Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Akupunktiopainantasarja nenän tulehduksiin  (Luettu 22586 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« : 28.06.2012 09:01:54 »

Allaoleva sarja kattaa kaikki nenän tulehdukset, eli nuhasta ihan sinne otsa- ja poskiontelotulehduksiin.

Ensin hieman yleistä asiaa painanta-akupunktiosta:
Akupunktiopiste on kooltaan 0,5 x 0,5 millimetriä.  Kynnenreuna tai sukkapuikon pää tms. käy oikein hyvin tarkoitukseen. Yhtä pistettä painetaan 1-3 minuuttia ja on tärkeää, että hoitosarja tehdään juuri siinä järjestyksessä, kuin missä pisteet on annettu.  Sarjan voi tehdä 2-3 kertaa päivässä.

Mistä tiedät, että löysit sen oikean pisteen?
Sähköakupunktiolaite on siinä suhteessa helppo, sillä koska ihon sähkönvastus on pisteen kohdalla erilainen kuin muussa ihossa, laite pystyy havaitsemaan sen ja piippaa löytymisen merkiksi. Mutta ei se mahdotonta ole painamallakaan: Akupunktiopiste on herkempi kuin ympäröivä iho. Kun painat esim. sukkapuikolla pistettä, on kokemus paitsi hieman kivuliaampi kuin ihossa siinä ympärillä, myös eräällä tavalla ’sähköinen.’ Kun pisteeseen osuu hyvin kohdalleen, tuntuu kuin siihen saisi ihan pikkuruisia sähköiskuja sarjassa. Herkät ihmiset voivat myös tuntea pisteestä johonkin suuntaan lähtevällä meridiaanilla tuntemuksia.  

Jos jokin paikka on oikein kipeä, koko ympäröivä alue voi reagoida tuntemuksiltaan kuin akupunktiopiste, siis myös niistä kohdista joissa sellaisia ei ole. Sellaisessa tilanteessa koko tuolla tavoin reagoivaa aluetta voi myös hoitaa ja se on hyödyllistä. Helpoin esimerkki on nyrjähtänyt nilkka, kokemuksen mukaan sähköakupunktiolaite piippaa tällöin koko kipeällä nilkan alueella ja sitä voi ja kannattaa myös hoitaa. Mutta myös poskiontelotulehduksessa tällaista reagoivaa aluetta voi olla pään ja kasvojen alueella muuallakin kuin hoitosarjan pisteiden kohdalla ja painella kannattaa siis kohdista, joissa siltä tuntuu. Itse olen tehnyt yleensä niin, että ensin olen tehnyt varsinaisen hoitosarjan ja sitten hoitanut lisää niistä kohdista joista sopivalta tuntuu.

Nenän tulehdusten hoitosarja

1. Kehon keskilinjalla 1 cm hiusrajasta alaspäïn otsalla

2. Kulmakarvojen sisänurkassa. Pisteen kohdalla kallon luissa tuntuu pieni kuoppa ja tämä piste on yleensä todella arka, joten se on sikäli helppo löytää. Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli. Tämä piste on yksinään hyvä päänsäryn hoitoon.

3. Painanteessa noin 4,4 mm silmän sisänurkan yläpuolella.  Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli.

4. Nenän päässä.  Piste on ainakin minulla nenänpäässä siinä kohtaa joka tavallaan osoittaa suoraan eteenpäin. (Tämä erotuksena sille, että se olisi nenänpään ylä- tai alaosassa.)

5. Sierainten sivussa. Piste löytyy pari milliä sivuun siitä, missä nenän reuna ja poski kohtaavat, ei siis aivan siiinä taitekohdassa. Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli. Nämä pisteet yksinään käytettynä avaavat tukkoiset sieraimet parissa minuutissa, riippumatta siitä onko tukkoisuuden syy flunssa tai esimerkiksi allergia.

6. Päälaella. Jos kuvittelet korvalehden yläosan keskikohdasta linjan poikki päälaen toisen korvalehden samaan kohtaan ja nenän keskikohdasta toisen linjan niskaan, piste sijaitsee näiden linjojen risteyskohdassa. Tämä piste on yksinään hyvä päänsäryn hoitoon.

7. Hiusrajassa niskan kahden lihasharjanteen ulkosyrjällä. Eli siis niskassa on kaularangan kummallakin puolella kaksi lihasharjannetta jotka tunnet kun jännität niskalihaksia. Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli.

8. Kehon pystysuoralla keskilinjalla ylhäällä niskakuopassa.

9. Peukalonhangassa. Tätä pistettä voi myös painaa laajalti sormin kummaltakin puolelta, mutta löytyy se sukkapuikollakin kun vähän etsii. Piste on hyvin herkkä. Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli. Yksinään toimii myös päänsärkyyn ja piristävästi.

10. Säären ulkosyrjällä polvilumpion ulkoreunan kohdalla 6,6 cm lumpion alapuolella.

(Moderaattorit: Viimeistään syksyn ja flunssakauden tullen tämän voisi ehkä laittaa tuollaiseksi pysyvästi osion yläosassa näkyväksi ketjuksi. Kiitos!)
« Viimeksi muokattu: 28.06.2012 09:05:50 kirjoittanut Eklektikko » tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
unelmassa
Vieras
« Vastaus #1 : 28.06.2012 12:48:31 »

ja pimpsalooran kutinaa! Huh!!)   Tongue     2funny
tallennettu
unelmassa
Vieras
« Vastaus #2 : 28.06.2012 13:38:42 »

  Huh Varmaan nuo AB kuurit tuon tekkee, Shocked Ookko sää käyttäny maitohappobakteereja.
Tai hapankaali valmistetta, sitä on valkosipulillakin höystettynä...namm   :Smiley
Minä oon yrittäny sitä syyä,kun se on vatsalle muutenkin hyvvää.   Shocked

Tääll oli juttua siita hapankaalista..http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1126197
« Viimeksi muokattu: 28.06.2012 14:03:27 kirjoittanut unelmassa » tallennettu
Indium
Vieras
« Vastaus #3 : 08.09.2012 11:46:16 »

Nostanpa tämän. Itsellä pukkaa jotain flunssantynkää, huomasin kyllä selvästi piristävän vaikutuksen kun nuo Eklektikon pisteet kävin läpi.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #4 : 01.10.2012 09:39:58 »


3. Painanteessa noin 4,4 mm silmän sisänurkan yläpuolella.  Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli.

5. Sierainten sivussa. Piste löytyy pari milliä sivuun siitä, missä nenän reuna ja poski kohtaavat, ei siis aivan siiinä taitekohdassa. Muista hoitaa sekä oikea että vasen puoli. Nämä pisteet yksinään käytettynä avaavat tukkoiset sieraimet parissa minuutissa, riippumatta siitä onko tukkoisuuden syy flunssa tai esimerkiksi allergia.

Onko tuo piste siis silmänurkasta ylöspäin kulmakarvoja kohti vai ylöspäin nenän luuta pitkin? Entä onko tuo sieraimen piste 5 siis sieraimen sivussa vai posken luun puolella? Etenkin tuota pistettä 5 on mulla ollu tosi vaikea löytää sukkapuikollakaan..

Piste nro 3 on silmän sisänurkasta sekä hieman kasvojen keskilinjaa kohden, että hieman ylöspäin eli kulmarkarvoja kohden.
Pisten nro 5 on hieman kasvojen keskilinjasta poispäin/ulospäin sieraimen reunan alaosasta.

On kuitenkin huomattava, että jokaisella ihmisellä nämä pisteet sijaitsevat ihan omassa kohdassaan ja kaikkien naamatkin ovat vähän erilaisia. Niinpä kannattaa luottaa ennen kaikkea tuntoaistimukseen; piste on selvästi arempi kuin ympäröivä iho.

Olen painellut naamaani painanta-akupunktiolla tuommoiset 35 vuotta, kolmoishermosärky on tosi ikävä asia, mutta sen syntymiseen tarvitaan vähän muutakin kuin painanta-akupunktio. Tiedän ihmisiä, joilla ko. särky on tullut esim. hammaslääkärikäynnin seurauksena, mutta en silti aio lakata käymästä hammaslääkärissä... Yleensä tietenkin tarvitaan jokin laukaiseva tekijä, mutta kun ei koskaan voi tietää mikä se kenelläkin on, niin koko elämä on siinä suhteessa melkoista arpapeliä.

Tietenkin jos jo tietää itsellään olevan jotain hermo-ongelmia, niin sitten pitää olla varovainen.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3687


Profiili WWW
« Vastaus #5 : 01.10.2012 11:59:16 »

Kolmoishermosärky taitaa olla lääketieteellekin vielä vähän mysteeri ja monet muut kiputilat voivat olla joskus samankaltaisia. Kaverini sai vyöruusun naamaan toiselle puolelle ja alkuvaiheessa sen tuottama kipu oli aivan yksi yhteen kolmoishermosäryn kuvauksen kanssa. Näin oli useita päiviä tilan alettua ja vasta kun rakkuloita nousi myös naamaan, teki lääkärikin vasta sen oikean diagnoosin.
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
body electric
Astroholisti
*****
Viestejä: 1092



Profiili
« Vastaus #6 : 01.10.2012 21:26:46 »

Juu, sitä on kaikenlaista  - Näyttelijä Sara Paavolaisella oli muuten paha trigeminus neuralgia-kipu ja hän sai apua akupunktiosta, että ei niistä hoidoista aina tiedä - Itsestäni tuntuu toisaalta siltä että nimenomaan akupunktio meridiaaneineen saattais siihen auttaa - Nyt olen ollu onnellinen kun pariin vuoteen ei mitään voimakkaita kiputiloja oo ollu, mut jos on kovasti tuulista kuljen kuitenkin aina huivi päässä varmuuden vuoks.
tallennettu

.
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: