Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Satujen symboliikkaa  (Luettu 21551 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #15 : 17.07.2006 21:34:58 »

Mielenkiintoista... Siksipä ne sadut kait niin kiinnostavatkin.  :Smiley
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Oikku67
Vieras
« Vastaus #16 : 17.07.2006 22:45:02 »

 Satujen symboliikkaan en puutu/ kommentoi.. Lips Sealed
 kuitenkin tämän Asko Martinheimon kirjoituksen haluan liittää tänne..
 Se kosketti minua joskus kovin..
 Isojalkainen poika
Perjantai ei vilkaissutkaan minua. Se makasi mahallaan lattialla ja tuijotti kirjaa, jonka kanteen tipahti silloin tällöin suuri kyynel.
-Mikä sinun on? kysyin häkeltyneenä.
-Minun! Mitä minusta. Minulla on kaikki hyvin, mutta tämä yksijalkainen tinasotamies sulaa kohta liekeissä. Ehkä niin on parempi,sillä paperineito on jo tuhkana.
Olin hetken aikaa sanaton monestakin syystä. En voinut kuin kuunnella, kun Perjantai kertoi vakaan tinasotamiehen tarinan loppuun.
-Kuinka sinä... Eihän sinulla ole kirja edes auki, sain vaivoin sanotuksi.
-Minä en lue kirjoja niin kuin sinä, Perjantai kuiskasi hellittämättä katsettaan kirjasta. Niin se on sanonut kerran aikaisemminkin. Sillä oli kyynelten kostuttamissa silmissään omituinen hohde.
Olimme kumpikin pitkän aikaa vaiti. Sitten Perjantai ryhdistäytyi ja katsoi minua.
-Jere, missä sinä olet näin kauan piilotellut tällaista aarretta?
Missä? Niin missä? En edes yrittänyt vastata, enkä olisi ehtinytkään, sillä Perjantai halusi välttämättä jakaa kuohuvat tunteensa kanssani. Vähänkään ujostelematta
- sikäli kuin lohikäärmeet osaavat ujostella
- se paljasti, että oli rakastunut pieneen merenneitoon.
Sen jälkeen se halusi kertoa, kuinka kävi rumalle ankanpoikaselle, sikopaimenelle, Peukalo-Liisalle,
ja viimein räpyläjalkainen ystäväni tyrski olkaani vasten pienen tulitikkutytön kohtaloa.
Siitä päivästä lähtien talossa ei ollut lämmityshäiriöitä.
Kun olin saanut Andersenin siistinä ja ehyenä takaisin, kiikutin pannuhuoneeseen Topeliuksen,
josta Perjantai piti vähintään yhtä paljon kuin Andersenistakin.
Seuraavaksi Adams, Tolkien, Le Guin, Carroll, lopuksi Jansson ja Lindgren saivat sen haltioitumaan.           
-Asko Martinheimo
(http://yoel.webcindario.com/archivos-gifsdisney/cenicientai1.gif)
      Satu on olemassa joka paikassa.
Voit nähdä sen hilpeästi pyörittämässä käpyä puun oksalla tai kimaltavan puolukanvarvulla metsähiiren pesän suulla.
 Samassa se jo laukkaa pihakoiran jalanjäljissä huikeaan seikkailuun huohottaen tuossa tuokiossa lastenhuoneen ikkunaverhon takana.
 Satua et kadota enää koskaan, kun vain kerran opit itse tavoittamaan sen:
opit joskus heittämään syrjään turhan kiireen
 -olitpa sitten lapsi tai aikuinen - ehtiäksesi huomata, miten rikkaassa satumaailmassa elät.
     - Kaija Pakkanen (Metsässä tapahtuu - sadun esipuhe)

(http://yoel.webcindario.com/archivos-gifsdisney/cenicientai1.gif)
molemmat tekstit lainattu..
http://pandora.lib.hel.fi/kallio/sadut/sanottua.html
« Viimeksi muokattu: 19.11.2006 14:43:51 kirjoittanut Willow » tallennettu
Elektra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1564



Profiili
« Vastaus #17 : 18.07.2006 11:03:03 »

Astraali - pitää paikkaansa! Muuten - muistan elävästi vieläkin ala-asteella (5. luokalla?), kun opettajamme uskontotunnilla piirsi lentävän lautasen raamatun kuvauksen mukaan Smiley

Sen jälkeen olen suhtautunut paljon avarammalla ajattelutavalla satuihin, tarinoihin yms.

