seuraava »

[Neela]

Hello Tiigris!

Vieläkö muistat nikin?
Haaluilin täälläkin noina sinun "tuskan" vuosina. Keitettiin muutamat teet ja parannettiin mailmaa. 

Ihana kuulla, että olet saavuttanut sen mistä unelmoit....
Ja olet vielä tyytyväinen, kun sait sen mitä toivoit! 

[meryem]

Minä muistan teidät molemmat, sekä Neelan että Tiigriksen. Ihanaa, että teillä menee hyvin. 

Yes, mulla on huomenna etäpäivä. Sen kunniaksi tarjoan kaikille Gin tonicin.

[Tiigris]

Muistan toki Neelan! Onko Meryem ollut tuolla samalla nimellä, en oo varma muistanko.
Gin tonic, voi, kuulostaa houkuttelevalta mut herätys aamu viideltä ja töihin, juon sen vaikka parin päviän päästä jos sopii... 

Olenko hullu vai täysin kahjo vai ihan saakelin sekoboltsi, koska olen keksinyt täs ihan lähipäivinä et saatan haluta kolmannen lapsen? Mitä en tosiaankaan ole ajatellut varmaan kolmeen vuoteen. Huolestuttaa. Johtaako egon halut mua haluamaan jotain mitä toisella on? Ystävä sai nimittäin just vauvan.
Mun mies sano ettei anna mulle enää vauvansiemeniä, sen mielestä oon siis hullu.
Toinen pohdinta; saako miehen mielen muuttumaan? Vai olenko oikeasti ihan hakoteillä? Unohdanko kolmannen lapsen haaveilun viikon päästä vai kaihertaako ajatus loppuiän? Huh.. Kaikkee sitä joutuukin miettimään...

[Tiigris]

Vauvakuume on ihan hirveen repivä ja riipivä tunne, varmaankin siks vielä kun taitaa olla ovis meneillään ja kroppa huutaa "äkkiä niitä siemeniä tänneeeee!!! Nyt se munasolu irtooooo!!!!" 

[Tiigris]

Olen pahoillani alauda puolestasi, ettei kaipuu ole täyttynyt.

Mä jotenkin oman kaksosmaisen luonteeni huomioiden veikkaan, että unohdan tän idean pian. Sinänsä olen tyytyväinen kahteen lapseen, onhan heissäkin jo aikamoinen elämän kipinä!

[meryem]

En ole ollut tällä samalla nimellä.  Ja voin muuten antaa vinkiksi, että viikon auki ollut Tonic ei ole drinkissä kovin hyvää.  Gineissäkin on muuten eroja. Opin englannissa.

Näin lapsettomana on vaikea ymmärtää tuota tunnetta, pettymystä, jos on jo kaksi lasta ja sitten ei saakaan sitä kaipaamaansa tytärtä tai muuten kolmatta lasta. Toisaalta ikinä ei voi arvostella tai väheksyä toisen tunteita. Aivan yhtä suuri kaipuu se voi olla kuin ensimmäisen lapsen. Mun ystävälläni on kolme lasta ja hänen mukaansa mies ei olisi kolmatta enää halunnut ja heillä oli pieni kriisi asiasta kun raskaus selvisi. Lopulta kaverini sai puhuttua, että hei meillähän on asiat oikeasti tosi hyvin, jos tämä on ongelma. Nyt ilmeisesti ovat tyytyväisiä perhekokoon.

Näin lapsettoman näkökulmasta kolme on uusi kaksi. Todella moni tuntuu hankkivan kolmannen lapsen tai jopa neljännen ja sitten taas toisaalta on enemmän lapsettomia. Tästä oli Hesarissakin juttua, että kuilu lapsettomien ja lapsiperheiden välillä kasvaa.

Mutta mun mielestä lapsia ei hankita vaan saadaan, jos saadaan.

[Tiigris]

Joo, ei niitä lapsia niin vaan saada. Mutta jotenkin uskon et kaikella on aikansa ja paikkansa, jos nää sielut ovat sopineet tulevan mun lapsiksi etukäteen, ja heillä on "kiire" päästä maailmaan, niin se voi toisaalta selittää sen miks mulla alitajuisesti on ollut hyvin levoton aika ennen kuin lapset tuli mun elämään. Mä oon aavistanut että ne on tulossa ja tuntenut tunnesiteen vahvana ennen kuin oon ollut ees raskaana. Tuntui että elämästä puuttuu ne lapset ja sillon mulla oli visio kahdesta (tytöstä ja pojasta) ja visioon kuului myös kahden vuoden ikäero. No, tuli poika ja tyttö kahden vuoden ikäerolla. Tapasin nykyisen miehen silloin, eihän me kauaa yhdessä oltu kun hänkin sanoi että haluaa lapsia vaikka heti. Ja olen molemmilla kertaa tullut heti raskaaksi. Tiedän että se voi jostakusta tuntua epäreilulta, että jollakin natsaa näin helposti tää kuvio...

