Sivuja: 1 2 3 [4]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Allergioista eroon?  (Luettu 40473 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Casperiina
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 688



Profiili
« Vastaus #45 : 05.09.2010 19:26:54 »

Indiima, tuo hammasjuttu onkin huomionarvoinen asia! En ole sen yhteyttä miettinyt aiemmin, mutta tulevat viisaudenhampaat on kiukutelleet jo vuosia. Kipu tulee aina ajoittain, esim joitakin kertoja vuodessa. Nyt esimerkiksi on parisen viikkoa ollut taas hankalana (olisko muuten siitä alkaen kun merkurius alkoi perääntyä?!) Ja viime viikosta on taas allergia ollut pahempana. Sitten on vielä sellainen korvatulehduskierre, joka saattaisi liittyä hampaisiin ja/tai allergiaan.

Vuoden päivät olen syönyt allergialääkkeitä, eli siitä asti kun sain allergiatestien tulokset. Kissojen lisäksi oireilen myös kaikelle mahdolliselle pölylle. Nyt olin perjantaina yhden päivän ilman, kun teki mieli kokeilla jostain ihmeen syystä. Ei ollut fiksu temppu se, pää on niin täynnä räkää, että se voisi kohta poksahtaa.  Embarrassed
tallennettu

aurinko venus merkurius neptunus kauris 5. huone
askendentti leijona
kuu jupiter vesimies 6.huone aspect_opp askendentti
uranus saturnus jousimies 4.huone
mars skorpioni 4.huone
pluto skorpioni 3.huone aspect_opp keskitaivas
chiron 10.huone
indiima
Astroholisti
*****
Viestejä: 1647



Profiili
« Vastaus #46 : 05.09.2010 19:38:11 »

Mulla ainakin  merkurius -peruutus tekee hammasjuilia. Ehdottomasti nyt oikein NEUVON sua menemään tutkituttamaan viisaudenhampaasi, voivat pitää tulehdusta yllä pitkään!

Esimerkiksi ennen isoja leikkausoperaatioita ihmisiä suositellaan hoitamaan hampaansa kuntoon, koska niiden bakteerit vaikuttavat niin keskeisesti muuhun olemiseen. Jossain oli joskus, että osa sydänsairauksista johtuu huonosta hampaiden hoidosta.

On kurjaa, jos joudut koko ajan kissojen kanssa ollessasi olemaan liian tietoinen ja pelkäämään. Olet siis käynyt allergiatesteissä? Toivottavasti vyyhti alkaa aueta. Sellaista salapoliisityötä ja kaikenlaisten keinojen kokeilua allergioista eroon pääsy vaatii.

Tuli vielä mieleen, että olen vähentänyt myös omalla kohdallani prosessoitujen ruokien syömistä. Harvoin karkkia, sipsiä, eineksiä ei juuri koskaan. Mitä puhtaampi keho, sitä paremmin se funkkaa.
tallennettu

askendentti leijona   aurinko jupiter neptunus kauris  kuu mars kalat  merkurius uranus jousimies   venus vesimies  saturnus pluto skorpioni  chiron kaksoset MC  kuunsolmu  harka
Casperiina
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 688



Profiili
« Vastaus #47 : 05.09.2010 20:20:58 »

Harmi, kun en ole tuota  merkurius -perääntymistä tiennyt tutkia aiemmin. Olisi mielenkiintoista tietää, että ovatko omat hampaat olleet koko ajan yhteydessä merkkariin.  :Smiley

Mutta nyt on kuitenkin pakko uskaltautua hammaslääkäriin. Tuo neuvo, Indiima, saattaa osoittautua kullan arvoiseksi.  Kiss
tallennettu

aurinko venus merkurius neptunus kauris 5. huone
askendentti leijona
kuu jupiter vesimies 6.huone aspect_opp askendentti
uranus saturnus jousimies 4.huone
mars skorpioni 4.huone
pluto skorpioni 3.huone aspect_opp keskitaivas
chiron 10.huone
Ebenia
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1497



Profiili WWW
« Vastaus #48 : 06.09.2010 12:03:54 »

Oletko Casperiina käynyt energiahoidossa tai vyöhyketerapiassa? Näissä hoidoissa hoidetaan energiakehoa, mikä voi reagoida juuri fyysisinä oireina tunnejuttujen takia. Kun sitten näitä tunnelukkoja ja kehossa olevia lukkoja hoidetaan, niin fyysisestkin oireet voivat kadota.

Ainakin Joogakoulu Shantissa (Runeberginkatu, Helsinki) on näitä hoitoja sekä muitakin hoitoja.
tallennettu

Aurinko, Merkurius, Neptunus - Kauris
Nousu - Härkä
Kuu - Rapu
Mars, Pluto - Skorpioni
Venus - Vesimies
Jupiter - Oinas
Saturnus, Uranus - Jousimies

http://www.youtube.com/Ebenia
Casperiina
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 688



Profiili
« Vastaus #49 : 06.09.2010 12:54:33 »

Ebe, olen käynyt kesällä pari kertaa vyöhyketerapeutilla ja nyt sellaisella kansanparantajalla hoitamassa näitä tunnelukkoja ja mitä lie. Tuo parantaja osaa kaikenlaisia "temppuja", sai viimeksi akupainannalla tukkoisen nenänikin aukeamaan, mutta ei kuitenkaan ollut kovin kannustava tästä allergiasta parantumisen suhteen. Tai sellaisen tunteen ainakin sain, kun oli heti neuvomassa, että pitäisi kissalapsista hankkiutua eroon Undecided En vain suostu uskomaan, että tämä suhteellisen tuore allergia olisi parantumaton, enkä siksi ole valmis tekemään lopullisia ratkaisuja.

En sitten tiedä, että miten tuhoutunut se omakin energiakeho on kaikista lääkemömmöistä ja päihteistä, mitä on nuorena pumpattu täyteen.  Embarrassed

tallennettu

aurinko venus merkurius neptunus kauris 5. huone
askendentti leijona
kuu jupiter vesimies 6.huone aspect_opp askendentti
uranus saturnus jousimies 4.huone
mars skorpioni 4.huone
pluto skorpioni 3.huone aspect_opp keskitaivas
chiron 10.huone
-*-
Vieras
« Vastaus #50 : 01.10.2010 08:43:54 »

Moi Casperiina!
Ikävä tuo tilanteesi Sad

Itse sain apua allergioihin homeopatiasta. Olin ikäni kärsinyt siitepölyallergiasta, sen jälkeen kuvioihin tulivat eläinallergiat ja lopulta ruoka-aineetkin. Allergiat olivat pahoja, piti adrenaliinipiikkiä pitää mukana jatkuvasti ja muiden tekemää ruokaa ei voinut syödä. Minulla oli lista ruoka-aineista, jotka kävivät minulle, niitä ei ollut montaa... Astmakin alkoi tulla, minulla oli ympärivuotinen antihistamiini- ja kortisonilääkitys (astmaan).

Menin klassiselle homeopaatille, ja jo parin kk kuluttua hoidon alkamisesta pystyin jättämään kaikki lääkkeet pois. Se oli loppusyksyä. Pikkuhiljaa, ylä- ja alamäkien jälkeen, olo parani kaikin tavoin, ja seuraava kevät ja kesä olivat ensimmäiset miesmuistiin, kun ei ollut mitään oireita siitepölyistä. Myös ruoka-allergiat olivat historiaa ja eläinallergiat myös.

Minua kiinnostaisi, miten olet homeopatiaa käyttänyt? Oletko käynyt homeopaatilla? Homeopatia on hieno hoitomuoto, mutta valitettavasti tosi hankala hallita hyvin, sen tähden suosittaisin menemään vain klassiselle homeopaatille, ja sellaiselle, josta on kuullut hyvää. Ja tietenkin sellaiselle, jolla on asianmukainen koulutus, eli vähintään 4v opinnot takana jossain hyvässä koulussa.

Myös mitä tahansa muuta energiahoitoa suosittelisin, ja tässä ketjussa mainitun "muurahaiistohtorin" kirjoitukset ovat hyviä. Tärkein asia olisi tietenkin pohtia, miten omaa elämäänsä voisi parantaa, mitä oma sydän oikeasti kaipaa.

Voimia!
tallennettu
Casperiina
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 688



Profiili
« Vastaus #51 : 01.10.2010 21:14:32 »

* Kiitos tuesta _*_ ... hmm, Tähti?  Wink

Aloitin noin tasan vuosi sitten menemällä homeopaatille, joka on nähdäkseni ihan ammattitaitoinen. Hän on valmistunut klassiseksi homeopaatiksi Suomen homeopaattisen lääketieteen Instituutista vuonna 2004. Näimme noin kerran kuukaudessa reilun puolen vuoden ajan. Siinä tuli paria eri valmistetta syötyä. Loppujen lopuksi allergioiden parantumista ei kuitenkaan alkanut näkymään, kuten hän oli odottanut (muita juttuja kyllä tapahtui). Ehkä elimistöllä sitten kestää oma aikansa. Hän ei kuitenkaan enää ehdottanut uutta tapaamista, eikä valmisteiden ottamisen jatkamista. Käski laittaa sähköpostia, mutta se jäi sitten siihen..

Kesällä menin vyöhyketerapeutille, joka käyttää hoidon tukena homeopatiaa. Tämä homeopaatti ei kuitenkaan edustanut sitä klassista hoitosuuntausta. Hän esimerkiksi antoi useita eri valmisteita samanaikaisesti. Näitä jatkettiin joitakin viikkoja. Sen jälkeen en ole syönyt mitään.
tallennettu

aurinko venus merkurius neptunus kauris 5. huone
askendentti leijona
kuu jupiter vesimies 6.huone aspect_opp askendentti
uranus saturnus jousimies 4.huone
mars skorpioni 4.huone
pluto skorpioni 3.huone aspect_opp keskitaivas
chiron 10.huone
-*-
Vieras
« Vastaus #52 : 08.10.2010 09:15:56 »

* Kiitos tuesta _*_ ... hmm, Tähti?  Wink

Tähti on ihan jees kutsumanimi Smiley
(nick, jota yleensä käytän, oli jo varattu, ja hätäpäissäni keksin vähän hassun vaihtoehdon...)

Onpas harmillinen sun tilanne.
Mutta jos kerran kuitenkin reagoit homeopaattiseen hoitoon, ehkä kannattaisi ainakin soittaa homeopaatille ja kysyä jatkosta? Tai jos hän osaisi suositella toista homeopaattia?

Tai sitten jatkaa vyöhyketerapialla. En kyllä osaa muuta neuvoa antaa
Sad
tallennettu
Casperiina
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 688



Profiili
« Vastaus #53 : 08.10.2010 16:04:34 »

Rosaria, itse olen siirtynyt viljattomaan ruokavalioon jo helmikuussa 2010, näin kun alakarppaan.  Smiley

Terveysvaikutukset ovat kyllä huikeita, mutta ei kuitenkaan ole vielä näkynyt vaikutusta allergioihin.  Undecided
tallennettu

aurinko venus merkurius neptunus kauris 5. huone
askendentti leijona
kuu jupiter vesimies 6.huone aspect_opp askendentti
uranus saturnus jousimies 4.huone
mars skorpioni 4.huone
pluto skorpioni 3.huone aspect_opp keskitaivas
chiron 10.huone
pluto
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 559


...miau...


Profiili
« Vastaus #54 : 26.12.2010 20:04:22 »

Pakko tulla leuhkimaan tännekin.  Cheesy
Olen neljännesvuoden syönyt spirulina-kapseleita ja litkinyt noni-mehua. Marraskuun alussa aloitin myös homeopaattiset hoidot. Olen ollut tosi allerginen etenkin kissoille. Allergialääkkeillä on jotenkin saanut nuha-oireet kuriin, mutta astmaoireita ei.
Kävin vähän ennen joulua kissakodissa, eikä juuri mitään oireita, vaikka ensimmäisen kerran vuosiin uskaltauduin ottamaan kissan syliin ja paijaamaan sitä.  Shocked Yleensä jo pelkkä samassa huoneessa oleskelu riittää laukaisemaan nuhan, yskän ja hengenahdistuksen. Nyt nutuutin kattia ja annoin sen nuolla, etc.
En tiedä, mikä noista kolmesta on ollut se tehokkain tapa. Halusin niin kiihkeästi eroon allergiasta, että kokeilin varmuuden vuoksi kaikkea...
Tällä hetkellä näyttää aika todennäköiseltä, että meille tulee keväällä kissa. smitten
tallennettu
Mike
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 36



Profiili
« Vastaus #55 : 27.01.2011 02:19:36 »

Kuulostaapa varmaan oudolta tarinani mutta minua häiritsevistä allergioista pääsin eroon ymmärtämällä että maailmaan kuuluu siitepölyä, en halunnut estää niitä olemasta, ja en yksinkertaisesti enään HALUNNUT oireita tai välittää..aika simsalabim oli tämä hetki sisälläni..harvoin mitään niin soluja ravisuttavasti ole päättänyt..se oli kuin sisäinen ja sujuva päätös jossa ei ollut epäröintiä ja kiukuttelua..en osaa selittää mutta noin se kohdallani meni ja heinä&koivuallergiani ovat väistyneet... crazy2
tallennettu
Unissa Kävelijä
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 316



Profiili
« Vastaus #56 : 27.01.2011 02:50:58 »

Kuulostaapa varmaan oudolta tarinani mutta minua häiritsevistä allergioista pääsin eroon ymmärtämällä että maailmaan kuuluu siitepölyä, en halunnut estää niitä olemasta, ja en yksinkertaisesti enään HALUNNUT oireita tai välittää..aika simsalabim oli tämä hetki sisälläni..harvoin mitään niin soluja ravisuttavasti ole päättänyt..se oli kuin sisäinen ja sujuva päätös jossa ei ollut epäröintiä ja kiukuttelua..en osaa selittää mutta noin se kohdallani meni ja heinä&koivuallergiani ovat väistyneet... crazy2

Mulla on vähä samoin. Elukka, vilja ja siitepölyallergiat loppu, kun ajattelin niiden kuuluvan luonnolliseen maailmaan. Toinen asia voi olla se, mitä moni suomalainen on tänne oleskelumaahani muuttaessaan huomannu, että allergiat ja atooppisuudet katoo, kun ruoka biologista ja lisä ja säilöntäaineetonta suurimmaksi osaksi. Sain allergiaoireita esim. jouluksi saaduista Vaasan Ruispaloista, mutta aika kumisaappaan pohjia ne oli muutenki kun on tottunut leivän syömään uunituoreena ilman e-koodeja. Ei muuten kovettunu, eikä homehtunu se leipä.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 [4]
  Tulostusversio  
 
Siirry: