Näin palmusunnuntaina kirjoitan teille oman näkemykseni asiasta...
Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on?
Henkisyys on jotain mikä on läsnä koko ajan, se on kuin jokainen hengenveto keuhkoihin. Henkisyys on meissä kaikissa läsnä joko tiedostettuna tai tiedostamattomana. Henkisyys on tiedostamista, henkinen ihminen on hän, joka tiedostaa tuon hengen, sen läsnäolon ja vaikutuksen. Meissä kaikissa on henki, se jokin joka on fyysisyyden ulkopuolella, mutta samalla myös siinä läsnä ja sisällä. Henkisyyttä ei voi irroittaa tai pilkkoa ihmisestä, eikä edes kattavasti selittää. Ainakin minulla loppuvat sanat...
Henkisyys voi auttaa tiedostamaan sitä kuka on, miksi on täällä ja mikä on ylipäänsä elämän tarkoitus.
Mutta eikö tämä ole jokaisen elossa olevan ihmisen täysin inhimillinen perusolemus?
Mikä siitä tekee erityisesti
henkistä, muutakuin ajattelutapa käsitellä sitä?
Jos ihminen on
sekulaari humanisti (Googlettakaa, jos käsite on vieras), niin yhtälailla hän kokee
ja tiedostaa henkensä, sen läsnäolon ja vaikutuksen.
Hänen ei tarvitse käsittää sitä "korkeimmista voimista" tai jumalasta tai jeesuksen kautta,
vaan hän käsittää sen luonnolliseksi ja inhimilliseksi olevaisuudekseen itsestään ja itsessään
ja tietää ilman korkeimpia voimia, jumalai ja henkioppaita, mikä hänen elämänsä tarkoitus on.
Se ei kuitenkaan ole henkisyyttä, että väittää tietävänsä kaiken 100% varmuudella. Meistä kukaan ei tiedä totuutta sata prosenttisesti täällä ollessamme. Kaikki ovat erehtyväisiä, kukaan ei ole täydellinen. Eikä edes tarvitse ollakaan. Tietynlainen täydellisyys on toki tähtäimessä henkisyydessä, mutta sitä voimme olla lopulta vasta sitten jossain ihan muualla kuin tällä maaplaneetalla. Lähelle sitä voi kyllä päästä... Miten? Siihen ei tarvita muuta kuin rakkaus, kun oivaltaa mitä se on, miten se todella toimii ja vaikuttaa, niin kaikki muuttuu...
Mikä on se
totuus, jota kukaan ei tiedä
henkisten ihmisten mukaan, mutta minkä olemassa olon henkiset ihmiste selkeästi kuitenkin väittävät olevan olemassa?
Jos et pysty selittämään mikä se
totuus on, niin sen
olemassa olon kuitenkin pystyt?
Voisiko se olla jotain sellaista kuitenkin, jota ns. täydellisyyteen pyrkivät "henkiset ihmiset"
eivät pysty hyväksymään siinä täydellisyyteen pyrkiessään ja se sivuutetaan
"totuutena", joka kukaan ei tiedä varmasti?
Taas tullaan tähän täydellisyys-kysymykseen.
Onko universaalissa, siis nyt ihan fyysisessä universaalissa, missä Maapallomme sijaitsee,
mitään, mikä ei toimisi täydellisesti?
Jos mielestäsi ei, niin kerro mikä ei toimi täydellisesti ja täytä tehtäväänsä,
eikä omaa täydellistä elinkaarta?
Voit aloittaa planeetoista tai soluista -tai vaikka eliöstöistä tai ihmisistä.
Kuolemasta tai syntymästä, jopa sukupuuttoon kuolemisesta tai planeettojen tuhoutumisista
-tai uusien syntymisistä.
Mikä on se täydellisyys ja täydellinen formaatti, joka odottaa ihmistä kuoleman
tai siis transformaation tai valaistumisen jälkeen?
Minusta jos sen pystyy todellisesti tiedostamaan, sen pystyy myös hahmottamaan
ja siten myös kuvailemaan.
Miten muuten teillä voisi olla mitään tietoa siitä, ellei joku olisi selittänyt sitä
suullisesti tai kirtjallisesti teille ensin ja te ette olisi oppinut sitä?
Henkisyys on sitä että hyväksyy itsensä ja muut juuri sellaisenaan, puutteineen päivineen. Henkisyys on pyyteetöntä rakkautta. Me olemme täällä oppimassa ja opettelemassa. Henkisyys on maailmankaikkeuden ja oman itsen opiskelemista ja tuntemista. Henkisyys on myös opettamista. Opimme ja opetamme.