Mutta ei se kaikki sitten oikeesti olekaan ollut helppoa.Vaikka varsinaisesti sairaita eivät lapseni ole olleet, niin kehittymättömän suoliston+refluksin kanssa kamppailtu ekat 2 vuotta. En pysty kiteyttää asiaa mitenkään, elämäni vaikeinta ja hirveintä aikaa, samalla kuin kiitollisinta??!! En nukkunut noin 3 vuoteen ja stressasin koko ajan kun en saa noille lisättyä ruokia ja sairastuin lopulta itse masennukseen josta oonkin jo toipunut.

Että oon todellakin hullu kun mietin kolmatta lasta, mutta sitä mä tässä just mietin et onko tämä nyt egon halua VAI sitä et joku sielu koputtelee tuolla rajan toisella puolella, et hei äiti ota mut vielä.

Kaks ois lukumääränä ihan passeli, kolmesta seurais ihan varma taloudellinen notkahdus ja muutenkin kaaos koska ei kolme mee siinä kuin kaks... Ei se helpontais mitään tai tekis mistään millään tapaa ruusuisempaa. Kehoni on venynyt äärimmilleen jo kaks kertaa ja oon just toipunut jotenkin siitä. Osa musta rakastaa raskaana olemista ja synnyttämistä, mutta se et venyisin ja rypistyisin vielä lisää niin ei kiitos. 

Toivon että kaikki joilla on kaipuu lapsiin, saisivat kokee perhe-elämän, mutta ehkä joillakin on tosiaan vain se elämän oppiläksy, mitä on elämä kun ei itsellä ole lapsia...

[Tiigris]

Toisekseen; enhän mä voi saada lasta itselleni, vaikka sen kuinka itse muhisin valmiiks ja putkauttaisin ulos ja ruokkisin, nukuttaisin, vaihtaisin vaipat ja seurustelisin, opettaisin, asettaisin rajoja ja antaisin rakkautta...
En siis millään.. Se on huomattu, et ne on NIIIN oman itsensä itsejä, että täysin erillistä klaania täs ollaan eikä pelkkää seesteistä symbioosia....

Olen synnyttänyt perheeseemme kaksi haastetta. Ensinnäkin oinas-poika nousu vaa-alla ja kuu kaksosilla, voitte kuvitella miten tempperamenttinen/lipevä ja vauhdikkaan räiskyvä tapaus... Ei siitä saa otetta kun liikkuu valon nopeudella, eikä sitä oikeen pysty hallinnoimaan kun se niin tietää mitä tahtoo.
Ja tyttö aurinko kaksonen, kuu vaaka ja nousukauris.. Otappa sitten selvää tuon tytön ajatuksista/tunteista <-- et saa. Hän on maailman mestairein ilveilemään kuin Jim Carrey peittäen todelliset ajatuksensa. Ja pystyy vaihtamaan melodramaattisen itkun hetkessä vienoon pää kallellaan hymyyn, jolloin tajuaa et se sydäntä riipivä itku olikin feikkiä! Huh!  Ja sit ne lyöttäytyy yhteen niin ne on kuin joku superhahmokaksikko vanhempien pään menoks...


Sitä jotenkin tajuaa et Minä jolla MUKA on ollut aina niin tarkka silmä ihmisten tunteiden lukemiseen yms asioiden ymmärtämiseen psykologiselta kannalta, olenkin ihan pihalla tuollaisten kirkassilmästen metristen hukkapätkien kanssa, kun ne on niin ovelia ja ennalta-arvaamattomia. 

[Kyllikki6]

Pakko ottaa tähän vauva"kuumeiluun" osaa 

Meillä kans poika ja tyttö (melkein 12 ja 11), oon yh ja en siis todellakaan kaipaa mitään lisähaasteita, varsinkin kun poika on vielä Asperger, mutta mulla on jo useamman vuoden kummitellut kaksoset jossain tietoisuuden hämärissä. Meillä ei oo suvussa, mutta ikää alkaa olla sen verran, et se kuulemma lisää tuota "riskiä" kaksosiin  No, ketään potentiaalista isäkandidaattia ei ole, joten luultavasti unohdan koko asian.. Mut nää olemassa olevat on kans tärpänneet kerrasta ja se on aiheuttanut melkein pelkoakin myöhemmissä säädöissä, kun oon elänyt raskauden pelossa seuraavat viikot. Nyt lopettanut säädöt, niin ei tarvii pelätä 

[meryem]

Tiigris, eikö sun mies ole Skorppari ja sä Kaksonen? Mistähän lapset perineet vilkkaat kaksospiirteensä? 

Kyllähän se on jännää, itse mietin joskus, että jos saisin lapsia niin minkälainen kartta niille tulisi. Ihan varma on kyllä, että vaikka olisit millainen ihmistuntija niin ei noista pienistä ihmisistä ota selvää.

alauda: en mitenkään tarkoittanut että sinun pitäisi pyytää anteeksi. Miksi ihmeessä pitäisi. Saahan sitä toivoa. Tiedän perheen, jossa on neljä tytärtä. Varmasti perheen isä olisi tykännyt yhdestä pojasta, mutta niin se vain meni. Itse vain olen oppinut että se mitä toivoo ei aina ole se mitä saa. Mutta elämässä oppii arvostamaan sitä hyvää mitä on.

Minulla on myös häälynyt pitkään pieni tyttö jossain mielen syövereissä. Viime aikoina siellä on ollut myös poika. Mutta ehkä ei tässä elämässä.

[meryem]

Tuo esimerkki oli siis ihan omasta tuttavapiiristäni, en tarkoittanut sinua. Toivottavasti toiveesi toteutuu. 

[meryem]

Nimenomaan, ehkä se toive voi toteutua sitä kautta.

[Avicii]

Kyllä kannattaa miettiä sen kolmannen kanssa. Minulla on 3 ja aika rankkaa on ollut jo taloudellisesti, etenkin kun alkoi opinnot ja täysi-ikäisyys ja tuet loppuu ja ovat silti siinä kotosalla ja kuluttavat kuin aikuinen ja tarvitsevat uuteen kämppään kaikenlaista jne. Ja ei ne huolet katoa vaikka muuttaisivat pois, sitten ne aikuiselämän käänteet vasta alkavatkin. Kannaattaa harkita tarkasti kestääkö kukkaro ja olla realistinen, jaksaako ihan oikeasti vielä sen 15-20 v asua heidän kanssaan ja sen jälkeen aikuiselämään astumiset ja aikuistuminen.
Minun luonani kävi yksi sielu joka olisi kovasti halunnut syntyä meidän perheeseen, olisi ollut poika mutta minä kieltäydyin ja sanoin enää en 4 tee.

[Tiigris]

Tiiättekö, kyllä se vauvakuume meni jo ohi. Eli tais olla egopohjainen kateuden tunne ennemminkin, kuin todellinen tunne.   Hyvä ettei tullu tehtyä mitään...

Saanko kysyä ootteko muut huomanneet parisuhdessa muutosta/kriisiä 7 vuoden sykleissä? Meillä tulee nyt 7v täyteen tapaamispäivästä ja aloin jotenkin taikauskoisena pelkäämään seuraavaa yhteistä vuottamme vaikka kaikki on just ok nyt. Vois sanoo et edeltävät 3v oli meillä vaikeeta ja viimesin kuluva vuosi on ollu sellasta rakentavaa ja harmonista aikaa... Joten ei nyt olettais et just nyt pitäs pukata kriisiä päälle.

[meryem]

Huh, alauda  Yksi kaverini on kertonut, että hän oli kai pienenä kertonut myös jostain edellisestä elämästään. Itselläni ei ole tuollaisia muistoja eikä vanhempani ole kertoneet, että olisin puhunut tuollaisia lapsena. Mutta yhteyksiä löytyy kyllä entisistä elämistä tämän elämän ihmisiin.

Kun lapsista täällä ollut puhe niin olen lukenut Ina Westmanin kirjaa Syliin. Kirjassa kuvataan osastoa 42, jossa on kaikki vaikeat raskaudet, riski ja erikoistapaukset. Ja tarinoita kirjassa riittää, niin raskausajasta, synnytyksestä kuin parisuhteesta. Todella liikuttavaa luettavaa.