Ihana ketju, loistava aihe. Kiitos Sasha

!
Haluaisin vastata, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin täysin rehellinen elämästäni ja kokemuksistani..jostain syystä just nyt en uskalla purkautua julkiselle foorumille niistä.
Tässäpä oiva esimerkki mulle (yksi niistä miljoonista

) "hörhön ja henkisen" haavoista jne.
Ja toisaalta, millä sanoilla sen voisi kirjoittaa ettei tule syytetyksi tyrkyttämisestä,käännyttämisestä ja muusta?

Tästä tulee mieleen tuo Ekletikkon ajatus;
Onkohan koko tämän keskustelun ongelma kuitenkin vain hengellisyyden määrittely?
Tai sen määrittely, mitä on hengellinen ihminen?
Minun mielestäni on monenlaisia ihmisiä:
- niitä jotka ovat hengellisiä tietämättä sitä itse
- niitä jotka ovat hengellisiä ja tietoisia siitä, se on heille elämässä tärkeä asia
- niitä jotka haluaisivat olla hengellisiä ja ovat matkansa alussa
- niitä jotka ovat egon vallassa ja käyttävät hengellisyyttä tekosyynä egollisille teoille
- niitä jotka ovat jossain näiden välivaiheissa tai välillä yhtä ja välillä toista
Jos tämän tiivistäisi ihmisiin hengelliset, "hengelliset" ja ei-hengelliset
ja kysyisi, mikä on ihmiselämän tarkoitus ja miksi me olemme täällä,
niin mihin suuntaan kuvittelette minkäkin ryhmän vastaavan?
Jos Eppana ei puhuta henkilökohtaisella tasolla ollenkaan, vaan yleisellä tasolla,
niin kysyn, mitä täällä jo aikaisemmassa vaiheessa eräs kirjoittaja jo viittasi,
kuka oikeasti haluaa olla henkinen ihminen ja miksi?
Jos kerran ns. taivaspaikka aukeaa jo sillä, että elää täyden ihmisen elämän tällä Maapallolla,
niin onko se ihmisarvoista ja miellyttävää elämää, kun kaikki keholliset asitit, kuulo, näkö,
haju -ja tuntoaistit ovat yliherkistyneet ympäristölle ja ihminen ei kykene sen vuoksi
kunnolliseen sosiaaliseen elämään muiden kanssa vuorovaikutuksessa,
saati sitten, että yliherkistyneet (tai ylivirittyneet) keholliset aistit tekee väistämättä pahonvointi
-siis oksennusfiiliksen, joka ei ole mikään kehon tottumiskysymys, koska ei ne ympäristön
melu ja hajuhaitatkaan mihinkään häviä tai pienene?
Ja sitten se, kuka haluaa nähdä muista ihmisistä kaiken,
syyt syiden takana, kulissien taakse, menneisyyteen ja tulevaisuuteen,
koska jos ihminen omaa pelkästään jo terveen oikeustajun ja empatian kyvyn,
niin haluaako hän silloin tajuta, että ko. naaman edessä niin mukava ihminen
on hirviömäinen lapselleen, kohtelee kaltoin eläimiä, varastaa vanhuksilta,
valehtelee jne jotain sellaista, mikä sotii ihmisen omaa empatian ja oikeustajua vastaan?
Ja näyttäkää se täydellinen ihminen! Ei sillä, etteikö niitä vikoja pysty hyväksymään muissa,
vaan se, että pystyykö aistillisesti ihmiskehoon ylivirittäytynyt henkilö elämään sen kanssa,
mitä aistii ja näkee?
JA SE IHMISELÄMÄ TÄÄLLÄ PITÄÄ ELÄÄ KAIKKINE PUOLINEEN, EIKÄ ELÄÄ
ERISTYKSESSÄ MUUSTA MAAILMASTA,
koska muuten ihminen ei keräisi kokemuksia
ja siten ei myöskään viisautta.Mun mielestä ihminen, joka ei luota siihen, että elämä kantaa ja se on epävarma itsestään
muiden ihmisten kanssa, eikä luota itseensä ja omiin inhimillisiin kykyihinsä,
haluaa pyrkiä hallitsemaan muita sillä, että hän pyrkii tietämään ja näkemään ihmisistä sen,
mikä ei näy ulospäin ja tietämään tulevat tapahtumat etukäteen.
Heillä siis puuttuu oman elämän hallinta ja pyrkivät hallitsemaan sitä sillä,
että he ennakoivat tulevia tapahtumia ja laskelmoimaan muita ihmisiä.
Tai vastaavasti, kun se oman elämän hallintakyky on heikko, niin vastuun voi lykätä
siitä omasta ihmiselämästä "korkeimmille voimille", joka kertoo koko ajan,
mitä ihmisen tulee toimia.
Adoptio-äitini sanoin, elämä on paljon helpompaa ja miellyttävämpää,
kun ei tiedä ja hoksaa ihan kaikkea.

MUOKS. Tarkennukset.