Kiltteys ei tarkoita alistuneisuutta tai epäkypsyyttä

Jotenkin tämä jäi soimaan korviini...

...kiltteys sinällään on varmaankin alunperin hyvinkin positiivispainotteinen käsite, mutta mielestäni olemme käsitelleetkin tässä juuri sitä, kuinka se muodostuu käänteiseksi... kuinka kiltteydestä voi tulla kipeäksi 

Kaikkihan tietää että mistä tahansa tulee pahaa ja huonoa kun se viedään ääripäähän. Jos ei ole liian kiltti vaan pitää puolensa voi olla ystävällinen ja kohtelias toisia kohtaan. Näitä ominaisuuksia ei pitäisi unohtaa vaikka monet (enemmänkin nuoret) tapaamani ihmiset tuntuvat kuvittelevan että nämä ovat myös näitä liian kiltteyden "huonoja ominaisuuksia". Ainakin he käyttäytymisellään viestittävät näin.

Minä kirjoittelin joskus ylä-aste ja lukio aikoina paljonkin runoja, satuja ja novelleja. Sain käsin kirjoitettua jotain sata sivua fantasia kirjaa, mutta heitin sen sitten roskiin kun ajattelin että pystyn parempaankin eikä siitä ole minulle enää mitään hyötyä. Nyt kaduttaa ja paljon. Kaiken muun olen onneksi säilyttänyt.
Jätin ne hommat tarkoituksella pois noin 5 vuotta sitten, lakkasin vain kirjoittamasta tarinoita vaikkatulikin mieleeni, koska tuli niin mielenvikainen olo. Olin silloin tunteiden vuoristoradassa ja kirjoittelu tuntui vain lisäävän ongelmia ja mielen ylösalas liikkeitä. Olen nyt paljon tasapainoisempi ja kypsempi (tai vain patoutuneempi  ). Nyt olen ajatellut aloittaa uudestaan mutta ei ole enää aikaa keskittyä.
Päivä kirjaa olen kirjoittanut ihan pikkutytöstä lähtien aina säännöllisen epäsäännöllisesti.

Minä olen  mutta en ole menettänyt (toistaiseksi ) muita kuin mummoni kahdeksan vuotiaana. Surin sitä silloin paljon, mutta luonnollinen osa elämäähän se kuolema on. En tiedä laskeako sitä tähän. Isovanhempien kuolemaa en laske. Niitä oli jo osannut odottaa.
Äitini on myös . Häneltä kuoli sisko yli kaksikymmentä vuotta sitten oman käden kautta. Muita menetyksiä en ainakaan tiedä hänen elämästään. Voi olla että on sellaisia jotka on kokenut menetyksiksi, mutta ei varsinaisia kuolemia muita. Paitsi tietenkin vanhempiensa kuolema, hän piti heistä huolen kotona niin pitkään kuin pystyi.
Entinen poikaystäväni oli . Häneltä en tiedä fyysisiä menetyksiä, mutta on ottanut raskaasti psyykkiset menetykset kuten erot.

Jos otavasta räjähtäisi tähti niin ei se olisi enää otava. Toisaalta jos karhulta lähtee pää, tassu tai jotain muuta niin kyllähän se karhu on mutta ei enää elossa tai voimissaan. Aika radikaali esimerkki tuli otettua  : Merkitys olisi muuttunut kuitenkin. Haavoittunut karhu saa erilaisen merkityksen kuin voimissaan oleva. Hankala kysymys. Tästä voi olla montaa mieltä.

minulla ei ole huoneissa 7 tai 5 paljon mitään. sen sijaan uranukseni on jousimiehessä huoneessa 3, mikä on aika mielenkiintoista minusta jos tarkastellaan asiaa seksuaalisuuden kannalta... vesimiehenä olen muutenkin sellainen lentokala ihan muuten vaan  pitääpä tutkailla asiaa...

minä en ole liion ruusu tai orkidea, enkä edes kielo. orvokki on toinen nimeni ja sillä nimellä minua joskus kutsutaan. minulle se sopii onhan se pieni, suloinen, vaatimaton  mutta kuitenkin sitkeä ja taipuisa ja jotenkin iloisen oloinen kukka. druidien puuhoroskoopissa olisin sypressi, mutta mieluummin olisin puuna supisuomalainen nuori haapa, kun en kovin vanha vielä ja paljon on varaa kasvaa ja taivaita tavoitella jalat silti tukevasti maassa 

tässä ketjussa taitaa olla hyvä kysyä kuinka paljon merkitystä noilla syntymähetken minuuteilla on kartalla. esim isäni on syntynyt keskiyön paikkeilla, mutta lähteestä riippuen ennen tai jälkeen. voiko siis vaikka 10 minuutin heitto vaikuttaa paljonkin?

ohoh! olen aragorn! eipä olisi tuotakaan arvannut
Putting your appointed path ahead of any inner conflicts, you make your own rules for the benefit of all.

If my life or death I can protect you, I will.

Aragorn is a character in the Middle-Earth universe. There is a description of him at TheOneRing.net.

en minä pidä itseäni esiintymiskammoisena  vaikutuksesta. päin vastoin antaa minulle hullun rohkeutta olla esillä. tähän ongelmaan minulla saattaa vaikuttaa jotenkin  ja en vanno kun astroamatööri vielä olen

elämä ja elämäänsä elävät ihmiset ovat suurin opettaja mitä minulla on, niin gurut kuin tavalliset tallaajat. kaikkihan me olemme kuitenkin jumalan kuvia ja oma sielummehan on lähin yhteytemme viisauteen 

vesimiehet eivät ole hankalia, outoja tai hulluja. me olemme vain erikoisia, ainutlaatuisia. jos mieli muuttuu niin se muuttuu ja ei kai sitä kannata päätään seinään takoa turhien juttujen kanssa.

