Jos lapselle tulee pieni pipi vaikkapa sormeen,
vieläkö äiti puhaltaa, niin kuin äiti teki
"ennevvanhaan"?

 

[voi]

Näin Valentinuksen päivän lähestyessä lienee syytä
kiinnittää huomiota sanoihin, jotka merkitsevät 'ystävää'.

Sanskriitissa yksi ystävää merkitsevä sana on suhRt
(sanakirjoissa jostakin syystä muodossa suhRd...).
Tuo sana merkitsee "ultrakirjaimellisesti" hyvä-sydän.
(su = hyvä, hRt = sydän; vrt. esim. enkun heart).

Tosin se on ns. bahuvriihi-yhdyssana. Tälläisten yhdyssanojen
tarkoite eli referentti on niiden osien "ulkopuolella", eli ne
ovat ns. eksosentrisiä yhdyssanoja, jos oikein muistan.
Näin siis sana ei todellisuudessa viittaa (pelkästään?) sydämeen,
joka on jollakin tavalla hyvä.

Esimerkkinä vastaavanlaisesta yhdyssanasta suomen kielessä
voisi olla vaikkapa puupää. Se tietenkin voi tarkoittaa
päätä,joka on tehty puusta, jolloin se ei ole bahuvriihi,
vaan ns. endosentrinen(?) yhdyssana, jonka tarkoite voidaan
päätellä suoraan sen osista (puinen pää)
mutta useimmiten se tarkoittanee henkilöä, jonka järjenjuoksu
ei sanan käyttäjän mielestä ole tarpeeksi sukkelaa, siis
"puupäinen" henkilö -> tyhmyri.

Näin siis suhRt tarkoittaa itse asiassa hyväsydäminen , mikä voidaan rinnastaa (pun intended) suomen sanaan ystävä. Tämä sana on käsittääkseni johdettu rintaa
tarkoittavasta vanhasta sanasta, joka on sukua sanalle yskä:
yskä <- yskätauti eli rintatauti.

Näin siis ystävä on oikeastaan yskättävä eli rintaa vasten painettava,
tai sitten ei...

 

[tämä lienee sideeristä...]

The great spiritual leader, Maharishi Mahesh Yogi
left his body yesterday.

These great spiritual masters pick auspicious times
to do such things, thus you can bet now is a good time
for spiritual practices and breakthroughs.

In addition to this eclipse, Jupiter and Venus are both joined
in Sagittarius, the sign of putting our spiritual knowledge
into practice and following our inspirations.

Maharishi Mahesh Yogin mahaa-samaadhi(??):

http://alex.natel.net/ffl/images/Maharishi.jpg

[tämä lienee sideeristä...]

The solar eclipse on February 6, 2008
is one of the more interesting ones I have seen in a while.

Not only will there be an eclipse at that time,
but retrograde Mercury will be directly conjoined the sun and moon
at the time it is eclipsed.

Mercury will be closer to the Earth at that this time
than he is at any other time, making him very powerful.

I see this Mercury retrograde as being good for
Gemini and Virgo ascendants, if they're willing to take a chance --
especially in the occult areas of life,
and especially for Geminis, who have had Mars back and forth
in their first house for close to four months at this point.

Whereever the sign of Gemini falls in your chart
could see a release from this eclipse.

For those with a Gemini ascendant, sidereal zodiac, this eclipse
could declare a major reversal of recent frustrations for them.

I say this because an eclipse is very powerful,
and not necessarily for "bad things".
It shows unusual events and generally will support
a spiritual or otherworldly expression.

But in general, this eclipse is buttressed by a Sun/Saturn exchange.
The sun is in Capricorn, ruled by Saturn
and Saturn is in Leo, ruled by the Sun.

This type of interaction is a powerful glue
that tends to hold actions together, despite negative circumstances
that may arise.

Thus, the sign of Capricorn is also very activated by the eclipse.
Those with a Capricorn ascendant, sidereal zodiac, must watch
their health for the next six months.

But those with the Capricorn ascendant who have had some health
difficulties, may find some relief in the occult methods
or some unexpected breakthroughs at this time.

This eclipse happens in the Nakshatra of Dhanista, ruled by Mars --
who just started moving forward again in Gemini.

This Nakshatra is related to wealth and sustenance of all sorts.

It is where many different ideas become forged into something new
and innovative.

The deity [of this nakshatra ] are the eight Vasus - an amalgam
of energies taken from the gods Indra, (lightning) Soma, (nectar)
  Kubera, (wealth) Agni, (fire) Yama (restraint / death).

This is the Nakshatra of Mars exalted,
giving skill to use these universal forces creatively and alchemically.

The exaltation point of Mars is symbolic of the kundalini,
the burst of fire in the seat of the spine.

Eclipses are always a good time for introspection and meditation.
This would be a good day to fast
or just eat lightly and contemplate the nature of the self.

The great spiritual leader, Maharishi Mahesh Yogi
left his body yesterday.

These great spiritual masters pick auspicious times
to do such things, thus you can bet now is a good time
for spiritual practices and breakthroughs.

In addition to this eclipse, Jupiter and Venus are both joined
in Sagittarius, the sign of putting our spiritual knowledge
into practice and following our inspirations.

Olen iltaihmisiä ja väkisin on pitänyt totutella noihin aikaisiin aamuherätyksiin.
Nyt uuden työn myötä on herääminen pitänyt aikaistaa entisestään, se on aiheuttanut sen, että herään aina pari tuntia ennen kellonsoittoa ihan automaattisesti. Siinä sitten torkun ne aamuyön tunnit herätykseen saakka. Ei se pahalta ole tuntunut, varmaan vaan kestää uuteen rytmiin tottuminen.

Joskus lomalla laitan kellon aamuksi soimaan ihan vaan siitä ilosta, että saan läimäyttää sen kiinni ja kääntää kylkeä onnellisena.

Tuostapa tulikin mieleeni: kuinka moni yhtyy siihen väitteeseen,
että ihminen on onnellisimmillaan syvässä unessa, kun ei
tiedä mistään mitään? Tämä kysymys sai inspiraationsa siitä,
että saankhya-suutrassa¹ on kiintoisa väite, joka koskee
syvän unitilan "todellista" olemusta.

[1] Saankhya on yksi kuudesta intialaisen
filosofian ortodoksisesta, eli veda-kirjallisuuden
auktoriteetin tunnustavasta koulukunnasta.
Jooga-filosofia on oikeastaan saankhyan ideoiden
käytännönläheistä soveltamista, tai jotain...

Näin kävi muutama vuosi minulle ja jouduin opettelemaan koko elämän kirjon uudelleen. Sitä oppia riittää edelleen.

Tapasin kaverin joka oli saman kokenut kaksi kertaa. Hän kertoi että siitä ei pääse koskaan eroon, vaan kannat alati sitä harteilla. Siinä pohdittiin mitkä ovat oireet jotka ennakoivat sen uusimista. Minulla se on raivo joka hiipii hiljaa ja räjähtää. Tähän päädyimme. Siitä olen saanut moton älä suutu, älä suutu.

Nyt kuluu päivät pohtien mitä luottamus on ja keneen voi luottaa. Ihmiset ympärillä ovat muutuneet ja kärsivällisyyttä koetellaan.
Miten luottamusta lisätä tai rakentaa. En todellakaan tarvitse pettymyksiä nyt elämään. Tämä on pelko joka saa minut raivoon.
Miten saan sen hallintaan ja voisin luottaa taas kuten ennen.
sekku

Näin hiljan änkytystä käsittelevän telkkuohjelman. Siinä käsittääkseni
väitettiin, että änkytystaipumus ei koskaan kokonaan parane, koska
sen laukaiseva "muisto"(?) on tallentunut mantelitumakkeeseen
eli amygdalaan loppuelämäksi.

Sama saattaa koskea niin sanottua loppuunpalamistakin. Joten, kuten monen muunkin seikan kanssa, sen kanssa on vain opittava elämään, siis sen, että herkkyys tilanteen uusiutumiselle on ilmeisesti lisääntynyt.

Kummitus kulkee Näsinlinnassa

Tavalliset ihmiset kokevat vanhoissa tamperelaisrakennuksissa ilmiöitä, joita eivät osaa selittää. Outoja sattumia, virhetulkintoja vai kaikuja tuonpuoleisesta – päätä itse.



