Onnistuminen ja pärjääminen on tässä yhteiskunnassa nostettu isolle jalustalle. Jos et tee jotain näkyvää, jos onni ei ole omanasi, olet epäonnistunut. Siispä onnistuminen vaatii ajatustyötä ja omien asenteiden tarkastelua. Että osaa olla onnellinen omasta onnistumisestaan, vaikka ympäristö ei sitä nostaisikaan jalustalle. Tarvitseeko ihminen sitten jalustoja ollakseen näkyvä? Tarvitsee välillä. Ei koko ajan.
Perfektionistin säntilliselle mielelle onnistumiset on tiukassa, koska aina löytyy parannettavaa. Olen jo meinannut päästää irti koko olemisesta sen takia, kun menin epäonnnistumaan asioissa, jotka koen tärkeäksi. Miksei näitä "epäonnistumisia" voisi kuitenkin nähdä välietappeina, joista ottaa opikseen. Hyväksyä ja arvostaa siihen asti tehtyä työtä. Kaikki työ tuottaa tulosta, jota ei heti näe. Toiset asiat tulee otettua astetta rankemmin eikä se ulkopuolelle näy. Sisällä käy kuitenkin valtava kuhina.
Haluan kirjoittaa tähän. Valmistuin keväällä 2009 taidealalle. Viime viikolla taisi olla uutisissa, että taidealojen työttömyys on suurta.
Nyt olen tilanteessa, jossa minulla on niin paljon töitä kuin kuvitella saattaa JA joudun jopa kieltäytymään jostakin. Kaikki työt ovat oman taidealani töitä. Olen aivan häkeltynyt.
Onnittelut! On onni tehdä sitä, mitä haluaa ja sitä mihin on koulunsa käynyt. Itse käyn myös loputonta taistelua taidealan koulu(jen) kanssa, kun näiden asioiden kanssa ei ole koskaan valmis. Aina löytyy vielä joku asia, joka kaipaa tutkiskelua ja toimintaa, molempia sopivassa suhteessa. Ja käytäntöä.