[Uskon myös siihen, että ne, jotka ovat ennen syntymäänsä valinneet kuolevansa lintuinfluenssaan, myös kuolevat siihen.]

Uskon myös siihen, että ne, jotka ovat ennen syntymäänsä valinneet kuolevansa lintuinfluenssaan, myös kuolevat siihen. En usko, että mikään tauti tappaa summamutikassa ketään, ei kenenkään pitäisi kuolla vahingossa ennen aikaansa (jos ei sitten päätä tietentahtoen saada tautiaan itseensä ja mene alasti uimaan kuolleiden lintujen sekaan). Kaikelle on tarkoituksensa. Jos olen päättänyt kuolla tuohon tautiin, niin sitten kuolen, ei sille voi mitään. Jos en ole päättänyt lähteä täältä taudin saattelemana, sitten en lähde. Niin yksinkertaista se on 

kumpa kaikki tietäisivät tuon ja niilläkin jotka tuon tietävät on varmaan vaikeuksia/ työtä hyväksyä sitä jos omalle kohdalle sattuu. eihän kuolemaansa ihan olkia kohauttaen kohdata kun usein olisi monta syytä elää.
ei se ole ihme jos hysteria leviää kun tiedotusvälineet vain paasaavat koko ajan pandemiasta ja tavallinen tallaaja lukee rivien välistä, että kohta on omakin henkikulta vaarassa. onneksi nyt on ruettu jo rauhoittelemaan ihmisiä tämän pandemian vakavuuden suhteen, ettei se välttämättä tänne tule, eikä ainakaan niin herkästi tartu. mutta minkäs teet, ihmisillä on itsesuojeluvaisto, joka mieluummin tuhoaa kaiken muun ympäriltään, kuin asettaa itsensä alttiiksi.

minulla oli lapsena ufokammo. pelkäsin jostain syystä, että ne tulisivat huoneeseeni kun nukuin. en kyllä muista mitään erityista virikettä tuohon pelkoon, muuta kuin isän kertomat ufo-jutut. vieläkin ällöttää katsella niitä pieniä humanoidi otuksen kuvia. viime kesänä muistaakseni näin unen jossa kolme valonhohtoista palloa tuli ikkunasta huoneeseeni ja pörräsivät siinä vähän aikaa. se yksi kait yritti viestittää minulle jotain, mutta en käsittänyt  mitä. skeptisesti epäilen sen olleen vain unta, mutta eiväthän monet muista juuri mitään kohtaamisista. emme me kyllä voi ihan yksinkään maailmankaikkeutta asuttaa, se on jotenkin järjetöntä ja egoististakin. olisi aika kummallinen sattuma jos elämä olisi syntynyt vain yhdelle planeetalle. siihen en kyllä usko että humanoidit asuttavat vaikkapa venusta tai saturnusta. monet muutkin ufojutut tahtoo aina mennä vähän ylihilseen, mutta miksei jotkut niistä (realistisimmat) olisi tottakin. hankala sanoa.
oletteko muuten kuulleet/nähneet noista etelä-amerikasta löydetyista oudon muotoisista kalloista. osa arvelee niiden olevan humanoidien kalloja ja osa on keksinyt, että näillä ihmisillä olisi ollut outo muoti muovata lapsen kallo jotenkin pitkulaiseksi. ilmeisesti heidän mukaansa ihmiskalloa voi jonkin verran vastasyntyneenä muovata, kun kallon luut eivät ole vielä luutuneet kunnolla. tästä jutusta uskoisin mieluummin tuon humanoidi teorian. miksi ihmeessä tuo kansa olisi ruennut lapsenpäätä noin rääkkäämään?

jaa minullakin aika pitkä miesputki ollut takana. olen sitä joskus miettinyt, että seuraavassa elämässä olen mies, mutta... niin kuin sanottu kaikkeen tottuu. on tässä naisena olossa omatkin puolensa, niin että mulle kait on ihan sama minkälaisessa kehossa sitä asustaa, kuhan sillä pääsee liikkumaan ja täyttää muutenkin ihmiskehon merkit.

inhottavin painajainen minkä olen koskaan nähnyt oli joskus lapsena. olimme veljen kanssa leikkimässä vajan vintillä ja minun piti päästä sieltä pois sillä tiesin, että jos emme lähtisi sinne ilmestyisi kuivettunut muumio. lähdimme juoksemaan pois takaisin kotiin, mutta talo ei ollut kuitenkaan sama. talossa oli poliiseja ja kiikkustuolissa istui vanha äijän käppänä, joka oli kuulemma murhannut sen muumion joskus ja poliisit olivat pidättämässä miestä. jostain syystä lähdin kävelemään äijän ohi ja yhtäkkiä todella tunsin kun äijä tarttui minua lanteista kiinni ja puristi ja nauraa räkätti ilkeästi. siihen minä heräsin, mutta tunsin puristuksen yhä lanteissani. arvatkaa uskalsinko nukkua sen jälkeen.
nykyään en näe painajaisia, olen jotenkin päättänyt etten näkisi. joskus näen ahdistavia unia tai painajaisiakin, mutta aina tiedän niiden olevan vain unta ja ne loppuvat tai herään kesken kaiken. painajaisten näkeminen on kyllä ihan terveellistä niin että pitäisi kai luvata nähdä joku painajainen aina silloin tällöin, että kävisin läpi niitäkin alitajunnan lokeroita...