Pari tapahtumantäyteistä piiitkää päivää autossa istumisineen, kaupungilla kiertelemisineen, kymmenissä eri paikoissa, kolmen rakkaan ihmisen ja uuden rakkaan kissan kanssa vietettyä aikaa..
Pari yötä 4 tunnin yöunilla...
Kantapäät rakoilla kävelemisestä, perse puuduksissa parin-kolmen tunnin automatkasta..
Pääsen kotiin, suljen oven. Hiljaisuus. Ei enää kolmen kälättävän naisen ääntä,
ei enää naurua, ivailua, kuulumisia, tiuskimista, höpöttelyä..
Ei enää liikennevaloja ja liikaa kaistoja..

Vaan mun tyhjä kämppä, jonne kaipasin viime yönä kun jaoin äidin kanssa parisängyn.
Tää tyhjyys täyttää mut ja alan melkein kaipaan vaikka sitä kaaosta, mikä oli kun ajettiin vieraassa keskustassa ja kaikki huuteli ajo-ohjeita kuskille.....
Kaipaan jotain. Vois vaikka itkee nyt. Vois hakata päätä seinään.
Hitto että kaipaan JOTAIN.....
Oon T Y H J Ä ......... Jos huudan, kuulen vastauksen, kaiku vaan.. Mun oma ääni.. Ei ketään muuta..