seuraava »

[epona]

Kyllä se taitaa se itensä rakastamisen puute - syystä taikka toisesta, opittu asia kuitenkin - olla se jutun ydin.

Tuo oli hyvä tuo youtube -pätkä, joka on siis kanavointi Abraham - nimiseltä ryhmältä. Siinä totesivat, että ihmisen yksi haastellisimmista oppiläksyistä on juuri itsensä rakastaminen. On kuulemma helpompi alkaa ajattelemalla kaikkea positiivistä, asioita joita rakastat tai, jotka saa sinulle hyvälle mielelle. Näin pikkuhiljaa, juuri suuntaa huomionsa itsestään pois hetkeksi. Miettii esim. "Rakastan koiria, koirat ovat ihania. Rakastan surffailua, matkustelua ja savitöitä. Taidan pitää tuosta Ollista työpaikallani. Oma siskoni on minulle erittäin rakas ihminen - hän oli silloinkin viime kesänä aivan korvaamaton kun minut jätettiin. Rakastan luontoa ... rakastan, rakastan."

Ajan kanssa tällainen positiivinen ajattelu luo sinulle harmoonisen olon ja huomaatkin eräänä päivänä tuijottaessasi peiliin, että hmmm. "Eipä ole kummoinen tuokaan."





Tulipa mieleen vielä lisätä tähän keskusteluun eärs asia. Eletään täällä polariteetti-maailmassa vielä, ja ihmiset uudelleenkalibroituvat ja kenties loistavat valoa enemmän kuin aiemmin, mutta niin moni on kuitenkin edelleen unessa ja tietyllä tavalla hukassa, että ehkä sellainen vastakkaisuuksien kohtaaminen (valo-varjo) aiheuttaa ongelmia. Ihmiset, jotka ei kuuntele sydämmensä ääntä eivät enää niin ikään pääse pakoon tätä muuttuvaa aikaa.

Mielenkiintoista sinänsä, että näissä piilee sitten juuri nim. omaan myös oman varjo-minänsä kohtaaminen ja kenties rakentavan kommunikaatiokykyjen oppiminen. Että jos sitä luuli edenneensä ihmisenä johonkin suuntaan niin - avot! Kuvioihin astuu nais-henkilö, joka muuttaa kotiisi, käyttäytyy kuin 15-vuotias ja koettelee hermojasi joka ikisellä tavalla...

Itselläni nim. sellainen tilanne, että isäni tuli tänne talveksi uuden naisystävänsä kanssa ja no.... Olen saanut joka päivä kuulla olevani maailman kauhein ihminen lyhykäisyydessään.

Kenties tässä myös maksetaan jo tämän elämän karmaa takaisin jollain tasolla? Tämän (tosin jo eläkeiässä olevan) naisihmisen käyttäytyminen on nim. ajoittain kovin tuttua - muistuttaa itseäni joksus teini-iässä. Olin aikamoinen haaste monta vuotta omille vanhemmilleni ja sittemmin myös äitipuolelleni...


Who, knows. Mutta hyvä linkki siis tuo, jonka jaoin aiemmin! Suosittelen.


/A

[Ave^^]

Hienoa, että tämä keskustelu on syntynyt. On mukavaa lukea kaikki jutut ajatuksella, kun ne kuvaavat vielä eri puolia asiasta. 

Suuttumisesta tuli mieleen, että se merkitsee myös sitä, että kyseessä olevalla asialla on itselle jotakin merkitystä. Samalla tavalla mulle vaikuttaa välillä ihmissuhteenkin merkitys. Huomaan, että monessa tapauksessa, jossa ollaan vain pintapuolisesti tekemisissä, ei sitä oikein suutu ollenkaan tai helposti ainakaan. Sitä vaan antaa asioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja mielummin vaikenee ja antaa asioiden olla. Ei välitä tarpeeksi suuttuakseen? Se on tosiaan huomion hakemista, jos joku kerjäämällä kerjää toisesta suuttumista.

[Thuileann]

Minulle on nimenomaan yritetty kotona opettaa tuota toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos-tekniikkaa ilkeiden ihmisten kohdalla, äitini on tosi hyvä siinä ja sai harjoittaa sitä kanssani teiniaikoina aika monestikin. Mutta jotenkin minä itse en siihen pysty.

Lueskelen juuri poststrukturalistisia teorioita siitä, kuinka se, mitä ihminen tekee, ei määritä millään tavalla sitä, mitä hän ON. Että teot ja identiteettimääreet eivät ole sama asia. Eli jos minua pidetään työpaikalla huonona työntekijänä virheiden perusteella, ei tarkoita sitä että minä OLEN virheellinen ihminen tai huono työntekijä.

Järjellä nämä selittyvät hyvin. Kun vielä tuo tunneäly oppisi nämä automaatioksi...

[Ave^^]

Eikös se myös ole aikamoista yleistämistä, jos jossain työtehtävässä tehdyn virheen perusteella olisi virheellinen ihminen? Näitähän ne on ne mitä mieli tulkitsee älyttömästi. Se mitä tekosi kertoo, on vain se, että tuolla hetkellä teit kyseisessä asiassa virheen. (Itse siis ajattelen, että teot kertovat kyllä juuri eniten ihmisestä, mutta ei se tarkoita, ettei ihminen voisi muuttua tai kehittyä. Tai että niistä voisi noin älyttömästi jotakin yleistää.)
Josta päästään seuraavaan mukavaan aiheeseen, kuinka paljon kulttuuri hyväksyy virheiden tekemistä? Jos niitä hyväksyttäisiin enemmän (eikä olisi pelkoa sosiaalisesta kasvojensa menettämisestä, vaan niihin suhtauduttaisiin oppimismahdollisuuksina) maailma olisi varmasti paljon kehittyneempi. Sillä jos pelkää epäonnistumista, ei koskaan kokeile mitään, eikä tee virhettä, mistä oppisi jotakin tärkeää. Miksi siis virheen tekeminen edes kertoisi, että on huono työntekijä? Jokainen tekee virheitä. Virheistään oppiva työntekijä on varmasti todella hyvä työntekijä, koska hän kehittyy.

[Thuileann]

Aloitin lukemaan Eklektikon kirjavinkkiä, ja sen mukaan nämä menneet tilanteet ovat laukaisseet minussa GAD:n (luen englanniksi niin vaikea suomentaa):

http://en.wikipedia.org/wiki/Generalized_anxiety_disorder

Muita oireita en itsessäni tunnistanut, en ole pakkomielteinen (OCD) tai paniikkihäiriöinen, vaan tattadaa, ajattelen aivan liikaa. Minulle on sanottu tästä pienen ikäni. Toisaalta, olen tehnyt siitä ammatin itselleni, mutta joku roti tässäkin pitää olla. Alan seuraavaksi työstää sisäistä dialogiani.

Mullahan se on jännä, että tämä laukeaa ainoastaan työpaikalla ja sielläkin vain tietyissä tilanteissa. Mutta olisi elämä paljon helpompaa, jos en koko ajan odottelisi niitä katastrofeja vaan antaisin elämän mennä omalla painollaan, ja jos niitä katastrofeja sitten tulisi, niin luottaa siihen että primäärisyy ei ole minussa vaan jossain aivan muualla. Olen itseni syyllistäjä, josta yksi hyvä ystäväni sanoi että se on omanlaatuistaan narsismia sekin ("aina minä olen näissä tilanteissa"). Että tässäpä työsarkaa...

[Lilli]

Itse olen silloin tällöin joutunut purkamaan erilaisia juoru- ja väärinkäsitysvyyhtejä, en niinkään töissä, mutta muussa elämässä (tosin olen minä tämän työpaikallakin tehnyt).

Thuileann, täällä on neuvottu, miten olla ottamatta itseensä ilkeistä jutuista, mutta minusta on joskus ihan hyväkin reagoida ja nostaa kissa pöydälle. Joudut heikoille, jos eristäydyt, etkä kommentoi puheita mitenkään. Eli kun selvästi valheellisia ja maineen pilaamiseen tähtääviä juttuja liikkuu, niin ottaisin puheeksi kaikkien mahdollisten osallisten kanssa, millä perusteella mitäkin väitetään ja kuka näin on väittänyt. Asioista voi keskustella ryhmässä tai yksitellen. Vyyhdet ja epäselvyydet aukeavat kyllä aika hyvinkin, paitsi siinä tapauksessa, että pahoja kieliä suojellaan eikä kukaan suostu puhumaan mitään. Tässä ei ole mitään kostamismentaliteettia, vaan tarkoituksena on oikaista väärinkäsitykset ja mielestäni sinulla on siihen täysi oikeus.

Kiireen valittaminen ei ole mikään virhe. Se, miten asiaan on reagoitu, on minusta kyllä kummallinen. Siitäkin voisi keskustella, onko työpaikallanne mahdollisuutta palkata lisää henkilökuntaa tai jos ei ole, miten työtehtävät jaetaan niin, että kukaan ei kuormitu liikaa.

[Yep]

Samaa mieltä Lillin kanssa.
Kiusaajille pitää laittaa selvät rajat; tästä yli et kävele, en siedä itseeni kohdistuvia valheita.
Se on ainoa keino lopettaa kiusaaminen.

Itsellä juuri menossa rajojen veto työpaikalla. En alistu kiusatuksi. Valitettavasti meilläkin työyhteistö suojelee työpaikkanarsistia konfliktien pelossa.

[Thuileann]

Kiitos vinkeistänne. En ihan vielä ole saanut ihmisiä kiinni juoruiluista, faktat puuttuvat, mutta nostelin tuossa tarot-korttejani ja niistä näkyi, että jos hiljennyn nyt niin muutaman viikon päästä mulla ois jotain konkreettistakin todistetta tästä, ja voin nostaa kissaa taas pöydälle ilman että vaikutan psykopaatilta. Luotan kortteihini, ne tietävät enemmän kuin minä.

Sillä aikaa teen syvähengitysharjoituksia. Ne auttavat kummasti. Suosittelen.

[Lilli]

Mielenkiintoinen artikkeli:

http://yle.fi/uutiset/tyopaikkakiusaamisesta_vastuussa_koko_tyoyhteiso/5319929

[Thuileann]

Kiitos, Lilli, linkistä. Ja eräs yksityiskohta kolahti kyllä kotiin asti, tuo ihmisten koulutettu oveluus... Kommenteissa joku sinisilmäinen sanoo että ei kai tällaista yliopistoissa... No kuule...

Hengitysharjoituksia... Jos ei ensi viikolla tai suht pian ala hommat selvitä niin harkitsen sitten työterveyslääkäriltä sairasloman hakemista.

[body electric]

Ja eräs yksityiskohta kolahti kyllä kotiin asti, tuo ihmisten koulutettu oveluus... Kommenteissa joku sinisilmäinen sanoo että ei kai tällaista yliopistoissa... No kuule...

Se on nimenomaan tyypillistä että jonkun koulutuksen saaneet ihmiset osaa olla erityisen matalamielisiä jos mieli tekee - Niillä on mahdollisuudet loukata toista ihmistä  tehokkaasti, tehokkaammin ku spurgu joka huutaa kapakassa: "Hei leveeperseinen huora !" ( ketä se haittaa ?) Esim akateemisesti koulutetuilla kasvatustieteen ihmisillä, psykiatreilla ja kaikenmaailman sairaanhoitajilla - sieltä vaan korokkeelta muka auktoriteetinomaisesti sanotaan jotain, ja viranomaisilla tai muilla ulkopuolisilla on suuria vaikeuksia puuttua tällasten ihmisten kommentteihin jos ilkeilyn, oman itsen terapioinnin tai totaalisen ymmärtämättömyyden ja suoranaisen moukkamaisuuden kohteena on ollu yksilö joka on valittanu esim masennusta, burn outia tai paniikkihäiriötä.

Mistä tahansa oireilusta kärsivä yksilö on aina alemmassa asemassa ku joku "asiantuntija" - joka saattaakin siis enemmän kuin asiantuntija, olla henkilö jolla on omassa perhe-elämässään joku tilanne tai vielä paikkaansa yhteiskunnassa etsivä tyttönen, ja tällöin esim potilas on tälle henkilölle oivaa materiaalia jota voi kiusata vaikkei henkilö sitä edes itse tajua.

Mä oon ite jo sen verran vanha konkari et munhun tällaset jutut ei enää mee läpi - Oon vähän niinku jo maailman meriä seilannu karhee merimies ja se on silleen et jos joku rupeaa olemaan selkeesti hankala tai sanoo jotain oikein veemäistä, ni eiku heitetään mereen vaan 

[Thuileann]

Erityiskiitos Neptunalialle, joka ilmestyi palstalle hyvine neuvoineen. 

body electric, odotan sitä päivää kun voin itsekin sanoa olevani konkari ja ahavoitunut kettuileva merimies kunhan vain en itse ala samanlaiseksi kuin mitä itse "saan" nyt kokea.

[Thuileann]

Raportoin hieman edistystäni.

Tänään sattui seuraavaa: sanoin julkisessa tilassa töissä vähän omituisesti muotoillun lauseen, millä toki tarkoitin sitä-mitä-päässäni-tarkoitin mutta sanamuoto sai sen kuulostamaan aivan typerältä ja laatikoivalta (kyse oli identiteeteistä ja niiden kaksijakoisuuksien hajottamisesta). Ylemmän hierarkian ihminen napsahti heti sillä sekunnilla takaisin että "et voi sanoa noin, kyllä asia on näinjanäin". Yritin korjata asiaa, ja edetä siihen tärkeämpään pointtiini, mutta sitä ei enää kukaan kuullut kun tämä ihminen jatkoi julkista torumistani vielä hyvän tovin.

Alkoi ahdistaa, tottakai. Ajattelin, että nyt minut taas nolattiin vaikka-kuinka-monen ihmisen edessä vain siksi, että suu ja aivot eivät menneet nyt ihan yksiin. Että olenpa minä tyhmä ja onpa epäreilua kun en saanut tilaisuutta puolustaa itseäni ja että en varmaan sittenkään ole oppinut mitään kaikkina näinä vuosina. Hyvä etten parkumaan alkanut.

Mutta Eklektikon kirjan neuvoilla pääsin näihin faktallisiin johtopäätöksiin:

1. Vaikka sanon jotain tyhmää, se ei tarkoita että minä olen pohjimmiltani tyhmä, tai että en olisi mitään sisäistänyt viime vuosien aikana. Se tarkoittaa, että sanoin jotain tyhmää. Eli ensi kerralla osaan varoa sanojani ja sanamuotojani.

2. Kommentoijan torumiset ja puolustukseni estäminen johtuivat todennäköisesti vain siitä, että ko. henkilö oli väsynyt, eikä tajunnut antaa minulle tilaa. Se ei tarkoita, että hän inhoaa minua perustavanlaatuisesti tai pitää minua typeränä; voi olla, että hänen pettymyksensä oli niin suuri, koska hän pitää minua itse asiassa fiksuna.

3. Kukaan ei tätä asiaa muista enää vuoden päästä, joten virheeni ei ollut iso, eli asialla ei oikeastaan ole väliä kunhan opin siitä mitä voin.

Ero on kuin päivällä ja yöllä entiseen suhtautumiseeni, jolloin saatoin saada paniikkikohtauksia vähänkin väärästä sanasta. Eli en voi kuin kiittää tämän palstan kirjoittajia viisaista vinkeistä. Paljon on vielä tehtävää, mutta alku on näemmä suht vahva.

Valoa teille kaikille 

[Eklektikko]

Hienoa, Thuileann, tuo kuulostaa tosi hyvältä.

Tajusin jossain vaiheessa aiemmin kun tähän ketjuun olin kirjoitellut erään asian joka liittyy hassulla tavalla tähän:
Minua on auttanut siinä, etten ota toisten jutuista itseeni enkä jämähdä ensimmäiseen tulkintaani tilanteesta, niinkin maallinen ja huvin vuoksi tehty asia kuin roolipelaaminen.  

Pöytäroolipelejä aikoinaan pelatessani ja sitten myöhemmin myös liveroolipelejä, opin hyvin nopeasti että hahmolle ja koko porukalle voi käydä sangen huonosti jos pitää ensimmäistä tulkintaansa eteen tulevasta tilanteesta toiminnan perustana. Ja pöytäroolipelissä (klassinen vanha ADD vaikkapa) ollaan kuitenkin porukalla jossain tunneleissa monstereita tappamassa ja aarteita löytämässä. Mutta tottumus siihen, että yrittää aina keksiä vähintään muutaman vaihtoehtoisen selityksen ihan jokaikiselle asialle, on sitten siirtynyt kaikkeen muuhunkin elämään ja auttanut suhtautumaan vähän joka asiaan rauhallisemmin. (Roolipelit muutenkin kehittävät ongelmanratkaisukykyä käsittämättömän tehokkaasti; huomasin eron arkielämän tilanteissa jo muutaman pelaamiskuukauden jälkeen.)

Esimerkki siitä miten tämä toimii, voisi olla vaikka tällainen:
Jos joku sanoo oikein todella pahasti vaikkapa, on ihan helppoa löytää esimerkiksi positiivinen, neutraali ja negatiivinen selitys.

Negatiivinen selitys: Sisältä solmuinen ihminen joka helpottaa omaa pahaa oloaan aiheuttamalla toisille pahaa oloa. Sanojalla negatiiviset tarkoitusperät.

Neutraali selitys: Aito psykopaatti, eli ihminen joka ei tunne eikä siten edes ymmärrä toisten tunteita ja saattaa tuottaa pahaa mieltä ikään kuin olisi alien joka on tutkimassa ihmisten tunne-elämää ja sen vuoksi on kiinnostunut herättämään erilaisia tunteita ilman, että itse tuntisi juuri mitään. Sanojalla neutraalit tarkoitusperät.

Positiivinen selitys: Psykoosissa oleva ihminen, jonka harhoissa paha henki valtaa liian onnellisen ihmisen ruumiin. Olettaa tekevänsä hyvän teon aiheuttamalla pahan mielen, koska luulee että se paha mieli suojaa pahoilta hengiltä. Sanojalla positiiviset tarkoitusperät.

Ehkä hieman kaukaa haettu esimerkki, mutta siinä vaiheessa kun aina rutiininomaisesti keksii ainakin pari muuta selitystä sen ensimmäisen mieleen juolahtavan lisäksi, siihen ensimmäiseen omaan tulkintaansa tilanteesta ja toisten sanomisista ja tekemisistä on paljon vaikeampi jäädä kiinni.

Olen kokenut hyvin hyödylliseksi ihan kaikilla elämän osa-alueilla etsiä joka tilanteeseen aina useita vaihtoehtoisia toimintatapoja ja useita vaihtoehtoisia selityksiä, ennen kuin teen omat päätökseni asian suhteen. Ja tästä kiitokset pöytäroolipeleille ja liveroolipeleille; ne toivat tämän tavan arkielämääni ihan itsestään, hauskanpidon sivutuotteena.  

[Ave^^]

Tuo positiivinen selitys, senhän ei aina tarvitse olla patologisesti psykoosissa, sellaista asennetta on paljon, että "sanon suoraan, niin se on parempi" tai "opetan sinua vahvemmaksi" yms., jossa ihan vilpittömästi ihmisellä on positiiviset tarkoitusperät.

Ja neutraali tietenkin silloin, jos on tottunut tietyllä tavalla puhumaan, eikä huomaakaan että se loukkaa toista. Eli ei silloinkaan välttämättä patologisesti psykopaatti.

Mutta ajatteluesimerkkeinä hyvät yksinkertaistukset.