Totuus on kuitenkin se,että sitä ei voi mitenkään ennustaa sitä miten ihmissuhteet muotoutuu tai mitä niissä tapahtuu. En minäkään pettämistä hyväksy tai suvaitse,mutta kun tämä elämä on sellaista vuoristorataa,että oikein hirvittää.

Hyvin sanottu.

[söpöliini]

Lopetin lukemisen sivulle 5, ja hyppäsin suoraan vastaamaan minäkin mielipiteeni. Tämä on vain OMA mielipiteeni: Kun astun suhteeseen, siinä on sama sitoutuminen kuin menisin aivioon. Eli silloin on myös TAHDOTTAVA. En leiki enkä pelaa omani, enkä muiden kustannuksella. Olen joutunut petetyksi sekä materiaallisella, että seksuaalisella puolella. Se ei tunnu hyvältä. silti en ole koskaan lähtenyt pettämään kostoksi. Mitä se hyödyttää?? Ei niin mitään. Kaikki on vain helvetin paljon sekavempaa sen jälkeen. Menettäisin myös arvoni naisena, että äitinä. Liikaa näen jatkuvasti ympärilläni tuhoutuneita avioliittoja, liittoja ylipäätään siitä, kuinka mies vielä vuosien jälkeen muistaa vain oman vaimonsa juoksut. En siis puhu omasta miehestäni, vaan ystävistäni. Saati se, että nainen kotona viimeisillään raskaana odottaa miestä baarista, joka onkin eksynyt hotellihuoneeseen toisen kanssa, koska oma niin lihava. En myöskään koe että kun ongelmia suhteessa tulee, pettäminen olisi helpotus, vaihtoehto, tai ratkaisu yhtään mihinkään. Olen myös hyvin seksuaalinen ihminen, aina olen pitänyt miehestä sekä itsestäni huolta. Se onkin sitten toinen asia, kiinnostaako miestä. En muutenkaan valita ja nipota asioista kotona, saati kavereista tai baarireissuista. En katso että parisuhde on rajoittavaa, vaikka siihen sitoudun 100-0, en menetä omaa vapauttani. Eli en koe menettäväni mitään jos elän yhden kanssa kerrallaan. Näiden asioiden vuoksi en pidä pettämistä luonnollisena käytöksenä. Olen myös ollut vakavasti sairaan miehen rinnalla. Suhde ei kaatunut sairauteen, vaan hänen pettämiseen ja siihen kuinka hän kohteli kuin tavaraa. Kaunis nainen--> yhtäkuin peniksen jatke. Mitä tulee henkiseen pettämiseen, miksi pitäisi pettää henkisesti? Sehän on itsensä pettämistä. Haaveillaan jostain mikä ei ole todellista, kuin että tehtäisiin siinä todellisessa elämässä suhteen eteen kaikki mitä tehdä voi. Itse koen että jos oma kumppanini haaveilisi jostain toisesta naisesta, niin miksi hän silloin on minun kanssani? Eli ottaa yhden naisen, haaveilee toisesta. Tämä johtaa tyytymättömyyteen, ei osata arvostaa sitä mitä rinnalla on, vaan katsotaan ohi kauas jonnekin missä on haavekuva jostain. Mistä? jostain paremmastako? Kunnes ihminen vanhennuttuaan tajuaa jahdanneensa vain jotain kuvaa, hetkeä. Kuin että olisi nähnyt ja elänyt ne hetket omansa rinnalla toista ja itseä kunnioittaen. Maailma on niin pinnallinen tällä hetkellä, että fyysinen/henkinen petos on pakotie ihmisen omasta tuskasta jonnekin mikä ei ole totta. Aivan kuin petos pitäisi arjen pystyssä paremmin, kuin että katsoisi omaa puolosoaan ja NÄKISI HÄNET: Rakastaisi ja haluaisi juuri sitä minkä on itse valinnut. Olisi onnellinen juuri siitä kenet on saanut. Näen omassa kumppanissani tuskallisesti huonoja puolia, onneksi hyviä puolia, näen hänet, sitä miestä olen sitoutunut arjessa ja haaveissani katsomaan. Rakastamaan ja tahtomaan. Te jotka myös unia tulkitsette: Olen nähnyt aina vain seksuaailisia unia omasta miehestäni. Olen myös eräässä unessa kieltäynyt vieraan miehen ehdotuksesta seksiin, sanonut että ei kiitos, olen suhteessa. Mitä unet sitten oikeasti viittaa, en tiedä, mutta aamulla ihmettelin että jopa unessa olen uskolinen omalleni. Ja tunsin siitä valtavaa onnellisuutta. En tosiaankaan saa omassa suhteessa omaltani sitä huomita mitä kaipaisin, mutta en hae sitä myöskään muualta. Matka peilin eteen kertoo, että olen viehättävä, suht fiksu, kunnianhimoinen, jne... Osaan kertoa ne itselleni. Elämä on ylämäkeä ja alamäkeä, mutta tarviiko siitä tehdä helvettiä? Eli itse katson täysin inhimilliseksi yrittämisen, ja jos homma ei kertakaikkiaan toimi, älyllisenä olentona voin tehdä osaltani asiat fiksusti ja oikein. Toinen puoli onkin sitten vastuussa omista tekemisistään. Ja onneksi moraalini on korkea, siitä olen onnellinen. Mitä enemmän näen tuskaa ja pahaa tekoa toisia kohtaan, sen onnellisempi olen tiestä minkä jo nuorena valitsin. Anteeksi jos jotakuta loukkasin, jokainen siis eläköön kuinka tahtoo. Jokainenhan sitä lopuksi teoistaan vastuun kantaa.
                                                       