Oikku - LeGuin oli lapsena minunkin lempparini, tyttäreni luki myöskin hänen kirjojaan äskettäin ja kirjojen hehku on säilynyt edelleenkin Wink

Rakkauden enkeli - tässäpä vielä kolmas versio Olavi Moilasen sivustolta http://users.kymp.net/olmoi/sadut.html

Tarinat maagisena peilinä

"Myyttisten tarinoiden ja satujen yksi keskeinen aihe on vapautuminen vanhemmista. Tämä on ihmisen ehkä tärkein ongelma. Isän ja äidin tunteet, pelot, ahdistukset, toiveet ja käskyt jäävät elämään lapsessa. Niiden joukosta on vaikea löytää omat aidot tunteensa. Omia aitoja tunteita tarinaperinne kutsuu sieluksi. Maailmalla kiertää "Eros ja Psyyke" (Rakkaus ja Sielu)- tarinan eri versioita. Nämä tarinat kuvaavat sitä, miten ihminen löytää kyvyn rakastaa.Yksi näistä on kuuluisa satu "Kaunotar ja Hirviö". Sen yksi suomalainen vastine on "Kuihtumaton kukka"

"Kuihtumaton kukka" alkaa kuvauksella, jossa isä, kauppias elää yhdessä kolmen tyttärensä kanssa. Kauppias on lähdössä ostamaan kaupungista tavaraa kauppaansa varten ja pyytää tyttäriään esittämään tuliaistoiveensa. Vanhin haluaa kauniita vaatteita, toinen kalliita koruja. Kolmas, nuorin ei oikein tiedä, mitä haluaisi. Lopulta isä saa hänetkin esittämään toiveensa. Hän haluaa kuihtumattoman kukan. Isä menee kaupunkiin ja ostaa tavarat kauppaansa varten ja tuliaisia vanhimmille tyttärilleen. Nuorimman tyttären toiveen täyttäminen osoittautuu vaikeaksi. Isä kiertää kaikki puutarhat, mutta ei löydä sellaista kukkaa. Lopulta hän joutuu jo illan hämärtyessä lähtemään paluumatkalle ilman nuorimman tuliaista. Paluumatkallaan kauppias eksyy ja joutuu lumottuun linnaan. Kun hän astuu sisälle, hän havaitsee kaikkialla loistoa, mutta ei yhtään ihmistä. Jossain huoneessa on kuitenkin ikään kuin häntä varten katettu pöytä. Niinpä kauppias syö siinä ja löytää viereisestä huoneesta valmiiksi sijatun vuoteen. Väsyneenä hän nukahtaa siihen. Aamulla hän löytää katetun aamiaispöydän ja nauttii herkullisen aamiaisen. Kun koko aikana ei ole näkynyt ketään ihmistä, kauppias päättää lähteä etsimään kiittääkseen hyvästä palvelusta. Linna on täynnä mitä loisteliaampia saleja ja huoneita, mutta ketään ei näkynyt missään. Lopulta hän löytää eräästä perähuoneesta ikkunanpenkiltä kukan. Kauppias oivaltaa, että tuo on varmaan nyt se kuihtumaton kukka ja ajattelee, että sekin on jätetty häntä varten. Kun hän taittaa kukan, kuuleekin hän takaansa möreän karhun äänen, joka sanoo:
- Miksi otat sen, mikä minulle on kalleinta. Enkö minä palvellut sinua täällä linnassa riittävän hyvin. Tämäkö on palkinto, että riistät minulta ainoan, joka minulla on. Tämän saat maksaa hengelläsi. Tällöin isä kertoo peloissaan:
- Olen ymmärtänyt, että kaikki oli täällä asetettu minua varten sekä ruoat että yösija. Luulin, että kukkakin on tarkoitettu minulle.
Tämän jälkeen kauppias kertoo matkastaan ja nuorimman tyttärensä toiveesta. Karhu vaatii tällöin tuota nuorinta tytärtä itselleen puolisoksi. Vaihtoehtona oli kauppiaan henki. Hädissään kauppias joutuu lupaamaan tyttärensä ajatelleen sillä tavoin voittavansa aikaa. Mukaansa hän saa tuon kuihtumattoman kukan vietäväksi tyttärelleen. Palattuaan kotiin kauppias antaa tuliaiset vanhemmille tyttärilleen. Nuoremman tuliaista antaessaan hän on kuitenkin hyvin pahoillaan ja kertoo sen saamiseen liittyvät tapahtumat. Nuorin sanoo kuitenkin reippaasti lähtevänsä karhulle puolisoksi, koska hän oli pyynnöllään saanut aikaan tapahtuneet asiat.
Näin tyttö menee karhun luokse. Hänellä on siellä aika hyvät oltavat, koska linna on ylellinen. Kaikki hänen vaatetus-, ruoka- ja esinetoiveensa toteutuvat heti, kun hän haluaa jotain. Koti-ikävän takia tyttö on kuitenkin usein alakuloinen. Karhulla on maaginen peili. Kun katsoo tuohon peiliin, näkee siinä syvimmät toiveensa. Karhu näyttää tytölle silloin tällöin peiliä nähdäkseen, mitä tällä on mielessä. Tyttö näkee peilissä aina vanhempansa. Karhu olisi toivonut, että siinä näkyisi jotain häneenkin liittyvää ja lyö lopulta suuttuessaan peilin säpäleiksi lattiaan. Jossain vaiheessa tyttö esittää toiveensa päästä käymään katonaan. Karhu suostuu pyyntöön ehdolla, että tyttö palaa kolmantena päivänä ennen kuin kello lyö kaksitoista. Jos tyttö ei palaa, tapahtuu kauheita asioita. Tyttö pyhästi lupaa olla ajoissa. Kotona nuorin tyttö kertoo ihastuttavasta linnasta ja elämästään siellä. Vanhemmat siskot tulevat kateelliseksi, koska tuo rikkaus, ylellisyys ja ihanuus kuulusi heille, koska ovat vanhempia. Kun vanhimmat tyttäret saavat selville, että nuorimman onni voidaan tuhota viivyttämällä hänen paluutaan, he tekevät kaikkensa saadakseen tytön unohtamaan paluunsa. Käykin niin, että kun kello alkaa kolmantena päivänä lyödä kahtatoista, tyttö tajuaa ajan kulun ja lähtee kiireesti paluumatkalle. Tullessaan Karhun linnan paikalle, hän havaitsee kaiken kadonneen. Paikalla on enää vain vanha kaivo. Tyttö istahtaa kaivon kannelle ja alkaa itkeä. Silloin hän kuulee kaivosta syvältä karhun heikon äänen. Tämä kysyy, mitä tyttö itkee. Tyttö kertoo itkevänsä myöhästymistään ja sitä että karhu on menettänyt hänen takiaan linnan ja joutunut kaivoon. Tällöin lumous haihtuu. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tyttö ilmaisee aidon tunteensa karhua kohtaan. Karhu muuttuu kauniiksi prinssiksi ja ja linna palaa takaisin hoviväkineen. Karhu kertoo äitipuolen taikoneen hänet karhun hahmoon niin kauaksi aikaa, kunnes joku rakastuu häneen karhuna.
Linnassa vietettiin nyt häät ja tytöstä tulee kuningatar ja prinssistä valtakunnan kuningas. He hallitsevat vieläkin valtakuntaansa elleivät ole kuolleet.


Tässä tarinassa on tyypillisen tarinan ainekset.
Kuihtumaton kukka edustaa aitoa sielun kerrosta. Sen löytäminen tapahtuu vain piilotajuisten pelkojen kohtaamisen kautta.
Kaunis linna on ihmisen sielulinna, unien ja tarinoiden kuva paratiisitodellisuudesta.
Tarinoiden äitipuolet edustavat tosiasiassa oman äidin piilotajuisia, sadun sankarin elämää häiritseviä kuvia. Hän on taikonut prinssin karhun hahmoon. Äidin lumovaikutus estää tyttöä kohtaamasta aidosti aviopuolisoaan. Karhu on tytön piilotajuinen kuva miehestä. Siinä näkyy äidin vaikutus tytön mieskuvaan. Lumous haihtuu vasta, kun tyttö uskaltaa kohdata omat tunteensa miestä kohtaan.

Vastakkaisen sukupuolen kohtaaminen tapahtuu yleensä parisuhteessa. Ihastumisvaiheessa mies ja nainen rakastuu toiseen sokeasti. Tämä tarkoittaa, että hän rakastuu puolisossaan isän ja äidin piirteisiin. Rakastetun hellyys ja ihanuus on oman äiti- ja isäsuhteen toisinto. ihminen ei näe rakastettunsa todellisia kasvoja. Kreikkalaisessa "Eros ja Psyyke"- tarinassa asia kuvataan niin, että puoliso kohdataan vain öisin pimeässä. Seuraa järkytys ja masennus, kun nähdään puolison todelliset kasvot. Hän onkin aivan vieras, outo ja pelottava. Karhu tai "Kaunotar ja Hirviö"-tarinan hirviö kuvaa tätä. Niin kauan kuin vanhempien lumo pysyy, pysyy puoliso hirviönä.

Aito rakkaus on sitä, että ihminen uskaltautuu omiin kokemuksiinsa, omiin aisteihinsa ja niiden kautta kokee rakkauden toiseen. Tällöin maagisessa peilissä ei näy isän ja äidin kuva. Tällöin ihminen ei enää katsele ja koe maailmaa isän ja äidin "opetusten" mukaan, vaan elää omilla aisteillaan.

Kun tyttö kävi katsomassa oman koti-ikävänsä pois, hänestä tuli aikuinen. Satujen tulkinnassa avautuu suuri portti, kun tajuaa kaikki satujen hahmot sankarin sisäisiksi kuviksi. Isä ja äiti eivät ole todellisia vanhempia, vaan heidän jättämäänsä lumoa. Sankarin vanhemmat siskot eivät useinkaan ole todellisia siskoja, vaan sankarin omia vanhempia kerroksia, isään ja äitiin kiinnijääneitä osia. Isän ja äidin lumosta vapautumista helpottaa näiden tunteiden peilaaminen siskoihin ja veljiin. Siksi saduissa sankarilla on usein kaksi siskoa tai kaksi veljeä. Myöskään prinssi ei ole todellinen puoliso, vaan sisäinen kuva vastakkaisesta sukupuolesta. Tämä auttaa sankaria löytämään sisäisen olemuksensa, oman sukupuolisen kokemuksensa ja aistimuksensa. Näin rakkaus tulee mahdolliseksi. Saduissa aina peritään valtakunta tai puoli valtakuntaa. Kyseessä on sama valtakunta, jota kristillisyys kuvaa Jumalan valtakunnaksi, joka on sisällä ihmisessä. Tämä valtakunta on aitoa elämää omilla tunteilla. Siksi Raamatussa laitetaan Jeesuksen suuhun sanat: "Joka ei irtoa isästään ja äidistään ei ole perivä valtakuntaa".

Lähes kakista saduista löytyvät pahat noidat, hirviöt ja mustasukkaiset äitipuolet. Näiden kautta lapsi vapautuu äidistään. Samoin saduissa on peikkoja, jättiläisiä, maahisia ja kääpiötä, joiden kautta ihminen vapautuu isästään. Vanhemmat eivät voi antaa lapselleen aitoa elämää. He voivat antaa vain rakkautensa ja tilan kasvaa omaan suuntaansa. Aito elämä löytyy vain omien tunteiden löytämisen kautta. Tämä teema löytyy kaikkialta saduista ja tarinoista. Varmaankaan se ei ole ainut tarinoiden teema. Se on kuitenkin yksi hyvin hallitseva aihe.

Todellinen äiti ja todellinen isä jättämillään vaikutteilla joko edistävät tai estävät lapsensa kehitystä. Isän tai äidin omat tunnekyvyttömyydet siirtyvät lasten taakoiksi ja tarinoiden kautta niistä tulee piilotajuisia hahmoja ja voimia. Niitä vastaan sankari joutuu taistelemaan. Hyvien isä- ja äitikokemusten kautta hän saa uniinsa ja tarinoihinsa hyviä haltioita ja auttajia, jotka ovat apuna tarinoiden maailmassa."
tallennettu
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #18 : 18.07.2006 11:18:04 »

Kiitos Oikku ja Elektra!  smitten
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #19 : 18.07.2006 11:52:25 »

Tässä satu, joka saa yhä uudelleen, nyt aikuisenakin liikutuksen kyyneleitä silmiini:  Cry

PIENI TULITIKKUTYTTÖ (H.C.Andersen)

Oli hirveän kylmä. Pyrytti ja ilta alkoi pimetä. Olikin vuoden viimeinen ilta, uudenvuoden aatto. Tässä kylmässä ja pimeässä asteli katua pieni, köyhä tyttö avopäin ja paljain jaloin. Totta puhuen hänellä oli ollut tohvelit jalassa kotoa lähtiessään, mutta mitä se oli hyödyttänyt: hirveän isot tohvelit, joita hänen äitinsä oli viimeksi pitänyt, niin isot ne olivat olleet, ja ne olivat pienokaiselta pudonneet hänen rientäessään kadun poikki, juuri kun kahdet vaunut kiitivät hirmuvauhtia ohitse. Toista tohvelia hän ei lainkaan löytänyt, ja toisen muuan poika sieppasi mennessään. Hän ilkkui käyttävänsä sitä kehtona, kun hän itse kerran saisi lapsia.

Niin tallusti nyt pikku tyttö paljain pienin jaloin, jotka punoittivat ja sinertivät kylmästä. Vanhassa esiliinassa hänellä oli kasa tulitikkuja, ja yhtä tikkukimppua hän piti kädessään. Koko päivänä ei kukaan ollut ostanut häneltä, kukaan ei ollut antanut hänelle penniäkään. Nälissään ja palellen hän kulki masentuneen näköisenä, pikku raukka. Lumihiutaleet putoilivat hänen pitkiin, keltaisiin hiuksiinsa, jotka sievinä kiharoina peittivät hänen niskansa, mutta tätä somuuttansako hän olisi ajatellut! Kaikista akkunoista näkyi loistavia kynttilöitä, ja kadulle saakka tunkeutui ihana hanhenpaistin tuoksu. Olihan uudenvuoden aatto- kas, sitä hän ajatteli.

Syrjäiseen loukkoon, missä toisen talon nurkka ulkoni pitemmälle katuun kuin toisen, hän kyyristyi istumaan. Pienet jalkansa hän koukisti alleen, mutta vilu vain yltyi. Kotiinmenoa hän ei uskaltanut ajatellakaan, kun ei ollut saanut kaupaksi tikkuja eikä ansainnut penniäkään. Isä olisi lyönyt häntä, ja kylmäkin oli kotona, sillä heillä oli suojanansa pelkkä katto, jonka alla viima vinkui, vaikk suurimpia rakoja oli tukittu oljilla ja rievuilla. Hänen kätösensä olivat pakkasen kohmeesta aivan turrat.

Oi, miten hyvää pieni tulitikku tekisikään! Kunpa uskaltaisi irroittaa yhden kimpusta ja raapaista siihen seinästä tulen sormiensa lämmitteeksi. Hän veti yhden-rits, miten se rätisi, miten se paloi! Siinä oli lämmin, kirkas liekki kuin pieni kynttilä, kun hän suojasi sitä kädellään. Kummallinen kynttilä! Pikku tytöstä tuntui kuin hän olisi istunut suuren, kirkkailla messinkipalloilla ja messinkikuvulla kaunistetun rautakakluunin ääressä. Tuli paloi niin hyväilevästi, se lämmitti niin suloisesti. Ei, mitä nyt? Tyttönen oli juuri ojentamassa jalkansa lämmittääkseen niitäkin, kun liekki sammui. Kakluuni hävisi, ja hän istui palaneen tulitikun tynkä hyppysissään.

Hän raapaisi uuden. Se paloi, se loisti. Ja kun sen valo osui kiviseinään, tämä muuttui läpinäkyväksi kuin harso. Hän näki suoraan huoneeseen, missä hohtavan valkoiselle liinalle oli katettu juhlapöytä hienoine posliineineen ja ihanasti höyryävine, luumuilla ja omenilla täytettyine hanhenpaisteineen. Ja mikä suuremmoisinta: hanhi hyppäsi vadilta, taapersi lattialle veitsi ja haarukka selässä. Se tuli ihan suoraan köyhää tyttöä kohti. Mutta silloin tulitikku sammui, ja tyttö näki vain paksun, kylmän kiviseinän.

Hän sytytti jälleen tikun. Nyt hän istui mitä kauneimman joulukuusen luona. Se oli suurempi ja koristellumpi kuin kuusi, jonka hän oli viime jouluna nähnyt rikkaan kauppiaan kodin lasiovesta. Tuhansia kynttilöitä paloi sen vihreillä oksilla, ja kirjavat kuvat, jommoisilla näyteikkunoitakin koristellaan, katselivat häneen. Pienokainen ojensi molemmat kätensä sinne- samassa tulitikku sammui. Lukemattomat kynttilät kohosivat aina vain ylemmäksi, ne olivat hänestä enää vain kirkkaita tähtiä. Yksi niistä lensi piirtäen pitkän tulijuovan taivaalle.

>>Nyt joku kuolee>>, virkkoi pienokainen, sillä hänen vanha isoäitinsä, ainoa maailmassa, joka oli ollut hyvä hänelle, vainaja jo, oli sanonut: Kun tähti lentää, liitelee jonkun sielu Jumalan luokse.
Hän raapaisi taas tulitikulla seinää, ja sen ympärille syttyi valokehä, jonka  keskellä vanha isoäiti oli niin kirkkaana ja loistavana, niin lempeänä ja armaana.
>>Oi isoäiti>>, pienokainen huusi, >>ota minut mukaasi!>> Tiedän, että sinä häviät kun tulitikku sammuu, häviät kuin lämmin uuni, ihana hanhenpaisti ja suri onnentuoja joulukuusi.>> Ja hän raapaisi kiireisesti kaikki kimpussa vielä olevat tikut palamaan, hän ei halunnut luopua isoäidistä. Tikkuihin puhkesi sellainen kirkkaus, että se voitti päivänkin valon. Isoäiti ei ollut koskaan ennen näyttänyt  niin kauniilta, niin suurelta. Hän nosti pikku tytön käsivarsilleen, ja he liitivät kirkkauden riemussa korkealle, korkealle. Siellä ei tuntunut vilu, ei nälkä eikä tuska: he olivat Jumalan luona.

Mutta talon viereisessä loukossa kyyrötti aamuvarhaisella pakkasessa pieni tyttö punaposkisena, suu hymyssä- kuolleena, kuoliaaksi paleltuneena vanhan vuoden viimeisenä iltana. Uuden vuoden sarastus valaisi pienen ruumiin, joka istui tulitikut kädessään, yksi tikkukimppu melkein loppuun palaneena. Hän oli koettanut lämmitellä, sanottiin. Mutta kukaan ei tietänyt, mitä ihanaa hän oli nähnyt, missä loistossa hän isoäitinsä kanssa oli päässyt uudenvuoden iloon. 

« Viimeksi muokattu: 18.07.2006 11:55:56 kirjoittanut Rakkauden enkeli » tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Oikku67
Vieras
« Vastaus #20 : 18.07.2006 13:53:53 »

Tässä satu, joka saa yhä uudelleen, nyt aikuisenakin liikutuksen kyyneleitä silmiini:  Cry

Kiitos, Rakkauden enkeli  smitten,
tätä toivoinkin pian, mutta en tohtinut hoputtaa..
Minä myös liikutun jokaikinen kerta tästä.. ei vanheneminen ole tilannetta muuttanut.. smitten
tallennettu
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #21 : 18.07.2006 20:13:34 »

Kiitos, Rakkauden enkeli  smitten,
tätä toivoinkin pian, mutta en tohtinut hoputtaa..

Saa minua välillä vähän hoputellakin.  Grin
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #22 : 19.11.2006 13:35:25 »

Uneni innoittamana laitan tämän sadun tänne, vaikkei se mikään lemppari olekaan.

KAALINKERÄ

Olipa kerran aviopari, joka halusi hartaasti lasta. Vihdoin heidän toiveensa toteutui. Lapsen syntymää odotellessaan vaimolla oli tapana katsella ulos ikkunasta naapurin puutarhaan. Siellä kasvoi herkullisen näköisiä kaalinkeriä. Mutta puutarha kuului noidalle, eikä kukaan uskaltanut mennä sinne.

Lopulta vaimo ei voinut ajatella muuta kuin kaalia. Hän kävi yhä kalpeammaksi ja kalpeammaksi. Vihdoin huolestunut aviomies päätti pimeän tulle hiipiä puutarhaan hakemaan muutaman kaalinkerän. Vaimo söi kaiken, mutta halusi yhä lisää. Niinpä aviomies meni takaisin puutarhaan.

Tällä kertaa noita sai hänet kiinni. - Kuinka uskallat varastaa kaaliani! Hän raakkui. Kauhuissaan mies kertoi noidalle vaimonsa mielihalusta. -Ota sitten niin paljton kuin tahdot, noita sanoi. -Mutta palkkioksi sinun on annettava minulle lapsi. Miesparka suostui.

Heti lapsen synnyttyä noita vei hänet mukanaan ja alkoi kasvattaa häntä omanaan. Noita nimitti tyttövauvaa Kaalinkeräksi. Kaalinkerästä kasvoi niin kaunis, että noita päätti ettei kukaan muu saisi koskaan nähdä hänen kauneuttaan.

Niinpä lapsen täyttäessä kaksitoista vuotta noita sulki hänet syvällä metsässä olevaan torniin. Tornissa ei ollut ovea. Kun noita oli tulossa vierailulle, hän huusi: -Kaalinkerä, Kaalinkerä, laske alas hiuksesi. Silloin tyttö laski pitkän lettinsä alas ikkunasta ja noita kiipesi sitä myöten tornihuoneeseen.

Muutaman vuoden kuluttua prinssi sattui ratsastamaan metsässä ja kuuli Kaalinkerän laulavan aikansa kuluksi. Prinssi ihastui hänen suloiseen ääneensä, muttei löytänyt ovea torniin.

Prinssi ajatteli lakkaamatta tornista kuulunutta laulua ja palasi takaisin joka päivä. Kerran hän näki piilopaikastaan noidan huhuilemassa: -Kaalinkerä, Kaalinkerä laske alas hiuksesi. Silloin letti laskettiin maahan. -Jos tuo on köysi, jota pitkin voin kiivetä, kokeilen sitä, prinssi päätti.

Prinssi huusi: Kaalinkerä, Kaalinkerä, laske alas hiuksesi, ja kapusi pitkää palmikkoa ylös. Kaalinkerä säikähti aluksi, sillä hän ei ollut koskaan ennen nähnyt miestä. Prinssi kertoi miten hän oli ihastunut Kaalinkerän ääneen ja pyysi häntä vaimokseen. Kaalinkerä piti hänestä enemmän kuin noidasta ja suostui. Mutta hän ei päässyt ulos tornista. Prinssi lupasi tuoda tullessaan aina kerän silkkiä, jotta Kaalinkerä voisi punoa siitä tikkaat ja paeta.

Prinssi tuli joka ilta ja Kaalinkerä salasi hänen käyntinsä, mutta kerran hän sattui tokaisemaan noidalle: -Miksi sinä olet niin paljon prinssiä painavampi? -Kuinka uskallat pettää minua! Noita kirkui ja leikkasi vimmoissaan Kaalinkerän pitkät hiukset. Hän noitui Kaalinkerän kaukaiseen maahan. Sitten noita sitoi pitkän letin ikkunanpieleen ja odotti prinssiä. Prinssin tullessa noita kaakatti: -Pieni laululintusi on lentänyt tiehensä etkä koskaan enää näe häntä!

Suunniltaan surusta prinssi heittäytyi alas tornin ikkunasta. Hän putosi piikkipensaaseen, jossa okaat lävistivät hänen silmänsä. Prinssi menetti näkönsä! Miten hän nyt koskaan voisi löytää Kaalinkerän?

Prinssi ratsasti kuukausikaupalla sokeana metsässä ja itki. Eräänä päivänä hän kuuli sattumalta miten joku lauloi kaunista, mutta surullista laulua. Prinssi tunnisti heti äänen ja juoksi sitä kohti kutsuen Kaalinkerää nimeltä.

Kaalinkerän syöksyessä prinssin syliin, tapahtui ihme. Hänen ilonkyyneleensä tipahtelivat prinssin silmiin ja prinssi sai näkönsä takaisin. Ja niin Kaalinkerä meni prinssin kanssa naimisiin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

romantikko83
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5



Profiili
« Vastaus #23 : 01.02.2017 12:26:58 »

Minä rakastan myös vanhoja satuja.
Mm Ruma ankanpoikanen on ihana samoin Peukalo Liisa
Prinsessasaduista lemppareita Tuhkimo Lumikki Prinsessa Ruusunen.
tallennettu
Avicii
Astroholisti
*****
Viestejä: 1117


Profiili
« Vastaus #24 : 01.02.2017 13:34:04 »

Sadut ovat ihania.

Pitäisi varmaan katsoa jonkun piirretyn pitkästä aikaa kun kaikki lapsetkin jo niin isoja ettei ole enää ihania satuja ja pientä vilskettä kotosalla  Undecided smitten

tallennettu

You were born to be real not to be perfect.
Serafina
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 149



Profiili
« Vastaus #25 : 01.02.2017 17:36:34 »

Rakastan satuja!  smitten  Kiehtovaa on se niiden mystinen ulottuvuus, monimerkityksellisyys ja symboliikka.
Grimmin sadut, ne klassikot, ovat lemppareitani.
Todella ihana satu on Topeliuksen Tähtisilmä, tiedättekö sen?  Muutama vuosi sitten ilmestyi kokoelma Topeliuksen
saduista kauniina kuvakirjana ja siinä oli tuo kiehtova tarina  hangesta löytyneestä ihmeellisestä lapsesta.
tallennettu

Valkoinen solaarinen tuuli
romantikko83
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5



Profiili
« Vastaus #26 : 01.02.2017 21:08:03 »

Grimmin sadut  ovat  minunkin lemppareitani. Mm Saapasjalka kissa Prinsessa Ruusunen ovat lemppareita.
Tykkään myös Topeliuksen saduista. Ehkä  Topeliuksen saduista  on Adalminan helmi se on kaunis ja opettavainen satu.
tallennettu
Serafina
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 149



Profiili
« Vastaus #27 : 02.02.2017 16:47:53 »

Toden totta Adalminan helmi on hyvin opettavainen satu ja niin kaunis prinsessoineen ja prinsseineen.
Saduissa on sekin niin ihanaa miten ne kohottavat arjen tason yläpuolelle.
Kuvittelenko vain, mutta minusta Topeliuksen sadut ovat Suomessa liian aliarvostettuja?
tallennettu

Valkoinen solaarinen tuuli
Rakkauden valo
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5903


Aurinko härkä, nousu neitsyt, kuu kaksonen.


Profiili WWW
« Vastaus #28 : 06.08.2017 10:43:04 »

Kuvittelenko vain, mutta minusta Topeliuksen sadut ovat Suomessa liian aliarvostettuja?

Kyllä, minustakin ne ovat aliarvostettuja...  Huh
tallennettu

TÄRKEINTÄ ON RAKKAUS

USKON JUMALAAN, EN USKONTOIHIN

tammikuunlapsi83
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 6


Profiili
« Vastaus #29 : 01.04.2018 13:34:10 »

Rakastan satuja Grimmin sadut ne vanhat klassikkosadut ovat lemppareitani.
Mm Prinsessa Ruusunen Lumikki Tähkäpää Hannu ja Kerttu Lumivalko ja ruusunpuna ovat ihania satuja.
Myös H.C Andersenin satuja rakastan.
Sadut ovat ihania on niin ihanaa rentoutua satujen parissa.
tallennettu
Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: