Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Solar Arc - elämän merkkivuosien kartoittaja  (Luettu 144641 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469



Profiili WWW
« : 09.07.2009 14:44:56 »


SOLAR ARC - ELÄMÄN MERKKIVUOSIEN KARTOITTAJA


Solar Arc eli Aurinkokaari-menetelmä on monille valitettavan tuntematon menetelmä. Se on sääli, sillä sen lisäksi, että Solar Arc on yksi vanhimmista ns. ennustavan astrologian menetelmistä, olen myös omissa tutkiskeluissani havainnut sen erittäin toimivaksi menetelmäksi - usein suorastaan hämmästyttävän toimivaksi. Solar Arc -menetelmä on äärimmäisen helppo ja elämän tärkeimmät vuodet pystyy laskemaan helposti myös silmämääräisesti, ilman tietokoneohjelmia. Laskemaan pystyy tietenkin niin taakse- kuin eteenpäinkin elämässä. Siksi Solar Arc -menetelmään tutustuminen kannattaakin aloittaa omasta menneisyydestä. Vasta kun periaate on otettu haltuun jo tapahtuneiden merkkivuosien avulla, on aika luodata edessä olevia, elämän merkittäviä vedenjakajavuosia.

 

SOLAR ARCIN PERIAATTEET

Solar Arc on edistetty kartta siinä missä progressiivinenkin kartta. Erona on vain se, että kun progressiivisessa kartassa yksi eletty ikävuosi vastaa yhtä päivää, Solar Arcissa jokainen syntymäkartan planeetta edistyy noin asteen vuodessa. Eli ollessasi esimerkiksi 25-vuotias, jokainen syntymäkarttasi planeetta on kulkenut 25 asteen etäisyydelle syntymäkartan sijainnistaan. Tärkeimpiä vuosia elämässä ovat ne ajankohdat, jolloin jokin Solar Arc-kartan planeetta on saavuttanut yhtymän, neliön, puoli- tai puolitoistaneliön tai opposition johonkin syntymäkartan planeettaan nähden. Osumia ei riitä joka vuodelle, mutta kun osuma tulee, silloin myös yleensä tapahtuu.

Erityisen tärkeäksi nousevat ne vuodet, jolloin jokin Solar Arc -kartan planeetta osuu syntymäkartan jollekin neljästä akselista. Neljännen ja kymmenennen huoneen alkavia MC-IC -akseleita ja ensimmäisen ja seitsemännen huoneen alkavia Asc-DC -akseleita kun pidetään kartan kaikkein tärkeimpinä ja osumaherkimpinä kohtina. Jotkut astrologit huomioivat myös Solar Arc -planeettojen saapumisen syntymäkartan muiden huoneiden kärjille.

Solar Arcin helppous ja viehättävyys on siinä, että voit laskea elämän merkkivuosia myös helposti ilman tietokoneohjelmiakin. Jos syntymäkartalla jokin planeetta on suhteellisen lähellä esim. syntymäkartan akselia, laske montako astetta niiden väli on. Astemäärä kertoo suoraan sen iän, jolloin merkittäviä tapahtumia on erittäin todennäköisesti edessä. Tapahtuman teemoja voit ennakoida kohtaavien planeettojen tai eläinradan merkkien symboliikkaa tulkiten. Tai jos vaikkapa Jupiter on syntymäkartalla 15 astetta Kaurista ja Aurinko 20 astetta Vesimiestä, Solar Arcissa Jupiter saavuttaa syntymäkartan Auringon ollessasi 35 vuoden ikäinen. Laskiessasi muista, että jokainen eläinradan merkki on 30 asteen kokoinen.

Solar Arc -kartan kulmia syntymäkartan planeettoihin verratessa tulkinta onnistuu samoilla periaatteilla kuin muitakin menetelmiä käytettäessä. Planeettojen symboliikka on täsmälleen sama, oli menetelmä mikä tahansa. Samoin planeetat aspektissa toisiinsa merkitsevät samaa jokaisessa tekniikassa. Siten en lähde tässä luettelemaan tarkkoja tulkintoja. Ne löydät lähes mistä tahansa astrologisesta kirjasta.

Kosmobiologinen oppisuunta käyttää tulkinnassa myös keskipisteitä, mutta itse en ole itse perehtynyt keskipisteisiin kovinkaan paljon. Keskipisteisiin tutustuminen on vielä toistaiseksi lukemattomien kirjojen kasassa odottamassa omaa vuoroaan. Jokaisella kartalla Auringon ja Kuun keskipiste on kuitenkin sen verran tärkeä kohta mitä tahansa menetelmää käytettäessä, että myös Solar Arc -menetelmän osumia kannattaa tarkkailla ainakin tuohon pisteeseen.  



