seuraava »

[Neela]

Noniin! Ja hyvää päivää, pitkästä aikaa tupaan!
Täällä näyttäisi olevan vielä muutama tuttu menneiltä vuosilta.
mitä jos haudutettasi teet ja asetuttaisiin pöytäänn. 

[meryem]

Heippa tupaan, pitkästä aikaa. Vasta näin sunnuntaina ehtii piipahtaa tänne. Mutta mitä ihmettä, eihän se tee kenestäkään rasistia, jos ei halua mennä kahville jonkun kanssa? Vai onko tuossa oppositiossa nyt jotain muutakini jännitettä...  : Tulehan kertomaan heti tänne tupaan miten kahvittelu meni. 

[meryem]

No joo todellakin, tuskin mies oikeasti on sitä mieltä, että olet rasisti. Tiesi kuitenkin miten sinut saa provosoitua ja kai se tuokin on tapa saada nainen treffeille.  Ainakin tyyppi tuntuu olevan kotoutunut, koska tietää, että kahvittelu on suomalaisessa kulttuurissa se juttu.   

Minä en  -hulluna varmasti saisi nukuttua, jos kuu mollottaisi valtavana kirkkaana pallona taivaalla, mutta olisihan se varmasti hieno näky. 

[.ave.]

Voi ei, jos jo ennen suhteen muodostumista toinen käyttää perusteetonta syyllistämistä ja vetoamista velvollisuudentuntoon, niin millainen parisuhde tämän ihmisen kanssa tulisi?  : Musta tuntuu, että monen on helpompi ajatella, että näin käyttäytyvät ihmiset tekevät niin koska ovat jotenkin epävarmoja itse, mutta tuo kuulostaa kyllä enemmän siltä että hän tasan tarkkaan tiesi mitä teki ja mistä naruista veteli. Ja sehän tarkoittaa, että hänestä on ok käyttäytyä näin, myös myöhemmin vähän vakavemmissakin tilanteissa. Tässä se on vielä kevyttä ja hauskaa, mutta entä myöhemmin...

[.ave.]

^
Freudilainen lipsahdus? 

Mutta joo, musta tuntuu, että moni nainen tykkää siitä, että mies "ottaa tilanteen haltuun" tms. Se tuntuu siltä, että oh, tää tyyppi taitaa todella olla kiinnostunut just musta ja tosi intensiivisesti, ihanaa, se ei hyväksy vastaväitteitä. Siinä on sitten omat riskinsä, ei se välttämättä jonkin ajan päästä enää olekaan niin kivaa.

Tää: "minä asetan kanssakäymiselle rajat, hän ilmoittaa että ne ovat neuvoteltavissa. mun rajat, neuvoteltavissa. omg", aika osuvaa..

Mutta voimme silti toki toivoa hänelle hyvää, hänelläkin lienee oma paikkansa maailmassa.   

[meryem]

Kammottavan kuuloinen tapaus. Voin sanoa, että minunkin tielleni on osunut tuollaisia. Ja koko "Mies ottaa tilanteen haltuun" -kuvio on niin jostain romanttisista elokuvista opittua. Joo onhan se aluksi imartelevaa, mutta kun parisuhteessa pitäisi tehdä päätöksiä niin itse en jaksa tuollaista romanttisten komedioiden tyylistä naismies-vääntöä.  Ihmistyyppi Kaikki on neuvoteltavissa, olen tavannut. Se on todella kuluttavaa tehdä näille selväksi, että ei, kaikki ei ole neuvoteltavissa. Olen onneksi nuo pohdinnat ja keskustelut käynyt eikä ole tullut enää vastaavia tilanteita eteen. Eli tarkoitus se on noillakin tyypeillä. 

