seuraava »

[Eklektikko]

Mitä sitten näihin sielunveljiin ja -siskoihin tulee, niin karillekin ajautunut suhde voi olla todella kasvattava. Sielunkumppaneiden avulla voi todella löytää itsensä, vaikka tuskin tämä ainoa keino siihen on. Mutta toisaalta, pieleen mennyt rakkaustarina voi myös katkeroittaa ja kyynistyttää. Olen ollut huomaavinani, että miehillä on naisia suurempia vaikeuksia päästä ylitse sellaisesta ihmisestä, jonka ovat kokeneet sielunkumppanikseen. Sen jälkeen he tyytyvät sikailuun tai elevät rakkaudettomissa mukavuussuhteissa.

Ja tuo lihavoitu kohta tuossa yllä on se syy, minkä vuoksi pidän tietyllä tavalla vaarallisena ryhtyä ylipäätään missään ihmissuhteessa pohdiskelemaan 'onko tämä nyt se minun sielunkumppanini' saati sitten että päätyisi siihen tulokseen että 'kyllä, tämä on minun sielunkumppanini.' Varsinkin, jos ihmisellä on se käsitys, että niitä sielunkumppaneita on vain 1 kpl per inkarnaatio.

Tämä on juurikin esimerkki siitä, miten tehdään ihan omilla ajatuksilla omasta elmästä tosi tosi ikävää:
1) Ensin ihminen päättää mielessään, että jokaiselle on vain yksi sielunkumppani
2) Sitten hän päättää mielessään että juuri henkilö X on se hänen yksi ja ainoa sielunkumppaninsa
3) Kun ero tulee, hän jatkaa sen ajatuksen pyörittämistä, että se yksi ja ainoa sielunkumppani tuli ja meni ja muita ei tule

Ja kaikki nuo kolme ylläolevaa ovat ihmisen oman erehtyväisen ja luokitteluun taipuvaisen mielen tuotosta, joka ei perustu mihinkään logiikkaan tai tietoon, vaan vain siihen miltä tuntuu jonkun ihmisen kanssa ja mitä on ihan itse tullut hänestä ajatelleeksi. Ja ne omat tunteetkin sitä toista kohtaan on tullut luotua etupäässä niillä omilla ajatuksilla...

Haluan muokata uusiksi vanhaa viisautta siitä, että taivas ja helvetti ovat molemmat täällä maan päällä toisissa ihmisissä. Minun mielestäni taivas ja helvetti ovat molemmat täällä maan päällä jokaisen omassa päässä omilla ajatuksilla tuotettuna. Kannattaa välttää niitä maanpäällisen helvetin potentiaalisesti tuottavia ajatuksia kuten juurikin nämä sielunkumppaniin liittyvät.

Turvallinen vaihtoehto on elää hetkessä ja ottaa jokainen ihmissuhde ihan itsenään ilman että yrittää määritellä onko toinen joku sielunkumppani tahi ei. Jos olet toisen kanssa yhdessä, teillä on sieluntason sopimus JONKINLAISESTA yhdessäolosta, jonka laatu tulee selviämään vasta jälkiperspektiivillä vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Niinpä ihmissuhteen voi pilata sitä tällä tavoin määrittelemällä ja sen luonnollisen päättymisen jälkeen voi katkeroittaa itsensä pitäytymällä niissä omissa vailla todellisuuspohjaa olevissa määritelmissään.

Kanssaluomisen aika on täällä ja me kanssaluomme ajatuksillamme omaa todellisuuttamme. Sen vuoksi jaksan tästä edelleen jauhaa.

[Indium]

Niinjajoo, mitä tulee epäonneen rakkaudessa, itselläni on ihan huomattavan selvästi mennyt niin, että sellaisia ihmisiä/miehiä olen elämääni päästänyt, jotka ovat vastanneet ihan omia odotuksiani, niin hyvässä kuin pahassa - jos olen ollut varma että mies kohtelee naista esineenä, niin hups, ympärillä on ollut tyyppejä jotka esineellistävät naisia. Ja toisaalta jos olen ajatellut että mies voi olla paras ystäväni, niin kyllä se paras ystävä on valikoitunut mukaan. Onnella ei näytä olleen mitään tekemistä sen kanssa, vaan ihan omalla toiminnallani ja asenteellani.