                                                            

[söpöliini]

Tuli tuonne tekstin (paatoksen..) lopputunnelmiin pikkuinen virhe, eli tarkoitus oli kirjoittaa, että en saa mieheltäni AINA sitä mitä kaipaan.. Eli en siis tosiaan jää kokonaan huomioitta, niinkuin tekstistä äkkiä saisi kuvan... 

[Lizzy]

Eihän tuohon söpöliinin paatokseen voi lisätä kuin että Aamen ja olen aivan samaa mieltä.

Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan.

En tiedä meneekö hieman ohi aiheen, mutta olen miettinyt että voiko oikeasti kahta ihmistä rakastaa samaan aikaan. Kun kuulee näitä juttuja että on ihan rakastunut kahteen naiseen/mieheen ja ei tiedä mitä tekisi. Onko oikeesti näin vai onko oikeasti kyse siitä, että vain huijaa itseään kun ei tiedä mitä haluaa? Eikö tuollaiseen tilanteeseen joudu nimenomaan silloin, jos ei ole varma itsestään? Niin ja toisaalta jos on rakastunut kahteen eikä tiedä mitä tekisi niin eikö se kerro käänteisesti myös siitä että epäröi molempiin suuntiin. Ei rakasta kumpaakaan niin paljon, että olisi ihan koko sydämestään ja sielustaan varma, että tämän ihmisen kanssa haluan olla loppuelämäni.

Ei ole tosiaan itsellä kokemuksia ja varmasti tuo on yksi sellainen kuvio, joka on joidenkin elämänpolulle tarkoitettu kokemus. Mutta siis pohdiskelen vain liittyen tuohon itsetuntemukseen ja rehellisyyteen.

[söpöliini]

"Rehellisyys sekä itseä että muita kohtaan voi joskus kirpaista hetken, mutta lopulta se on kaikkien kannalta paras. Tietysti tämä edellyttää hyvää itsetuntemusta ja tahtoa myös ilmaista se mitä tuntee ja ajattelee sekä toimia sen mukaan."

Olen Lizzy kanssasi samaa mieltä asiasta, varsinkin tuo rehellisyys itseään kohtaan. Se on varmaan maailman vaikein asia, ollut ainakin itselleni. Ja sillä opin tiellä sitä kuljetaan edelleen. Itseään on tajuttomen helppo sumuttaa ja luoda kuvitelmia. Nimenomaan kuvitelmia, ei todellisuutta. Itse olen saanut elämääni suhteita, mitkä ovat olleet todella rankkoja ja haastavia, mutta ilman näitä suhteita en olisi myöskään saanut mahdollisuutta kehittyä ihmisenä rehelliseen suuntaan. Kaikki suhteet ovat myös tuoneet mukanaan ymmärrystä ihmisistä ja ihmisen käytöksestä. Pettäminenhän on reagointia, ei syy. Ja sen syyn moni kieltää itseltään. Jos siihen olisi haluja/rohkeutta puuttua, kuinka moni kasvaisi sen ymmärryksen myötä ihmiseksi joka ei petä vaan pysyy uskollisena sille (myös itselleen) kenet on vierelleen valinnut? Itse olen ainakin niin nyrjähtänyt, että haluan tietää totuuden. Kaikki asioiden pimitys, kertomatta jättäminen ja suora pettäminen on minulle valehtelua, ja se kertoo minulle taas että ihminen valehtelee eniten itselleen eikä ole välttämättä halukas elämään todellisuudessa. Sen vuoksi, vaikka se totuus SATTUU, niin valehtelu ja petos sattuvat vielä enemmän. Ja vie pohjan kaikelta. rehellisyydessä taas on mahdollisuus aina asioiden paranemiseen. Mutta suhteissa kun ollaan toisen kanssa, niin eihän se silloin noin mustavalkoista ole, sitä voi itse olla rehellinen, mutta asiaa vaikeuttaa sitten v***sti se, että onko se toinen myös valmis samaan.

Ja vaikka menisi aiheen vierestä, niin mun mielestä toi kysymys rakkaudesta kahteen on tosi hyvä. Olisiko kyse puhtaasti himosta, mihin sitten sisältyy haaveita yhteisestä tulevaisuudesta? Tulipas sekavasti.. Siis olen itse nuorempana kokenut asian niin, että kaksi miestä osoitti kiinnostustaan minuun. Toisen tunsin entuudestaan jotenkin, toista en. En kylläkään rakastanut kumpaakaan, vaan mietin että kumpiko olisi parempi tulevaisuuden kannalta, toisen tiesin olevan vakaa, toinen veti seksuaalisesti puoleensa. Valitsin jälkimmäisen, ja sain karvaan opin siitä, että jos annan "jalkovälin" päättää suhteistani, metsään menee ja lujaa. Tiesin kyllä mitä kaipasin, turvaa, rauhallisuutta, tasa-arvoa, kunnioitusta ja aitoa rakkautta. Silti työnsin kaikki nuo asiat lahjakkaasti taka-alalle ja uskottelin haluavani menestyvää maailmanmatkaajaa, joka tuskin on uskollinen. Kaiken tuon vaistosin hyvin selkeästi ja silti lähdin sen mukaan matkaan, josta tiesin että ei hyvin käy. Itse valehtelin itselleni, ja vedin tuon kokemuksen puoleeni. Onnellinen olen näin jälkikäteen, koska sain suhteen aikana raadollisella tavalla kosketuksen aitoon itseeni, ensin vain menetettyä minuuteni. Se suhde piti läpikäydä, jotta opin arvostamaan omaa itseäni ja olemaan itselleni armottoman rehellinen. 

Ja nyt vielä enemmän asian viereen, Lizzy, onko tuossa kuvassa sun kengät?  Niitä on tullut jo jonkin aikaa ihailtua..  Ne on hienot!! 

[Lizzy]

Itselle rehellisyys on todella joskus vaikeampaa jopa kuin toiselle sanoa suoraan. Parisuhteessa on niin haastavaa se, että siinä on kaksi ihmistä, joiden pitäisi olla rehellisiä sekä itselleen että toisilleen. Tuo on hyvin sanottu, että valehtelu vie kaiken ja ei jätä edes pohjaa. Rehellisyyden varaan taas aina pystyy rakentamaan jotain uutta oli miten oli. Senhän takia valehtelu on juuri niin loukkaavaa.

Hyvä, jos sinä kuitenkin tiesit mitä halusit ja vaistosit miten käy, mutta päätit siitä huolimatta valita sen toisen. Niinhän voi tehdä ja usein lopputulos on että oppii jotain.

Minä yleensä onnistun sumuttamaan itseäni niin hyvin, että vaikka vaistoaisinkin jotain niin käännän sen ihan ylösalaisin ja lopulta uskottelen itselleni aivan päinvastaista. Sitten en lopulta enää edes muista mitä alunperin vaistosin tai tunsin.  Haluaisin oppia luottamaan vaistoihini ihan kunnolla enkä aina jyräämään ja sumuttamaan niitä ja samalla itseäni. 

Ei muuten ole minun kengät tuossa kuvassa. Jostain blogista poimin. 

[Brida]

Juttelin juuri tänään erään miehen kanssa aiheesta, hän vain totesi suoraan miten poikaporukassa ovat asian todenneet, miehellä vain on se metsästysvietti!!! Jokaisella heistä, ollut jotain supinaa joskus ja se on pelastanut myös avioliittoja, ehkäisee tylsistymistä ja antaa potkua harmaaseen arkeen.

Mutta kai noita voi myös kohdistaa naisiin. Inhimillistä musta, ja antaisin anteeksi mieheni syrjähypyt, koska en voisi itsekään mennä tunneihmisenä takuuseen siitä, mitä voi joskus tapahtua.... tunteita ei voi tekaista... ne vie mennessään tarpeeksi voimakkaita jos ovat... Mutta siis platoonista seksiä en lähtisi muualta hakemaan. Johon tämä mies myös tokaisi, ettei sellaista olekaan... Jos syrjähyppy tapahtuu, niin siihen tarvitaan tunnereaktio, myös miehillä. Okei, se tunnereaktio voi sitten olla vain intohimo.

[Asterix]

Juttelin juuri tänään erään miehen kanssa aiheesta, hän vain totesi suoraan miten poikaporukassa ovat asian todenneet, miehellä vain on se metsästysvietti!!! Jokaisella heistä, ollut jotain supinaa joskus ja se on pelastanut myös avioliittoja, ehkäisee tylsistymistä ja antaa potkua harmaaseen arkeen.

Niin... ja olisiko naisilla se sitten inhimillisesti heikkoutta vastustaa intohimoa
ja/tai viehätysvoiman testausta...?
Mietin vain itseäni, että välillä olen vain niin hemmetin heikko intohimon, miehen charmin
ja silkan seksuaalisen halun edessä, että sille ei vain voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi..

Toinen on sitten se prkleen (ego) piru, joka iskee jostain nurkan takaa,
-usein kun on juuri tullut riideltyä tai ignorettua jollain tapaa vaki-kumppanin suunnalta
tai on sitten muuten vain vailla huomiota, niin pitää todistaa itselleen,
että saa kenet haluaa ja kenen "oma" vain (mutta sitten siitä puuttuu yleensä se palava intohimo ja oikea seksuaalinen nautinto).
 :

Inhimillistä musta, ja antaisin anteeksi mieheni syrjähypyt, koska en voisi itsekään mennä tunneihmisenä takuuseen siitä, mitä voi joskus tapahtua....

No hyppy sinne tai tänne ei vielä mitään kaada. Yleensä pelkästään piristää. 
Jos juo koko ajan samaa, parasta shampanjaa, niin kyllä siihenkin kyllästyy
ja maistat tiskivettä sen jälkeen, niin kyllä taas on onnellinen, että kotona on parasta shampanjaa.

Tokihan on aina mahdollisuus, joka käytännössä on kuitenkin on aika pieni mahdollisuus,
että syrjähyppy onkin parempaa shampanjaa,
mutta jos niikseen on, niin eikö se ole vain hyvä asia..?

Itselläni on shampanja vain parantunut vaihdon myötä, eikä ole ollut tarvetta valita huonompaa.
 
Olen suhteessa ystävä ja kumppani sille toiselle rakkaudessa,
enkä pelkästään yhdessä seksin vuoksi ja/tai omistamisen vuoksi.