[Domo]

mutta eihän tuon miehen olisi tarvinnut noin laskelmoida jos mie en olisi niin hankala

oispa kivaa olla sellainen joka saa ihmisistä heidän hyvät puolet esiin 
mitähän siihen vaatisi

Kerro mullekki sit ku keksit vastauksen  :

Mä oon aina sanonu et mun kanssa olis nii heleppo tulla toimeen - ku vaan tekis just niinku mä sanon... 

[Domo]

Mä luulen että jos joku mulle alkas vinkumaan, että oon piilorasisti tms, niin tokasisin vaan et "niin oonki" ja marssisin matkoihini.

No mutta ihana aamukahvi juotu ja katselen kun taas alkaa satelemaan jotain taivaalta. Ei oikeen pihahommat etene näillä keleillä 

[.ave.]

Osalla meistä se vaatii aika kauankin opettelua, että oikeasti opitaan uskomaan niihin varoitusmerkkeihin mitä me kyllä osataan huomata. Parempi minusta olla ylivarovainenkin niin kauan kunnes kokee luottavansa omaan arviointikykyynsä. Ei se meistä mitään paholaisia tee, vaikka diskattaisiin varovaisuuttamme ihan ok tyyppejäkin, on vaan ihan liian iso riski mennä jonnekin vastoin omaa turvallisuudentunnettaan. Ja jos se tyyppi oikeasti on ok, niin ei se siitä rikki mene, vaan osaa ymmärtää että toisellakin ihmisellä on oma tahto. Mutta kyllä sitä jossain vaiheessa oppiikin pikku hiljaa, ei sitä ikuisesti tarvitse olla narsistinaara, ei kenellekään sellaista kohtaloa ole pysyväksi naulattu. 

Omiin vaistoihin luottamisesta puheen ollen on tullut taas huomattua, että pakko kai on luottaa niihin tarotteihin mitä itselle nostelee, koska silloin kun sieltä itsepintaisesti jotain nousee koko ajan, niin taas kerran juuri niin piti paikkansa! Kaipa se oma intuitio lopulta vaan osaa sanoa niitäkin juttuja, mitä ei ehkä aktiivisessa tajunnassa käsittele.  :

[.ave.]

Noro,  , ei yhtään kiva. Paranemisia sinne!

Kaikille mahdollisuus, niin, totta. Jos tässä vähän filosofioin itseäni niin se tyyppi, joka mun kelloja hälyyttää ja ärsyttää, niin kun ei se tyyppi ole minä, eikä se välttämättä ole yhtään niin kuin minä, ei sillä ole samat motiivit tai halut tai tausta muutenkaan välttämättä, ja kaikki vastaavalta tuntuva voi olla vaan puhetta. Mutta kun on se velvollisuus siellä antaa kaikille mahdollisuus, niin siinä kai yrittää pelastaa yhä uudelleen ja uudelleen sitä pientä lasta sisällään? Mutta käytännössä se lapsi harvemmin tulee pelastetuksi sillä että antaa itsestään 101% kenelle tahansa, vaan lähinnä on suuressa riskissä joutua uudelleen satutetuksi ja hyväksikäytetyksi jopa, koska kyllä ne kellot syystä hälyyttelee..  :

Tykkään nykyään tästä motosta: "luottamus on ansaittua", sitä ennen kaikki on vaan casual. 

[.ave.]

Ajattelen jotenkin niin, että en voi tietää välttämättä mitä se toinen ihminen tarvitsee minulta, ja aika usein se ei ole sitä mitä itse olisin joskus tarvinnut. Siinä on sellainen sokeutumispiste, että kun kovasti haluaa itse kohdella muita niin kuin joskus olisi halunnut itseään kohdeltavan, niin sokeuttaa niitä omia vaistojaan, eikä tajuakaan, että toinen esimerkiksi käyttää tätä tarvettani vain hyväkseen, eikä oikeasti välitäkään siitä mistä kuvittelen hänen välittävän, tai että hän ei tässä tilanteessa tarvitsisikaan mitään sellaista vaan jotain ihan muuta. Silloin se kohtelu on vähän niin kuin harhaan heitettyä ja lähinnä tarkoitettu vain sen oman sisäisen lapsen pelastajaksi.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, että meidän tarvitsisi todella validoida (antaa tulla näkyväksi ja hyväksyä) sitä omaa sisäistä lastamme, sillä kukaan muu ei sitä tee. Se on ehkä yksi vaikeimmista tehtävistä kohdata se mitä se oma sisäinen lapsi koki siellä lapsuudessa, koska lapsi muodostaa helposti jopa kaltoinkin kohdeltuna pseudoluottamuksen vanhempaansa, ja se pseudoluottamus kestää aika hyvin aikuisuuteenkin asti. Suurella osalla tietysti kyse on ihan oikeasta luottamuksesta, kun kyse ei ole kaltoinkohtelusta, mutta tuo pseudoluottamus estää ymmärtämästä ihan oikean kaltoinkohtelun merkitystä (joka siis voi olla myös pelkästään emotionaalista). Meidän pitäisi nyt aikuisena uskaltaa sanoa itsellemme (ja sille sisäiselle lapselle), että se mitä vanhempi teki oli väärin, ihan sama vaikka hän oli minkä ikäinen tahansa, oli hänellä millainen lapsuus itsellään tahansa, työ- ja parisuhdehuolia tai mitä tahansa. Voimme toki näillä selityksillä ymmärtää miksi (tai ehkä emme), mutta tärkeintä on, ettemme tukahduta sitä sisäistä lasta näillä selityksillä. Sillä silloin me myös itse vähättelemme ja poljemme sen sisäisen lapsemme kokemuksia, kun keksimme näitä selityksiä minimoimaan asioiden merkitystä. Muistan vieläkin sen ajatuksen, että tämä olisi jotenkin syyttelyä. Mutta miten ihmeessä se sisäinen lapsi ikinä saa äänensä kuuluviin, jos hänen kokemuksensa teilataan syyttelynä (ja siten jotenkin itsekkäänä ja moraalisesti huonona asiana)? Silloinhan sitä itse jatkaa vain sitä emotionaalista kaltoinkohtelua itseään kohtaan, koska näin sitä ehkä se vanhempi silloin lapsuudessa teilasi ne lapsuuden kokemukset...

Menipäs paatokselliseksi, mutta kuitenkin.  :

[.ave.]

Joo sellanen taitaa olla vaarana.. 

Jotenkin ajattelisin, että rakkaus on vapaan valinnan alainen asia, ja toisaalta se, että lapsi joutuu biologisista syistä kiintymään myös kaltoinkohtelevaan vanhempaan (muuten lapsi siis kuolisi), ei ole vapaan valinnan alaista, siksi sana pseudoluottamus. Se taas vasta on ahdistavaa, kun vanhempi itse käyttää sanaa rakkaus kuvaamaan tekojaan, jotka vahingoittavat lasta. Rakkaus ei koskaan vahingoita, kyllä se on sitten jotain muuta..

En tiedä onko se sisäisen lapsen pelastaminen itsessään mitenkään väärin, kunhan se ei ole pakkomielteistä, niin että on ihan pakko käydä treffeillä kaikkien ärsyttävien kuspäiden kanssa, koska niille pitää vaan antaa mahdollisuus todistaa jos ne ei oiskaan kuspäitä.  Musta tuntuu, että nämäkin jutut muuttuu pikku hiljaa sitä mukaa kun itse ihmisenä muuttuu, sitä tarvitsee eri asioita eri aikoihin.

[ghede]

Erittäin hyvä kysymys. Itse olen miehenä tunnustanut joillekin harvoille astrologian harrastukseni enkä myöskään ole saanut kovin myötämielisiä reaktioita osakseni oikeastaan kummaltakaan sukupuolelta. Moni varmaan yhdistää automaattisesti astrologian lehtihoroskooppeihin ja ennustamiseen. Itse seuraan suhteellisen tarkasti planeettojen transiitteja ja suhteutan ne joskus elämäntapahtumiini, mutta kaikki tämä tapahtuu monesti viiveellä eli jokin kriisi on jo ehtinyt tapahtua kauan ennen kuin osaan yhdistää siihen kenties mahdolliset transiitit. Transiitit akseleille on mielestäni myös voimakkaita, koska toisekseen akselit viittaa joidenkin mukaan ihmismielen eri puoliin, kuten esim. Vertex toiveisiin ja ahneuteen, mutta toisaalta nämä mielen eri puolet ovat sidoksissa niihin kohtalokkaisiin tapahtumiin, joihin etenkin vertexille tulevat transiitit ihmiset ajavat. Näillä akseleilla sijaitsevat kiintotähdet vielä osaltaan kertovat omaa tarinaansa.  

Ehkä kohtaamasi miehet ovat olleet sellaisia pragmaattisia henkilöitä verrattuna taas niihin, joilla on myös jonkinmoinen feminiininen tai intuitiivinen ote elämään myös tietoisuudessa mukana. Kasvatus, ympäristö ja perhetausta myös mukaanluettuna.

Toisekseen mies voi kokea astrologian jonkinlaisena salamyhkäisenä kontrolloinnin välineenä, jolla nainen saattaa osata tarkastella mahdollisia miehen luonteen heikkouksia ja näin kohdella miestä jo ennakkoon epäoikeudenmukaisella tavalla, heh heh! :

[ghede]

voi juku, toiveita ja ahneutta määrättömästi mun kartalla kun

tuota sun viimeistä kappaletta olen minäkin mallaillut siihen syyksi. bongaillaan niitä narsisteja tai läheisriippuvaisia, sanot saman sillä että tuolla ois vielä tai puolensa kanssa tekemistä. lopulta ei mitään eroa.

Niin no se oli vain yksi lukuisista vertexiin liitettävistä tulkinnoista eikä varmasti kovin yleisesti kannatettukaan. Tai lähinnä tarkoitan siis tuota tulkintaa mielen eri aspekteista. Mua kiinnostaa henkilökohtaisesti enemmän sellaiset vaihtoehtoisia, mutta silti järjellisiä ideoita, tarjoavat "underground"  astrologit, jotka eivät ole liiaksi perinteen orjia. Huomasin muuten, että lähetin tuon edellisen viestin sattumalta täsmälleen sillä kellonlyömällä kuin olen syntynyt eli 23.43! Tämä sama kuvio on toistunut viime aikoina myös muissa yhteyksissä tai sitten olen vain tiedostamatta alkanut kiinnittää siihen huomiota.

[ghede]

eikös siihen psykologisen kehityskriisin luonteeseen kuulu myös että sen tajuaa vasta myöhemmin? siinä hetkessä kun se on päällänsä, ei sitä pysty hoksaamaan vaan vasta kun tehtävä on tehty ja hyve saavutettu, voi vilkaista olkansa yli ja todeta että tuoltahan minä tosiaan olin tulossa

Noinhan se varmaan menee. Joskus kai myös ympäröivä maailma reagoi syystä tai toisesta vahvemmin omaan tilanteeseen kuin itse ehtii edes reagoida, jolloin kasvamisprosessista tulee jo senkin myötä välttämätöntä riippuen tietysti siitä miten kyseisen tilanteen omalla kohdallaan tulkitsee. Jos jokainen ihminen asustaisi maan päällä kirjaimellisesti yksistään niin olisiko silloin jokainen ihminen täydellinen? Vasta suhteet alkavat määritellä ihmisen minuutta ja toiset antavat suhteissa enemmän myöten kuin toiset. Lisäksi myös saatetaan sekoittaa keskenään konkreettinen ja ideaalinen todellisuus tai oikeastaan ei täysin ymmärretä missä niiden välinen raja kulkee.