Askeleet ilmestyvät kattoon

TYÖLÄISMUSEO – Takana oli aivan tavallinen työpäivä. Olimme sulkemassa museota. Laitoin verhoja kiinni 1890-luvun huoneessa, kertaa Outi Tomperi mieltä askarruttavaa tapahtumaa vuodelta 2004.
– Katsoin ylöspäin ja huomasin, että jotain outoa tapahtuu. Huusin Johannalle (Järvinen), joka juoksi huoneeseen.
– Pinkopahvikattoon ilmestyivät suurehkot askelmat, kuin miehen saappaan jäljet. Ne etenivät kävelyvauhtia, Tomperi kuvailee.
Molemmat naiset näkivät saman ilmiön.
– Hyvä että meitä oli kaksi, ei tarvitse miettiä että onko päässä vikaa, naurahtaa Tomperi.
Järvinen alleviivaa, että ei usko mihinkään yliluonnolliseen.
– Mutta outoa se kyllä oli.
Katon yläpuolella on pieni lukittu ullakko, jonne pääsee viereisestä huoneesta tikapuita pitkin. Siellä ei voinut olla ketään.
– Olen miettinyt asiaa. Ei minulla ole tapahtuneelle järkevää selitystä, mutta uskon että sellainen löytyy. Kummituksiin uskon vasta jos moinen kävelee vastaan, Tomperi nauraa.

Hetkeäkään epäröimättä kahvilanhoitaja Leila Tulonen pamauttaa:
– Kyllä täällä kummitus on. Kaikki kahvilassa työskentelevät ovat asiasta samaa mieltä. Ovet aukeilevat ja menevät itsekseen kiinni. Tavarat putoilevat ja vaihtavat paikkaa kenenkään koskematta. Välillä kuuluu askeleita.
Hän jopa kertoo, että Tomperin ja Järvisen kuvailemassa rakennuksessa muutkin ovat nähneet hahmoja. Uusia työntekijöitä varoitetaan asiasta jo ennakkoon.
– Ettei tule yllätyksenä.


Jokin liikkuu lukitussa palatsissa

NÄSINLINNA – Istuin lattialla. Teippi rapisi, kun pakkasin 1800-luvun jalkapuuta siirrettäväksi Vapriikkiin, konservaattori Hanna Tuokila muistelee muutaman vuoden takaisia tapahtumia.
Hän oli ainoa ihminen yksinäisessä palatsissa. Rakennuksen ulko-ovet olivat lukossa ja hälytyslaitteet kytketty päälle.
– Kovapohjaisissa saappaissa olevan henkilö nousi kiviportaita. Askelissa oli valtavasti painoa ja uupumusta. Ne loppuivat oven taakse.
Tuokila ajatteli, että kenties isokokoinen työkaveri Kimmo tuli paikalle.
– Huikkasin tervehdyksen.
Vain hiljaisuus vastasi. Hetken odotettuaan hän lähti ihmettelemään, minne saapastelija katosi. Talossa ei ollut ketään. Myös piha oli tyhjä.
– Noin tunnin kuluttua Kimmo saapui paikalle. Kyselin häneltä tuohtuneena, että missä piileskelit. Mies oli ihmeissään ja vakuutti olleensa useiden kilometrien päässä.
Hanna Tuokila kertoo työskennelleensä Tampereen museotoimessa 17 vuotta. Hän tuntee palatsin läpikotaisin.
– Tunnen rakennukseen luonnostaan kuuluvat narinat. Tiedän myös, mitkä äänet kuuluvat ulkoa. Tämä ei ollut mitään sellaista.

Eläkkeellä oleva museoamanuenssi Leena Willberg vahvistaa, että Näsinlinnassa koettiin outoja jo sen toimiessa kaupungin museona.
– Paljon näitä juttuja on myös Hatanpään kartanosta, 1800-luvulta asti. Kuulin tarinoita sieltä jo isoäidiltänikin, Willberg muistelee.
Tuokilaa kummitukset eivät pelota.
– Kokemus ei ollut pelottava. Olen tyytyväinen, että sain kuulla ne askeleet. Tiedän, että tässä talossa on paljon sielua.


Komea mies tarkkailee ja neuvoo

PIKKUPALATSI – Ensimmäisen kerran törmäsin kummitukseen, kun haastattelin Pikkupalatsissa aiemmin toimineen Canonin työntekijöitä, kuvailee arkkitehti Seija Hirvikallio.
– He kertoivat aaveaskelista ja muusta omituisesta. Kummitus oli kaikille tuttu.
Leila ja Seppo Parhankangas ostivat toimistokäytössä olleen Finlaysonin Pikkupalatsin vuonna 2000. Rouva Parhankangas käynnisti rakennuksessa mittavan restaurointityön, jonka tavoitteena oli palauttaa palatsi Christian Bruunin ajan, 1897, ulkoasuun.
Restaurointityöt suunnitellut Hirvikallio innostui selvittämään palatsissa työskentelevien rakennusmiesten kummituskokemuksia.
– Niitähän löytyi. Keittiöasentajat kertoivat, että jopa näkivät hahmon tarkkailemassa työtä.
– Ja vinttikamarin ovella jokin olento oli sujahtanut kahden raavaan rakennusmiehen ohitse, Hirvikallio muistelee.
– Palatsiin tuli restauroinnin jälkeen tutustumaan iäkäs rouva, joka oli työskennellyt talossa 40-luvulla. Hän kertoi, että jo silloin pelättiin vintillä asuvaa kummitusta, palatsiemäntä Greta Olkkonen lisää.

Eräs rakennustyömaan työntekijä näki kummituksesta hyvin eläviä unia. Niissä ”komea nuori mies” lähetti viestejä restauroitsijoille.
– Kummitus oli myös kertonut olevansa hyvissä väleissä kanssani. Ilmeisesti siksi hän ei ole itselleni näyttäytynyt, Leila Parhankangas nauraa lämpimästi.
– Rakennustyön aikana oli niin paljon uskomattomia sattumia... Ja itsekin olen kuullut ne askeleet. Uskon, että kaikissa vanhoissa taloissa on kummitus, Seija Hirvikallio miettii.

Lue lisää näköislehdestä!

Teksti ja kuva: Seppo Honkanen

Kummitus kulkee Näsinlinnassa

Tavalliset ihmiset kokevat vanhoissa tamperelaisrakennuksissa ilmiöitä, joita eivät osaa selittää. Outoja sattumia, virhetulkintoja vai kaikuja tuonpuoleisesta – päätä itse.



Askeleet ilmestyvät kattoon

TYÖLÄISMUSEO – Takana oli aivan tavallinen työpäivä. Olimme sulkemassa museota. Laitoin verhoja kiinni 1890-luvun huoneessa, kertaa Outi Tomperi mieltä askarruttavaa tapahtumaa vuodelta 2004.
– Katsoin ylöspäin ja huomasin, että jotain outoa tapahtuu. Huusin Johannalle (Järvinen), joka juoksi huoneeseen.
– Pinkopahvikattoon ilmestyivät suurehkot askelmat, kuin miehen saappaan jäljet. Ne etenivät kävelyvauhtia, Tomperi kuvailee.
Molemmat naiset näkivät saman ilmiön.
– Hyvä että meitä oli kaksi, ei tarvitse miettiä että onko päässä vikaa, naurahtaa Tomperi.
Järvinen alleviivaa, että ei usko mihinkään yliluonnolliseen.
– Mutta outoa se kyllä oli.
Katon yläpuolella on pieni lukittu ullakko, jonne pääsee viereisestä huoneesta tikapuita pitkin. Siellä ei voinut olla ketään.
– Olen miettinyt asiaa. Ei minulla ole tapahtuneelle järkevää selitystä, mutta uskon että sellainen löytyy. Kummituksiin uskon vasta jos moinen kävelee vastaan, Tomperi nauraa.

Hetkeäkään epäröimättä kahvilanhoitaja Leila Tulonen pamauttaa:
– Kyllä täällä kummitus on. Kaikki kahvilassa työskentelevät ovat asiasta samaa mieltä. Ovet aukeilevat ja menevät itsekseen kiinni. Tavarat putoilevat ja vaihtavat paikkaa kenenkään koskematta. Välillä kuuluu askeleita.
Hän jopa kertoo, että Tomperin ja Järvisen kuvailemassa rakennuksessa muutkin ovat nähneet hahmoja. Uusia työntekijöitä varoitetaan asiasta jo ennakkoon.
– Ettei tule yllätyksenä.