Jos suhteeni perustuisi toisen omistamiseen ja tyypin k*llin vahtaamiseen, niin kyllä onneton olisin.

[söpöliini]

Niin no se on hyvä että meitä ihmisiä on moneksi, ja että kaikki täällä uskaltavat sanoa oman kantansa. Itse jäin vain ihmettelemään tuota Bridan miehiltä saamaa kommenttia, että se on se metsästys-vaisto. Ja että kaikilla miehillä on ollut joskus jotain supinaa mikä on pelastanut liiton. En voi sanoa etteikö tuo kyseisillä ihmisillä toimisi. Mutta toimisiko enää jos ne vaimot saisivat tietää? Tai vastaavasti miehet?? Että pitää olla jotain supinaa jotta mies kestää itse valitsemansa elämäntavan?? Olen tosta metsästys-vaistosta puhunut oman kumppanin kanssa, ja hän ainakin on minulle sanonut että jos nainen ns. "kieltäytyy" heti antamasta (kotona siis..), niin hän ottaa sen tosiaan kieltäytymisenä, ei niin että "nytpä jahdataan saalista"-leikkinä. Mutta mikä tässä on ero siihen että samainen mies lähtee baariin, ja siellä oleva nainen sanoo "ei", niin mies älyää siinä vaiheessa että tämä nainen onkin metsästettävä?? Ja se on siis sitä piristävää touhua, saadaan uutta potkua harmaaseen arkeen. No jos minulla on harmaa arki omassa suhteessa, niin ei auta kuin edelleen juosta peilin (kiva kapine..  ) eteen, ja ymmärtää että sen harmauden luoja tuijottaa juuri sillä hetkellä omiin silmiin. Tämä on juuri se vastuu mistä aiemmin puhuin, että jokaisen pitäisi itse käsittää minkä on valinnut (suhteen muodon), ja sen jälkeen tehdä työtä sen eteen. Musta se on aika paksua lähteä sanomaan, että arki on harmaata sen kumppanin vuoksi. Arki on tasan niin harmaa, mitä siitä itselleen tekee. Ja edelleen, siinä on kyllä se toinen puoli, kumppani olemassa. Jos hän ei sitten omalta osalta osaa/halua tehdä työtä yhtäläisesti, niin sille ei sitten paljoa voi. Pakottaa ei voi, ja jokainen kantaa tosiaan valitsemasta asenteestaan itse vastuun. Näin ollen myös siitä, mitä ne valinnat tuo elämään tullessaan mukanaan. Näin perheellisenä mun on itse vielä vaikeampaa hyväksyä elämänmuotoa, missä puolisot sanovat toisilleen: toki voit hakea piristystä muualta jos haluat. En näkisi sitä itseäni kunnioittavana käytöksenä. Miten se vaikuttaisi poikaani, jos mies pettää: hän oppii sen, että minua (äitiä) ei tarvitse kunnioittaa, ja yleensä naiset ovat vain silkkaa "sitä" ajanvietettä. Ei myöskään opi kunnioittamaan aikanaan omaa naistansa. Miten se vaikuttaisi tyttäreeni: Hän näkisi oman isänsä käytöksestä sen, mitä naisen tulee saada suhteissa, hankkiutuu miehien seuraan jotka eivät kunnioita ja pettävät. Siinä olisikin sitten pähkinä purtavaksi miehelle, kun tajuaisi sen minkälaisiin suhteisiin on oman kauan odottamansa tyttären ajanut. Toki en sitä heti saisi selville, että onko puoliso ollut uskollinen minulle. Mutta totuus on siitä ihmeellinen asia, että se tulee aina esiin. kk tai 20v kulttua. Aina. Silloinhan tilanne on mitä on, ja siitä on vain selvittävä. En tiedä sitten olenko tullut elämäni kanssa ja itseni kanssa niin sinuiksi, jotta voin ilmaista asiat näin, mutta itse en (edelleen seksuaalisena) naisena koe tarvetta muiden miesten huomioon. Se ei vain kiinnosta. Oman miehen huomio kiinnostaa kyllä sitten sitäkin enemmän. Ja ei, en ripustaudu, kyttää häntä ja hänen p**istään, vaan koen sisäisesti rauhaa siitä, että tulee suhteesta menestys tai floppi, tai hetken huuma, mitä vain, niin olen itse itselleni valinnut tien kunnioittaa itseäni, omaa mainettani (se ei nimittäin ole niillä pettäjillä edelleenkää vuosien jälkeen muuttunut mihinkään, vaikka olisivat nykyään hyvässäkin suhteessa..), olla uskollinen koska muu ei minulla toimi. En pysty elämään sen kanssa että valehtelisin itselleni tai toiselle. Se on vain syvältä sisältä kumpuava pakko, mistä olen iloinen.

Huh, en tiedä mikä vimma ja luovuus on yhtäkkiä iskenyt, mutta tämä kirjoittaminenkin tulee melkein kuin itsestään... Enkä edes omaa kirjoittajan lahjoja.. 

Juu, mutta "kevennykseksi" pakko todeta, että miksi sanon asiani näin ponnekkaasti, on se, että tosiaan näen paljon pahoinvointia ja ihmisten "hukassa olemista" vain juuri noiden irtosuhteiden ja pettämisien vuoksi. Eivät ole ihmiset ainakaan minun ympäristössäni halunneet hatkeksi rauhoittua ja miettiä mistä kaikki johtuu, ei. Päinvastoin, lujempaa mennään että ei ehtisi vain ajatella ja tuntea. Sitähän voi vaikka ihmisestä selvitä itselleen niitä asioita mihin ensireaktio on kielto, ja mahdollisen hyväksynnän jälkeen kehitys..  Toinen syy on se, että kaiken kokemani jälkeen haluan puolustaa pysyvyyttä, työtä, itsensä kehittämistä ja ymmärrystä. En ihaile "vapaata" suhdetta, vaan puolesta puhun pitkän ja pysyvän, antoisan suhteen puolesta, mikä on tasan kahden ihmisen haluamisen, kunnioittamisen ja rakkauden tulos. Siihen uskon itse lujasti, tulkoon mitää tulee. Ja on tullukin. Enkelitkin ovat puolellani..    . Mieheni on sanonut loistavasti syrjähypyistä näin: Ei siellä aidan toisella puolella ole sen kummempia ihmisiä, oikeastaan sieltä voi tulla vastaan vielä pahempia tapauksia. Luen tamän näin, että sitä riskiä hän ei halua.      

[Brida]

Vastaan tähän nyt nopeesti... mutta yksi valitettava näkökulma on: Miten moni mies ottakaan vaimokseen sen naisen, joka kokkaa ja hoitaa kodin ja on hyvässä akateemisessa ammatissa, sekä nätin näköinen? eli ns. vaimoainesta.... ja miehet seikkailee... sillä pojat on poikia... jne. Nämä vaimot haluavat pitää kulissit eivätkä valita. Varsinkaan jos ovat "päässeet" naimisiin rikkaan miehen kanssa. Tapa helposti periytyy isältä pojalle... Ihan perus-settiä siis... ja tämä on siis yksi skenaario, ja säälittävä sellainen, molempien osapuolten kannalta. Mutta hyvin yleinen! 

Sitten on olemassa kumppanit, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä yhdessä, puhumalla ja ymmärtämällä ihmisen monimuotoisuuden ja inhimillisyyden, ajattelemalla siten, että kunnioittavat kumppaneitaan ja pyrkivät uskollisuuteen mutta tiedostavat sen että on inhimillistä erehtyä ja sallivat erehdyksen, varsinkin kun takana on pitkä liitto!!! Ja aika harvoin on olemassa yhtä ihmistä, joka pystyy tarjoamaan kaiken...

Ja tähän litaniaan saadaan lisää vaihtoehtoja, siis kommentteja vaan... pohditaan nyt tämä asia niin, että saadaa kotona kehityskeskutelut päälle!!! 

[Hiisitär]

Vähän aihetta sivuavaa juttua tänne kirjallisuuden puolelta! Tässäpä vähän näkemystä siihen miksi se harmaa arki tulee ja miksi  sitä pidetään normaalina. Olen useasti itse törmännyt ihan aikuisilla elämää nähneillä ihmisillä sellaiseen ajatukseen, että rakkaudellinen onnen huuma ei voi kestää ikuisesti, vaan tilalle tulee se harmaa arki. Pariskunnat, jotka näyttävät vielä 10 vuoden suhteen jälkeenkin vastarakastuneita ovat heidän mielestään vaan kulissia ylläpitäviä paskiaisia.

"Jos koet suhteessa sekä 'rakkautta' että sen vastakohdan - hyökkäyksiä tai emotionaalista väkivaltaa - erehdyt todennäköisesti luulemaan egon kiintymystä ja riippuvuudesta aiheutuvaa takertumista rakkaudeksi. Et voi yhtenä hetkenä rakastaa kumppaniasi ja seuraavana hyökätä hänen kimppuunsa. Todellisella rakkaudella ei ole vastakohtaa.
(---) Miesten ja naisten suhteissa heijastuu ihmiskunnan nykyinen syvä kriisi. Koska ihmiset ovat aina vain enemmän ja enemmän kiinnittyneitä mieleen, Olemisen syvyys puuttuu useimmista suhteista, jotka ovat muuttuneet ahdistuksen ja kivun läheiksi jatkuvine ristiriitoineen ja ongelmineen."

- Echart Tolle: Läsnäolon voima -

"Miksi niin monet avioliitot kariutuvat?
Ensinnäkin eräässä vaiheessa yhteiskunta saneli sen, että naimisiin sai mennä vain kerran, joten avioliitosta ei ollut ulospääsyä, vaikka kumppanit olisivat olleet kuinka onnettomia tahansa. Se pakotti parin tekemään kompromisseja ja mukautumaan toisiinsa. Sittenmin on tapahtunut kaksi asiaa: ihmisten tietoisuus on alkanut avartua ja länsimaalaiset naiset ovat ottaneet oman voiman käyttöönsä, joten enää ei ole henkisesti hyväksyttävää, että puolisot elävät niin sydäntä rajoittavalla tavalla.
Toiseksi, useat avioliitot kariutuvat, koska parit menevät naimisiin alitajuisin perustein. Heitä saattaavat houkutella erilaiset seikat kuten riippuvuus, turvallisuudenkaipuu, himo tai tarve hoitaa omia lapsuuden traumoja. Tällaiset kätketyt motiivit muodostavat epävarman perustan elinikäiselle sitoutumiselle. Kun ihmiset eivät tunne itseään, heidän odotuksensa kumppanin ja jopa lapsien suhteen ovat epärealistisia, joten sellaisten ihmisten ei ole mahdollista suhtautua lähimmäisiinsä kypsästi ja myötätuntoisesti.
Kolmanneksi, nykyään hyväksytään, että elämän aikana voi olla useita kumppaneita, yhden inkarnaation aikana voi kerääntyä enemmän parisuhdekarmaa.
-Diana Cooper: Enkelit vastaavat

[söpöliini]

Brida ja AthaMaarit laitto hyvää tekstiä!!  Varmasti kaikki noi asiat pitää paikkansa. Onhan Ihmissuhteet, ja asenteet niihin niin syviä kuin vain olla voi. Että kai sitä saisi hamaan tappiin asti miettiä ja väitellä miksi ihmiset juuri sitten vaikka pettää.. Syitä on yhtälailla kuin ihmisiäkin..  Mut kyllä sitä naiset yhtälailla osaa vieraissa jouksun kuin miehet. Ja niihin rikkaisiin naimisiin on myös moni mies mennyt pitämään kulissia yllä. 

Alkoi huvittaa muuten kun luin noita kirjallisuuden tekstejä, jos noihin olisi sumeilematta uskominen, niin sehän tarkoittaisi sitä, että juuri me jotka uskomme ja haluamme pitkän liiton, kusetetaan itseämme pahemmin kuin kukaan muu...