Henkisyys on aitoa nöyryyttä, jolla en tarkoita pokkuroimista, tai matelemista muiden edessä, vaan se on nöyryyttä joka kumpuaa aidosta rakkaudesta ja kunnioituksesta kaikkea elämää kohtaan.
Hyväksyykö se itsensä ja muut juuri sellaisenaan, puutteineen päivineen?
No, ei ollut astrologiaa tämäkään ketju, mutta antaa mennä kun on alamäki. :
Minusta (henkisesti) kehittynyt ihminen on sellainen, joka suvaitsee kaikenlaisten ihmisten olemassaolon ja sen, että kaikilla on yhtäläinen oikeus olla sellaisia joksi ovat (usein hyvin erilaisten elämänkokemusten myötä) tulleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hänen tarvitsisi suvaita heiltä aivan kaikenlaisia
tekoja. Kehittynyt ihminen kunnioittaa toisen sielua (= toista ihmisenä), vaikka arvostelisikin hänen tekojaan. Sama periaate siis, kuin lasten kasvatuksessakin: tekoja suvaitaan tai ei suvaita, mutta lapsi hyväksytään omana itsenään. Teoille on olemassa sosiaaliset säännöt eli normit, jotka vaihtelevat yhteisöstä toiseen, mutta ovat kuitenkin aina olemassa.
Eivätkö ihmisen teot, hyvät ja pahat ole juuri sitä
inhimillisyyttä, joka aiheuttaa sen, että meidän tulee, oman itsemme elämän miellyttävyyden kannalta, hyväksyä?
Ilman tuota ei tarvitsisi hyväksyä mitään "huonoa" itsessä ja muissa.
Miten ihmisen sielu~henki on erossa ihmisen teoista?
Jos on pahansuopainen toista kohtaan, niin jos on "henkinen ihminen",
niin silloin ei se sielu~henki ole tekemässä mitään pahaa, vaan se jokin mystinen kehollisuus,
josta pitää pyrkiä pois?
Eikö keho tottele ihmisen sielua~henkeä ja eikö se tee ihan justiinsa
ja tarkalleen sen, minkä sielu~henki haluaa sen tekevän?
Onko täällä enemmänkin kirjoittajia, joiden keho tekee ihan omiaan omaan aikaan ilman,
että henkenne~sielunne on siinä mitenkään mukana omasta halustaan tai käskemässä?
Henkisyys auttaa tajuamaan elämän suuruuden ja arvon, sekä myöskin sen mielekkyyden ja tarkoituksen. Henkisyys on sitä, että elää elämäänsä oman ”korkeimman itsen”, oman sisäisen äänen/intuition johdattamana. Sitä kautta Luojamme ”puhuu”. Henkisyys on totuudellisuutta omaa itseä kohtaan. Henkisyys on sitä, että uskaltaa olla juuri sitä mitä on ja elää sen mukaan.
Voiko ihminen tajuta elämän suuruuden ja arvon, kuten myös sen mielekkyyden
ja tarkoituksen ihan ilman henkisyyttä?
Voiko ihminen elää oman sisäisen äänen/intuition johdattamana ilman henkisyyttäkin?
Mikä silloin puhuu ihmisen sisällä ihmiselle itselleen, ellei ihminen ole henkinen?
Mikä henkisyydestä tekee totuudellista omaa itseään kohtaan?
Itselläni on kokemusta, että ihminen valehtelee eniten itselleen henkisyyden kautta,
koska sillä selitetään itselleen kaikki parhain päin (ja mielellään laitetaan osoittamaan
se syyttävä sormi muita vastaan), mutta se selitys itselleen ei sisällä vähäänkään
mitään käytännön totuutta.
Voiko ihminen elää totuudessa ja rehellisyydessä itseään kohtaan ilman henkisyyttä?
Itselläni on kokemusta, että tuolloin muiden ihmisten on hyvin vaikea sitä niissä ihmisissä,
jotka elää rehellisyydessä itseään kohtaan.
Henkisyyden ei tarvitse erityisesti näkyä tai korostua käytännön elämässä. Se on valinta, joka joillain näkyy enmmän, joillain vähemmän. Henkinen ihminen omaa mielestäni aina, oli sitten kuinka ”guru” tahansa jonkin verran egoa. Se on erottamaton osa meitä kun täällä maapallolla elelemme. Henkinen ihminen ei vain anna sen liiaksi hallita omaa elämää. Toisin sanoen ego ei pyöritä häntä, vaan hän pyörittää egoa. Hän voi toki vihastua, tehdä virheitä jne. mutta pysyy/palautuu aina keskukseensa, miten sen nyt selittäisi... Pysyy tasapainossa ja rakkaudellisena kaikesta huolimatta. Eikä anna fyysisyyden ja materian hallita eikä kahlita henkeä.
Päästään lempiaiheeseeni pahaan egoon.
Mitä se ego kuolettaminen tai sen en-anna-sen-hallita on?
Mitä te sille ihan käytännössä teette?
Kun vihaatte tai kadehditte jotakuta ihmistä sydämenne pohjasta,
niin annatte sen näkyä ja kuulua, mutta sitten kritiikkiä saadessanne siitä,
vetoatte, että
MINÄ olen henkinen ihminen ja jeesusken tms seuraaja
ja jeesuskin vihastui fariseuksille ja sillä oikeutetaan ne omat loukkaukset ja pahat teot
muita kohtaan ja selitetään itselle, että minä en tehnyt mitään väärää,
koska minulla on oikeus vihata ja näpäyttää häntä (lähimmäistä)
ja sitten palaatte "keskukseen" ja yyditatte sielun "voimaan hyvin"
en-minäkään-täydellinen-ole-suudelmalla.
Tässä ei ole kuin yksi vika;
Unohdatte, että ei se vihanne tai kateudenne kohdekaan täydellinen ole,
eikä sitä häneltä voi edes edellyttää (ettehän edellytä sitä itseltännekään)
ja unohdatte, että myös sinun tulee olla rakkaudellinen ja suvaitsevainen (joka tilanteessa),
eikä vain vihanne ja kateutenne kohde.
No sitten tulee se seuraava selitys omalle pahuudelle (egon teoille);
On rakkautta ojentaa lähimmäistä, kun hän väärin tekee. Niin jeesuskin teki.
Tässäkään ei ole kuin yksi vika;
Entäpä, mitäpä jos se toisen "paha teko" olikin vain omassa päässäsi,
se toinen on menestyneempi, kauniimpi, paremman partnerin kanssa,
omaa vapaamman elämäntyylin tai vain erilaisen tavan ajatella ja elää kuin sinä jne?
Mitä pahaa siinä on kenellekin?
Entäpä jos sinua ojennetaan, vaikkapa tuosta reaktiostasi vihasi ja kateutesi kohdetta kohtaan,
niin mitä me kuulemme?
Hän ei ole henkinen ihminen, kuten minä~me, hän teki sitä, sanoi tätä
ja tämä ei kuulu henkiseen elämään, tämä ei kuulu normaaliin elämään,
minusta tämä on ällöttävää, hän ei voi olla täällä puhumassa tuollaista,
hän provisoi, hän suuttuttaa muut,
hän ei kuulu tänne, miksi hän on täällä, hänen pitäisi mennä pois jne.
Ja...
Missä on se ego kuolettaminen~minä-en-anna-sen-hallita-minua-koska-olen-henkinen-ihminen,
suvaitsevaisuus ja pyyteetön rakkaus?
Kertokaa mulle, mitä ne ovat?
Se tapahtuu jos keskittyy liikaa tai vain ja ainoastaan fyysisyyteen. Näiden välillä pitää vallita tasapaino. Tasapaino on henkisyydessä kaiken a ja o. Ei ole siis vastaavasti myöskään hyvä leijua vain ”pää pilvissä”, vaan kannattaa myös pitää ne jalat maassa. Henkinen ihminen käy ihan yhtälailla tarpeillaan, syö ja juo. Hän myös suuttuu, omaa kaikkia inhimillisiä tunteita yms. Se on tämän fyysisen maailman perusominaisuus/tarkoitus.
Me olemme henkiä, jotka olemme tulleet oppimaan fyysisyydestä jne. Ei meistä kukaan täällä ollessa elä pelkällä ”Pyhällä Hengellä”, eikä ole tarkoituskaan. Ei Jeesuskaan elänyt.
Ah ihanaa, pääsinpäs taas Jeesustelemaan.
Ok, jos henki on tullut maan päälle oppimaan fyysisyydestä, niin miksi henki,
joka on ottanut ihmisen muodon, toteuttaa tuota fyysisyyttä täysillä,
liikunta, raha, seksuaalisuus, syöminen ja reipas juominen jne.
on niin kauhistus henkisille ihmisille?
Ovatko he niin kesken tuossa oppimisessaan, että ne henget,
jotka ovat pidemmällä opiskelussaan fyysisyyttä, aiheuttaa heissä kauhistusta
tai jopa kateutta?
Hei oikeasti nyt, lihavuus ja liika juominen aiheuttaa inho-reaktiota monissa,
liikunta ja seksuaalisuus ja varakkuus kateutta ja myös inho-reaktiota.
Aiheuttaako se kaikissa ihmisissä, siis hengissä, jotka ovat ottaneet ihmisen muodon?
Väitän, että ei. Omasta kokemuksesta.