POIKKEUS VAHVISTAA SÄÄNNÖN

Yksi poikkeus Solar Arcin muutoin perin selkeässä ja yksinkertaisessa laskutavassa kuitenkin on. Jos olet syntynyt maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana, teknisistä syistä 30 ikävuoden jälkeen SA laskelmaan on lisättävä yksi ylimääräinen vuosi (ja siis 15-vuotiaana jo puolisen vuotta). Eli esim. jos Jupiterin ja Auringon väli on 30 astetta, mutta olet syntynyt talvella, tarkka yhtymä tulee vasta 31 vuoden iässä. 60 ikävuoden jälkeen heitto on kaksi vuotta. Jos muistisääntö tuntuu työläältä, esim. Astro.comista saat tehtyä syntymätietosi syöttämällä Solar Arc -kartan haluamallesi ajankohdalle. Tietokoneohjelma laskee niin kesällä kuin talvellakin syntyneen Solar Arc -kartan automaattisesti oikein.
 

AJOITUKSET

Jokainen Solar Arc -kuvio on voimassa noin vuoden kerrallaan. Aivan erityisen merkittäviksi nousevat elämänhistoriassa vuodet, jolloin kartalla on useita Solar Arc -osumia samaan aikaan. Lisäksi noin puoli vuotta ennen tarkkaa osumaa on aina intensiivisempää aikaa kuin se puolivuotinen, jolloin Solar Arc -planeetta hiljalleen loittonee kohteestaan.

Yritettäessä ajoittaa vuoden kestävän kuvion ilmenemistä tarkemmin, kannattaa katsoa vaikkapa, miten transiitit osuvat kartalle. Ne voivat toimia Solar Arc -kuvion laukaisijoina. Myöskin noin 2 astetta kuukaudessa eteenpäin kulkeva progressiivinen Kuu on kartoilla usein aktiivisena tapahtumahetkellä.  
 
 
  
EI VARSINAISTA ENNUSTAMISTA  

Varsinaista ennustamistahan ei Solar Arc ole kuten ei muukaan astrologia. Konkreettisia tapahtumia konkreettisine henkilöineen on turha kartalta etsiä, sillä onhan meillä toki myös valinnan mahdollisuus ja oma tahto. Siinä missä kosmiset aikakaudet heittävät eteemme erityyppisiä näyttämöitä, voimme silti valita näytelmän juonen ja näyttelijät sekä myös sen, käännämmekö estradilla meneillään olevan näytelmämme draamaksi vai komediaksi. Vaikka kosmiset kuviot siis näyttäisivätkin kohdallemme "kerran elämässä" -rakkautta, kartalta ei pysty selvittämään, alkaako sydämemme sykkiä tumma- vai vaaleahiuksiselle ja saapuuko hän elämäämme oopperan lämpiössä vai huoltiksen baarissa.

Solar Arc -menetelmäkin pystyy siis vain kartoittamaan, millaisia ns. kosmisia ajan laatuja meille on tulossa. Se on kuin kosminen säätiedotus. Jos tiedämme myrskyn olevan tulossa, emme voi muuttaa säätä, mutta voimme varautua siihen asianmukaisella varustuksella.

 

KIRJALLISUUTTA

Jos tuntuu, että haluat tietää Solar Arcista enemmän ja intoa itseopiskeluun riittää, suositeltavaa lukemista ovat mm. Noel Tylin Solar Arcs - Astrology´s Most Successful Predictive System ja Reinhold Ebertinin The Combination of Stellar Influences.  Antoisia lukuhetkiä ja tutkimusmatkoja oman kartan parissa!


- Heli -

 www.kuutarha.fi

 
« Viimeksi muokattu: 09.07.2009 14:46:46 kirjoittanut May » tallennettu

May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469



Profiili WWW
« Vastaus #1 : 13.07.2009 13:28:37 »

Hei Evea,

mukavaa, jos olet kokenut juttuni mielenkiintoiseksi Smiley Kirjoittelin sen jo aiemmin Kuutarhan puolelle, mutta ajattelin sittemmin laittaa sen myös tänne näkyville. Olisi mukavaa, jos yhä useampi havahtuisi huomaamaan SA-menetelmän helppouden ja toimivuuden. Omia elämän merkkivuosia katsellessa menetelmä toimii melkeinpä pomminvarmasti. Niin selkeästi mm. läheisten kuolemat, lasten syntymät, rakastumiset jne.. systeemillä näkyvät. Ja koska osumia ei tule läheskään joka vuodelle, sitä merkityksellisempiä osumat silloin ovat.

Orbina käytetään käsittääkseni vain yhtä astetta. Eli tapahtumat alkavat tiivistyä silloin, kun aspekti on noin 30 minuuttia ennen tarkkaa osumaa. Tarkan osuman jälkeiset 30 minuuttia (käytännössä siis puoli vuotta) ovat enemmänkin uuden tilanteen sulattelua ja työstämistä. Eli sinunkin kohdallasi SA Kuun sekstiili Jupiteriin olisi vasta edessäpäin. Kuulostaa muuten todella mukavalta kuviolta.  Smiley

Useat kirjat korostavat, että Solar Arcissa toimisivat vain ns. haastavat aspektit; yhtymä, oppositio, neliö, puoli- ja puolitoistaneliö. Olen kuitenkin oman karttani avulla huomannut saman kuin sinäkin; myös kolmiot ja sekstiilit toimivat. Mm. tällä hetkellä tarkkana on SA Venuksen tarkka kolmio natal-Kuuhun, ja se kyllä tuntuu elämässä selkeästi.  Cool Alkamassa on myös SA Jupiterin yhtymä Auringolle. Pari vuotta sitten, kun SA Jupiter oli natal-MC:llä, perustin Kuutarhan....

Omalla kohdallani Solar Arciin tutustuminen on vienyt pikkusormen lisäksi vähintäänkin koko käden enkä enää juurikaan tee karttoja tsekkaamatta myös kulloisiakin SA-kuvioita. Minusta ne ovat usein transiittejakin tarkempia.




tallennettu

kimo
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 600



Profiili
« Vastaus #2 : 13.07.2009 17:18:09 »

Hei May ja kiitos varsin hyvästä tietopaketista!
Menetelmä on todellakin helppo ja se avaa taas ihan uusia näkökulmia menneeseen ja tulevaankin.

Minulla huomattavin kohta tällä hetkellä on  uranus vajaan asteen päässä  askendentti :sta,
mielenkiinnolla odotan mitä tuo tullessaan (lihomista  Shocked ), ehkä vuoden kuluttua tiedän tarkemmin!
Toinen mielestäni merkittävä kohta:
 keskitaivas on  natalin aurinko ja  kuu : keskipisteessä, toivon sen tuovan säpinää työelämään.

Kiitos vielä uusista ajatuksista!
tallennettu
May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469



Profiili WWW
« Vastaus #3 : 14.07.2009 09:25:05 »


Minulla huomattavin kohta tällä hetkellä on  uranus vajaan asteen päässä  askendentti :sta,
mielenkiinnolla odotan mitä tuo tullessaan (lihomista  Shocked ), ehkä vuoden kuluttua tiedän tarkemmin!

Uranus ei onneksi taida viitata niinkään painon lisääntymiseen kuin vaikkapa Jupiter. Mutta jospa ulkonäkösi muuttuu radikaalisti jollain muulla tavalla... Hankit vaikkapa muutaman tatskan ja rastaletit? Smiley

Ebertin kuvailee muuten Uranuksen ja Ascendentin kontaktia näin:

+ omaperäisyys, nopeus, viehtymys muutokseen ja vaihteluun, kekseliäisyys, yhteydet teknologiaan ja teollisuuteen
- levottomuus, nopea kyllästyminen, hermostuneisuus, ärtyneisyys

Luin myös jostain juuri muutama päivä sitten, että kun SA Uranus oli Ascendentilla, astrologia oli lyönyt vahvasti itsensä lävitse kirjoittajan elämässä...

Toinen mielestäni merkittävä kohta:
 keskitaivas on  natalin aurinko ja  kuu : keskipisteessä, toivon sen tuovan säpinää työelämään.

Tästä Ebertin sanoo: harmoninen sielunelämä, huomio ystäviin ja avioliittoon, täyttymys

Toki kuvion kaiken järjen mukaan olettaisi avittavan myös juuri niitä toivomiasi työasioita.
tallennettu

Posti
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 141


Toivo elää ja niin minäkin!


