Sivuja: 1 ... 12 13 [14] 15 16 17
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Sovitteko yhteen, eli synastrian perusteet  (Luettu 474018 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
meimi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1017

Astrotumpelo

Profiili
« Vastaus #195 : 26.02.2015 16:16:14 »

Sori, tuli kämmi.  Embarrassed  Kirjoitin yllä että Saturnus kulkee yhä Skorpionissa, mutta se onkin jo Jouskarissa, sorry.

Kysymykset ei ole milloinkaan tyhmiä, jos haluaa tietää uutta!

Elämässä ei mikään ole pysyvää.  Minä ainakaan en näe asioita niin, että jonkin transiitin kohdalla asiat ikäänkuin hetkeksi menisivät raiteiltaan ja palaisivat sitten ennalleen.  Mikään ei koskaan palaa ennalleen!  Saturnus varsinkin on varsinainen taivaallinen oppimestari, joka koettaa opettaa meitä,  mikäli olemme menossa väärään suuntaan elämänsuunnitelmastamme.  Samaten Pluto, tosi hidas vaikuttaja, voi puhaltaa vanhoja pölyjä pois uuden tieltä.  Yleensä pitkällä tähtäimellä lopputulos on kuitenkin meidän parhaaksemme, vaikka hankalien transiittien myllerryksessä ei siltä tuntuisikaan.  Mars on nopeampi liikkeissään, ja sen vaikutus on  lähinnä juuri se liikkeelle paneva voima, mikä saa asiat tapahtumaan.  Se ei ole pitkäkestoinen vaikutus.

Ymmärrän hyvin, että teet surutyötä eron jälkeen.  Mielestäni sinun kuitenkin kannattaisi katsoa nyt eteenpäin, vaikka toki astrologia ehkä auttaa ymmärtämään että mitä oikein tapahtui.  Jatka omaa elämääsi, niin hänkin ilmeisesti tekee.  Elämä näyttää, risteävätkö polkunne vielä.  Astrologia ei osaa siihen vastata.

tallennettu

aurinko jousimies  kuu vaaka  askendentti kauris  merkurius jousimies  venus skorpioni  mars jousimies  keskitaivas jousimies

Punainen Resonoiva Taivaanvaeltaja
oolavi
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 34

Profiili
« Vastaus #196 : 26.02.2015 16:23:14 »

Joo kyllä tämä joka tapauksessa kuitenkin helpotti kuulla ja aion jatkaa elämää omillaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Kiitos. Smiley
tallennettu
meimi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1017

Astrotumpelo

Profiili
« Vastaus #197 : 26.02.2015 16:37:58 »

Ollos hyvä!  Smiley

Sun omalla kartalla on muuten tarkka kolmioaspekti Neptunuksen 25 astetta Kaurista ja Venuksen 25 astetta Härkää välillä!  Se voi saada sut katselemaan sitä rakkauden kohdetta vähän niinkuin ruusunpunaisten silmälasien läpi.  Neptunus jotenkin aina hämärtää tai sumuttaa sitä mitä se koskettaa.

Mutta tämä meni jo vähän sivuun ihmissuhdeastrologiasta.  Ehkei silti kovin paljoa...  Jos haluat tulkintaa omasta kartasta, liitä se tuonne toiseen ketjuun tai ota yhteyttä yv:nä.
tallennettu

aurinko jousimies  kuu vaaka  askendentti kauris  merkurius jousimies  venus skorpioni  mars jousimies  keskitaivas jousimies

Punainen Resonoiva Taivaanvaeltaja
Päivi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1481

Profiili
« Vastaus #198 : 01.03.2015 11:29:20 »

Mullo haastava suhteenalku neitsytmiehen kans. viittiiks joku mulkasta tätä
tallennettu

Jos valitset sen, mitä haluat, saat sen. Jos et valitse, elät sen kanssa, mitä saat.
sireeni
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 69

Profiili
« Vastaus #199 : 03.03.2015 17:00:20 »

"Haluaisin lisävalotusta tällaiseen suhteeseen:
nainen nousurapu mies nousuleijona
nainen aurinkoleijona mies aurinkokalat
nainen kuuleijona - mies kuurapu
nainen merkurius neitsyt - mies kalat
nainen venus rapu - mies venus kalat
nainen mars jousimies - mies mars härkä

Miehen nousumerkki on tehty klo 12 oletuksella, syntymäkellonaika ei tiedossa."

Mouru vastasi ystävällisesti tähän kysymykseeni ja nyt olen saanut lisätiedon, ratkaisevan sellaisen: miehen nousumerkki on leijona. Jos joku viitsii kommentoida lisää, olisin kiitollinen. Jos itse oikein tulkitsen, aika sopiva pari?
tallennettu
oolavi
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 34

Profiili
« Vastaus #200 : 03.03.2015 17:29:36 »

Haluaisin lisävalotusta tähän suhteeseen. Pidimme yhteyttä 1,5 vuotta ja sen jälkeen seurustelimme 3,5 vuotta, jonka jälkeen minut jätettiin tekstiviestillä. Olen huomannut, että hän on muuttunut todella paljon eron jälkeen ja muutkin ovat sanoneet samaa. Erosimme viime vuoden marraskuussa. Ehkäpä hänellä on astrologian asioiden vuoksi joku prosessi menossa? Minä olen mieskaksonen ja hän on kaurisnainen.

nainen nousu kaksonen - mies nousu vesimies
nainen aurinko kauris- mies aurinko kaksonen
nainen kuu vesimies - mies kuu neitsyt
nainen merkurius kauris - mies merkurius kaksonen
nainen venus skorpioni - mies venus härkä
nainen mars neitsyt - mies mars neitsyt

Naisen nousumerkki on tehty klo 12 oletuksella, syntymäkellonaika ei tiedossa.

Kiitos jos joku viitsii tulkita tätä.

Tarkistin tuossa tarkan syntymäajan ja sehän olikin eri mitä olin luullut. Nousumerkki minulla onkin kauriissa. Tässä vielä tämä oikea syntymäkartta. Jos vielä joku viitsisi katsoa, että muuttaako tämä enemmän tilannetta.
tallennettu
meimi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1017

Astrotumpelo

Profiili
« Vastaus #201 : 03.03.2015 21:59:38 »

Haluatko tulkinnan omasta kartastasi, oolavi, vai ihmissuhdetulkinnan uudessa valossa?  Nousumerkkejähän ei kommentoitu juurikaan, koska naisen nousumerkki ei ole tiedossa.  Ja planeetat on silti samoissa merkeissä, vaikka nousumerkki muuttuisikin.  Syntymäkartan tulkinnat halutaan varmaankin tuonne ketjuun 'syntymäkartan tulkintaa'.
tallennettu

aurinko jousimies  kuu vaaka  askendentti kauris  merkurius jousimies  venus skorpioni  mars jousimies  keskitaivas jousimies

Punainen Resonoiva Taivaanvaeltaja
oolavi
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 34

Profiili
« Vastaus #202 : 03.03.2015 22:07:39 »

Haluatko tulkinnan omasta kartastasi, oolavi, vai ihmissuhdetulkinnan uudessa valossa?  Nousumerkkejähän ei kommentoitu juurikaan, koska naisen nousumerkki ei ole tiedossa.  Ja planeetat on silti samoissa merkeissä, vaikka nousumerkki muuttuisikin.  Syntymäkartan tulkinnat halutaan varmaankin tuonne ketjuun 'syntymäkartan tulkintaa'.

Ai niin, eihän sillä ole niin väliä kerran hänen nousumerkkiään ei tiedetä. No minäpä laitan tuon sinne.
tallennettu
miljoonakello
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2

Profiili
« Vastaus #203 : 21.04.2015 17:23:14 »

Heippa kaikille!
 
Toivottavasti kirjoitan oikeaan ketjuun! En keksinyt mistä muualtakaan kysyä.

Miehellä on Venus kauriissa. Minulla on Saturnus yhtymässä nousulle. Voiko tuo Saturnus tässä tapauksessa toimia samalla tavalla kuten hänen Venus minun 1. huoneessa karttavertailussa? Tai voinko tulkita sen samalla tavalla? Voiko tuolla tässä tapauksessa olla samanlaisia vaikutuksia kuin Venus-ASC-yhtymällä? Saturnus on kuitenkin kauriin hallitsija.

Kiitos jos joku jaksaa vastata!
« Viimeksi muokattu: 21.04.2015 17:38:49 kirjoittanut miljoonakello » tallennettu
Eileithyia
Astroholisti
*****
Viestejä: 1237

Jebah

Profiili WWW
« Vastaus #204 : 30.04.2015 09:23:10 »

Heippa kaikille!
 
Toivottavasti kirjoitan oikeaan ketjuun! En keksinyt mistä muualtakaan kysyä.

Miehellä on Venus kauriissa. Minulla on Saturnus yhtymässä nousulle. Voiko tuo Saturnus tässä tapauksessa toimia samalla tavalla kuten hänen Venus minun 1. huoneessa karttavertailussa? Tai voinko tulkita sen samalla tavalla? Voiko tuolla tässä tapauksessa olla samanlaisia vaikutuksia kuin Venus-ASC-yhtymällä? Saturnus on kuitenkin kauriin hallitsija.

Kiitos jos joku jaksaa vastata!

Saturnus ja Venus planeettoina kuitenkin edustavat hieman eri asioita.  Cool Saturnus ASC:llä kuvaa mahdollista pitkää liittoa (halua sitoutua toisiinsa löytyy) ja on löydetty esim. naimissa olevien parien kartoilta. Saturnuksen hallitsija voi olla ikäänkuin auktoriteetin asemassa ASC-henkilöä nähden, ehkä jopa jonkinmoinen opettaja tai se ns. kypsempi osapuoli. Paljon toki riippuu myös muusta kartasta ja siitä miltä pohjalta yksilöt suhteeseen lähtevät ylipäätään.
tallennettu
miljoonakello
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2

Profiili
« Vastaus #205 : 30.04.2015 14:12:11 »

Voi taisin nyt selittää todella huonosti! Miehen Saturnus ei siis tule minun nousulleni vaan minulla on omalla kartallani  askendentti aspect_con saturnus. Miehen Venus on kauriissa joten mietin voiko tuolla olla samanlainen tulkintavaikutus, kuin jos hänellä tulisi Venus minun 1. huoneeseeni. Eli että vastaan ulospäin monia asioita joita hän pitää viehättävänä. Toivottavasti tästä sai jotain selkoa.

Kiitos kun vastasit Eileithyia!
tallennettu
Eileithyia
Astroholisti
*****
Viestejä: 1237

Jebah

Profiili WWW
« Vastaus #206 : 30.04.2015 19:08:31 »

Voi taisin nyt selittää todella huonosti! Miehen Saturnus ei siis tule minun nousulleni vaan minulla on omalla kartallani  askendentti aspect_con saturnus. Miehen Venus on kauriissa joten mietin voiko tuolla olla samanlainen tulkintavaikutus, kuin jos hänellä tulisi Venus minun 1. huoneeseeni. Eli että vastaan ulospäin monia asioita joita hän pitää viehättävänä. Toivottavasti tästä sai jotain selkoa.

Kiitos kun vastasit Eileithyia!

Eipä mitään.  Smiley Kyllä tuo minun mielestäni voi tulla esiin niin, että vaikutat miehesi ihanne naiselta.
tallennettu
downtempo
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 200

Profiili
« Vastaus #207 : 16.05.2015 17:10:08 »

MC-IC -mars kontaktit ihmissuhteissa.

Ensimmäisellä oli Marsin 2 orbin tarkka yhtymä IC:lleni.
Tuntui, että tämä henkilö omistaisi minut, kotonani, ja myös omat syvimmät ajatukseni.
Hyvin ahdistavaa. Joten otin vapauteni takaisin, olemalla hyvin paljon
muiden ihmisten parissa, tai muissa ympäristöissä. Kuin olisi juossut karkuun tuota marsia ulkoilmaan (MC:lle), keräämään itseni takaisin.

Toisella henkilöllä oli Marsin asteen tarkka yhtymä MC:lleni (myös venukselle).
Tässä taas päinvastoin, tuntui että tämä henkilö omistaisi minut "julkisessa mielessä".
Julkiset ajatukseni, kaikki keiden kanssa juttelen, tai jaan ajatuksiani. Ahdistavaa!
Joten halusin vapauteni takaisin vetäytymällä kotiin, tai välttelemällä tätä henkilöä julkisesti. Tai oikeastaan en halunnut kertoa mitään ajatuksiani, vaan halusin vetäytyä omien ajatuksieni pariin (IC:lle Grin)

Vaikka Mars-venus kontaktit ovatkin varsin vetovoimaisia aspekteja synastriassa, toden totta! varsinkin yhtymä, mutta nyt se ei toiminut, koska se oma Venus  aspect_con  keskitaivas on este. En halua mitään kilpailu asetelmaa siitä, että jos olen ulkomaailmassa?
Että toinen kokee uhaksi jotain. It's weird. Vaikka koitin asetella semmoisen Win-Win -asetelman, niin mars-tyyppi koki muut uhaksi minuun, tai oman toimintani julkisesti itseään kohtaan. että ihanku joku kilpailu olis jostain? EEEEi.... Luulisi, että jos toisenkin mars on  kaksoset , niin ymmärtää myös  venus kaksoset -laatua? voi olla että sen  venus vaaka ei halua jakaa? Dunno...

Olisi mielenkiintoista kuulla tarinoita, miten nämä "mars" -puoliset kokevat tällaiset asetelmat.
« Viimeksi muokattu: 14.08.2015 00:23:58 kirjoittanut downtempo » tallennettu
downtempo
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 200

Profiili
« Vastaus #208 : 14.08.2015 00:06:57 »

Havaintoja ihmissuhteista, synastriasta part. vaikka kuinka mones.

Joskus sain hirveän käsityksen Saturnus oppositio kuu -asetelmista. Koska niissä asetelmissa, saturnus on se "kuka hallitsee" tuota aspektia. Kuu jää vähille. Saturnus vaatii toiselta liikaa. tai jos ei liikaa niin vaatii jotain? tiedostamattaankin.?
Näyttää missä toisella on työstettävää? Mutta joskus siinä ei ole työstettävää. Ne näkyy syvällisemmissä ihmissuhteissa.

Koska saturnuskin on ikäkausi-planeetta jollain tapaa, ja toisella kuumerkki voi vaihdella nopeammin, niin sikäli se on sattuman kauppaa, osuuko tämä aspekti synastriassa kohdalleen. ja millä akseleilla. Missä oma kuu on, ja onko se mitenkä aspektoitunut, kertoo myös että miten suhtautuu tuohon aspektiin jos osuu kohdilleen.

Entäs se saturnus ihminen? silläkin on vastuuta käsittelemään asiaa, että miten omaa saturnusta hallitaan rakentavasti. "Enough is enough".
Näistä olen poiminut esimerkkejä vähän äärilaidasta toiseen. Toisaalta se "kuu-tyyppi" on varuillaan toisesta, tai tietoinen omista herkkyyksistään, koska sen toisen saturnus näyttää suoraan ne kuun "herkkyydet", . Toisissa tapauksissa se "kuu-tyyppi" sulkeutuu, eikä näytäkkään mitään itsestään. Näissä tapauksissa nämä saturnus-tyypit olivat ns. auktoritäärisiä. Toisessa tapauksessa saturnus-tyyppi puuttui kuu-tyyppiin "fyysisesti/julkisesti", eli jyräämällä toisen. Toisessa tapauksessa se oli ns. Passiivistyyppistä. että sivuviittauksin viitattiin näihin "puutteisiin", ja sivuilmauksin viittailtiin, että lisää tarvisi kehittää. Koska kuu-tyyppi on altavastaava, niin sillä on isoimmat haasteet tuota aspektia kohtaan. Minkälainen on kohtuullista vaatimusta ja minkälainen ei? Missä se keskipolku on?
Kuu-tyypit yleisemmin tuntee alitajuista painetta, että jollain tapaa ei riitä. Koska kyseessä on oppositio, niin saturnus-tyyppi ei ehkä tiedosta kuinka iso alitajuinen ylivalta tällä on toisen kuuta kohtaan, ja jos tiedostaa, niin ei käyttäisi sitä hyväkseen lyttäämään toista.
Saturnus-tyypillä on ns. vastuu siitä että, vaikka vaistoaakin toisissa asioita, niin ettei tee ylilyöntejä, osaa arvostaa toisen herkkyyttä ja toisen alitajuntaa. Opposition mukaisesti, niin usein tällä "saturnus-tyypillä" menee hermot, tai ei ole tyytyväinen toiseen, pidämmällä kaavalla tietyissä tilanteissa, jolloin tämä saturnuksen voima antaa auktoritäärisen aseman toista vastaan.
Sen havannoin myös, että tuo asetelma tuo ns. etäisyyttä toiseen. tai päinvastoin riippuvuutta.
Kuu yleisemmin on riippuvainen tästä saturnus-tyypistä, jollain tapaa, mutta se voi mennä myös päin vastoin.
Joskus myös tämä saturnus-tyyppi tekee kuu-tyypistä riippuvaisen itseensä. Silloin kun "kuu-tyyppi" ilmaisee tunteitaan, tai muita alitajuisia asioita, niin saturnus "hylkii" pois. Jolloin "kuu-tyyppi" kokee olonsa yksinäiseksi. Saturnus-tyyppi vaatii kuu tyypiltä että "deal with yourself", ja tuntee olonsa että on vastuussa/riippuvainen toisten tunteista/tunnemaailmasta/ muusta kuuhun liittyvistä asioista.
Äärimmäistilanteissa ongelmia syntyy siinä, että "saturnus-tyyppi", hylkää kaikki toisten tunneasiat, sillä varjolla, että jos "kuu-tyyppi" ei joissain asioissa "pärjää" ja on heikko, niin se on muka aina "riippuvainen". Niin "Saturnus-tyyppi" hylkää kaikki emotionaaliset puolet toisessa. ääripää.
Jolloin "kuu-tyyppi" kokee, että mitään semmoista ei voi ilmaista toiselle, mikä on vähäänkään tunnepuoleista ilmaisua. Ääripää.
Molemminpuolinen vetoisuus on kuitenkin voimakasta, vastakohtien myötä.

Ratkaisu: on sieltä keskitieltä. Häivyttää pois semmoinen ajatus, että vaivaa toista, ja päinvastoin häivyttää pois ajatus, että toinen vaivaa itseään.
Keskinäinen arvostus.

Tottakai näissäkin tapauksissa on otettava huomioon muutkin aspektit ja oma henkilökohtainen kehitys.
Huomioitavaa myös se, että joissain tapauksissa tämä oppositio ei edes näy synastriassa, eli riippuu ihmisistä ja niiden henkilökemioista.

Ehkäpä niillä varsinkin, keillä on nataalilla kuu oppositio saturnus, tiedostaa tämän asian. Tiedostaa, että on olemassa niitä ketkä vaatii henkisesti paljon, ja että omaa kuuta tavallaan varjellaan. Tai päin vastoin, että tiedostaa että on olemassa molemmin puoleista vastakkaisuutta, niin osaa suhtautua siihen niin, että ei kaikki vaadi tunnetasolla liikaa, tai huonejakojen mukaan. Ettei mene ns. paranoidiseksi. Ei halua olla riippuvainen toisista "tunnetasolla", mutta ei myöskään halua että toinenkaan on.? Ehkei aina, mutta jotkut menneet asiat on osoittaneet ja tuoneet tuon aspektin esille, mitä työstetään sen jälkeen.
Semmoinen puoliväli.

« Viimeksi muokattu: 14.08.2015 00:41:59 kirjoittanut downtempo » tallennettu
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522

Profiili WWW
« Vastaus #209 : 14.08.2015 17:15:49 »

Jotenkin tuntuisi, että Saturnus-Kuu -oppositiot voisivat synastriassa toimia silloin, kun osapuolilla on iso ikäero ja se nuorempi hakee kumppanista jonkinlaista isähahmoa (miksei myös naisellista auktoriteettia). Silloin se nuorempi siirtää mielellään vastuun isommista päätöksistä toiselle, eikä vanhempi pistä tästä pahakseen. Ongelmia lienee odotettavissa siinä vaiheessa, kun epäitsenäinen osapuoli alkaa osoittaa omaa tahtoa.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Sivuja: 1 ... 12 13 [14] 15 16 17
  Tulostusversio  
 
Siirry: