Mä oon nyt kyllä loukkaantunut vähän yhdelle mun kaverille, ja inhoon tätä tunnetta,
koska sille ei voi tehdä mitään.. Eikä mulla ole edes oikeutta loukkaantua.
Sanoin sille, että kieltäydyin tän päivän iltavuorosta yhteen paikkaan, jossa pääasiassa teen keikkaa,
ja sit huomasinkin että mulla oiskin ollut aikaa mennä sinne..
No tää vastasi, että hyvä, no miks sua ees kiinnostais kun hän oli siellä pitkästä aikaa yhden työvuoron -ja ei millään pahalla siellä työskenteleviä kohtaan- mutta se työ aina aina sitä samaa ja tylsää ja p*rseestä..
Ja ne työntekijät on osa vähän yksinkertasta tai muuten vaan outoa porukkaa..
Okei, tajuan, että jossain sisätautien vuodeosastolla on hieman erilaista ja ammattimaisempaa..
Hän tekee siellä keikkaa ja kuuleman mukaan saa tehdä paljon erilaisia toimenpiteitä ja on enemmän vastuuta ja tykkää olla siellä.. Ymmärrän että hän on paljon pidemmällä ammatillisuudessa kuin mä. No onhan hänellä pohjana lähihoitajan ammatti ennen tätä koulua, mutta silti katson häntä aina ihaillen, miten hän kohtaa potilaat niin hyvin ja tietää aina mitä pitää tehdä..
Mutta entäs jos en olekaan sellainen, että minusta olisi sinne, vaan oon itsekkin niin tylsä ja hidas oppimaan,
että sovin jonnekin tuollaiseen niin sanotusti rauhalliseen paikkaan (vaikka työ siis on kiireistä, mutta mitään niin kovin yllättävää harvoin tapahtuu)..
Miks se mun kaveri sano niin, tuskin se tarkotti sillä mua kohtaan mitään...
Mutta kun mä muutenkin tunnen itseni jotenkin niin huonoks sairaanhoitajaksi,
että se vaan kirpaisi.
Millä selität ihmiselle, mä en oo samanlainen kuin sä.
Vaikka mä valmistun sairaanhoitajaks,
en varmaan tee sitä työtä ikinä, vaikka se sulle on intohimo..
Jos se ei vaan tajuu ja pitää mua tyhmänä että oon niin kunnianhimoton työpaikan suhteen.
Se ei tunnu oikeen kivalta........
Tiedän, että tää koko pohdinta kuulostaa nyt typerän lapsellista,
mutta oikeesti tunnen tällä hetkellä huonommuutta.