Jotkut kumppanit kyllä ovat löytyneet todella ihmeellisten tapahtumaketjujen päästä (etenkin nykyiseni), mutta silloinkin, sattumien summankin eteen sattuessa, minulla on vielä ollut tehtävänä oma, tietoinen valinta olla kyseisen miehen kanssa.

Ihan siitä tässä olen huolissani, kun niin monella ihmisellä on jotenkin passiivinen asenne seurusteluun, ihan turhaan ja jopa vaarallisesti.

[Avicii]

Hieman samaa mieltä Kato Vegan kanssa mutta tärkeintä olisi minusta löytää se oma juttu kumppanin kanssa joka sopii molemmille. Tää suuren rakkauden löytäminen ja heti ensi silmäyksellä on niin harvinaista tänä päivänä. Sitä ihminen ikään kun odottaa että joku astuisi elämään ja kaikki huolet ja murheet katoaa. Tää on niin kaukana totuudesta kun olla ja voi. Kyllä sen parisuhteen eteen pitää tehdä töitä ja olla valmis joustamaan puolin ja toisin ja ainoa joka sinut voi ikään kun vapauttaa olet sinä itse, toiset voivat tukea ja antaa alkusykähdyksen mutta itse on oltava valmis tekemään itsensä kanssa töitä.
Eikö sielunkumppaneilla ole kuitenkin jokin tehtävä suoritettavaksi ja jos ei ajoissa osaa lopettaa niin loppu on ikävää katsella.

Parisuhteessa elämisessähän on se hyvä puoli, että siinä oppii parisuhdetaitoja, toisen huomioimista, yhteiseloa ja sitä, miten asiat selvitetään yhdessä. Parisuhteessa elävä oppii (toivon mukaan) tuntemaan toisen oikeasti, eikä ole ihastunut pelkkään päässään olevan fantasiahahmoon. Pitkässä, edes jotenkin toimivassa suhteessa elänyt ihminen on melko erilainen kuin yksineläjä tai romanssista romanssiin ajautuva ihminen. Vastikään pitkään sinkkuna ollut ystäväni murehti karille ajautunutta tuoretta suhdetta. Kun hän kertoi yksityskohtia välirikosta, niin omasta mielestäni kyseessä oli pelkkä helposti selvitettävä väärinkäsitys. Ainoastaan jääräpäisyys oli asian selvittelyn tiellä.

Mitä sitten näihin sielunveljiin ja -siskoihin tulee, niin karillekin ajautunut suhde voi olla todella kasvattava. Sielunkumppaneiden avulla voi todella löytää itsensä, vaikka tuskin tämä ainoa keino siihen on. Mutta toisaalta, pieleen mennyt rakkaustarina voi myös katkeroittaa ja kyynistyttää. Olen ollut huomaavinani, että miehillä on naisia suurempia vaikeuksia päästä ylitse sellaisesta ihmisestä, jonka ovat kokeneet sielunkumppanikseen. Sen jälkeen he tyytyvät sikailuun tai elevät rakkaudettomissa mukavuussuhteissa.

Totta. Itse tapailen yhtä miestä ja minun henkistä tietäni hän on uudistanut ja olen joutunut oppimaan uudenlaiseen naiseuteen hänen kauttaan. Uskon että kaikki rakkaat sielullisella tasolla opettaa meitä ja välirikkokin ja sydänsuruja saattaa tulla. Olen jostain lukenut että sielunkumppanista on kaikkein vaikeinta päästä eroon tunnetasolla. Joutuu tekemään todella paljon töitä että saa itsensä siihen malliin että on valmis uuteen suhteeseen.
Myös samaa mieltä eklektikon kanssa, ottaa nuo määritelmät kevyesti ja pitää mielessään että kaikki ihmiset jotka tulevat elämään on tärkeitä. Toisiin tosin saa syvemmän yhteyden joka voi koskettaa voimakkaasti ja silläkin on tarkoituksensa.