Jokin liikkuu lukitussa palatsissa

NÄSINLINNA – Istuin lattialla. Teippi rapisi, kun pakkasin 1800-luvun jalkapuuta siirrettäväksi Vapriikkiin, konservaattori Hanna Tuokila muistelee muutaman vuoden takaisia tapahtumia.
Hän oli ainoa ihminen yksinäisessä palatsissa. Rakennuksen ulko-ovet olivat lukossa ja hälytyslaitteet kytketty päälle.
– Kovapohjaisissa saappaissa olevan henkilö nousi kiviportaita. Askelissa oli valtavasti painoa ja uupumusta. Ne loppuivat oven taakse.
Tuokila ajatteli, että kenties isokokoinen työkaveri Kimmo tuli paikalle.
– Huikkasin tervehdyksen.
Vain hiljaisuus vastasi. Hetken odotettuaan hän lähti ihmettelemään, minne saapastelija katosi. Talossa ei ollut ketään. Myös piha oli tyhjä.
– Noin tunnin kuluttua Kimmo saapui paikalle. Kyselin häneltä tuohtuneena, että missä piileskelit. Mies oli ihmeissään ja vakuutti olleensa useiden kilometrien päässä.
Hanna Tuokila kertoo työskennelleensä Tampereen museotoimessa 17 vuotta. Hän tuntee palatsin läpikotaisin.
– Tunnen rakennukseen luonnostaan kuuluvat narinat. Tiedän myös, mitkä äänet kuuluvat ulkoa. Tämä ei ollut mitään sellaista.

Eläkkeellä oleva museoamanuenssi Leena Willberg vahvistaa, että Näsinlinnassa koettiin outoja jo sen toimiessa kaupungin museona.
– Paljon näitä juttuja on myös Hatanpään kartanosta, 1800-luvulta asti. Kuulin tarinoita sieltä jo isoäidiltänikin, Willberg muistelee.
Tuokilaa kummitukset eivät pelota.
– Kokemus ei ollut pelottava. Olen tyytyväinen, että sain kuulla ne askeleet. Tiedän, että tässä talossa on paljon sielua.


Komea mies tarkkailee ja neuvoo

PIKKUPALATSI – Ensimmäisen kerran törmäsin kummitukseen, kun haastattelin Pikkupalatsissa aiemmin toimineen Canonin työntekijöitä, kuvailee arkkitehti Seija Hirvikallio.
– He kertoivat aaveaskelista ja muusta omituisesta. Kummitus oli kaikille tuttu.
Leila ja Seppo Parhankangas ostivat toimistokäytössä olleen Finlaysonin Pikkupalatsin vuonna 2000. Rouva Parhankangas käynnisti rakennuksessa mittavan restaurointityön, jonka tavoitteena oli palauttaa palatsi Christian Bruunin ajan, 1897, ulkoasuun.
Restaurointityöt suunnitellut Hirvikallio innostui selvittämään palatsissa työskentelevien rakennusmiesten kummituskokemuksia.
– Niitähän löytyi. Keittiöasentajat kertoivat, että jopa näkivät hahmon tarkkailemassa työtä.
– Ja vinttikamarin ovella jokin olento oli sujahtanut kahden raavaan rakennusmiehen ohitse, Hirvikallio muistelee.
– Palatsiin tuli restauroinnin jälkeen tutustumaan iäkäs rouva, joka oli työskennellyt talossa 40-luvulla. Hän kertoi, että jo silloin pelättiin vintillä asuvaa kummitusta, palatsiemäntä Greta Olkkonen lisää.

Eräs rakennustyömaan työntekijä näki kummituksesta hyvin eläviä unia. Niissä ”komea nuori mies” lähetti viestejä restauroitsijoille.
– Kummitus oli myös kertonut olevansa hyvissä väleissä kanssani. Ilmeisesti siksi hän ei ole itselleni näyttäytynyt, Leila Parhankangas nauraa lämpimästi.
– Rakennustyön aikana oli niin paljon uskomattomia sattumia... Ja itsekin olen kuullut ne askeleet. Uskon, että kaikissa vanhoissa taloissa on kummitus, Seija Hirvikallio miettii.

Lue lisää näköislehdestä!

Teksti ja kuva: Seppo Honkanen

http://www.torilehti.fi/pdf.php?id=1045

TESTI 5

Possutesti.
Ei pelleilyjä vaan tehdään testi kunnolla

LOISTAVAA!

Teepä nyt tämä hassu pieni testi!

Ota valkoinen paperi ja piirrä sille possu.

-----------------

"Analyysi" muutaman vuorokauden kuluttua!

 

Mistäköhän johtuu? Tai mihin perustuu?
Aikas hassua 

Sain eräältä tutulta tuon testin. Taitaa se 98% olla melko
rankasti liioiteltu prosenttiosuus. Ei ole mitään hajua siitä,
mihin testi perustuu. Voisi spekuloida, että kyseessä olisi
jokin samantapainen alitajuinen efekti, jonka olemme
nähneet mm. mentaalitaikuri Derren Brownin ohjelmissa...

Kolmas punainen vasara 

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, "punainen vasara" on
vastaus, jonka väitetään tulevan mieleen 98%:lle "koehenkilöistä". Jos vastauksesi on jokin muu, kuulut siis kahden prosentin vähemmistöön!

 

Eikös se miehillä mene noin päin, että seksi on se juttu suhteessa..  [/i][/color]

Miten ihmeessä minä olen törmännyt sitten kahteenkin sellaiseen, jotka ei vois vähempi olla kiinnostuneita koko asiasta... Alkuunsa kyllä, mutta sitten sai kyllä anella kuukausitolkulla ennen kuin mitään tapahtui, ja siitäkään ei ollut mitään iloa, ennemminkin päin vastoin  Eli tuossapa on taas hyvä näkökulma aiheeseen... Vaikka itse rakastaisi, niin huonosti siinä käy jos tunne ei ole molemmin puoleinen. 

Oman kokemukseni mukaan se, että on joku ainakin puolivakituinen
seuralainen, tekee ihmisestä eroottisesti huomattavan paljon
houkuttelevamman kuin mitä hän on, jos vakituista seuralaista
ei sillä hetkellä satu olemaan. Niinpä rohkenen epäillä, että mainitsemasi
miehet ovat saattaneet käydä ns. vieraissa, koska "tarjonta" on selvästi lisääntynyt. Mutta eipähän tuota ysiysivarmasti voi tietää...

 

Jos et ole tehnyt tätä testiä, voit toki yrittää sitä nyt:

TESTI 3
Teeppä seuraava testi, on todella ihmeellinen .

Luvataan ettei se ole mikään ansa. Mutta pliis, tee se hyvin ja
loppuun asti, ei ole pitkä juttu.

Oletko koskaan miettinyt ajatteletko normaalisti vai oletko erilainen?
No, tee seuraava mietintä harjoitus ja löydä vastaus !!!!!!

Seuraa ohjeita ja vastaa kysymyksiin yksi kerrallaan ja niin nopeasti
kuin pystyt , mutta älä mene ettenpäin ennen kuin olet vastannut
edelliseen.
Ei tarvitse kirjoittaa vastauksia ylös.
Tulet todella hämmästymään tuloksesta.

Kuinka paljon tekee:


15+6
3+56
89+2
12+53
75+26
25+52
63+32

näin on, laskeminen on hankalaa mutta tämä onkin  oikea harjoitus.

Vielä kerta :

123+5

NYT NOPEASTI! AJATTELE JOKU TYÖKALU JA JOKU VÄRI!

-------------------






Toivottavasti "oikean vastauksen" tietävät eivät paljasta sitä!

 

... He (Maharishi) always brought the topic back to meditation. It was on this trip (through Northern California) that I first caught glimpses of some of his “supernormal” powers. One was his acute sensitivity to vibrations. People always talk about good or bad vibrations. Usually it is a colloquial way of describing something you like or don’t like. Maharishi, as with all masters, is keenly aware of the negativity or positivity of a place or a person. The “antenna” is extremely refined.

The reason Maharishi always sits on a deer skin is to insulate himself from the vibrations of people who sat there before. No matter where he is, he sits on a deer skin. Over the years I have seen him with several different ones, but he uses one, day in and day out, as long as it lasts. They come from India. He says he prefers the deer skin for its properties of softness, calmness, and serenity. The Guru Dev used a tiger skin.

We were in Sacramento, staying on the twelfth floor of one of the better hotels, and were late getting to the lecture downstairs. We got halfway down the aisle to the stage when I remembered I had left the deerskin upstairs. I told Maharishi.

“We don’t worry for it. I do without it,” he said.

“Well, I can run up quickly and get it,” I offered.

“No, no. No need,” he assured me.

Even a master can be wrong. And wow, was he wrong this time. On the platform there was a big soft chair, Maharishi sat down on it and jumped straight up in the air onto his feet

. “I stand while you run for the deer skin,” he said, with the closest expression to panic I ever saw on his face.

I hustled up to get the deer skin for him.

After the lecture, he commented to me that the vibrations in the room were very bad. He had a hard time generating his lecture, which was unusual for Maharishi.

I checked with the hotel staff afterwards and found it out the lecture had been given in a beer cellar. The hotel had dealt us dirty. There had been a mix-up and the banquet room where Maharishi was to give his lecture had been booked twice for the same time. For accommodation’s sake, the management put us elsewhere. Big side curtains and screens had been set up to hide the truth. It looked like a small auditorium, but it was a camouflaged rats Keller.

We might drive through a town, or, as on later trips, fly over countries, and Maharishi would say it has good vibrations or bad vibrations. He could feel something you and I couldn't feel. He knew.

When we entered a new hotel room, he would always stand just inside the door for a minute, testing the atmosphere. Sometimes he would say it was best that we find another room. Often I would ask the management for two or three different room keys and Maharishi and I would go off so he could test the vibrations in each room and pick the one that suited him best.

Once we were checking out a room and he didn’t like it one bit. And it was quite a pleasant room. Later I was talking to the desk clerk and he told me the hotel had just had a convention. That particular room had been used by some of the gentlemen as a sex, drinking, and gambling den. They had cleaned the room afterwards but the vibrations remained.

An event on that trip I’ll never forget was the time we were racing to catch the ferry in Port Angeles to take us over to Victoria on Vancouver Island. We were running late and had to make the ferry in order for Maharishi to keep an important speaking engagement.

We were still a distance out of town and I figured that we would have to drive a hundred miles an hour or more to make the ferry. I told Maharishi.

“Then why not drive that fast,” he said matter-of-factly.

I said to myself if the master thinks it will be okay then it must be. So I stepped on the gas. Soon, we were racing along at about 103 miles per hour down a long, long grade through the mist and a beautiful pine forest. I could see an intersection down the road and I started to slow for it.

“Why go slower?” Maharishi wanted to know.

I explained what was up ahead.

He then closed his eyes for a moment or two and said, “The road is clear, so you keep driving fast.”

And so whoosh, I went right through there. It was clear. A little ways further on we came to a section of the highway overlooking the city and the docks. I could see the ferry down below. I checked my watch. The boat was scheduled to leave in a couple of minutes and it would take us at least fifteen to get there, I told Maharishi.

“Don’t worry, you just go fast,” he said, calm as ever. Down and down we went and drove right up on the dock and up onto the boat. I no sooner got on than the back gate went up and off we went. The purser came down and said, “Today’s your lucky day, mister.”

“What do you mean?” I said.

“Well, the captain has been doing this run for about eighteen years and in all that time he never has failed to leave the dock on the minute. Today he has been standing on the bridge like he was in a trance.”

I said something like, “How about that,” and gave him a count-your-lucky-stars smile. Maharishi in the seat next to me never said a word. We got out and sat up on the deck and enjoyed the boat ride.

Maharishi, of course, has abilities that are extraordinary by our normal standards. But he never makes a show out of them and it is only rare that he manifests these powers. He certainly hasn't been given to wholesale displays of psychic or physical feats such as other yogis do.....

 

From The Himalayas to Hollywood
A Personal Account of Maharishi’s Early Days

By Charles F. Lutes
As Told to Martin Zucker

From a great distance, a circle may seem to be merely a gray colored
disk, but upon approaching it, one might find that it is, instead, a
yin-yang symbol that had been "blended by the eye."  Just so, if one
takes a thought and attends it repeatedly -- that is -- approaches the
object (thought) mentally -- one is "putting" more of the awareness
available upon that object while thusly withholding that awareness
from other possible foci.

Meditating brings one closer to objects of consciousness which, as
they become more observable, can take up one's entire "field of view"
as other objects of consciousness (the chair one sits in for instance,
other thoughts, sensations, etc.) become less and less likely to "grab
one's attention."  Each concept, idea, mantra, sound, whatever, is
like a yin-yang symbol seen from a great distance.

As one's mentation gets refined and subtle, the breath also quiets
down and this indicates that the body is doing less work, and the mind
is more focused while doing less work (not attending other objects of
consciousness.)

In the quietest moments of meditation, whole worlds can become as
obviously "not merely gray" -- worlds like "morality" or "sacredness"
or "candle flame" which seem to be easily defined but become complex
and mystifying when attended to enough for the polarities inherent in
all objects become observable.  As one gets used to "two sides to the
story of every object of consciousness," one begins to identify with
that place where both sides can be seen simultaneously.  This is
called witnessing and is different from "paying attention to a
particular quality of a polarization's spectrum."

The mind does attending, the soul "does" witnessing.

Certainty is the ego's drug, and meditation reveals the ever-ness of
every-thingness.  No object can be completely understood since each is
a construct of consciousness which is infinitely able to delineate
every more subtleties about anything.  Thus, as Bramha found by being
unable to fathom the depths of the lotus stalk, unfathomable is any
object of consciousness, and the mind becomes less addicted to
certainties as this fact of existence's polarities becomes clear, and
the ego begins to get over wanting to control existence with concepts
since each concept is a slippery tool that cannot be handled perfectly.

This is experienced as "I don't know my next thought, nor have I ever
known what my next thought will be, yet they come perfectly formed
from a source that can only be 'me.'"

As the "me" becomes more "seen," the products of me-ness become less
able to beguile and attract the mind, as the ego begins to see that it
cannot store its treasures where moth and rust doth corrupt.  The "me"
becomes the new addiction of the ego, and from that focus, from that
identification, the ego can be left behind where it is completely
satisfied by the "me."  Leaving behind the ego, identification by the
human's mind switches to Absolute silence beyond silence -- that which
cannot be "held in a mind."  The ego is seen as a scant and almost
insignificant process of mind and unworthy of "hanging one's hat" upon.

The above are the only reasons to meditate.  If you think meditation
is going to make you richer, smarter, wiser, happier, sweeter, more
social, whatever, you'd be quite wrong.  Every tradition says to not
live for the fruits of one's actions, but to abide in the goodness
that is manifesting through one's nervous system and let go let God.
Whatever use one's mind might have to God, that is for God to decide,
and when one gets out of God's way, He/She does just that, but first
the ego must surrender its "stolen role" of being the doer, the
thinker, the sentience of the human experience.

The above is pretty dense conceptualization. It took me years of
intellectually studying this "tale," before it became, intellectually,
clear to me.  This is merely the ego being smug and having nice
thought-buckets to toss enlightenment into.  True freedom from egoic
disease means stopping identification with the products of the
intellect also....since each product will be a processing of the
nervous system and identification with a process must end when the
process ends -- at the death of the human body.  Moth and rust, see?

The above, if understood, is not enlightenment -- it is merely an
egoic dance that harmonizes with the hoped-for freedom from
attachments-of-identification-with-objects-of-consciousness.  But,
such an understanding can lead to the motivation to continue to
meditate until true freedom, by grace, washes one away from all
earthly shackles.

Edg

>
>
> I would be interested to hear what people learn by way of meditation. If
> they come to learn all kinds of different things then what could be said
> to be perhaps the most profound and illuminating thing which they learn,
> and as to how that comes to help shape their lives and understanding.
>
>
>
> Lisa.
>

Ei yhteystietoja Astron foorumille, kiitos! jos löydät nettisivun, josta voi itse etsiskellä yhteystietoja, niin laitapa linkki tähän