Profiili
« Vastaus #4 : 14.07.2009 12:22:54 »

Kiitos May tästä tietopaketista. Olen muutenkin alkutekijöissä näiden karttojen kanssa, mutta tämä puoli on ollut ihan tuntematon alue. Tästä on hyvä lähteä tutkailemaan.  Smiley
Ihan ekaksi pitää varmaan tarkistaa sellainen juttu, että kun kävin astro.com:ssa etsimässä karttaa, niin siellä on vain Solar return eli onko se sama asia? Se vaan näytti ihan hullulta, koska auringot olivat sekä natalilla että solarilla ihan samassa pisteessä. Luulin, että myös aukku olisi liikkunut Solarilla? Ei siis taida olla samasta asiasta kyse? Taidan olla ihan pihalla tässä asiassa.  Undecided
tallennettu
Norna
Vieras
« Vastaus #5 : 14.07.2009 12:28:34 »

 Solar return on auringonpaluukartta, yksittäistä solar arc-karttaa siellä (astro.com) ei ole, mutta yhteiskartta löytyy missä on transiitit, proget ja arcit samassa. Sen pdf. tiedostosta näkee sitten millaisia kontakteja Solar arc-sijainnit tekevät nataalikarttaan.
tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #6 : 14.07.2009 12:31:42 »

Kiitos May!

Minäkin aion perehtyä tuohon lähemmin. Tätä systeemiähän Pentti Tuononen (kosmobiologi) käyttää myös katsoessaan karttoja.  smitten
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Louise
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 23



Profiili
« Vastaus #7 : 14.07.2009 16:47:16 »

Kiinnostavaa...Kävin asiasta innostuneena katsomassa oman SA -kartan ja kävi ilmi että jupiter tekee juuri parhaillaan yhtymää IC:lle. Lisäksi SA  askendentti  aspect_squ  aurinko ja vielä  uranus  aspect_tri  aurinko (nämä 0 ast). Ymmärtääkseni tuo jupiterin yhtymä on huomionarvoinen, vai kuinka?
tallennettu

Hommat hanskassa, hanskat hukassa
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3526



Profiili WWW
« Vastaus #8 : 14.07.2009 19:11:27 »

Suuret kiitokset, May, tästä tietopaketista.  Smiley

Kävinpä kurkkaamassa omatkin kuviot, ja tällä hetkellä ei ole tuon 30' sisällä muita osumia kuin SA Pluton kolmio Venukselle ja MC:lle.. ja minä kun luulin, että vähän aikaa saisin edes olla Plutolta rauhassa.

No tämän vuoden puoli on kyllä ollut merkittävä, uusi parisuhde, johon liittyy kyllä jossain määrin Pluto-teemoja sekä astrologian muuttuminen työksi.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Rohana
Astro-nauttija
****
Viestejä: 790



Profiili
« Vastaus #9 : 14.07.2009 19:51:51 »

Tulkitaanko sitä taulukkoa niin että kun minulla oli siinä esim. Ac (s)  :aspect_squ:0 astetta 41 s  kuu nat, se on merkittävä mutta sitten taas Ac (s) Q 0 astetta 05 s  venus nat ei ole merkittävä? Jos 30 astetta on rajana?
Hitsi nämä on maallikolle vaikeita tulkintoja, eikö joku vois tehdä tulkintaa pienestä rahallisesta korvauksesta???  Cheesy
tallennettu

-Lähden, jotta tulisin, Menen kauas, jotta lähellä olisin.-
Nils-Aslak Valkeapää
Posti
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 141


Toivo elää ja niin minäkin!


Profiili
« Vastaus #10 : 14.07.2009 19:58:57 »

Nyt löytyi kartta. Näin äkkiseltään ei vielä sattunut silmään muuta kuin  neptunus  aspect_con  mars. Pitää tutkailla tarkemmin, kun mulla ei vielä hahmotu nuo aspektit kovin nopeesti. Saattaa sieltä löytyä joku vielä, kunhan saan kulmat kuntoon.  Smiley
tallennettu
K-NRJ
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 2620


PUNAINEN PAHOLAINEN - RED DRAGON


Profiili
« Vastaus #11 : 14.07.2009 20:06:07 »

Kiitos May;

Tämä on ehdottomasti paras tapa tulkita tulevaisuutta. Jos joku kysyy miltä maailma näyttää jatkossa niin minä katson aina ensimmäiseksi Solar Arc:it, samalla proget ja sitten transut ja AP:t.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että todellakin vain kovat aspektit sallitaan ja samalla myös esim. 45 aste on varsin merkittävä.

Samoin kovat aspektit keskipisteisiin ovat merkittäviä.