[Lilli]

Mitä sitten näihin sielunveljiin ja -siskoihin tulee, niin karillekin ajautunut suhde voi olla todella kasvattava. Sielunkumppaneiden avulla voi todella löytää itsensä, vaikka tuskin tämä ainoa keino siihen on. Mutta toisaalta, pieleen mennyt rakkaustarina voi myös katkeroittaa ja kyynistyttää. Olen ollut huomaavinani, että miehillä on naisia suurempia vaikeuksia päästä ylitse sellaisesta ihmisestä, jonka ovat kokeneet sielunkumppanikseen. Sen jälkeen he tyytyvät sikailuun tai elevät rakkaudettomissa mukavuussuhteissa.

Ja tuo lihavoitu kohta tuossa yllä on se syy, minkä vuoksi pidän tietyllä tavalla vaarallisena ryhtyä ylipäätään missään ihmissuhteessa pohdiskelemaan 'onko tämä nyt se minun sielunkumppanini' saati sitten että päätyisi siihen tulokseen että 'kyllä, tämä on minun sielunkumppanini.' Varsinkin, jos ihmisellä on se käsitys, että niitä sielunkumppaneita on vain 1 kpl per inkarnaatio.

Tämä on juurikin esimerkki siitä, miten tehdään ihan omilla ajatuksilla omasta elmästä tosi tosi ikävää:
1) Ensin ihminen päättää mielessään, että jokaiselle on vain yksi sielunkumppani
2) Sitten hän päättää mielessään että juuri henkilö X on se hänen yksi ja ainoa sielunkumppaninsa
3) Kun ero tulee, hän jatkaa sen ajatuksen pyörittämistä, että se yksi ja ainoa sielunkumppani tuli ja meni ja muita ei tule

Luulisin, että ajatusketju menee onnettomasti päättyneen rakkaussuhteen jälkeen näin:

1. Kauheat tuskat, repiän kohta kahtia. En kestä tätä.
2. Tulevaisuudessa varon satuttamasta itseäni.
3. En siis enää avaa sydäntäni kellekään.

Tällä logiikalla joku ryhtyy munkiksi, joku toinen harrastaa paljon merkityksetöntä seksiä ja kolmas taas on vakisuhteessa, jossa ehkä sillä toisella on tunteita, mutta tällä siipeensä saaneella ei taatusti. Mukavaa ja riskitöntä. Oma lajinsa on vielä tuskan kierrättäjät, jotka kostavat viattomille omat sydänsurunsa.

Nämä ovat siis niitä vähemmän rakentavia selviytymiskeinoja. Mutta voihan sydänsurut käsitellä näinkin:

1. Kauheat tuskat, repiän kohta kahtia. Voikohan sydänsuruihin kuolla?
2. Käyn tunteita läpi niin kauan kuin tarve vaatii, aika parantaa kyllä haavat. Tämä kokemus tekee minusta vain viisaamman ja vahvemman.
3. Jos pystyin rakastamaan kerran, niin pystyn siihen varmasti joskus uudestaan.

Olen vain osittain samaa mieltä siitä, miten ajatuksilla luodaan tunteita. Kyllä tämä näinkin toimii, mutta paljon on tilanteita, mihin mennään tunteet/impulssit edellä ja ajatus/järki tulee mukaan jälkijunassa. Erittäin voimakkaat tunteet ruukkaavat sumentaa selkeän ajatustoiminnan tyystin. Monissa rakkaussuhteissa onkin paljon vetovoimaa ja intohimoa, mutta ei mitään järkeä. Ajattelu palaa kehiin vasta siinä vaiheessa, kun pää on saatu selvitettyä pahimmasta endorfiinihumalasta. Siinä vaiheessa nähdään, onko oikeasti mitään todellista yhteensopivuutta ja mahdollisuutta saada suhde toimimaan pidemmässä juoksussa.

[Avicii]

Kiitos Lilli. Tämä on niin totta. Mietin itseäni näin eron jälkeen kun olen tavannut eronneita miehiä että ei yksikään ole vielä ole ollut valmiita avamaan sydämensä uudelle naiselle. Jotenkin heillä on niin vahva defenssi päällä ja kuvittelee että jopa uusi nainen on samanlainen kun kaikki muut tai samanlainen kun ex. Sanoisin että jos mies on vielä 4 vuodenkin eron jälkeen jumissa, ei paljon ole enää tehtävissä. Karua mutta totta. Toivon joskus löytäväni sellaisen miehen joka jaksaa vielä uskoa uuteen rakkauteen.

[Ave^^]

Mielenkiintoista keskustelua. En ole koskaan pahemmin ajatellut, että maailmassa olisi vain yksi sielunkumppani per ihminen, ja olen samaa mieltä siinä, että se on aika karu tapa rankaista itseään ajattelemalla niin.

Nykyisen mieheni kohdalla kuitenkin siinä heti, kun suhteeseen aloimme, tiesin vain selkeästi, että jos tämä tästä alkaa pelittämään, tästä tulee pitkäaikainen suhde. Tosin tässä oli osittain järkeilyäkin mukana ja tunsinhan mieheni jo entuudestaan silloin. Mutta jos vertaan tätä siihen mikä tunne (vetovoimatekijä) edellisen miehen kanssa oli, hänen kanssaan oli olemassa liimaustekijä siihen, että ei pysty irrottautumaan, tässä hetkessä on pakko olla tässä, mutta ei ollut tuntumaa millään tavalla tulevaisuuteen tai edes siihen ovatko persoonamme lopulta pitkässä juoksussa yhteensopivia. Tämän liimaustunteen siis jos sekoittaa ja tulkitsee niin, että kyseessä on se sielunkumppani, on aika lailla vaarallisilla teillä. Se on vain vetovoimaa ja vetovoima on vain vetovoimaa, ei muuta. Nyt huomaan sen eron, kun vertaan siihen mikä tuntuma/intuitio minulla on nykyistä suhdettani kohtaan.


Toisaalta taas tämä ketju herätti pohtimaan, että mikäli mieheni tai tämän suhteen tilanteet jollain tapaa pettäisivät luottamukseni (joka elämässä on aina mahdollista), luottamuksen palauttaminen voisi olla todella vaikeaa. Edelliset miehet ovat kuitenkin olleet jokseenkin sellaisia, joilta en ole odottanutkaan niin paljoa. Nyt tuntuu, että tässä on se luotettava mies, ja jos hänkään ei sitä olisi, siinä joutuisi sitten käsittelemään sitä, ettei maailmassa ole kuin enemmän ja vähemmän luotettavia ihmisiä ja ajatus luotettavasta ja kestävästä suhteesta on vain unelmaa. Miten se sitten vaikuttaa tuleviin suhteisiin, varmasti jokin osa kyynistyy, mutta toisaalta niinhän elämässä aina menee? Nuorena on unelmia ja vanhempana on aina vähän kyynisempi. Toisaalta se, että edes kerran elämässään on löytänyt luotettavan miehen ja hyvän suhteen, voi auttaa uskomaan siihen, että sellainen on uudestaankin mahdollista.

[Ave^^]

Jotkut kumppanit kyllä ovat löytyneet todella ihmeellisten tapahtumaketjujen päästä (etenkin nykyiseni), mutta silloinkin, sattumien summankin eteen sattuessa, minulla on vielä ollut tehtävänä oma, tietoinen valinta olla kyseisen miehen kanssa.

Ihan siitä tässä olen huolissani, kun niin monella ihmisellä on jotenkin passiivinen asenne seurusteluun, ihan turhaan ja jopa vaarallisesti.

Samaa mieltä, vaikka monia ajautumistilanteita itsekin kokenut, niin lopulta kaikki on aina oma valinta. Ja jos noin psykologisesti ajattelee, sellainen ihminen, joka odottaa toiselta valintaa, on mielestäni tasavertaisuutta ajatellen parempi kumppani, kuin sellainen, joka vain päättää ottaa. Itsekin jos ajattelen, kyllä haluan, että kumppani selkeästi osoittaa valinneensa minut, eikä vain ajaudu suhteeseen kanssani.

Rehellisesti sanottuna myös, joskus hyvän suhteen saadakseen pitää tehdä ennemmin se valinta kuin odotella jotakin maita järisyttävää tunnetilaa, joka voi lopulta olla pelkkää valetta. Olen ihmetellyt aina, miksi monesti rakkaudeksi määritellään vain jokin maata järisyttävä ja jos sitä ei ole kohdalla heti ensisilmäyksellä, ajatellaan ettei rakkautta ole? Minusta se järisyttävä juuri ei ole rakkautta, vaan jotain ihan muuta. Rakkaus on tyyni, rauhallinen ja pakottamaton tunne. Se hiipii jossakin tilanteessa yhtäkkiä sisälle ja täyttää kokonaan.  Siinä vaiheessa, kun se tunne saapuu, minä ainakin huomaan mukana olevan rakkautta, ensitapaamisella on läsnä vain kiinnostusta tai intohimovetovoimaa. Vähintään muutaman kerran pitää tapailla ennen kuin voi tuntea edes sitä rakkauden ensiastetta. 

[t.touhula]

Haluaisikohan joku vilaista myös karttaani?
Kaikki suhteet aina olleet vaikeita ja olen hakeutunut yhteen haasteellisten tyyppien kanssa, kovin oinasmaista, mutta onko jotain muuta?
Erosin lapseni isästä 8 vuotta sitten ja sen jälkeen on ollut hiljaista, tavallaan tietoisestikin. Joitain yrityksiä tosin on ollut, mutta edelleenkään ei tahdo liian tavalliset ja tasapainoiset tyypit kolahtaa. Niitä kyllä riittäisi. Liian haasteellisiin suhteisiin taas en halua enää lähteä lapsen takia. Olihan se juuri se syy eroonkin.
Herkkä olen, niin herkkä, että ottaa kongreettisesti sydämestä elämän myrskyt.
Tavallaan kovin haikeeta, tämä suhteettomuus... Rakkautta kaipaan mutta pelkään myös sitoutua, ellen tahdo itse sitoa.

16.4.1977 klo 20:05 Turku (Heideken)

Kiitos  

Kiinalaisessa olet vuodeltasi käärme, kuukaudeltasi lohikäärme ja paritunniltasi koira. Länsimaiseen muunnettuna koostut härän, oinaan ja vaa'an piirteistä. Jos sinua sattuu, ei mikään pidättele - ainakaan kyyneleitä. Harmoniasi rikottuaan kuka vain saa elämästäsi -ainakin sydämestäsi- potkut, yhtä helposti kuin kilpailijat D Trumpin arvoja halveksuttuaan Diilistä.

[mouru]

Kiitos vastauksista ehkä pitäisi sitä kukkamekkoa harkita, omaan tyyliin kuuluu ennemminkin musta nahka yms "kovempi" materiaali yhdistettynä hempeämpään valkoiseen pitsiin jne... Mutta siis, en yritä kai väkisin miellyttää/lahjoa toista vaan musta tulee vaan se ravun hoivaava pehmopuoli esiin sillon kun suojakuori vähän laskee... Voisin ehkä yrittää olla hieman avoimempi jakertoa itsestäni enemmän kun tähän asti olen aina ollut todella varovainen ja tunteista puhuminen aina tuottanut vaikeuksia.

[hilton]

No ei missään nimessä pidä koettaa ollakaan mitään muuta kun mitä oot Jos ei se sovi, niin sitten se ei vaan sovi.

Juuri näin! Jokaisessa meissä on jotain epätäydellistä ihmissuhteiden kannalta. Jokaisella on jotain opittavaa ihmissuhderintamalla ja itsestämme. Itse uskon, että "läksyt" opitaan eri ihmisten kanssa, olkoon kyseessä rakkaussuhde, työsuhde, ystävyys jne. Olkoonpa kartalla mikä tahansa haasteellinen aspekti, sitä haastetta käydään läpi monissa ihmissuhteissa. Ja sitä paitsi haaste voi olla myös etu, eli minusta on väärin mennä suoralta kädeltä arvailemaan esim. Pluton ja Marsin neliö aspektia, varsinkaan tietämättä minkälainen kyseinen henkilö on ihmisten kanssa. Varsinkin kun meistä jokainen tuo esiin yksilöiden eri piirteet (ihmisten välinen dynamiikka).

"You can't always get what you want but you get what you need" 

[t.touhula]

Moi,

Joskus miettii, että onko joissakin ihmisissä joku "vika" kun
epäonni rakkaudessa jatkuu ja jatkuu ja aina vaan kaikki menee
päin puuta. Näkyykö se jotenkin kartalla? Itseäkin kiinnostaisi
tietää, onko minullakin joku riivaaja tuolla, kun aina rakkaudessa
käy mulla niin, että ensin näyttää hyvältä ja sitten ei kuitenkaan
mistään tule mitään. On varmasti muillakin tämmöisiä kokemuksia?  

(Jos joku miun karttaa eksyisi katsomaan niin olen syntynyt 16.08.1981
10:55 Kajaanissa. Onko siellä NYT se riivaaja? )

Koska olet vahva persoona, vedät puoleesi sellaisia, jotka tarvitsevat tukea. (Toki meistä jokainen ajoittain kaipaa tukea, mutta ei valvontaa koskaan.) Vahvaa ihmistä ärsyttää, että aikuisen sijasta liiveihin onkin uinut aikuinen lapsi. Silloin vastuut ja velvoitteet tai ainakin niitten seuranta jää henkisesti vahvemmalle, ellei siihen tietoisesti puutu.
Pitää vain uskaltaa jättää toinen vastaamaan vähintään 50 %tista suhteen vastuista. Ellei hän tahdo niitä kantaa, eikä niitä selvitellä, häipyy hän kohden tuntematonta ennen kuin ehdit kunnolla pillastua. Ja ellei hän osaa lähteä, avaa ovi ja kasaa tavaransa siihen pieleen. Selvästä vinkistä lähtee leppäkeihäskin.
Taidat ottaa helposti pomon roolin - suhteessakin. Anna kumppanin olla oma itsensä. Katso voitko hyväksyä hänet sellaisenaan. Keskustele, älä opeta. Kuka kestäisi 'väärien' piirteitten pois höyläämistä ja silti kokisi olevansa oma itsensä?
Kestäisitkö sinä?
Kumppanuuden tulisi perustua tasavertaisuudelle, että siis kumpikin saa säilyttää minuutensa sellaisenaan - ellei se loukkaa toista tai hän itse tarkoituksella sitä tee.
Kummankin tulee joustaa, mikäli yhteyden tahtoo toimivan ja säilyvän, ainakin toimivana. Vasta yhdessä rakennettu ja yhdessä vastuut kantaen voidaan puhua suhteesta. Jos vain toinen kantaa vastuut, on kyse huoltosuhteesta - palkkana muka'rakkaus..

Jollekin toiselle kumppanille juuri nuo 'väärät' piirteet saattavat olla ne sulosuolat, joita hän kaipaa elämäänsä.

[Avicii]

Nyt viimeisen vuoden aikana on tullut niin moni mies vastaan joka kaipaa kainoaloa ja tukea, kaikilla on jollain lailla ongelmia elämänsä kanssa ja itse kaipasin aikonaan prinssi valkealla ratsullaan, vaikka nyt olen tajunnut että minä näytän olevan jonkinsorttinen aktivoiva osapuoli joka nostaa nämä miehet sieltä kurjuudesta. Helvetin raskasta on ollut 
Mutta olen saanut oppia paljon missä ne kipupisteet löytyy miehissä ja saanut kurkata miehen sisäiseen maailmaan.
Siitä olen kiitollinen mutta samalla mietin että ei välttämättä ole juuri se oikea vaan lähinnä se sopiva mutta ei sillä ole niin väliä enää. Mun arvot ja odotukset ovat muuttuneet. Welcome reality 

[Lilli]

Nyt viimeisen vuoden aikana on tullut niin moni mies vastaan joka kaipaa kainoaloa ja tukea, kaikilla on jollain lailla ongelmia elämänsä kanssa ja itse kaipasin aikonaan prinssi valkealla ratsullaan, vaikka nyt olen tajunnut että minä näytän olevan jonkinsorttinen aktivoiva osapuoli joka nostaa nämä miehet sieltä kurjuudesta. Helvetin raskasta on ollut 

Welcome to my world!  Tätä samaa on tosin tehty jo 20 vuotta. Kyllä välillä kyllästyttää, mutta toisaalta ei. Tästä on muodostunut jonkinlainen elämäntehtävä ja olen hyväksynyt sen asian, ettei minulle tule tässä elämässä ns. normaalia parisuhdetta. 

[JPpaukku]

näkyyhän se.   seiskassa    

Löyhä   ei mitenkään edesauta asiaa. Itse asiassa jossain luinkin mars neliö venuksen olevan paha kuvio rakkauselämää ajatellen.Ei tästä sen enempää  

Asia näkyy kartalla sikälikin transiiteissa, että tietyille tulee pahat transiitit häiriköimään ja toisille ei. Suurin osa meistä on siis syntynyt milloin   ovat olleet   ja      Missä sitten on   rakkauselämään perinteisesti vaikuttavat, seiskahuoneen hallitsija  niin noista lähtökohdista kovat ulkoiset paineet ovat tulleet. Parhaiten ovat säilyneet esim ne joilla planeettoja vaikkapa neitsyessä kun uranus ja pluto eivät ihan heti ala tekemään kovaa transiittia sinne!! Toisaalta   oppositiossa NYT, mutta ennen sitä neitsyt- ja härkäkartalliset ovat kokeneet elämänsä ensimmäisen neptunustransiittinsa kolmiona. Neptunuskaan ei kaikkien elämän aikana ehdi tulla kovaan aspektiin välttämättä rakkauselämän hallitsijalle tai muulle henk. koht planeetalle, niin hidas se on.

   planeetalliset ovat saaneet elämässään kokea jo     yhtymää,
mikä ei ehkä tiedä mitään ruusuista rakkauselämää, riippuen tietty kartasta muuten.   planeetat ovat saaneet   neliötä ja   oppositiota jne.
Pluto liikkuu loppuelämästämme yhä hitaammin (siis astronominen fakta) joten enää ei tule samanlaista pommitusta kuin joskus 1980-2000 luvulla.
Astrologinen koknaiskuva pitää ottaa tutkimukseen kun haetaan tällaisia vastauksia. On olemassa niitä jotka vannovat  progressiivisen kartan venus   aurinko yhtymään. tämä tietäisi suurta rakkautta. Kaikki eivät ole syntyneet niin onnelisten tähtien alla, että tämä kuvio olis mahdollinen. Vaatii, että   ja   ovat aika lähellä syntymnäkartallakin ja ettei venus heti syntymän jälkeen pakita (tai on edellä ja pakittaaa niin että yhtymiä tulle useampi elämän aikana!). Nämä joille näin käy voivatkin olla niitä jotka löytävät elämänsä rakkauden/soulmaten 15-30vuotiaina

[Avicii]

Nyt viimeisen vuoden aikana on tullut niin moni mies vastaan joka kaipaa kainoaloa ja tukea, kaikilla on jollain lailla ongelmia elämänsä kanssa ja itse kaipasin aikonaan prinssi valkealla ratsullaan, vaikka nyt olen tajunnut että minä näytän olevan jonkinsorttinen aktivoiva osapuoli joka nostaa nämä miehet sieltä kurjuudesta. Helvetin raskasta on ollut  

Welcome to my world!   Tätä samaa on tosin tehty jo 20 vuotta. Kyllä välillä kyllästyttää, mutta toisaalta ei. Tästä on muodostunut jonkinlainen elämäntehtävä ja olen hyväksynyt sen asian, ettei minulle tule tässä elämässä ns. normaalia parisuhdetta.  

Yeah! Meitä on onneksi muitakin. Joo, mietin just ihan samaa ja totesin että on tässä vaiheessa ihan turhaa edes unelmoida mistään tavallisesta parisuhteesta. Mutta meneehän se näinkin. Just ajattelin yksi päivä kun tuli vierailija mun auraan ja kylkeen että kyllä sitä rakkautta piisaa kaikille, olkaa rauhassa