|
Neela
|
 |
« Vastaus #105 : 07.03.2010 18:51:40 » |
|
Niin totta Emelia!  Vasta nyt osaan ottaa vastaan tuon syntymälahjana saadun  ja olen vihdoin saanut ympäristönikin uskomaan sen.  painoitteisena olen yrittänyt (= lyönyt päätäni seinään) kertoa nätisti, että ymmärrän muiden erilaisuuden ja pelotkin minun erilaisuuden edessä. Kuuroille korville on mennyt  ja minua on "pakotettu", painostettu, manipuloitu.... milloin kenenkin kantaan. Nyt vasta tuntuu, että se menee jakeluun, että Minä teen niinkuin Minä näen Minulle parhaaksi, vaikken "pakota" muita elämään mallini mukaan. Jokaisella on oma tie. Tässä Sepon näkemys sukeutuvan  aspektista  välillä. Uranus sulkeutuva neliö Mars Kykysi aloittaa uusia asioita ja viedä niitä menestyksekkäästi eteenpäin sai sinut edellisten elämien aikana eksymään kaidalta polulta ja luovuttamaan lahjakkuutesi muiden käyttöön. Siksi olet jäänyt hiukan jälkeen omasta kehityssuunnitelmastasi ja tässä elämässä sinun tulee keskittää kaikki energiasi omien pyrkimystesi toteuttamiseen. Tunnet selvää ja syvää ahdistusta heti kun sitoudut toimimaan muiden säännöillä ja siitähän ei voi seurata muuta kuin kasvavia hankaluuksia. Olet erittäin kekseliäs ja kyvykäs selviämään vaikeimmistakin ongelmista kunhan toimit mahdollisimman puhtaasti omilla ehdoillasi. Tie tähän auvoiseen tietoisuuteen ei kuitenkaan ole helppo. Sinun on pystyttävä ottamaan opiksesi kaikista kohtaamistasi arvaamattomista vaikeuksista ja havereista, sillä ne ovat merkkejä väärästä suunnasta ja niitä riittää kunnes olet jälleen vapaa tekemään vain sen minkä itse koet mielekkääksi. Et pysty keskittymään samaan asiaan kovin pitkäksi aikaa, sillä edellisten elämien käyttämättä jääneet mahdollisuudet odottavat sinua heti kun saat edellisen projektin omalta osaltasi valmiiksi. Uskalla toimia asioiden aloittajana ja anna muiden huolehtia jatkosta, sillä kaikille asioille on omat tekijänsä. Kun mielenkiintosi sammuu, alkavat myös vaikeudet kasaantua tekemistesi ylle. Älä välitä muiden puheista muutoksia tehdessäsi, sillä he eivät voi ymmärtää sinun kouluasi.Ja ot: Minä en koskaan ole pitänyt radix  helppona tai pehmeänä aspektina, vaan  :mäiseen tapaan suurena velvollisuutena  käyttää oikein nuo syntymässä saadut luontaiset tiedot mitä yhtymät antavat jo syntyessä. Pidän niitä Lahjoina universumilta, jonka vastaanottaminen on yksilön vastuulla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Hyvin menee, mutta menköön 
|
|
|
|
Neela
|
 |
« Vastaus #106 : 07.03.2010 20:34:57 » |
|
No mutta, Kiitos!  Astrologiassa on sekin ylettömän mielenkiintoista kuinka suhtaudumme aspekteihin. Onkohan syntymäkartalla tai  siihenkin vaikutus? Itse näen radix aspektit;  lahja, joka pitää osata käyttää  elämän opetus, joka ilmenee "opi tai itke ja opi!"  haaste, katso osaatko ratkaista  (tässä aspekstissa on pilkettä silmäkulmassa) "tajuatko kuinka hyvä tuuri sinulla kävi?  Muita en ole vielä oikein selvittänyt.  ja meni Taas ot:ksi 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Hyvin menee, mutta menköön 
|
|
|
|
Neela
|
 |
« Vastaus #107 : 07.03.2010 20:48:44 » |
|
Varmasti osaa!  Nyt odottelemaan Emelian OT-vastausta  Kohta saadaan moitteet, kun  ei ole sivuun puhuttu  mutta hiljaistahan täällä on ollut ja jos vaikka näistä höpinöistä lähtee Uraanisia ajatuksia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Hyvin menee, mutta menköön 
|
|
|
|
Neela
|
 |
« Vastaus #108 : 07.03.2010 21:28:40 » |
|
 Uranuksen Kauhukakarat!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Hyvin menee, mutta menköön 
|
|
|
|
Adele
|
 |
« Vastaus #109 : 07.03.2010 22:07:25 » |
|
Heips. Tuolla oli puhetta aiemmin  yhteydestä tapaturmiin, murtumiin jne. Itse kaaduin kaksi kuukautta sitten lasketellessa ja mursin sääriluun sekä polvi kärsi pahasti. Mulla oli tuolloin  ja tarkka  sekä  ja  . Nyt kuntoudun hyvää vauhtia jo, mutta alussa oli vaikeaa totutella olemaan hieman avuton ja se kävi hermojen päälle kovasti. MUTTA jännää, että tämä ikävä tapaturma toi myös loppujen lopuksi hyviä asioita elämääni , tosi paljon, myöskin työelämään liittyviä, oikeastaan enimmäkseen sinne ja onhan  MC:lleni just tuolloin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Aurinko Oinas 10 Asc Leijona Kuu Vesimies 8 Mars Kauris 6 Venus Kalat 10 Merkurius Oinas 10 Jupiter Jousimies 5 Neptunus Jousimies 5
|
|
|
|
sansai
|
 |
« Vastaus #110 : 13.03.2010 03:17:26 » |
|
Eräällä "vierailijalla"on tuo sama yhtymä ajankohtainen.Siinäkö sen salaisuus,että liitossa etsitään voimakkaasti omimpia alueita elämään.Tosin kovin kauniisti,mies on paljon mökillä,vaimo kotosalla mielipuuhassa,harrastuksissa jne.
Kuningatar on tullut kuulluksi,ja tietää,mitä haluaa.
Mikä hassuinta,ennen vaimo ajatteli;voi kamala,taas mökille,voi ei!
Mies ajatteli;Kun sais kerrankin mennä mökille,hiihtää ja pilkitä yksinään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Corvus Leonis
|
 |
« Vastaus #111 : 14.03.2010 10:19:42 » |
|
Enpä aiemmin huomannutkaan, mutta mulla on sangen pitkäaikaisena transiittina ollut tässä meneillään  , ja parikin kertaa on työpaikka vaihtunut, samoin maisemat. Pitäisi kaivaa tuosta tarkempi analyysi, koska mulla on progekartalla sama aspekti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ajatus
|
 |
« Vastaus #112 : 29.03.2010 20:17:36 » |
|
Vasta nyt osaan ottaa vastaan tuon syntymälahjana saadun  ja olen vihdoin saanut ympäristönikin uskomaan sen.  painoitteisena olen yrittänyt (= lyönyt päätäni seinään) kertoa nätisti, että ymmärrän muiden erilaisuuden ja pelotkin minun erilaisuuden edessä. Kuuroille korville on mennyt  ja minua on "pakotettu", painostettu, manipuloitu.... milloin kenenkin kantaan. Nyt vasta tuntuu, että se menee jakeluun, että Minä teen niinkuin Minä näen Minulle parhaaksi, vaikken "pakota" muita elämään mallini mukaan. Jokaisella on oma tie. Kappas, Neela - sullakin Mars-Uranus-neliö.  Minulla myös ja tunnistan hyvin nuo sanasi. Ehkä koska minä taas olen joustavanoloinen  , voi tuo oman pääni pitäminen ja oman polkuni kulkeminen myös tulla joskus yllätyksenä joillekin. Esimerkiksi työpaikalla olen ollut havaitsevinani, että  -kollegani on joskus hämmennyksissään, kun hän selvästi tunnistaa minussa jotain samaa "laatua" kuin itsessään, mutta sitten se Vesimies-puoleni (  ) ja juuri Mars-Uranus tökkää pahasti hänen Härkä-aurinkonsa kanssa ristiin. Esimerkiksi opiskelemaan lähtöni on selvästi hänelle vaikea pala, kun en enää uhraudukaan firman hyväksi niin kuin kunnon työntekijän kai kuuluisi.  Enemmän ymmärrystä olen saanut kahdelta  -kollegaltani. Tämä meneillään ollut tr  on varmaan näin tarkemmin ajatellen korostanut näitä teemoja, mutta ei se minullakaan ole negatiivisena näkynyt. Uranuksen transiiteista oikeastaan piti kysyä sitä, että kenellä on ollut tr  syntymäkartan  :lla ja mitä se toi tullessaan? Merkki & huone? Robert Hand kirjoittaa tästä: "It is very hard to predict the exact effects of this influence. It is best described as a sudden change in fortune, but which way the change will go is not easy to say. More often than not it is a positive change in fortune, beginning with a sudden unexpected event that opens new possibilities for free action." Oma Jupiterini kun on lähes aspektiton, ainoastaan väljä yhtymä aurinkoon ja bikvintiili (R. Nikulan sanoin "mielen lahjoja ulkoistava") Uranukseen, niin odotan jännityksellä miten mm. opintojeni alkamisen käy.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone) Asc Kauris Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
|
|
|
sad79
Satunnainen astroilija

Viestejä: 12
|
 |
« Vastaus #113 : 08.04.2010 10:43:14 » |
|
Täällä on uranus vissiin..sitä on helppo syyttää.. vaikuttanut jo 1,5 vuotta erillaisin keinoin. Tuloksena 1 avioero, 1 avoliitto, 1 avoero, 3 kertaa muutto, työpaikanvaihdos, oman asunnon osto, uuden kumppanin löytyminen, avoliittoon muutto, asunnon laitto vuokralle, tulossa on kihlat ja häät tämän vuoden puolella..kaikkeen tähän on tosiaan mennyt 1,5-2 vuotta..en tiedä johtuuko aspekteista vai mistä, mutta melkoista rytäkkää ollut eikä selvillä vesillä olla oikeastaan vielläkään..:/ En tiedä mitä tästä syyttää..aspekteja vai ei..toisaalta nyt on melko hyvä olla vaikka asiat edelleen vaatii työstämistä. Toisaalta samantyyppiset aspektit oli viimeksi, kun 10-vuotta sitten edellisen kerran rytisi joten en tiedä..ehkä saatan uskoakkin näihin pikku hiljaa..
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
 |
« Vastaus #114 : 08.04.2010 13:27:03 » |
|
Tjaa, minulla ollut muutoksia edellistäkin kirjoittajaa enemmän, mutta tarkasteluväli on pidempi. Eron aikaan Uranus vaikutti ykkösessä, sitten ysissä - enpä muista mikä oli vaikutus. Kaupungin vaihtamisen aikoihin oli Uranus ysissä taas. Kun oli työvaikeutta, Uranus oli kympissä kolmioineen eli? Työn huone oli aktiivina. Uranus seiskassa, vaikuttiko työliittoon? Suhde ei ainakaan kestänyt. Muuttoon Uranus lie Auringon kanssa vaikuttanut, siis Uranus 8:ssa. Entäs kun 12:sta, mikä muuttuu??
|
|
|
|
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|
indiima
|
 |
« Vastaus #115 : 14.08.2010 18:08:51 » |
|
Uranukseni on tällä hetkellä 7. huoneessa, ja tekee  ja sen lisäksi (olenpas off. Piti mennä hakemaan aspektitaulukko, mutta föönäsinkin tukkani.) ja semisekstiilit  ja onnenpisteelle. En ole kuitenkaan parisuhteessani hötkynyt, vaan lähinnä tuntuu siltä, että vanhoja ystävyys- ja tuttavuussuhteita olen laittanut sivuun niiden negatiivisuuden vuoksi. Elämäni 18-24 -vuotiaana on ollut muutoksien täyteistä aikaa noin muutoinkin. 3 eri asuinmaata, ainakin 6 eri kaupunkia, 10 eri työtä, ja rakkaussuhteita samaa rataa. Lähinnä uranista puuhaa, ja viimeinen vuosi tuntuu olleen kaikkein vakain, vaikka uranus on möllöttänyt parisuhteen huoneessa, what´s that all about?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
K-NRJ
Moderaattori
Astroholisti
    
Viestejä: 2586
PUNAINEN PAHOLAINEN - RED DRAGON
|
 |
« Vastaus #116 : 21.08.2010 18:16:36 » |
|
Mulla olis en vuonna kolme ohitusta  Mitähän sitten voisi olla tulossa? Lisää muutoksiako? Millaisena olette kokeneet tämän transiitin? Tuohan tarkoittaa sitä, että  on IC:llä eli kodin huoneessa. Yksinkertaisin selitys on siis muutto. Minulla ei ole tuota ollut, mutta kun  tuli MC:lleni (eli teki opposition IC:lle), niin tulin raskaaksi jonka seurauksena muutin lapsen isän kanssa yhteen jonka seurauksena taas silloinen työpaikka piti vaihtaa. Eli vaikutukset ulottuivat sekä koti- että urajuttuihin.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Au Kauris, AC Rapu, Kuu Rapu MC & Merkurius & Venus Vesimies Punainen Galaktinen Lohikäärme
|
|
|
|
Suljin
|
 |
« Vastaus #117 : 21.08.2010 20:20:02 » |
|
Itselläni oli tässä hetki sitten jupiter tarkassa yhtymässä venukseeni ja kuukausituloni nousivat, pian uranus saapuu venukselleni myös ja odottelen, mitähän silloin mahtaa tapahtua :
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Vain mielikuvituksesi on rajana
|
|
|
|
taiska
|
 |
« Vastaus #118 : 22.08.2010 21:49:04 » |
|
17.8.2010 Uranus avautuva sekstiili Kuu ****** Alkaa: 16.6.2010 Päättyy: 17.9.2010 Sisäinen turvallisuus on henkisen kehityksesi ja jatkuvan kosmisen uudistumisprosessin kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Sinulla ei ole mahdollisuuksia päästä suorittamaan elämäntehtävääsi ja sitä kautta tuntea elämääsi mielekkääksi ellet tunne oloasi kaikin puolin turvalliseksi ja hyväksytyksi. Jotta näin olisi tulee sinun säilyttää itsenäisyytesi ja riippumattomuutesi myös kaikissa kotiin, asumiseen ja perhe-elämään liittyvissä tilanteissa. Siinä vaaditaan todella vahvaa ja henkisesti kypsää luonnetta, ettet sortuisi sokeasti seuraamaan läheistesi sinulle asettamia odotuksia joskus niin vaikuttavista tunnereaktioista huolimatta. Kyllä siinä itketään, voivotellaan, syytellään ja sairastellaan monet kerrat silloin kun yrität elää omia tunteitasi kuunnellen. Jos kuitenkin tähän pystyt kaikesta syyllistämisestä huolimatta niin nyt saat moninkertaisen korvauksen niille yksinäisyyden raastaville hetkille, joita jokainen henkistä polkuaan kulkeva ihminen joutuu omaa tehtävää suorittaessaan kokemaan. Lopultakin koittaa se aika kun sekä sinä että läheisesi pääsette nauttimaan elämän ihanimmista antimista, raikkaimmasta rakkaudesta ja puhtaimmasta turvallisuudesta. Monet kotiin ja asumiseen liittyvät asiat järjestyvät aivan käsittämättömillä tavoilla ja ylittävät kaikki odotuksesi. Ellet ole vielä rohjennut lunastaa riippumattomuuttasi niin nyt siihen on todella hyvä tilaisuus, mutta se vaatii sinulta tietoista päätöstä asioittesi uudelleen järjestelemisestä. Näin täällä  ja minullehan ei sanella mitä teen milloinkin, kuin niissä tilanteissa jotka hyväksyn  . Osaan kuitenkin ilmaista asian ihan sievästi  .
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Trooppinen Oinas, Kuu Kauris, Asc Leijona Sideerinen Kalat, Kuu Jousimies,Meridiaani Vesimies Punainen sähköinen(spektrinen) taivaanvaeltaja Kiinalainen: Metalli Rotta, egona Hevonen Egyptiläinen: Isis Asteekki merkki: Acatl eli Ruoko Druidi: Pähkinäpensas Kiinalainen: Rotta , Feng Shui 472
|
|
|
|
Metsänkeiju
|
 |
« Vastaus #119 : 08.09.2010 16:00:33 » |
|
Minulla meneillään  (avautuva) tarkka: 19.11 ja toinen samanmoinen tarkkana 22.12. Uranus on mulla jousimiehessä 12.huoneessa ja asc myös  . Syntymälahjana olen saanut uranus  (ja 6 muutakin urkin aspektia). Mitähän vois tietää? Miehellä meneillään  (avautuva) tarkka 24.8. Hänellä Uranus on Skorpionissa 10.huoneessa ja Mars 1.huoneessa Jouskarissa. Syntymäkartalla urkki ei aspektoi marsiin, muita yhtymiä ja sekstiilejä kyllä on urkilla.. ja opp.  Miltä tämä näyttää? Kiitos jos joku vastaisi.  Ja se vielä askarruttaa, että mikä lie suurin merkitys transiitteja tutkiessa syntymäkartan aspekteilla? Varmaan moniakin, mut jos joku haluaisi selventää vähän.. Olen ainakin käsittänyt että jos ennestään on paljon uranus-aspekteja ei uranuksen transiitit välttämättä niin hurjana tunnu..?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|