seuraava »

[Rakkauden enkeli]

Ei OLE elämää -ilman Jumalaa.

Totta.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, ihan sama millä nimellä sitä kutsutaan.
Miljardit ihmiset elävät onnellisina tuntematta lainkaan sanaa Jumala. Heille se on joku muu sana.
Eikä Jumalaa hetkauta, vaikka joku eläisi ihanaa elämää ilman häntä - tai siis luulee elävänsä.
Onnellinen voi olla ilman uskoa Jumalaan mutta elämää ei ole ilman Jumalaa.

Hyvin kiteytetty. 

[Ulkopuolinen]

Jumala, luoja, kaikkivaltias, Jah, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun ottaa mukaan vielä idän uskonnot niin löytyy samalle asialle satoja nimiä. Vielä enemmän merkityksiä. Jokaisella on kuitenkin oma totuus ja sekin muuttuu.

[Casperiina]

Tämä ketju on tosiaan nyt hämmentänyt mua. Ja tavallaan syönyt mun "uskoani". Mun elämässä henkiset ihmiset (mitkä itse miellän henkisiksi ihmisiksi) ovat aina edustaneet sitä hyvyyttä elämässä. Tosin jokainen täällä puhuu eri sanoilla samoista asioista, mikä aiheuttaa tahattomia väärinymmärryksiä. Ja ehkä vähän   3. huoneessa -vaikutusta, mikä häiritsee joidenkin ihmisten kykyä ilmaista itseään... (Myös itselläni, siksi se varmaan ärsyttääkin niin kovasti muissa ihmisissä  )

Olen aina kuvitellut, että kaikki astrologiasta innostuneet ihmiset ovat jotenkin henkisesti suuntautuneita. Sehän ei ole, ainakaan vielä, mitenkään tieteellisesti todistettavissa tai mitattavissa. Näkymättömiä energioita ja vuorovaikutussuhteita asioiden välillä. Mun mielestä se on jo itsessään "henkimaailman" juttuja. Itselläni ainakin usko astrologiaan pohjautuu siihen syvään tunteeseen kuulumisesta johonkin suurempaan kokonaisuuteen, kuin myös uskosta jonkinlaiseen kohtaloon ja tarkoitukseen. Jos ei olisi sitä tunnetta, järki jyräisi yli, ja tyrmäisi tällaiset "hömpötykset". Ja se tunne itsessään on mielestäni sitä henkisyyttä. Se ei ole mitään, mitä olisin oppinut tässä elämässä, vaan on jotenkin ollut jo olemassa. Henkisyyttä ei voi edes kuvailla muuta kuin tuntein, siksi tässäkin keskustelussa on menty niin pahasti metsään!

[Asterix]

Tämä on ketju on tosiaan nyt hämmentänyt mua. Ja tavallaan syönyt mun "uskoani". Mun elämässä henkiset ihmiset (mitkä itse miellän henkisiksi ihmisiksi) ovat aina edustaneet sitä hyvyyttä elämässä.

  Mutta terve epäily ja kriittisyys on mun mielestä hyvä juttu,
ettei niele ihan kaikkea, mitä tarjotaan.

Olen aina kuvitellut, että kaikki astrologiasta innostuneet ihmiset ovat jotenkin henkisesti suuntautuneita. Sehän ei ole, ainakaan vielä, mitenkään tieteellisesti todistettavissa tai mitattavissa.

Niin... mä miellän taas astrologiasta innostuneet ihmiset itsetutkiskelijoiksi
ja enemmän humanistisuuteen taipuvaisiksi ihmistyypeiksi kuin henkisistä
ja hengellisistä asioista kiinnostuneiksi.
Lisäksi astrologia on tietynlaista alkemiaa ja vaatii jonninverran jopa matemaattisuutta,
eikä niinkään jonkin elämän idean tai ihmistä korkeamman voiman etsimistä.

Astrologiasta kiinnostunut yrittää ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sellaisina kuin he ovat,
eikä pyri mihinkään "ihanteeseen", miksi ihmisen tulisi muuttua,
kuten hengellisesti taipuvaiset ihmiset.

[Asterix]

Taas toisaalta mä miellän henkisyydestä ja hengellisyydestä innostuneet ihmiset
sellaisiksi, joilla se varsinainen itsetutkiskelu jää hyvin pinnalliseksi
ja ne ei siksi tunne sen enempää heikkouksiaan kuin todellisia vahvuuksiakaan
ja ne ei uskalla elää "itsenäisesti" päättäen, vaan se vastuu ja johdatus
omasta elämästä annetaan sille "korkeammalle voimalle", joka "tietää parhaiten",
mikä on parasta minulle ja muille.

Siksi henkisyydestä ja hengellisyydestä innostuneiden ihmisten ajatusmaailmaa
ja siten koko uskoa elämään on helppo ravistella niillä yksinkertaisilla
kysymyksillä ja huomautuksilla hengellisyyden ristiriidoista

-tai vain sillä, että joku pärjäämää "paremmin" elämässään ilman "jumalaa" niillä
elämän aloilla, jolla mitataan jonkinlaista onnistumista ja onnellisuutta,
mutta mitkä saavutetan vain hyvällä itsetuntemuksella,
mutta mitä henkiset ja hengellisesti suuntautuneet "odottaa" siltä
"korkeamman voiman" johdatukselta.

Sen jälkimainingit voi todeta hyvin hengellisesti suuntautuneiden
suhtautumisesta esim. rahaan/varakkuuteen ja ammatilliseen ja sosiaaliseen menestykseen,
vaikka missään niissä ei ole mitään pahaa oikeasti -pelkkää hyvää vain.

MUOKS. Pehmensin ja asiallistin hiukan sanomisiani, ettei taas tulkita provisoinniksi.

[Asterix]

Lisäyksenä vielä, että se on loputon orvavan kehä, kun ihminen ei tunne omia heikkouksiaan
ja vahvuuksiaan hyvin, niin ihminen on hyvin epävarma paitsi itsestään,
niin myös tulevaisuudestaan, koska hän ei luota, että hän kykenee luovimaan
sen menestyneesti ja kokemaan olonsa turvalliseksi,
jolloin se "korkeampi voima" tulee kuin tilauksesta sen ihmisen elämään
ottamaan tuon vastuun, johon voi tiukan paikan tullen vedota koko ajan.

Jos mä oikein nyt sanon, mitä mä ajattelen, mitä jumala tai mikä tahansa
"korkeampi voima" tai henkiolento, enkeli tms. on, niin se on epävarman ihmisen luoma
kuvitteellinen olento, niin ihminen ei tunne oloaan yksinäiseksi ja epävarmaksi
ja se kuvitelma tuntuu ko. henkilöstä erittäin todelliselta.

Vrt. lapset, joilla mielikuvituskaveri tai vain lapset,
jotka leikkii ja ne yksinkertaiset asiat muuttuvat elämääkin suuremmiksi
ja hyvin todellisiksi.
Mun mielestä aikuinen ei menetä tuota lapsen mielikuvitustaan, vaan aikuistuessaan
hän vain muuttaa sen leikin muihin asioihin, kuten jumalaan, korkeimpiin voimiin,
henkiolentoihin, enkeleihin jne.
Ihmisen tarve olla vuorovaikutuksessa ja kokea olonsa turvalliseksi
-vaikka sitten mielikuvituksen avulla- ei muutu lapsuudesta mihinkään.  

[Tiigris]

Olen tuosta ylläolevasta melko paljon samoilla linjoilla...

Koska omaa elämää olen luovinut eteenpäin visuoimalla tulevia onnellisia tapahtumia ja sen jälkeen pyrkinyt niihin sinnikkäästi... Ja sitten tavoittanut ne.
Kiitän siitä itseäni, suurinta luojaa, joka elämääni vaikuttaa.

Uskon kyllä jonkinlaiseen jumaluuteen ja henkimaailmaan, mutta ne ovat meissä kaikissa sisäänrakennettuina voimavaroina, enemmän kuin "jostain kaukaa toiselta tasolta" tulevia ihmeitä, jotka ilmaantuvat vain niille jotka mantraavat ja lukevat loruja hiki otsassa...

Koko arki on ihmettä, arkista ihmettä. Suurinta henkisyyttä on keskittää omat energiansa parhaalla mahdollisella tavalla tehdäkseen itsensä ehjäksi niin että sisimpään tulee rauha ja perus-tyytyväisyys.

Huomaan olevani paljon luottavaisempi elämään ja tasapainoisempi, kun olen jättänyt hörhöilyt pois...
Kiitän maailmankaikkeutta kaikesta kauneudesta vähän väliä, mutta en koe tarvetta nähdä tai kuulla tulevaa, tehdä vaikeita ja monimutkaisia rituaaleja, pyytää suojauksia tai hoitoja....
Min un mielestä ne kaikki ovat pelkkiä rituaaleja, joilla täytetään jotain epämääräistä kaipuuta.

[Ave^^]

Lisäyksenä vielä, että se on loputon orvavan kehä, kun ihminen ei tunne omia heikkouksiaan
ja vahvuuksiaan hyvin, niin ihminen on hyvin epävarma paitsi itsestään,
niin myös tulevaisuudestaan, koska hän ei luota, että hän kykenee luovimaan
sen menestyneesti ja kokemaan olonsa turvalliseksi,
jolloin se "korkeampi voima" tulee kuin tilauksesta sen ihmisen elämään
ottamaan tuon vastuun, johon voi tiukan paikan tullen vedota koko ajan.

Jos mä oikein nyt sanon, mitä mä ajattelen, mitä jumala tai mikä tahansa
"korkeampi voima" tai henkiolento, enkeli tms. on, niin se on epävarman ihmisen luoma
kuvitteellinen olento, niin ihminen ei tunne oloaan yksinäiseksi ja epävarmaksi
ja se kuvitelma tuntuu ko. henkilöstä erittäin todelliselta.

Nää on näitä juttuja, että näinhän se on, mutta tarvitseeko sitä verhoa aina raottaa ja paljastaa sitä totuutta? Monelle tuollainen korkeampi voima kun on kuitenkin aika suuri pelastus, ja joku minkä varaan oma elämä on helppo rakentaa. Kauniissa kuoressa on kiva elää, kaikki on täydellistä, ei siinä välttämättä tarvitse, eikä välttämättä edes ole sillä hetkellä kykenevä kohtaamaan sitä oman mielen kurjaa todellisuutta. Joskus itsetuntemuskin voi vahvistua kun ensin turvaa johonkin korkeampaan voimaan. Se on vain väline. Sitä epävarmuuden ja yksinäisyyden tunnetta jokaisessa aikuisessakin ihmisessä ei tulisi vähätellä, eikä mitenkään ajatella että koskaan olisi päässyt siitä eroon. Kai jokainen ihminen tähtää johonkin "äärimmäiseen viisauteen" ja "totuuden näkemiseen", mutta tosiasiassa jokainen meistä pysähtyy jollekin tasolle, mikä meistä itsestämme tuntuu mukavalta. Olkoon se sitten joku korkeamman voiman käsitys tai puhdas individualismi, oman onnensa itse luominen, niin kaikki ne ovat saman kolikon eri puolia. "Niin kauan kun elämme unessa, olemme onnellisia." Ja onko millään muulla oikeastaan edes väliä?

[Asterix]

Myöskin mun mielestä tuo samainen epävarmuus itsestä ja pelko omasta tulevaisuudesta
ajaa ihmisen keksimään jälleensyntymisiä, taivaspaikkoja ja lopullisia
valaistumisia ja sen semmoisia, vaikka faktaa on, että kukaan ei ole koskaan tullut
kertomaan, mitä tosiasiassa on, vaan samat madot meidät syö loppuviimein.

Samasta syystä ihmiselle on keksitty sielu, joka muka sitten jatkaa elämää,
joka johtuu omasta epävarmuudesta ja tulevaisuuden pelosta
ja siitä johtuvasta kykenemättömyydestä tehdä tästä elämästä juuri tällä hetkellä
juuri niin onnellinen -millä sitä onnellisuutta sitten mitataankin- kuin itse toivoo.

Mitä jos sielua ei ole olemassa, vaan se onkin kehon ja aivojen metafyysinen sympioosi
ja kemiallinen yhteistyö, joka lakkaa, kun keho tai aivot kuolee?

Ymmärrän, että se on pelottava ajatus, mutta toisaalta se on aika realistinen.  

Ihminen kun syntyy, elää, lisääntyy ja kuolee, niin se on täyttänyt tehtävänsä,
jonka jälkeen se on ensin ravintoa Maapallon eliöstölle ja sen jälkeen
lannoitetta ja maa-ainesta ja Maapallolla ja siten Universumissa kaikki hyvin.

Nää on näitä juttuja, että näinhän se on, mutta tarvitseeko sitä verhoa aina raottaa ja paljastaa sitä totuutta? Monelle tuollainen korkeampi voima kun on kuitenkin aika suuri pelastus, ja joku minkä varaan oma elämä on helppo rakentaa. Kauniissa kuoressa on kiva elää, kaikki on täydellistä, ei siinä välttämättä tarvitse, eikä välttämättä edes ole sillä hetkellä kykenevä kohtaamaan sitä oman mielen kurjaa todellisuutta.

"Niin kauan kun elämme unessa, olemme onnellisia." Ja onko millään muulla oikeastaan edes väliä?

Mulla on täällä yksi ystävä, joka lukee mun juttuja täältä Astrosta
ja hän kysyi multa ihan samaa, että onko ihan pakko tuhota jonkun maailman kuva
ja sen usko siihen elämäänsä jollain kylmällä ja julmalla faktalla ja realismilla,
jos sen ihmisen pärjääminen on siitä hänen mielikuvitusmaailmastaan kiinni,
siis puhkoa se miellyttävä ja sen ihmisen elämää helpottava saippuakupla,
minkä sisällä se elää?

Rehellisesti sanottuna, mä en osaa vastata tuohon. Se tekee mut vaivautuneeksi
ja sanattomaksi ja saa mut tuntemaan itseni maailman suurimmaksi kusipääksi.  

MUOKS. Puuttuvia sanoja taas lauseiden sisällä.

[rovatar]

"Ihmiset valitsevat eri teitä matkallaan täyttymykseen ja onneen. Vaikka he kulkisivat eri tietä kuin sinä, he eivät välttämättä ole eksyksissä."

H. Jackson Brown, Jr.

[eppana]

En nyt suoraan sanottuna jaksa, enkä pysty käsittämään sitä, että
miten ihmeessä jonkun toisen ihmisen maailmankuva ja tapa katsella, tutkia ja elää on joltain toiselta pois? Varsinkin jos se poikkeaa omasta näkemyksestä?
 (saattaa johtua siitäkin et tein just 16h työpäivän, nukuin 3 tuntia ja kohta lähen takaisin töihin)

[nikki]

lainaus Sashalta:
Ihmisen tarve olla vuorovaikutuksessa ja kokea olonsa turvalliseksi
-vaikka sitten mielikuvituksen avulla- ei muutu lapsuudesta mihinkään.

Tässä on astrologisesti nähtävissä se, että lapsi reagoi asioihin kuulla, tunteilla.
Hän mieli-kuvittelee asioita kunnes käsitteellinen ajattelu kehittyy murrosiässä.
ns. Aikuisen tapa reagoida asioihin "pitäisi" kuitenkin tapahtua  :n avulla tiedostaen, jolloin mukaan tulee myös kriittinen ajattelu,kyseenalaistaminen, syy-seuraus -suhteiden määrittelyä ja tiedostamista.
Tämä ei estä mielikuvituksen käyttöä esim. luovilla ihmisillä. Mutta se tapahtuu kuitenkin tavallaan asioiden "tietämisellä" vaikka alitajuisella tasolla tyyliin taiteilija tietää punaisen värin vaikutuksen ja symboliikan taiteessaan, käytti hän sitä sitten täysin tietoisesti tai alitajunnan tasolla teoksessaan.
  :n symbolissa on mukana ylinnä tuo kuun kaari "mielikuvittelemaan,
henki-ympyrä tiedostamaan ja alinna risti juurruttamaan se materiaan, tekemään siitä konkreettista.

Vuorovaikutuksen kaipuu johonkin tuntemattomaan, ylempään voisi olla  :n vaikutusta?
Onko "sokea" usko sitten  :maista kohtaloonsa tyytymistä vai olisiko se sitten juuri näiden realiteettien, elämänkierron hyväksymistä?
  nostaa ristin ylös maasta ja kääntyy sisäänpäin pohtimaan näkyvän materian ja realiteettien merkitystä? Että onko elämä ihanaa ilman jumalaa?
Että mikä se on sen ristin-uskon sanoma?

  ja   ovat molemmat  .n planeettoja ja näiden kahden oppositio on taas tarkentumassa ja tää ketju jotenkin hyvin kuvaa tätä.
Että onko se Vesimiehen "henkinen" veenvalanta "todellista" vai onko se   "hyväuskoisuuden" hyväksikäyttämistä?

[rovatar]

Lainaan tähän Jaakko Muhosen / Selfcon-  sivuilta tekstiä henkisesti älykkäästä ihmisestä,
koska sellainen mielestäni mm. Carmen on. 

Kiitokset hänelle hyvistä mielipiteistään, olet pukenut monissa asioissa ajatukseni sanoiksi.

"

Yksitoista henkisesti älykkään ihmisen ominaisuutta:

1. Tiedostavuus.
Tiedostavuus on henkisesti älykkään ihmisen yksi perusluonteenpiirre. Henkisesti älykäs ihminen on tietoinen omien ajatusten, mielipiteiden ja tunteiden lisäksi ihmiskunnan yleisistä ajatuksista ja vaikutteista. Tiedostavuus luo sisäistä vapautta ja objektiivisuutta. Se on lähtökohta itsetuntemukselle ja elämän syvemmälle ymmärtämiselle.

2. Itsetuntemus.
Itsetuntemus on kykyä ymmärtää omaa ajatus- ja arvomaailmaa, joka on kaiken toiminnan perusta. Ajatus edeltää toimintaa. Henkisesti älykäs ihminen ymmärtää persoonallisen tietoisuutensa (keho-mieli) lisäksi myös henkis-sielullista itseään (mieli-sielu). Hän on henkisesti hereillä.

3. Sydäntietoisuus.
 Sydäntietoisuus on uusi käsite, joka kuvaa henkisesti älykästä ihmistä. Se on sydämen rauhassa ja henkisessä rakkaudessa lepäämistä. Henkisesti älykkään ihmisen tajunnan painopiste ei ole mielen järjen maailmassa, vaan sydämen levollisessa viisaudessa.

4. Ykseys.
 Henkinen rakkaus synnyttää ykseyden eli yhteenkuuluvuuden tunteen. Henkisesti älykäs ihminen kokee ja näkee koko luomakunnan yhtenä suurena perheenä. Itsetuntemus ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat viisauden alku.

5. Viisaus.
 Henkisesti älykkään ihmisen ajattelua kirkastaa sydäntietoisuus, joka on viisauden lähde. Viisaus on käytäntöön saatettua henkistä rakkautta. Hän kykenee ajattelemaan ja tekemään ratkaisuja yhteisöllisyyden näkökulmasta itsekeskeisten pyrkimysten sijaan. Viisaus edistää ykseyttä.

6. Luovuus.
Koska tiedostavuus ja itsetuntemus ovat luovan mielen ominaispiirteitä, on henkisesti älykäs ihminen usein myös luova. Luovuus voi ilmetä kuvataiteen, musiikin, kirjallisuuden tai vaikka kehotaiteen muodossa. Henkisesti älykkäiden ihmisten luovuutta yhdistää henkisen rakkauden voima, joka synnyttää ykseyttä edistävää, kohottavaa taidetta ja tiedettä.

7. Suvaitsevaisuus.
Henkisesti älykäs ihminen kunnioittaa elämän monimuotoisuutta. Hän hyväksyy erilaiset elämäntavat ja –katsomukset, nähden ne elämisen rikkautena. Elämän monimuotoisuus voi tulla ilmi vain erilaisuuden kautta.

8. Rohkeus.
 Henkisesti älykäs ihminen on yhteisöllinen yksilö, joka uskaltaa rohkeasti ajatella ja kulkea omaa tietään. Hän on riippumaton muiden mielipiteistä ja vaikutuksista. Rohkeus ilmenee myös totuudellisuutena itseä sekä muita kohtaan.

9. Intuitiivisuus.
 Henkisesti älykkäällä ihmisellä on kyky kuunnella sisäistä sydämensä ääntä. Persoonallinen mieli on yhteydessä kollektiiviseen sydämeen intuition välityksellä. Kun henkisesti älykäs ihminen lisää sydämen intuitiivisuuden mielen järkeen, syntyy älykäs rakkaus.

10. Avoimmuus.
 Koska henkisesti älykäs ihminen ymmärtää, että vain muutos on pysyvää, on hän avoin uusille asiolle ja mahdollisuuksille. Henkinen kasvu tulee mahdolliseksi muutoksessa. Henkisesti älykkään ihmisen mieli on lapsenomaisen vastaanottavainen, ihmettelevä ja joustava. Elämä on seikkailu ja mahdollisuus.

11. Henkinen kasvu.
 Henkisesti älykäs ihminen suhtautuu elämään kasvun mahdollisuutena. Hän näkee asiat syvemmin, kun vain hetkellisen tilapäisen hyödyn ja tyydytyksen näkökulmasta. Hänen elämäänsä ohjaa pohdittu arvomaailma. Henkinen kasvu on elämänasenne.

- Jaakko Muhonen / Selfcon -
"

[Asterix]

Mitä hemmettiä..?  Täysin asiallinen viesti poistettu!
Mikä mielipide sensuuri täällä oiken vallitsee? 

Älä ajattele toisin?

[Asterix]

No ei siinä nimitelty tai arvosteltu ketään!