Metsänkeiju
|
|
« Vastaus #1800 : 20.01.2011 15:01:47 » |
|
maurimourulainen Ensimmäisestä unestä jää olo sinun luonteestasi; menet vähän oman pääsi mukaan ja omia reittejäsi elämässä. Et kuitenkaan täysin tyhmänrohkeasti, sillä asettelithan jalkasi ensin perennalle ja menit vähän matkaa sivuun ja sitten vasta hyppäsit. Menet siis omaa reittiäsi mutta harkiten kuitenkin. Toisin kuin joku ystäväsi unessa. Kuuntelet myös toisten vinkkejä, mutta silti menet juuri sitä omaa reittiä. Näin pärjäät elämässä hyvin, et satuttanut jalkojasi kuten se esimerkki-kaveri satutti. Tämä kaverisi saattaisi liittyä unen seuraavaan kohtaan, koska pyysit häntä tulemaan sinne johonkin paikkaan. Tai jokin, joka symboloi sinulle tätä kaveria. Esim. jokin luonteenpiirre, tai oikeastaan se, mitä ensimmäiseksi kaveristasi tulee mieleen. Mitä (asioita) hän symboloi sulle sun alitajunnassa. Eli seuraavasta, aavikkokohdasta jäi sellainen olo, että se olisi yleinen, laajempi asia elämässäsi. Ns. pikku kehitystehtävä. Sinä näet että aavikolle tulee sähköt, eli on jokin tie "pelastaa tilanne". Koiristasi tuli mieleen, että ne kuvastaisivat sinua itseäsi. Että tämä asia, tilanne, juttu, liittyy sinuun. Että jossain elämänalueella/asiassa tunnet tarvitsevasi energiaa, vettä, että jaksat. Myös sähköt pitää vetää ensin että saa sen veden (koirille/sinulle). Päättäväisesti lähdet hommaa toimittamaan mutta yksin se ei ihan loppuun sujukaan, vaan saat joltain, ehkä miespuoliselta, apua. Oma pelkosi esti sua ainakin unessa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ja tuo viimeinen uni; todellakin! Kuin kaaos kylpyhuoneessa ja sisko korjaa jäljet. Hävisiköhän (tai meni rikki) jotain, veljesi tuoksinoissa, kuten unessakin, jotain jäi puuttumaan.. Tuon alku myös kertoo teidän suhteesta sisarina.. Yhdessä olette kasvaneet ja touhunneet.. sinä huolehtiva sisko joka etsii kumiveneen, sukeltelee vedessäkin jo, kun on vanhempi tunnetasolla, ja selvität siimat.. Tuo koru veljesi taskusta, se jäi kaivelemaan.. jotain se merkitsee.. Oisko hän kasvamassa isoksi/nuoreksi, lapsuus jäämässä taakse.. ? Sinä tajuat että mikään ei ole ennallaan.. Tää mulla tuli ihan ekana mieleen, mutta jos veljesi on kovin pieni.. Tai jokin hänen henkinen aarre on nyt vajavainen.. tai henkinen turva, työkalu.. Se että pyrstö oli poikki voisi symboloida hänen elämässään etenemistä, että se olisi nyt pysähtynyt/pysähtymässä hetkeksi jotenkin. Pyrstö poikki.. hmm.. Jäi kuitenkin olo, että jotain vajavaista jossain.. Arvailuja ja ajatuksia ilmoille..
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Metsänkeiju
|
|
« Vastaus #1801 : 20.01.2011 15:04:57 » |
|
Mun fb-kaveri (jonka kanssa oon tosi vähän tekemisissä) näki viime yönä musta unta, että lauloin Elvistä. Ja kuulemma pirun hyvin ja elviksen tyyliin..
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
indiima
|
|
« Vastaus #1802 : 20.01.2011 16:55:43 » |
|
Näin viime yönä unta, että
asuin isossa, keltaisehkossa majakassa yksin. majakka oli ihan normaalissa maalla, ison mäen päällä. sinne tuli ihmisiä bilettämään ja yritin saada ne tajuamaan, että ne oli mun mailla. jotenkin lepyin ja ihastuin tummaan mieheen.
sitten olinkin joen rannassa, siellä oli kaikki tuttuja ja lapsiperheitä uimaretkellä, istuivat ruohoisella joen tasaisella pientareella. Vesi oli kirkasta kuin etelässä. Uin punaiset uikkarit päällä, ja olin oikein hoikka, riuska ja notkea. Hain lapset kapean joen keskeltä ja mietin miten huomaan, jos joku meinaa hukkua. Tajusin, että vesi oli niin kirkasta, että näkisin sen läpi. Vein kaikki lapset rannalle ja sukelsin vielä muutaman kerran silmät auki läiskähdystaktiikalla pohjaa tavoitellen. Ihailin sen värikylläisyyttä, koralleja, kaloja ja varoin myös, etten leikannut itseäni niihin. Tein sukelluksen kaksi kertaa, sitten nousin rappuset ylös joesta. Sen jälkeen joen pintaa pitkin huristivat vaaralliset, punaiset jättiläisravut, isot kalat. Olin onnellinen, että olin juuri ehtinyt nousta vedestä pois.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
coon
Satunnainen astroilija
Viestejä: 30
|
|
« Vastaus #1803 : 20.01.2011 19:25:36 » |
|
Meloin viime yönä pienessä pahvilaatikossa meren yli Thaimaaseen moikkaamaan serkkua ja paria hänen ystävää
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Kyllikki6
|
|
« Vastaus #1804 : 20.01.2011 22:03:15 » |
|
Kääks! Näin meneväni naimisiin ja mun hääpuku oli jopa siinä unessa omasta mielestäni mauton.. siis aivan kamala hökötys, jostain 80-luvulta Kyllikki
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
mouru
|
|
« Vastaus #1805 : 21.01.2011 03:22:47 » |
|
Kiitos Metsänkeiju Onkohan tuo omaapolkua pitkin tallaaminen tuossa unessa nyt jotain jatkoa sille kun viimeksi unia muistaessani ne liittyivät jotenkin itsenäistymiseen? (= Tosiaan teen asiat omalla tyylilläni, kuuntelen kyllä muiden ohjeita mutta toteutan niitä kuten itse parhaakseni näen Ja tämä kaverini tässä ikkunaunessa on ex-kämppikseni. Ensimmäisenä mulle tulee hänestä mieleen se, että hän vähän mielistelee tuntemattomia ihmisiä eikä pysty olla aivan oma itsensä koska pelkää nolaavansa itsensä.... Minun seurassani hän taas pystyy olla oma nauravainen itsensä jne (= Tuota aavikkounta pitääkin vielä miettiä syvemmin.... Koska ainakaan nyt heti en ymmärrä mitään Ja tuo veljeni, käy ala-asteen viimeistä luokkaa parhaillaan että ei taida tuota lapsuutta enää ihan niin kauheasti enää jäljellä olla. Vaatteet oli jättänyt aivan levälleen kylppärin lattialle jne Ja itsekun en yhtään tykkää siivota muiden sotkuja..... Mutta mitäs kun minä yritin siinä unessa korjata sen koristeellisen kalanhoukuttimen pyrstöä? Sellaisen keltaisen silikonisen jigin pistin läpi siitä vieheen koukusta joka sijaitsi siinä kohtaa selkää missä pyrstö pitäisi alkaa, en ollut kuitenkaan aivan tyytyväinen lopputulokseen Ehkä yritän jotenkin 'auttaa' veljeäni tuossa elämässä etenemisessä tjn. Jännä juttu sinänsä koska ei oikeastaan olla kauhean läheisiä ja yleensä veli vaan tiuskii mulle ohimennen jotain ja haukkuu ties miksikä :----D Perheessämme tulen melko hyvin toimeen ainoastaan nuoremman veljeni kanssa, jolle selvitin niitä siimoja siinä unessa... (=
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
margarita19
Satunnainen astroilija
Viestejä: 1
|
|
« Vastaus #1806 : 21.01.2011 08:48:06 » |
|
Uni N1. Laivat, merimiehet. Juhlat. Uni N 2. Iso ja raskas poikalapsi, jota imetän, näen kun ylimäärästä maitoa valuu rinnasta. Lapsi sylissä on tosi painava.
|
|
|
tallennettu
|
* Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, ja heti!
|
|
|
sansai
|
|
« Vastaus #1807 : 21.01.2011 17:48:21 » |
|
Näin viime yönä unta, että
asuin isossa, keltaisehkossa majakassa yksin. majakka oli ihan normaalissa maalla, ison mäen päällä. sinne tuli ihmisiä bilettämään ja yritin saada ne tajuamaan, että ne oli mun mailla. jotenkin lepyin ja ihastuin tummaan mieheen.
sitten olinkin joen rannassa, siellä oli kaikki tuttuja ja lapsiperheitä uimaretkellä, istuivat ruohoisella joen tasaisella pientareella. Vesi oli kirkasta kuin etelässä. Uin punaiset uikkarit päällä, ja olin oikein hoikka, riuska ja notkea. Hain lapset kapean joen keskeltä ja mietin miten huomaan, jos joku meinaa hukkua. Tajusin, että vesi oli niin kirkasta, että näkisin sen läpi. Vein kaikki lapset rannalle ja sukelsin vielä muutaman kerran silmät auki läiskähdystaktiikalla pohjaa tavoitellen. Ihailin sen värikylläisyyttä, koralleja, kaloja ja varoin myös, etten leikannut itseäni niihin. Tein sukelluksen kaksi kertaa, sitten nousin rappuset ylös joesta. Sen jälkeen joen pintaa pitkin huristivat vaaralliset, punaiset jättiläisravut, isot kalat. Olin onnellinen, että olin juuri ehtinyt nousta vedestä pois.
Siinä alussa majakka voisi kuvata yksinäisyyden tunnetta.Oletkohan vihainenkin,kun se käsi naksahti poikki.Pilettäjät kuvaavat sitä,koska eivät älynneet,että ovat sinun maallasi. No,se paha tunne menee ohi,koska unessa ihastuit. Hyvän edellä on sitten se rantauni.Uinti tuollaisena kuvaa seksuaalisuutta.Olet siellä pinnan alla,sukellat sinne.Ehkä sukellat omaan itseen,löydät kaunista,jotain uutta,ideoita,oivalluksia. Ravut siellä pinnalla,olisiko jotain pelkoja arkielämästä.Jotain sellaista jotka herättävät voimakkaita tunteita.Unen ravut kuvaavat usein ihmisiä.Takaperin kulkevia,kuin vastarannan kiisket. Kirkas vesi kuvaa sitä oman mielen,sielun kirkkautta.Se millaisena näit itsesi on varmasti sitä millaisena tuletkin kokemaan itsesi.Elävät kalat ovat niitä onnellisten asioiden tuojia. Se vedestä ylösnousu on rakastumista,sitä hiukan mietiskelen,koska olet jo rakastunut : Noo,nousithan pois vedestä oikealla aikaa ja olit onnellinen Huoli lapsista on varmaankin arjen huolta,jotain sellaista.Vastuun painoa.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
indiima
|
|
« Vastaus #1808 : 21.01.2011 18:02:03 » |
|
kiitos sansai tulkinnasta! voinhan aina rakastua uudelleen.
viime yönäkin oli hienoja unia.
ensimmäinen ei niin jalo: paskansin saunaan isot läjät. sitä meni pyykeillekin, harjasin juuriharjalla vaatteista pois ja kakka oli omituisen hiekkaisentuntuista. ei ällöttänyt, hävetti vaan.
toisessa unessa: olin kaunis, oliivi-ihoinen, tummakutrinen nainen pitkässä tummanlilassa mekossa ja tummanmintunvihreässä paidassa, jossain aikakaudella merirosvot. Olin tullut hakemaan miestäni kapakasta, olimme näkemässä ensimmäistä kertaa hetkeen. Hän oli oikein komea merirosvo, sinisessä kultanyörein koristellussa takissa. Mutta jalkansa olivat rispaantuneet, ja hän nojautui ohueen keppiin. Muut merirosvot halusivat minua, muttei minua pelottanut, tunsin itseni jopa vaarallisen itsevarmaksi. Mukana minulla oli pitkä hopeinen miekka. Otin miehen selkääni ja kannoin hänet salakannen eteen, jonka avasin miekallani. Tungin miehen siitä läpi ja menin itse perästä.
Otin miehen taas selkääni ja jätin kapakkakaupunginosan taakseni. Kauempana vasemmalla puolella näkyi vaalea kaunotar, oli yö, sininen. Ajattelin, että jokainen nainen, kuinka kaunis tahansa, haluaa joskus olla joku muu, jonkun toisennäköinen tai joku toinen. Tulin kovin tyytyväiseksi elämääni, itseeni ja jatkoin matkaa nukahtanut mies selässäni. Tulin öiselle kadulle, jota reunustivat vanhat omenapuut ja valkoiset, yönvalossa himmeät talot. Asuin kadun oikealla puolella. Näin kadun päässä poikkikadulla juoksevan villiintyneiden mustien hevosten lauman. Ne olivat karanneet jostain. Jätin miehen kotimme kuistille ja pyydystin yhden mustan vaunuhevosen kiinni. Sillä oli vielä yllään länget ja remmejä, muilla ei ollut. Se tuli minun kanssani kotiin. Kun heräsin aamulla, menin katsomaan hevosta. Puu, johon olin sitonut hevosen, olikin ollut katki noin metrin puolentoista korkeudelta, mutta hevonen seisoi puun vieressä rauhallisena ja tyytyväisenä. Mieheni meni hevosen viereen ja hevonen hyväksyi hänet täysin ja antoi suudelman. Minäkin menin hevosen viereen ja katselin sitä. Hevonen ei antanut minulle suudelmaa heti, vaan vasta hetken mietittyään.
siihen uni päättyy. se oli todella elokuvallinen, ja hieno.
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.01.2011 18:03:37 kirjoittanut indiima »
|
tallennettu
|
|
|
|
Metsänkeiju
|
|
« Vastaus #1809 : 22.01.2011 12:11:43 » |
|
Näin aivan ihanaa unta viime yönä.. muistan sen rakkauden ja ilon tunteen vahvana. Uni oli pidempi, harmi kun en yöllä herätessäni kirjoittanut ylös. Nyt muistan vaan kaksi kohtaa. Ensimmäisessä (mistä uni taisi alkaa) menemme mieheni kanssa johonkin (ehkä tyhjään) huoneeseen. Seuraavaksi olemmekin delfiinejä ja pyörimme yhdessä vedessä, rakkaudellisesti ilakoiden.. Heräsin muuten yöllä siihen, kun sanoin ääneen miehelleni "Niin se on."
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
SanctAstra
|
|
« Vastaus #1810 : 23.01.2011 21:49:25 » |
|
Olin viime aamuyöstä unissani joko Turussa tai Raisiossa. Olin viimeisilläni raskaana ja synnytinkin pojan. Poika eli yhden päivän ja hautasin hänet vanhan tammen juurelle jonkun kermanvaalean kartanon pihaan. Olin hyvin tyyni koko ajan unessa, eikä kasvoiltani saanut selvää mistään tunteesta, jota olisin kokenut. Toimin koko ajan hyvin määrätietoisesti. Tiesin sisimmässäni olevani surullinen, muttei se ulospäin näkynyt. Oli kesäinen päivä ja aurinko paistoi. Kartanon ovella näin erään ystäväni, joka asuu Raisiossa. Muuta en unesta muista. Olin kuitenkin hieman pelästynyt, kun heräsin. Lapsen kuolema unessa ei koskaan tiedä mitään hyvää.
|
|
|
tallennettu
|
May those who Love us Love us / And those that don't Love us / May God turn their hearts / And if He doesn't turn their hearts / May He turn their ankles / So we'll know them by their limping. ~ Celtic blessing ~
|
|
|
Metsänkeiju
|
|
« Vastaus #1811 : 24.01.2011 11:09:12 » |
|
SanctAstra Ei sen tarvii aina olla huonoa.. Yleensähän kuolema on hyvä asia, silloin vanha kuolee että uutta voi syntyä..? Jokin "projektisi/ideasiko", jotain mitä kasvatit, poika = jotain maskuliinisiin asioihin liittyvää, olet nyt todennut kuolleeksi ja haudannut? Tuo ystäväsi varmaan liittyy siihen.. joku "loppuvinkki" avaimeksi tms. Iserena Itte matkustan hirmu harvoin bussilla.. pari unta muistan.. niissä on mulle ehkä noussut esiin se, että elämässäni "minua kuljetetaan" tai menen vähän muiden mukana kuin kala vanavedessä. Ja omat bussikyytini ovat olleet vuoristoteillä.. Silloin on tuntunut, että elämä vaan vie ja mie vikisen. : Se ei kuulosta sinun unessasi ollenkaan huonolta, vaan tavastasi liikkua elämässäsi eteenpäin. Olet suunnitelmallinen (aikataulut), löydät pysäkit, ja kökötät ilmeisesti tyytyväisenä bussilla kotiisi? Bussi voisi olla sellainen, joka vähän kiertelee reitillään, ja pysähtelee elämän eri pisteisiin (pysäkeille) mutta vauhti ei liikaa päätä huimaa kuten ehkä junassa voisi kuvitella. Sinä menet ehkä mielellään vähän harkitsevammin? Riippuu ihan niistä kyydeistä millaisia ovat olleet, ja kuskista jos muistat jotain, tai mitä vaan yksityiskohtaa esim. värejä sisältä..
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Metsänkeiju
|
|
« Vastaus #1812 : 24.01.2011 11:36:19 » |
|
Toissayönä nähtyä.. Asuin ilmeisestikin jossakin "laitoksessa", tai sen tapaisessa. Olin siellä jossain yleisessä paikassa, missä oli hoitajia. Ehkä sairaanhoitajia tms. henkilökuntaa. Minä olin siellä jossakin huoneessa leipomassa piirakoita. Kaksi erilaista piirakka-pellillistä leivoin, toinen mustikkaa, ja niistä tuli tosi hyviä. Söin/söimme jonkun kanssa niistä aika paljon, ja leikkasin ne paloiksi sitten, ettei syömistäni huomattaisi, kun söin mielestäni liikaa. Jollekkin hoitajalle annoin ne ja hän kiitteli. Sitten menin hänen (nainen) mukaansa johonkin heidän toimistoonsa, jotakin heidän kakkuaan katsomaan, kun hän pyysi. Ne herkut olivat menossa johonkin tyyliin johtokunnan kokoukseen. En muista kakun ulkonäköä, mutta mulla on mielikuva vaan pyöreästä kerma-tms. kakusta. Ehkä beigen värinen. Seuraava kuva: Kotini siellä oli eri rakennuksessa. Siihen kuului olohuone, jossa vähän kalusteita, kiikkutuoli. Sitten pitkä käytävä omaan huoneeseeni, käytävältä ovi oikealle. Ennen huonettani, oli sellainen joku tila. Olin jo aiemmin joskus eri unessa (tai niin unessa luulin) alkanut täyttää yhtä seinää julisteilla, että olisi nätimpää/mukavempaa. Sillä seinällä oli kauniita eläinten kuvia, vehreitä, värikkäitä, joista muistan vain pandan kuvan. Se seinä oli vasemmalla puolellani siinä kun seisoin. Laittelin toisellekin seinälle julisteita nyt, eteeni olevalle seinälle. Sillä seinällä oli ruma ja rikkinäinen toimistohylly, beigen värinen, jota ihmettelin että miksi ihmeessä se on jätetty siihen. Se oli sivuilta ehjä, mutta keskeltä rikki. Kuitenkin sille seinälle sain laiteltua niitä julisteita vaikka rikkinäinen hylly siinä rumentikin. Isäni oli ihailemassa sitä toista, vasemman puoleista seinää, ja sanoi "ihania eläinkuvia" tms. Mikähän voisi olla pandan viesti? Itte kun aattelen, niin rauhallinen bambunmutustaja. Voimakas, mutta kiltti. Olisi kiva kuulla jos jollain lisättävää.. Myös beigen väri toistuu.. vähän likainen/tummunut valkoinen?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
noitatäti
Kohtuuastroilija
Viestejä: 118
|
|
« Vastaus #1813 : 25.01.2011 02:55:43 » |
|
Nukuin iltapäivällä kevyesti ja lyhyesti, lapset herättivät monta kertaa, eli uni ei ollut syvä.
Unessa minulla oli alakerran huoneessa vuokralainen. Sillä aikaa, kun nukahdin päivällä, hänellä oli käynyt kaksi tunnettua selvänäkijää. Yksi oli Aino Kassinen, toisen nimen tiesin unessa, mutten nyt.
Olin unessa vihainen, kun minua ei oltu herätetty, olisin myös halunnut tavata selvänäkijät.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
kalakukko
Satunnainen astroilija
Viestejä: 12
|
|
« Vastaus #1814 : 25.01.2011 10:08:10 » |
|
Miten tämä tulkitaan? Näin viime yönä unta että ymmärsin linnun puhetta. Lintu oli ihanan sadunomainen, kaunis ylväs sininen lintu. Se halusi että laitan sen kaulaan kaulaketjun. Minulla oli kultainen riipus muttei ketjua ja lähdin sitä ostamaan. Löysin hopeisen ketjun kuitenkin itseltäni ja laitoin sen sekä kultaisen riipuksen linnun kaulaan ja se lensi tyytyväisenä pois. En ole koskaan nähnyt mitään tämän kaltaista unta.
|
|
|
tallennettu
|
Aurinko Kalat Kuu Skorpioni AC Kauris MC Jousimies Kiinalainen: Kukko
|
|
|
|