Sivuja: 1 ... 57 58 [59] 60 61 ... 70
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: kuunkierto (vanha nro 2)  (Luettu 887441 kertaa)
0 jäsentä ja 5 vierasta katselee tätä aihetta.
känkkäränkkä
Vieras
« Vastaus #870 : 06.08.2009 10:31:37 »

 kuu 17  vesimies

Nykyään menee monta tuntia kun lukee muiden aiemmin kirjoittamia viestejä foorumilta. Ja sitten lukiessa ehtii väsähtää niin, että jos ensin olisikin ollut mielessä kirjoittaa jonnekin omaa kokemusta niin ajatus tyrehtyy ja asiaan palaa taas viikon päästä kun kirjoituksia on tullut vaan lisää ja lisää.

Viime yönä täysikuu teki ison ristin syntymäkartalle. No uni tuli huonosti jo toissayönä. Istuin yöllä jonkun aikaa miettimässä miksi ne asiat aukeaa niin hitaasti kun aika kuitenkin kuluu niin nopeasti. Sanoilla voi myrkyttää, kyllä. Kuulin siitä taas, kasvotusten. Ja jo ajatukset riittävät siihen ettei aina saa vastakaikua toivomallaan tavalla. Kurkkukeskuksessa on ollut vikaa, limaa. Aika on kulunut tasapainottelemalla "iloisen" seuraelämän (huone 5.) ja työn välillä. Alkoholi tekee kipeäksi vaikkei vahvempiin edes koske. Päänsärky tulee liian helposti, en vieläkään tiedä miksi.

Jotenkin alkaa tuntua jo syksyiselle. Olen oppinut olemaan yksin, niin etten kaipaa ketään täyttämään sitä ajoittaista tyhjyyden tilaa sisällä. Silti miettiessä tulevia  pluto  aspect_squ -transiitteja joiden kestoa en ole jaksanut selvittää (vuosia....) alkoi pelottaa ajatus siitä että tiedän menettäväni ainakin äitini vielä joskus. Aika ohuelta ja hauraalta tuntuu elämä näin sinitaivaisena ja valoisana kauniina päivänä.
tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #871 : 06.08.2009 13:17:14 »

Enceladus
kuinen tunnelma on lyhyt,jo illalla erilainen kuin aamulla,kuin impressionistin maalaus tämä kuunkierron kirjoittaminen, ( saturnus aspect_opp kuu leijona kuunsolmu),hetkessä kohtaaminen,
jotakin jäi kankaalle ja huomenna valo on jo toinen.Joku sai hetkestä kiinni,toinen ei ymmärrä värien käyttöä ollenkaan.Oma näkemys maisemasta ,jota jokainen katsoo kuitenkin erilaisin silmin.
Kuun suhde aurinkoon,nämä neljännekset,ovat pikkasen pitempiä syklejä,kuten nyt alkanut täydenkuun jälkeinen viikko,mutta siinäkin kerkee olla jo kolmen merkin erilaiset tunnelmat ja aspektit muihin kappaleisiin.

annalilja
14  vesimies saabisesti (kuunpimennys,13,43 vesimies, oli)
"Pitkä raskas juna kiipeää vuorenrinnettä;lopulta tunneli tarjoaa oikotien toiselle puolelle."
SOPEUTUMINEN
onko sulla myös saturnuksen transiitti?

Tuo kuunpimennys teki omasta  neptunus:sta t-ristin kärjen,
osui toisen kartan  neptunus aspect_opp aurinko akselille,
ja kolmannella kartalla on  vesimies kolmikon  aspect_tri neptunus.
Kaikki muistuttavat omista illuusioistani tai henkisyyden tarpeestani.
I`m SO CONFUSED.Really.Tuo juna on itellä sitten  saturnus aspect_sex :venus:rx aspect_con neptunus.Ei ihme että pakenen metsään (metsä/ harka) maadoittumaan (1/ aurinko ja 3  jupiter yht. 4 maa) puuttuvalla t-ristin jalalla.

 kuu 18  vesimies
 aspect_inc saturnus 19  neitsyt
tänään on Madonnan päivä,
ehdottomasti,
tällä hetkellä  kuu yhtyy madonnan  chiron 19  vesimies:een (eli kvinkunssi tuonne saturnukselle) ja kun Madonnan Lilith 19  oinas tekee myös kvinkunssin saturnukselle,tulee saturnuksesta 19  neitsyt yodin kärki.Chiron on usein mukana tärkeissä kohtaamisissa (vrt.syntymä,kohtaaminen ensi kertaa ulkomaailman kanssa) ja  saturnus sanoo jotta nyt on aika.
Mille? Naisen pimiälle puolelle lavalla.Kohdata kaikki  kuu/ venus puolet.
Hänen venuksensa  aspect_con alasolmu 0  leijona.
Myös tr  saturnus aspect_squ :saturnus:19  jousimies.
Myös  askendenttineitsyt saturninen.
Merkuriuksen paluu hällä,5  neitsyt,jolle taas  venus tekee sekstiiliä.
Sitten taivahalla ajankohtaan  uranus kalat kvintiili  mars kaksoset (menee hänen 10 huoneeseen  kaksoset) ja  neptunus septiili  mars kaksoset,
septiili-kohtalokas tai ennaltamäärätty liittymä elämän verkostoon; korkeamman tason avaus.
Marsin 17 astetta ravistelee illuusiota,johtaa ensin "harhaan" (7 neptunuksen luku) ja kuitenkin jättää liikkeellään jäljen psyyken rakenteeseen (taas saturnuksen luku Cool.
Merkittävä joukkosuggestio.
Toivottvasti ei petä tekniikka eikä mene ääni.
JÄTKÄNsaaressa.
Mielenkiintoista.
Minä lähden illusoimaan taas metsään.
Vattuhillo on maaliman parasta.Vadelma kuin unelma.


tallennettu
känkkäränkkä
Vieras
« Vastaus #872 : 06.08.2009 15:56:45 »

Tämä kuunkierto-ketju on ollut tämän foorumin paras astrologian opettaja. Kiitos tietäjille. Ainoa mikä dekaanien "tajuamisessa" hämmentää on ne kertautuvat luvut. Kun aina seuraavasta luvusta pääsee uuteen oman kartan taivaankappaleeseen. Mutta jos  jupiter luku on 3 ja yhteenlaskettuna  kuu :ni soi samassa luvussa niin jo sillä voisi selittää tuota ahnehtimista tunteakseen ja oppiakseen lisää? Ja kun on vielä huoneessa 3 niin "laajentaa" sitä tarvetta kommunikoimaan, ehkäpä sitten  skorpioni -maisesti.  Nyt sain tajuntaani nuo loputkin taivaankappaleiden luvut, Saturnus ja sadonkorjuu eli  saturnus  neitsyt :essä sopi tähän tällä kertaa edes hiukan ?  :Smiley Tai ne ovat nämä syksyn odotusmietteet.

Välillä mietin että olisiko minun vaihdettava nikkini taas, mutta kun muistan sen möllykän siellä saturnus :sen läheisyydessä, minulle tulee jotenkin sympaattiset mietteet sitä kohtaan. Enkä arvannut että sieltä löytyisi elämän mahdollisuuksia ainakaan näin pian. Sitten tuossa kirjoituspalkin yläpuolella on tuollainen vieritysikkuna mikä kehoittaa vaihtamaan väriä. Ja siitä aasinsiltana vesiliukoisiin öljyväreihin. Eikö olekin ihanaa ettei enää tarvitse esim. pienessä yksiössä maalatessaan kärsiä tuntikausia liuotinhuuruista?  Smiley Ja ympäristöhaitat vähenee. Näkyyhän se vissiin lopputuloksessa, mutta tällainen amatööri-harrastajakin saa vain kuudesta sellaisesta sävystä loihdittua vaikka mitä mielenmaisemaa. Jospa huomenna kokeilen taas, tänään ei enää jaksa aloittaa. Vatut on ihania, söin niitä sellaisenaan. Ja kävin uimassa, lämmintä vettä. Tein töitäkin.

muoks: No niin meni dekaanit jakeluun.. Kirjoitin tyylilleni liian nopeasti ja tuli heti virhe. Siis  kalat :maisesti ”suodatan” kolmoshuoneen teemoja. Joo

Melkoisesti tuntuu olleen ”asiaa” tänään.
« Viimeksi muokattu: 06.08.2009 17:17:59 kirjoittanut Enceladus » tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #873 : 06.08.2009 21:28:00 »

mikäs se on ollut aiempi nikkisi Enceladus? Tuntuu kuin tuntisin enkä kuitenkaan ja se vähän hämää..
 kuu 22  vesimies
onpi kohta vastapäätä Madonnan aurinkoa,23  leijona ja hän astunee lavalle,
luvassa tahmeaa ja makeaa,Sticky and sweet,enkä viiti edes suomentaa mitä "stick it" tarkoittaa..
haistattaako Madonna pitkät monellakin asialla?
tr  pluto aspect_inc hänen  venusleijona.
Että eroottista jännitettä.
Tahmea ja makea kuin hunaja, mars kaksoset.
Kaksosiin yhdistetään makea,syystä että? Itse yhdistän sen merkuriuksen kautta,
 merkurius ja kesäkuun lehtivihreä loistossaan ja yhteyttäminen,sokerin tuotanto.Fotosynteesi.
Niemi-Mattila heitti kyllä ilmaan ajatuksen,että ehkä  merkurius ja  venus ovatkin vaihtaneet paikkoja keskenään.Vähän kuin vahingossa.Olen makustellut ajatusta paljonkin.
Lehtivihreän tuotanto sopisikin ennen venuksen kukintaa.Meden tuotantoa.Ja kukat varisevat ennen lehtiä syksyllä.Miltä tuntuisi  venus/ neitsyt? Ja  merkurius kuin egyptiläisten Thot vaa an planeettana? Kykenevänä kuljettamaan maatuvan aineksen haadeksen valtakuntaan.Punnitsee mikä kantsii säilyttää skorpionin roudassa seuraavaa kevättä varten.
Joskus ehkä voisi kyseenalaistaa tätäkin uskomusjärjestelmää.
Tonkia,jotta mihin tämä mukamas perustuu.Miksi näin?

Tuosta kuunpimennyksestä.
Eihän neliö neptunukselle sinänsä mitään;yks kosminen haahuilija.
Mutku se sattuu olemaan keulamiehenä koko  skorpioni stelliumille.
Juutuin tahmeassa vatukossa ajatukseen "sinä teet pahaa".Entä jos se pitääkin paikkansa?
Luon kiinteitä ystävyyssuhteita ja sitten "jätän" heidät oman onnensa nojaan kärsimään vaikka huostaan otetusta lapsesta tai yksinäisyydestä.Vuosien ystävyyden jälkeen.
mutta
siis
piti sanomani tuosta diamondin unen rististä ja eikö se ollut Enceladuksellakin risti kartalla ja itsellä oli eilen kokemus konkreettisesta rististä,kun olimme pitkästä aikaa koko sisarusparvi isän pöydän ympärillä.Kiinteä risti merkkien myötä.
Millä paikalla istut pöydässä ja miksi siinä?
Miten istumajärjestys kuvaa tehtävänjakoa?
Miten ristissä planeetat kuvaavat tärkeää tehtävääsi?
Kaikkihan ovat samanarvoisia,yhtä kaukana toisistaan,samaa laatua.
Miksi sitten joku istuukin "pöydän päässä"?
Ja jopa luovuttamalla paikkansa "johtaa" edelleen.Käskynhaltija.Työnjohtaja.
Suurristillä on oltava "työnjohtajansa",ehkei sitä muuten voi ottaa haltuun.

Vattupiirakka oli hyvää..

tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #874 : 06.08.2009 21:52:14 »

Sticky and sweet voisi olla kyllä  :venus:6  rapu aspect_sex :merkurius:6  neitsyt.
Tämän vuoden marjoihin syntyy luultavasti hyvin sokeria eli ovat makeita.
Voisi kuvitella ,että tämän vuoden viinikin on joskus ehtaa vuosikertaa?
tallennettu
marix
Astro-nauttija
****
Viestejä: 816



Profiili
« Vastaus #875 : 06.08.2009 22:37:40 »

Mä olin saanu viime yönä aika kivan blogitarjouksen Smiley Mistä nyt tuulee? Eka tollanen yhteistyötarjous oman blogini perusteella/ansiosta tms.. Kaiken hyvän lisäks mä bloggaan myös muualla jo muutenkin ku omassa blogissani..

Mun pikkuveli on ollu jo muutenkin kateellinen, kun sen unelma olis kirjottaa rahasta. Miks mä saan sen mistä se haaveilee?

Arvaako Nikki transiitit vai onko kyse jostain ihan muusta? Cheesy
tallennettu

aurinko , jupiter , uranus ja neptunus jousimiehessä
merkurius kauriissa
kuu vesimiehessä
askendentti ja mars vaa'assa
venus , pluto ja saturnus skorpionissa
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #876 : 06.08.2009 22:56:03 »

marix
arvaa ellet tiedä niinkö?
Sulla on ollut tietty ensinnäkin kuunpaluu, kuu vesimies? Yöllä?
Toisekseen kuusi voi olla hetkellisen yodin kärkenä, venus rapu aspect_sex merkurius neitsyt ja sinun  kuu vesimies kärjessä?
Kolmanneksi sulla on samaan aikaan  venus rapu aspect_opp merkurius kauris?
Neljänneksi tr  mars kaksoset aspect_opp sinun  jupiter jousimies?
Viidenneksi tr  saturnus neitsyt aspect_sex saturnus skorpioni.
Sitten veljelläsi on jotain 11 huoneessa. venus?

salapoliisin työn jälkeen  kuu ja yod poissuljettu (kuunpaluu kyllä,teepä lunar oppo vielä niin näet mihin johtaa?)
 saturnus aspect_sex saturnus .kin jo ohi,
eli sinun "menestykseen" on vaikuttanut sekstiiliketju  venus aspect_sex merkurius aspect_sex sinun  venus skorpioni
ja onnea miehellesi! Hän sai ap-kartalleen sekstiilin kautta suunnan venuksellesi...... Cheesy
« Viimeksi muokattu: 06.08.2009 23:37:26 kirjoittanut nikki » tallennettu
marix
Astro-nauttija
****
Viestejä: 816



Profiili
« Vastaus #877 : 07.08.2009 00:59:08 »

Apua, kuunpaluukartalla kuu 20 46 (osaan hei merkata nää Wink), se joku kuuoppositiokartta 20 46!! Ja tadaaaaaaaa mun syntymäkartalla 20 46!! SE ON NYT!! NYT SE ON!!!!!

Ja hei, mitä se tarkottaa suomeks, että mies sai sekstiilin kautta suunnan mun venukselle.. Tongue Pitäskö sen näkyä jossain?

Tuolla ne äsken rötkötti sohvalla. Mies ja meijän kollikissa. Se kissa ei kans muuta osaa ku vaatii multa ruokaa. Arvatkaa tekeekö mieskään mitään muuta. Sanoin ääneen, että siinä kans kaks jätkää rötköttää ja aattelee et toi on se nainen, joka antaa ruokaa.

Nikki! On mulla tällä hetkellä  mars  aspect_opp  aurinko sekä  jupiter
 jupiter  aspect_sex  jupiter (nyt kehrään!)
 saturnus  aspect_squ  jupiter
tallennettu

aurinko , jupiter , uranus ja neptunus jousimiehessä
merkurius kauriissa
kuu vesimiehessä
askendentti ja mars vaa'assa
venus , pluto ja saturnus skorpionissa
känkkäränkkä
Vieras
« Vastaus #878 : 07.08.2009 08:49:19 »

Kun katsoin tämän päivän planeettaohitukset meinasin jättää kirjoittamatta. Jotain samaa kuin ap:lla.  kuu 28  vesimies

 saturnus 8 – oliko numerologisesti sadonkorjuu? Sehän kävisi tuohon  saturnus teemaan muutenkin.

Ja hiukan eiliseen paikkaamista.. En halua tarkoittaa etteikö nuo muut foorumin informaatioketjut ole myös opettavaisia ja varsinkin astrologisesti! Eilen hiukan ”liioittelin” vaikka itse olenkin täällä kuunkierrossa oppinut mieleenpainuvimmin mikä taitaa olla itselle se paras metodi, oppia. Ehkä jäin miettimään eilen että luulevatko ne etten vieläkään ole tajunnut kuunkiertoa.  :Smiley

Hieno homma Marix että sait töitä! Tänä päivänä ne on kiven alla.
Minä luin viime yönä avaavaa tekstiä kvintiileistä. Ja päätin alkaa tästä eteenpäin elämään mahdollisimman tietoista elämää. Viisikanta on vaarallinen? itselleenkö?

Tiigris sen sanoi hyvin. Että häntä rakastetaan siitä sisällä olevasta pienestä känkkäränkästä huolimatta. Viimeisimmät kirjoitukseni kirjoitin kun ihana  Kiss  proge-kuuni siirtyi pois  aspect_con natal-  neptunus  jousimies :ssä.  uglystupid2 Kuun progressio-osiossa sitä aikaa kuvataan todella hyvin. Vaaleanpunaiset lasit oli liimattu nenälle. Ja nikkini sopi kyllä kuin nenä päähän ja taitaa sopia vieläkin.  tickedoff  Grin


Miten ristissä planeetat kuvaavat tärkeää tehtävääsi?
Kaikkihan ovat samanarvoisia,yhtä kaukana toisistaan,samaa laatua.
Miksi sitten joku istuukin "pöydän päässä"?

Minä en tiedä! Autatko?
tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #879 : 07.08.2009 10:02:37 »

En minäkään tiedä sitä sen kummemmin.Pähkäilin käytännön esimerkin kautta.
Isä sanoo,että minusta tulisi hyvä työnjohtaja.Olen hyvä organisoimaan.Minä se istun tavallisesti siinä pöydän päässä.Äidin kuoleman jälkeen minä olen hoitanut asioita. kuu mars leijona?
 mars aspect_squ stellium?
Mutta kun vanhempi veljeni oli myös kuvioissa niin luovutin pöydänpään hälle.Koska tiedän ,että isällä tää homma menee "isältä pojalle" periaatteella.Mutta silti edelleen "organiseeraan".
Eli se tehtävä minulla on tuossa meidän kiinteässä ristissä.
Niin aattelin sitten,että kun suurristi kartalla on ikäänkuin tärkeä tehtävä maan päällä (sehän on kuin maan symboli kartalla,itsellänikin sellainen akseleiden avulla) niin ehkä siinäkin olisi löydettävä tuo "organisoija",miellettävä,jotta minkä avulla saa sen ristin haltuunsa,toimimaan.Ja missä vaiheessa elämää yleensä havahtuu koko tehtävään.Tai havahtuu silloin kun se transiitteina tai progekartalla muodostuu.Tai jos se on syntymäkartalla,niin joku "painava" transiitti jollekin ristin osalle havahduttaa?
Esmes itellä muuttuvissa tuo risti ja yhtenä osana  ceres,josta vasta opin,jotta se on vihityn merkki.Eli oikeesti pitäisikin olla ehkä tärkeä tehtävä? Ja  askendentti:lle ristin osana tekee  :pluto:nyt semisekstiiliä.(synt.kartalla  ceres aspect_con pluto,väljä,mutta tästä just tuo "vihitty",cereksen vanhimmat mysteerit ja luopumisten kautta "kirkastuminen",kuoriutuminen what ever)
Eli nyt olisi aika havahtua siihen tehtäväänsä.Tai oikeemmin  pluto taitaa muokata siihen?
Ja tuo "nyt on aika" näkyy myös Saturnuksen sekstiileinä stelliumille skorpionissa.Ehkä se tehtävä liittyy  jupiter:n ja  chiron:n kautta opettamiseen?  uranus ja astrologia?
Tuo  jupiter on nyt  aspect_con ap- askendentti kauris.
Ensi vuoden ap-MC osuu tarkalleen syntymäjupiterin lukemiin.Joku pointtihan siinäkin on ? Muukin kuin opiskelu? Mikä ei edes hirveesti huvita..minusta ei tule koskaan viisasta lukemalla.Minusta astrologiaakaan ei välttämättä opi lukemalla vaan oivaltamalla.Sen jälkeen kun on oppinut aakkoset.
Mutta siihen tarvitaan kyllä myös dialogia.
"Dialogi on laajasti määriteltynä keskustelua,jossa luodaan uutta-ihmiset rakentavat yhdessä keskustellen merkitystä,tarkoitusta tai ymmärrystä (Logos),etsivät mieltä ja tulkintaa elämälleen ja maailmalleen.Dialogissa tämä ymmärrys,Logos,syntyy välitilassa (dia)-ihmisten kautta,välillä ja läpi-joten se ei ole kenenkään omaa.Logos ei myöskään koskaan ole lopullisesti valmis,vaan se virtaa ja liikkuu ihmisten keskustellessa.Dialogi ei ole kaksinpuhelua.Se on liikkeellä olemista,dynaamista,eteenpäin virtaavaa.Se on kuin peli,jota pelaajat eivät täysin hallitse.
Se vie näennäisen sattumanvaraisesti uusiin ideoihin ja mielen maisemiin."
(Hiljainen tieto/tietämistä,toimimista,taitavuutta,2008,kansanvalistusseura)
Että meillä pitäisi siirtyä kyllä opetuksessa enämpi tähän dialogiin.
Siks mua ei innosta tuo pänttääminen.
Logos  aspect_con Sirius  aspect_tri neptunus,niinpä.
"Logos-sana voidaan liittää jopa elämän tarkoitukseen ja kaikkeuden alkuperään.Raamatussa näin: "Alussa oli Sana (Logos) ja Sana oli Jumalan luona,ja Sana oli Jumala.Mikään,mikä on syntynyt,ei ole syntynyt ilman häntä." (Joh 1:1-5)
Miksi minä lukisin yhden ihmisen tietoa 250 sivua ja sen avulla todistaisin että "tiedän"?
Ja mitä minä sitten tiedän?Sen minkä tuo toinenkin? Pitääkö ensin olla professori,jotta voi heittäytyä freelancer-ajattelijaksi ja pohtijaksi.Pitää olla ensin proffa ollakseen vakuuttava?
Lukenut immeinen? Olen miettinyt joskus tän astrologian myötäkin ,että kuka "omistaa" tietoa?
Kenellä on oikeus hinnoitella tietonsa?Voiko tietoa omistaa? Tekeekö se minusta rikkaamman,jos jemmaan tiedon sukanvarteen? Ketä se palvelee? Missä dialogi?

joo,
 kuu vesimiehen lopuilla,
tais yhtymä kolmikkoon saada Finnairin toimitusjohtajan eroamaan?
Lähtee sitten "illaksi kotiin"..
tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #880 : 07.08.2009 10:36:58 »

ja rakas marix!
Että sä oot aito.Tietenkin se  kuu on samoissa asteissa kuunpaluussa,sitähän se tarkoittaakin ,että kuu palaa syntymäkartan lukemiin ja kartalta näet sen hetkisen taivaallisen kuvion muiden planeettojen suhteen.Ja lunar opposition on sitten kuun oppositio eli sulla 20  leijona.
Esmes lunar opposition  askendentti vois valasta.
Ainakin itellä 5.8.  askendentti osui syntymä Junon lukemiin.Ja  kuu  aspect_sex juno aspect_squ venus,Lilith  aspect_ssx jupiter,onnenpiste  aspect_con syntymä chiron,
ja  vertex  aspect_con syntymä Cirke (tätä vielä pureskelen) eli kyllä se kertoi itelle mistä kenkä puristaa..
ja
tuo sekstiili tarkoittaa miehelläsi just tuota "rötköttää sohvalla" ja sinä taidat olla se,joka tuo leivän pöytään? Ja olet samalla mansikkana kermavaahdossa..
Miten blogilla voi ansaita?
tallennettu
marix
Astro-nauttija
****
Viestejä: 816



Profiili
« Vastaus #881 : 07.08.2009 11:30:53 »

Joo, tommonen palvelija-meininki meillä Wink No ei kai, mä en oo oikeen jaksanu siivota tänä vuonna ja mies on sit joutunu enemmän..

Mä en tiiä millasia soppareita muilla ihmisillä on firmojen kans, mut kai ne jotkut rahaa saa bloggaamalla niille, niitten tuotteista yms.. Muualla maailmalla bloggaaminen on kai vähän edistyneempää ku Suomessa tällä hetkellä. Mut kyl noi firmat alkaa kai jo vähän heräämään tähän juttuun..
tallennettu

aurinko , jupiter , uranus ja neptunus jousimiehessä
merkurius kauriissa
kuu vesimiehessä
askendentti ja mars vaa'assa
venus , pluto ja saturnus skorpionissa
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6526


Profiili WWW
« Vastaus #882 : 08.08.2009 10:50:19 »

 kuu 11  kalat
 aspect_opp merkuriusneitsyt
 aspect_tri venusrapu
tequila oli liikaa
krapula
lähen tavvoomaa savvoo hilijoo ja kovvoo
savusaunan hämyyn
tallennettu
marix
Astro-nauttija
****
Viestejä: 816



Profiili
« Vastaus #883 : 08.08.2009 15:17:29 »

^ mä join ainaki viis liikaa Sad
tallennettu

aurinko , jupiter , uranus ja neptunus jousimiehessä
merkurius kauriissa
kuu vesimiehessä
askendentti ja mars vaa'assa
venus , pluto ja saturnus skorpionissa
mateve
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 665



Profiili
« Vastaus #884 : 08.08.2009 17:37:32 »

onpa  kalat maista meininkiä..... coolsmiley

 Wink  Mateve
tallennettu

mateve
Sivuja: 1 ... 57 58 [59] 60 61 ... 70
  Tulostusversio  
 
Siirry: