Itseasiassa mä olen aika ujo, kun
tosi on kysymyksessä.

Kaksonen vain
peittää sen nauruun ja verbaaliläppään.
Suomesta puuttuu deittailu-kulttuuri. Siis sellainen, että voi deittailla ilman,
että heti ollaan änkeämässä lakanoiden väliin.
Pitää hauskaa ikään kuin kavereiden kesken, mutta sitten kuitenkin hiukan katsella ja flirttailla,
että jos ja jos juu, niin hyvä, mutta jos ei, niin kukaan ei loukkaannu.

Suomalaisen miehen kanssa kun menee illalliselle tai edes kahville,
niin siinä on heti sellainen painostava olo, että seksiin ja avioliittoon käytetyllä farmari Opelilla,
kultaisella noutajalla ja kolmella lapsella katsomaan kun se mies juo iltaisin
itse rakentamaansa omakotitaloa pankille
-etenkin, jos se maksaa naisenkin ruoat sillä illallisella.

[/quote]
Tästä oon kyllä ihan samaa mieltä. Koska oon tällainen "anna mulle puhelinnumeros/ lähetkö ulos?" -tyyppinen ratkaisu, niin kyllä on ihmetyttänyt, kun olen mennyt IHAN VAAN

tutustumisaikeissa kundin tai mimmin kanssa ulos ja pitänyt hauskaa - ei semmoista. Ja sitten tulee se: HEI, miks en mä pääse sun luokse yöks/ Mulla on hei tyttöystävä./ Tuutko käymään mun vanhempien luona?
- Musta on kiva tutustua ensin ja päättää vasta sitten diggaanko vai en. Oon silleen kova ihastumaan ja aika nopea liikkeissäni, että sinkkuaikana no, oli välillä ihan mielenkiintoista, mutta flirttailu ja toisen arvostaminen ja hänestä pitäminen eivät silti stabilisoi tai merkkaa suhdetta "tietyksi". Esim. ihana

oli aluksi niin hauskaa ja hyvää sosiaalista seikkailuseuraa, mutta kuukauden jälkeen vaan kypsytti, kun meillä oli niin erilaiset maailmankatsomukset, halut, tavoitteet, toiveet etc. että se oli moromorjens. -Eihän tämmöisiä edes tajua, ellei vähän treffirintamalla käy mesoamassa.