Tämä on pisin uni, minkä koskaan olen muistanut!
Vaikuttava ja omituinenkin. Kummallisin juttu on se, että yleensä olen unissa oma itseni, eli "silmät" joille tapahtuu asioita. Tässä olin ensin pieni vaaleapäinen poika
Tuleeko jollekin jotain mieleen mitä tämä uni voisi viestiä?
Kirjoitin sen tähän nyt ihan tuoreeltaan kun muistan sen vielä hyvin:
Oli pieni, vaalea poika. Oli ilta ja olin kotona suuressa talossa,yksin, vaikka oli muitakin paikalla.
Halusin lähteä ratsastamaan naapuritaloon, jossa oli ikäiseni tyttö ja halusin tavata hänet. Tuo talo oli vähän hienompi kuin omamme. Asuin yksinäisen, vanhemman naisen kanssa, joka oli joku sukulaiseni, jonka hoiviin olin päätynyt. Hän oli laiha ja hänellä oli tummat kiharat hartiamittaiset hiukset.
Lähdin ulos, ja ratsastin kiltillä punarautiaalla ponilla ( joka on oikeastikin olemassa) kiviaidan viertä tuonne naapuriin. Tyttö ja hänen äitinsä olivat kotona, meillä oli mukavaa, ja ennenkö lähdin, sain kutsun itselleni ja hoitajalleni tulla illalliselle.
Kotona kerroin hoitajalle kutsusta, ja lähdimme hyvin nopeasti kotoa käsikkäin kävellen kaupunkia kohti.
Sitten uni muuttui.
Olin oma itseni, eli "silmät", enenää pikkupoika. Istuin terassilla kahvilla ystäväni kanssa, aika oli vaihtunut nykyaikaan.
Sovimme lähtevämme jonnekin ja autoille mennessämme tapasimme nuorenmiehen, joka oli etäisesti tuttu, ja hän lähti mukaamme.
Automme olivat peräkkäin parkissa, ystäväni auto oli omani edellä. Istuin omaan autooni ja ystäväni ja mies toiseen. Sitten tapahtui jotain, ja autot lähtivät hallitsemattomaan luisuun ramppia pitkin alaspäin. En voinut tehdä yhtään mitään, vaikka kuinka yritin ottaa jostain kiinni, edes turvavyössä roikkuminen olisi riittänyt hidastamaan vyörymistä, mutta en saanut otetta mistään. Ensimmäinen ramppi mentiin kauhun vallassa rimpuillen, ja toisen -joka tuli sen perään - aikana luovutin ja pistin silmät kiinni ja odotin koska rysähtää. Sitten rytisikin kunnolla.
Minulle ei käynyt mitään. Auto oli katollaan ja minä kuskinpaikalla, käteni ulos ikkunasta. Pelkäsin. Pääsin vaivalloisesti ulos iautosta ja näin ystäväni harmaan pakettiauton katollaan siinä lähellä. Ystäväni oli autossa pää veressä, ja miehestä oli jyrkällä pientareella vain limainen ja verinen kasa. Minua oksetti. Reippaasti kuitenkin menin verikasan ohi ylemmäs rampille, jossa minua odotettiin. Ajattelin kulkiessani, että olisi pitänyt olla ottamatta miestä kyytiin, niin tätä ei olisi tapahtunut.
Tuo joku, joka minua odotti kertoi, että mikäli tuo pikkupoika tuolloin ei olisi lähteny ratsastamaan ystävälleen vaan olisi odottanut, naapurit olisivat tulleet kotiovelle esitäämään illalliskutsua, ja hoitajalleni olisi samalla tuotu lahjaksi kauniit siniruutuiset villasäärystimet, jotka hän olisi sitten voinut laittaa illalliselle jalkaan, ja asiat olisivat olleet hyvin. Lähdimme hoitajan kanssa niin kiireesti kaupunkiin vain siksi, että hänelle tuli kiire hankkia itselleen säädylliset sukat, ja tuosta lähdöstä aiheutui tuo onnettomuus ja kaikki.
Heräsin tuossa, joten en tiedä olisinko vielä voinut korjata asiat menemällä ja tekemällä toisin...omitunen olo, ja nyt mietin, että mitä himputtia minun olisi pitänyt tehdä, vai voisinko minä yhä tehdä jotain toisin jonkun suhteen muuttakseni jotain ratkaisevaa !?