Itselläni on jotain mitä odottaa, kun muutaman vuoden päästä tulee tarkka SA  aurinko aspect_con venus; samaan aikaan SA  venus aspect_squ aurinko ja hieman ennen sitä proge  kuu  aspect_con  venus.  Tuostahan voisi päätellä että saan voittoja / ansioita kauneuden / luovuuden saralla mutta kun samaan syssyyn tulee SA  chiron  aspect_squ  keskitaivas ja samaan aikaan proge  keskitaivas lähestyy  chiron:ia niin mitähän lopputulos voisi olla?
tallennettu

Au Kauris, AC Rapu, Kuu Rapu
MC & Merkurius & Venus Vesimies
Punainen Galaktinen Lohikäärme
Posti
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 141


Toivo elää ja niin minäkin!


Profiili
« Vastaus #12 : 14.07.2009 20:42:48 »

Nyt näyttää siltä. että kolmen vuoden päästä SA  kuu on yhtymässä  askendentti:iin ja SA  aurinko oppositiossa  keskitaivas:een. Tarkoittanee jotain, kun kerran silloin tulee myös maailmanloppu.  Grin

Nyt on SA  merkurius  aspect_con  chiron
          SA  jupiter  aspect_squ  venus
          SA  pluto  aspect_squ  saturnus
          SA   merkurius  aspect_opp  uranus

Enpäs löydä tällä erää muuta, mutta tarkistellaan toisella kertaa. Etsin tällä kertaa vain noita yhtymiä, oppositioita ja neliöitä. 45 asteen kulma on jo vähän hankalampi hahmotettava. Nyt pitää yrittää keksiä mitä nuo löydökset sitten voisivat merkitä.  Shocked
tallennettu
kimo
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 600



Profiili
« Vastaus #13 : 25.07.2009 13:53:11 »

Tutkailin tuossa yhtä karttaa ja huomasin että hänellä on kaikki SA planeetat 30 asteen kulmassa (  aspect_ssx ?) saman planeetan syntymäkartan sijaintiin.
Hain sitten omalta kartaltani tuon tarkan päivän, se on ollut reilu puoli vuotta ennen 30 vuotis syntymäpäivää.
Onko tuollainen kohta merkittävä ja onko muita samantapaisia astelukuja?

Itse en tarkalleen muista tuon ajan tapahtumia, uudessa työssä ainakin harjoittelin...
tallennettu
helinä
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 142


Aur Rapu, Kuu Vesmies, Ac Pluto (huone12)


Profiili
« Vastaus #14 : 24.11.2009 12:24:57 »

Kiinnostavaa...Kävin asiasta innostuneena katsomassa oman SA -kartan ja kävi ilmi että jupiter tekee juuri parhaillaan yhtymää IC:lle. Lisäksi SA  askendentti  aspect_squ  aurinko ja vielä  uranus  aspect_tri  aurinko (nämä 0 ast). Ymmärtääkseni tuo jupiterin yhtymä on huomionarvoinen, vai kuinka?

Katsoin nyt jälkikäteen mitä teemat oli mulle tuoneet.
Kun Solar Arc  jupiter oli IC:llä, olin Burn Out lomalla.
(Lue:  jupiter  aspect_opp  keskitaivas )
Tärkeä paussi näin myöhemmin ajatellen.

Pyörähti jo kesällä Solar Arc  mars  aspect_opp radix  pluto huone 12, jonka myötä menetin työpaikan. - Ilmeisesti tasapainoni  vielä hakusissa... ainakin pomoni kanssa.

Odottelen Solar Arc  mars  aspect_con DC  (eli luenko:   mars  aspect_opp  askendentti).
Tarkoittaako se sitä, että muiden elämässä tapahtuu enemmän kuin omassa??
Kysymys.  idiot2


Mietittyäni asioita muokkasin tätä viestiäni. Täytyy muuten myöntää, että noiden positiivisten asteiden tarkastelu tekee myös hyvää... näkee helpommin "sylttytehtaalle".

Mm. Burn Outin aikoihin kulki SA laskevakuunsolmu  neitsyt 12  aspect_sex /   SA kuunsolmu  kalat 6  aspect_tri radix  aurinko :lle huoneeseen 10.
Ts. Oli aika tehdä työelämä inventaariota.

Erityisesti  kuunsolmu -akselin liikehdinnät näyttää mielenkiintoisilta, koska näihin taitaa liittyä jonkin asteista omaa valintaa / suurempia kohtalon oikkuja.
« Viimeksi muokattu: 06.12.2009 14:14:25 kirjoittanut helinä » tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: