Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Syntyvätkö eläimetkin uudestaan?  (Luettu 30766 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
CorvusLeonis
Vieras
« Vastaus #15 : 15.11.2005 00:19:04 »

Muistakaa että jokainen sielu on alkujaan hiiliatomi, aminohappo, jokin epämääräinen oligoaerobinen organismi, levä ja ties minkälainen etana -ja kaikki on tasan yhtä yleviä kuin ihmiskunta. Smiley
tallennettu
Julietta
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 165


Profiili
« Vastaus #16 : 16.11.2005 00:19:04 »

Uskon, että eläimillä on kyllä sielu. Ja ainakin suuremmilla eläimillä on jokaisella omansa. Tuo laumasieluisuus pätee ehkä vasta jossakin pieneliöiden tasolla.

Tuo suurempien eläinten laumasieluisuusväite tulee ehkä siitä, että saman lajin eläimillä on aika hyvä yhteys toisiinsa (ihmisellä yleensä vain joihinkin tiettyihin ystäviinsä). Tai sitten siitä, että yksittäisestä eläimestä ei muka tarvitsi niin välittää...

Eläimen on energeettisesti helpointa syntyä saman lajin eläimeksi, samoin kuin ihmisellä ihmiseksi. Ja kun ihmiseltäkin palaa helposti monta elämää jonkin läksyn oppimiseen, miksi eläimen pitäisi olla nopeampi.

Ja onhan Dalai Lamakin inkarnoitunut vapaaehtoisesti samaan tehtävään jo 14. kertaa.

Ihmisellä on enemmän valinnanvapautta kuin eläimillä. Siksi juuri ihmisen on helpompi elää niinkin, että syntyy eläimeksi (elää ihmiselämänsä eläimellisten vaistojen varassa), haamuksi, puolijumalaksi tai muuksi (näistä lisää buddhalaisessa kirjallisuudessa).
tallennettu
Chandra
Astroholisti
*****
Viestejä: 2755



Profiili
« Vastaus #17 : 14.01.2006 02:08:19 »

Kyllä uskon että eläimillä on sielu.Uskon myös,että niillä on paljon tunteita.
Voiko sieluton iloita,tai surra? Undecided
Kissani,joka täyttää maaliskuussa 15v,tuntee mielialani,varsinkin jos olen surullinen.
Itken äärimmäisen harvoin,ainakaan sellaista lohdutonta itkua.Kun niitä tilanteita on ollut,se raukka on tosi hätääntynyt.Pyörii pääni ympärillä ja yrittää päästä nuolemaan.
Samoin on lasteni kohdalla,jos ovat surullisia.Useasti se onkin suurin lohduttaja,ymmärtää olla hiljaa ja antaa käydä murheet rauhassa läpi. angel
Osoittaa myötätuntoa,vaan ei tuputa tyhjiä sanoja. smitten
Sanon"hänelle"aina,elät vanhaksi,olet siinä vielä vaikka kuinka kauan.
Ja onhan hän! smitten
tallennettu

Noksu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 9


Profiili
« Vastaus #18 : 03.03.2006 13:24:05 »

Minä menetin rakkaan koirani syksyllä syöpään. Tuntui kuin olisin kasvanut viidessä vuodessa yhteen sen kanssa, joten viimeinen puoli vuotta on mennyt vain toivoessa pääsyä täältä sen luo. Koirani oli minulle rakkainta ja lohduttavinta, mitä olen ikinä kokenut. En voi olla uskomatta, etteikö sillä olisi ollut sielua. Mieheni sanoi koiraamme ihmiskoiraksi, niin omituinen se oli....ei mikään höseltäjä vaan toimi kuin ihminen, ajatteli ensin ja toimi vasta sitten (tosin eivät kaikki ihmisetkään tietty toimi näin  Grin ) Ainoa keino, millä olen jaksanut jatkaa elämää syksyn jälkeen, on ollut ajatella, että joskus vielä kohtaamme. Ehkä tämä on itsensä pettämistä.

Enkeliviestinä reikisivuilta sain kärsivällisyyden:

Luota korkeampaan elämänvoimaan
tietäen mikä on parasta sinulle.
Muista: kun sinua on pyydetty odottamaan,
sinua valmistetaan johonkin vielä parempaan
kuin mitä odotat.
Muuta asennettasi hyväksymiseksi.
Kun aika on oikea, ja kun olet valmis,
seuraava ovi aukeaa.
Kärsivällisyys aina palkitaan.
Kaikki asiat tapahtuvat oikeaan aikaan.

Nyt pitäisi sitten hyväksyä tilanne...mutta kun elämä on yhtä tuskaa ilman parasta ystävääni...sanoisin jopa, että ilman sielunkumppaniani. Olen aina uskonut kohtaloon ja että asiat tapahtuvat oikeaan aikaan, joten sinänsä olen samaa mieltä enkeliviestin kanssa. Mutta kun ero on niin vaikea ...
tallennettu
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3625



Profiili
« Vastaus #19 : 03.03.2006 14:16:56 »

Noksu, olen pahoillani. Tiedän sen surun. Se helpottaa ajan myötä.

 smitten
tallennettu
Kotkansilmä
Astroholisti
*****
Viestejä: 2008



Profiili
« Vastaus #20 : 04.03.2006 13:59:15 »

Wink
    Erään selvänäkijän kissa käyttäityi kovin uhmakkaasti,
    kuin vahtikoira.

    Mutta ei kuulemma ollut mikään ihme, jos edellisessä
    elämässään oli ollut leijona..  coolsmiley

    Tuolla Matti Kuuselan Hopeasulka viestissä Tobiakselta.
    Hauska juttu, kun St. Germain oli mennyt Barney koiran
    nahkoihin, nuollut G,Bushin kättä ja pissannut lattialle.


E I   O L E   A I N A   K O I R A A   K A R V O I H I N  K A T S O M I N E N   Grin
                       smitten
tallennettu

Hetkiä, joita olen kanssanne,
 haluan unohtaa hetkeksi.
Noksu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 9


Profiili
« Vastaus #21 : 05.03.2006 15:46:52 »

Kaikki sanovat, että aika helpottaa. Onhan se helpottanutkin, sillä tänään, kun on kulunut tasan puoli vuotta koirani kuolemasta, olo on erilainen kuin pari viikkoa menetyksen jälkeen, muttei kuitenkaan läheskään samanlainen kuin noina viitenä vuotena, jotka olimme yhdessä. Koirani tuli minulle kuin kohtalon johdattamana Tallinnan koiratarhalta viime hetkillä...se kun olisi kuollut lähikuukausina, jos ei olisi päässyt hoitoon. Se kuitenkin taisteli ja pelastui, eli viisi vuotta kanssamme. Minulla on aina ollut lähelläni eläimiä, kissoja ja hevosia, mutta koskaan kukaan niistä ei ole tuntunut samalta kuin tämä koira. Reinkarnaatioon uskovana olen jopa ajatellut, että kenties olimme olleet läheisiä, minä ja koirani, joskus aiemmassa elämässä. Niin vahva side välillämme oli ja niin suuri eroamisen tuska. Tällaiset kokemukset kyllä kasvattavat sielua. Kasvatusta onkin tullut tämän vajaan 40 vuoden aikana sen verran, että jospa tämä olisi viimeinen kertani maan päällä  Undecided
tallennettu
maaga
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 13



Profiili
« Vastaus #22 : 05.03.2006 17:24:11 »

Hei!
Kirjassa Sielujen Kohtalo - Michael Newton on tutkinut näitä ihmisten ja eläintenkin sieluja, mielestäni se on hyvä tulkinta asioihin ja tukee myös omia kokemuksiani.
Eläimillä on oma sieluryhmä ja inkarnoituvat uudelleen maanpäälle. Joten oma lemmikkimme voi tulla vielä meille takas tässä elämässä.

Lyhyestä virsi kaunis!
tallennettu

Aurinko vaaka
Nousumerkki vaaka
Kuu skorpioni
Noksu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 9


Profiili
« Vastaus #23 : 14.03.2006 14:32:42 »

Onko ko. kirja saatavissa ihan kirjastosta? Kiinnostaisi kovasti. Täytyy yrittää kammeta itsensä kirjaa etsimään, kunhan paranen hieman (olin leikkauksessa...valitettavasti ei näkynyt mitään kivaa nukutuksen aikana   Sad )
tallennettu
Kotkansilmä
Astroholisti
*****
Viestejä: 2008



Profiili
« Vastaus #24 : 15.03.2006 01:01:11 »

Tuo suurempien eläinten laumasieluisuusväite tulee ehkä siitä, että saman lajin eläimillä on aika hyvä yhteys toisiinsa (ihmisellä yleensä vain joihinkin tiettyihin ystäviinsä). Tai sitten siitä, että yksittäisestä eläimestä ei muka tarvitsi niin välittää...


 :Smiley

    Oliskos se ollut jopa niin, että tämä sielullinen " massa ",

    kertyy niistä kokemuksista jotka, käytyämme läpi, niin

    kivikauden kuin kasvina olemisen, siirryttyämme eläimiin,

    päädymme viimein, ehkä " ihmismäisiin " olomuotoihin..

    Jolloin meille aukeaa aivan uudet mahdollisuudet...

           Ja niitä me nyt surullisina

  K A T S E L E M M E    Y M P Ä R I L L Ä M M E  . . .   J A   H A L O O  S I N Ä K I N    O L E T  S I I N Ä   M U K A N A   knuppel2

                    angel   Cry   Cry    crazy2   angel
tallennettu

Hetkiä, joita olen kanssanne,
 haluan unohtaa hetkeksi.
Simeon
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 7


Profiili
« Vastaus #25 : 09.12.2009 07:26:06 »

Itselläni oli koira joka tunsi täysin ajatukseni ja totteli minua kuin ajatus. Tämä koira jäi eron jälkeen hetkeksi ex:lleni. Ex ei halunnut antaa koiraa minulle kesän jälkeen kun olisin sen ottanut. Hän ennemmin lopetti sen (2v vanha ja terve). Hän ei vain tullut sen kanssa toimeen.

10v myöhemmin haimme (uuden naisen) kanssa ruotsista meille koiran (pari koiraa oli sitä ennen). Sakemanni niin kuin edellinenkin. Täsmälleen samanlainen käytös kuin edellisellä. Pieniä asioita jotka toimivat kuin kyseisen koiran kanssa. Voi olla että koulutuksesta kiinni, mutta kaikki asiat ei selity sillä. Koirissakin on niin paljon eroja. Tämä lukee mun ajatukset ihan täsmälleen samalla lailla.

En väitä että nykyinen olisi aikaisemman reinkarnaatio, mutta niin moni asia viittaa siihen että hän palasi luokseni. NYT elämme elämän siihen asti kunnes kuolema erottaa.
tallennettu
ancelica
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 294



Profiili
« Vastaus #26 : 10.12.2009 07:59:36 »

Jostain muistan lukeneeni tuosta eläinten laumasielusta. Kun ne kuolevat, menevät sinne ja syntyvät sitten taas. Paitsi jos ovat kiintyneet puolin ja toisin omistajaansa, seuraavat tätä henkimaailmaan, ja/tai seuraavaan inkarnaatioon.
Lähinnä kissat, koirat - varmaan norsunhoitajan norsu, hevonen.
Mutta jotenkin tuo sielunvaellus eläimestä ihmiseksi jotenkin sotii sitä vastaan.
Siihen en usko että ihminen enää eläimeksi syntyy.
 Smiley
tallennettu
sahame
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 58


Profiili
« Vastaus #27 : 10.12.2009 18:51:42 »

Mielenkiintoinen aihe ja yhdyn muiden mielipiteisiin.
Kyllä eläimillä ehdottomasti on sielu. Minulla oli koira ja hevosia (elossa uusissa kodissa) ja voi että, kuinka ihania persoonia. He kehittivät kykyäni kommunikoida vaistonvaraisesti ja ymmärtää elekieltä. Koirani oli todella hieno persoona myös ja suuri suruni muuttui iloksi, kun jouduin koirani lopettamaan, mutta heti sen jälkeen tuli todella iloinen ja hyvä olo. Olen täysin sitä mieltä, että koirani pääsi valoon, koska juuri ennen lähtemistään häntä vain heilahti ja jopa kipeä lähes liikuntakyvytön jalkakin liikkui kuin olisi juossut siis kirjaimellisesti sinne valoon. Ja kaiken lisäksi koirani ilmestyi todella oikeasti minulle näkyvänä hetkeksi enkelin kanssa muutama kuukausi nukutuksen jälkeen. Ja ihan päivällä valveillaolo aikana. Ainoa kerta kun olen täysin selvästi nähnyt sellaista. Vaikka muuten henkimaailma jo lähellä minua onkin tässä henkisen tien polulla edetessäni.

No, muutamia vuosia olen jo ollut ilman lemmikkejä, että liekköhän uudestaan syntynyt lie. Mutta olisihan se hienoa, jos me vielä nähtäisiin ja takuulla sen tuntisin, jos niin käy.

No, meni vähän ohi aiheen, mutta ei kai se niin vakavaa lie Smiley

Mutta todellakin, lemmikkini ovat olleet suurimpia sielunystäviäni omalla tavallaan. 

tallennettu
Sunami
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 41



Profiili
« Vastaus #28 : 11.12.2009 13:20:17 »

Voi miten ihana aihe.
Minä menetin rakkaan koirani viimekeväänä, syöpään. Oli pitkään sellainen tunne, että sellaista rakkautta ei voi kukaan ihminen toiselle antaa, mitä se koira elämääni toi. Puolivuotta sitten oli tilanne tosi lohduton, itkin ja kaipasin koiraani. Olin aivan neuvoton kun surun puristus ei antanut periksi, paheni vain. Sitten onneksi sattumien kautta tapasin henkilön joka teki minulle koirastani kanavoinnin ja sen koommin olen tuntenut vain lämpöä ja kiitollisuutta vietetystä ajasta. Kaipaan koiraani vieläkin, mutta puristava tunne helpotti. Suosittelen!

Peheessämme on myös erittäin hankalana tunnettu hevonen. Matka on ollut pitkä, mutta luottamus on löytynyt ja on ihana tehdä jokapäivä havaintoja, miten eläin voi todellakin muuttua ja päästä traumaattavista kokemuksista eteenpäin. Tästä jumalaisen kauniista olennosta on sanottu, että se on ollut edellisessä elämässä ihminen. En epäile tätä hetkeäkään, sisällä asuu viisas sielu.
tallennettu
Ulkopuolinen
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 742


Profiili
« Vastaus #29 : 11.12.2009 18:13:12 »

Kyllä minä haluaisin uskoa niin ja tuossa taannoin luin kirjankin aiheesta. Sen teorian mukaan eläimet saattavat hakeutua jopa uudelleen samaan perheeseen, missä aiemmin oli ollut. Siinä kerrottiin eräästä ponista, joka rakasti estehyppyä ja puruissa pyörimistä. Kun poni kuoli perhe ei ajatellut hankkia uutta hevosta, mutta parin kuukauden päästä he hankkivat koiran. Koiranpentu käyttäytyi kuin se olisi aina tuntenut perheen ja talon. Kun pentu vietiin talliin se meni suoraan kuolleen ponin karsinaan ja alkoi piehtaroida puruissa. Samoin koira rakasti agilityä.

Joten mistä sitä tietää.

Meiltä katosi kuusi viikkoa sitten kissa ja surimme sitä todella paljon. Pari päivää sitten tuli sellainen olo, että nyt se kissa on syntynyt uudelleen. Älkää kysykö mistä moisia ajattelin, kunhan yöllä tuppasin kesken unien heräämään.

No onhan meillä puhuttu pennun hankkimisesta ja kävin apulassa kurkkimassa kissanpentu-ilmoituksia. Eräs ilmoitus hyppäsi silmille ja sisäisesti tuli sellainen olo, että tuo on mun! Mustavalkoinen tyttökissa, joka on syntynyt 9. päivä.

Saa nähdä sitten, onko pentu jo mennyt ja tuntuuko se omalta heti alusta asti. Kadonnut kissa oli niin persoonallisuus ja Kissa isolla K:lla, että sellaista ei toista maanpäältä löydy, sosiaalinen kuin mikä eikä osannut pelätä yhtään mitään. Sillä oli hassu tapa pureskella ihmisten varpaita ja se nukkui peiton alla, jos satuit liikkumaan niin johan terävät hapaat oli pohkeessa, joskus ahterissa, jos tuo pentu puree varpaita niin kyllä se meidän kadonnut kissa on. Siitä ei voi erehtyä.

Mielenkiintoista nähdä sitten, mutta nyt on päätös tehty. Uusi vauva on tilattu ja ehkä minä saan taas rakkautta yhdeltä lisää.
tallennettu
Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: