metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #30 : 17.01.2006 14:25:10 » |
|
Näissä tärkeissä esineissä on mineraali hyvin paljon mukana. Vahvistusta varmaan nyt heille, jotka harrastavat kiviterapiaa vai millä nimellä se nyt olikaan. Olisi kiva kuulla sellaisen asiantuntijan selityksiä tässä foorumissa. Risti on myös muoto, joka on seurannut ihmistä kahden vuosituhannen ajan, ehkä enemmänkin. Onkohan mikään muoto koruissa niin tärkeä kuin tämä?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Hiisitär
|
|
« Vastaus #31 : 17.01.2006 14:37:06 » |
|
Voi ihmettä, miua kyllä vähän nolottaa nyt myöntää, mutta tärkein esineeni on peiton kangas, joka minulla on ollut lapsesta lähtien! Se oli aiemmin peittoni, mutta kun täyte (sellaista ihme käsienpyyhintästrasselia) meni täysin pilalle, äiti heitti sisukset menemään ja meinasi viskata sen kankaankin, mutten antanut. Kankaanpalana se on yli 30 vuotta vanha, museoesine siis, ja ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Vuosien saatossa sille on tullut nimikin, Rutu. Nyt kun Rutu menee pesuun unikaverini virkaa ajaa viime kesänä Helsingistä ostamani vihermusta tribaali huivi, jossa on liskoja. Molemmista tietysti pystyy luopumaan tarpeen vaatiessa, mutta minusta on ihanaa nukkua, kun on tuollainen pehmeä kankaanpalanen mukana sängyssä, jonka voi kieputtaa pään ympärille, laittaa silmien peitoksi, pään alle kohokkeeksi ja pehmikkeeksi, ottaa ohueksi peitoksi kuumalla säällä tai tuplapeitoksi kylmällä jne. ^__^
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #32 : 17.01.2006 18:24:45 » |
|
Ymmärrän sinua täysin, AthaMaarit! Se on osana sitä turvallisuudentunnetta, jonka koit lapsena ja se tulee sen kankaan mukana. Vaikka se onkin vain mielikuva, ehkä, niin emme ymmärrä vielä, mitä energioita kiinnittyy johonkin esineihin tai mitä ME itse niihin kiinnitymme?
Olin yksin vieraassa maassa, jännitti, peloitti ja pyysin ystävääni lähettämään kolkkoon huoneeseeni jonkin suomalaisen kankaan. Hän lähetti minulle Marimekon ruskeankeltaisen suurikuvioisen kankaan (en nyt muista nimeä, mutta se on nykyään monen ikkunassa). Asetin sen vuoteeni viereen. Kannoin sitä mukanani kaikkialle ja nyt tässä asuessani olen tehnyt siitä saunan laudeliinat. Ne ovat hirveän kuluneet, mutta yhä käytössä.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Chandra
|
|
« Vastaus #33 : 21.01.2006 01:15:20 » |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
täysikuu
|
|
« Vastaus #34 : 21.01.2006 12:36:55 » |
|
Minulle on tärkeitä kaikki enkeli-aiheiset esineeni. Olen saanut lahjaksi melko monta koriste-esinettä ja ostanut itse myös monia ihania enkeleitä. Ehkä kaikkein ihanin niista on soittorasia.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Q
|
|
« Vastaus #35 : 21.01.2006 14:47:09 » |
|
Mulle tärkeimpiä esineitä on varmaankin aina olleet valokuvat (negoineen) ja kirjeet. Ne on sellaisia asioita, joita ei voi mitenkään korvata, jos ne tuhoutuvat. Ne ovat ainutlaatuisia ja rakkaita ja niihin liittyy valtava tunne- ja muistolataus. Ne ovat kuin kasa erimuotoisia, kokoisia, näköisiä, värisiä, tuoksuisia ja tuntuisia avaimia menneeseen, jota ei koskaan saa takaisin, mutta jonne voi silloin tällöin palata hetkeksi uinumaan eilisen unia. Toki muistot, niin kipeät kuin rakkaatkin (ja useinhan ne ovat molempia saman aikaisesti), kulkevat mukana myös sydämessä, mutta jotenkin minulle ovat aina olleet äärimmäisen tärkeitä nämä konkreettiset muistojen ilmentymät. Saatan mennä täysin tolaltani, jos joku rakas valokuvani vioittuu tai katoaa enkä voi sitä korvata uudella. Siksi suurin murheeni aina lompakonkin kadottaessani ovat olleet ne valokuvat, jotka siinä samalla menetin, eivät niinkään rahat, kortit tms, jotka voi korvata. Jotenkin tuntuu melkein siltä, että jos jonkun kirjeen tai valokuvan kadotan, niin samalla tuo muisto pyykiytyisi (tai olisi vaarassa pyyhkiytyä) pois mielestäni, tai jäisi loukkoon jonnekin sen sotkuisista sopukoista. Jonnekin, jossa etäisesti tiedostan sen olevan, mutta jonne en voi päästä käsiksi ilman "avaintani". Ymmärrätteköhän? Mielen totuuden voi aina kyseenalaistaa, mutta konkreettista todistetta siitä ei. Jos yksi ainoa yksittäinen esine vain pitäisi valita, niin tärkein oli kuitenkin varmasti kihlasormukseni. Leveä, yksinkertainen hopeasormus vailla mitään kiviä tms turhaa krumeluuria. Sisäpintaan kaiverrettu kihlajaispäivämme (joka oli tarkasti valittu sen mukaan, että kuu on ravun merkissä) ja mieheni lempinimi. Plain and simple, juuri niin kuin haluan! Ja mieheni sormus on identtinen, paitsi tietenkin paljon suurempi ja siihen on kaiverrettu minun nimeni. Sormuksen pyöreä, ehjä muotohan on perinteisestikin symboloinut yhteyttä ja ikuisuutta ja sitähän se minullekin symboloi. Se on rakkautemme symboli, joka on vain muuttunut täydellisemmäksi, kauniimmaksi ja todellisemmaksi jokaisen naarmun, kolhun ja kuluman myötä -ihan kuin rakkautemmekin. Todella kuvittelen mielessäni tähän sormukseen kiteytyneen sekä hyvät että huonot aikamme, kaikki näiden yhteisten vuosien kokemukset ja koettelemukset. Siksi uusi sormus ei koskaan korvaisi tätä oli se sitten kuinka kallis, komea ja kiiltävä tahansa tai toisaalta prikulleen ulkoisesti identtinen tämän vanhan kanssa. Tästä syystä en halunnut myöskään vihkisormuksia lainkaan; se on tämä tai ei mikään
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #36 : 21.01.2006 14:57:19 » |
|
Hassua, että sellaisen juttuareenan, minkä on itse aloittanut, lukee jotenkin tarkemmin tai enemmän osallisena. Ovatkohan muut näin kokeneet? Ehkä siitä kokee enemmän vastuuta, vaikka se on vain neutraali juttuaihe sinänsä kaikille avoinna.
Mutta olen itse kovasti miettinyt mikä esine on minulle rakkain. Ja sitten toisten esineet tai vastaukset inspiroivat.
Nyt tiedän. Se on valokuvat. Usein olemme ukkoni kanssa miettineet, että jos talo syttyy palamaan, mitä ihmisten lisäksi pelastaisimme talosta. Ehdottomasti valokuvat. Olen tehnyt kauniit albumit joka vuodesta erikseen. Nyt kun perhe on osaksi maailmalla, kuvat typistyvät viiden vuoden albumeihin. Olen harrastanut valokuvausta, valmistanut niitä ollen kerhoissa mukana. Valokuvalla on ihmeellinen psykologinen vaikutus niinkuin Katja-Q on huomannut. Valokuva on pysähtynyt elämänhetki. Samoin elokuva, mutta laajemmassa mittakaavassa. Ne ovat molemmat suuria juttuja. Emme varmaan vielä edes tiedä kaiken sen vaikutinta. Mitähän Keho sanoisi tähän?
Vielä valokuvista. Kun siskoni erosi miehestään, hänen suurin suru oli tavaroita jaettaessa se, että hän ei saanut lasten valokuva-albumeita mukaan. Minä olen yrittänyt tonkia osaltani vanhoja negatiiveja ja teettää uusia. Siinä se on! Me haemme lohtua ja iloa menneestä, että ymmärtäisimme ja muistaisimme miksi ja miten olemme tässä nyt.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Chandra
|
|
« Vastaus #37 : 21.01.2006 18:37:05 » |
|
Hei Metsätonttu siellä omalla saarellasi Tuosta"omasta"ketjusta sen verran,että tuleehan sitä seurattua tiiviimmin. Usein jo siitäkin syystä,että asia itselle jotenkin ajankohtainen,silloin kun ketjun alulle laittaa. Niinkuin minulla oli tuo parisuhdejuttu taannoin.Kaipasin muitten näkemystä ja keinoa nähdä asioita"ulkopuolisena". Ja kiitos sinullekin silloisesta uskoa valavasta kommentista! Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen taas siihenkin puoleen.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #38 : 21.01.2006 18:49:08 » |
|
Kiitos Chandra, näinhän se on Minulle tuli ihana mielikuva tuosta pienestä 'saaresta' missä me yksin olemme tyytyväisenä istumassa eim. sinä tuo buddha sylissänsä, Atha-Maaret tuon resunsa kanssa, kuka enkeleineen ja sormuksiansa pyöritellen. Katja Q ja minä valokuvien keskellä.....tähyilemässä ulapalle, että se jokin saapuisi. Emmekä aina muista mitä siellä meidän selän takana on. Itsestäänselvyyskö? : Ah, sitäkin tämä elämä on.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
enska
Vieras
|
|
« Vastaus #39 : 21.01.2006 19:15:39 » |
|
auz.. enkö mä pääse mukaan valokuvineni ja kirjeineni? Kts. ketjun alkupää
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #40 : 22.01.2006 00:03:12 » |
|
Hei! Enskako se sieltä purjeellaan tulikin. Terve taas!
Oletko löytänyt kaivatut valokuvasi?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ozzette
Vieras
|
|
« Vastaus #41 : 23.01.2006 15:42:33 » |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
metsätonttu
Vieras
|
|
« Vastaus #42 : 23.01.2006 23:40:33 » |
|
Hei, kukas se mies olikaan, joka peri nallen vaimoltaan ja hautasi ikävöivät kyyneleet sen nallen syliin? Kun kaveri sai hänet sitten lähtemään virkistysmatkalle etelään, niin pyysi häntä ottamaan nallen mukaan. Mies teki niin. Miten kävikään! Lapset tulivat puhuttelemaan nallea (ja siis miestäkin) ja monet aikuisetkin. Sureva mies sai uskomattoman paljon ystäviä matkalla ja suru hälveni. Tämä juttu oli jossakin lehdessä. Liikemiehenä mies otti nallen usein myös liikematkoillensa ja huomasi, että nalle otettiin iloisella huumorilla vastaan ja kaupatkin sujuivat paremmin. Ajatelkaa mitä symboliikka (tai henkeä?)!
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Riitta
|
|
« Vastaus #43 : 24.01.2006 00:19:11 » |
|
Sormus Mulle ehdottoman tarkea on sormus jonka olen saanut Dalei Lamalta Espanjan sielunvaelluksesta, siita puutui kivi ja laitoin siihen rubiinin ja siina on hirvittavan voimakkaat energiat ja nain taman sormuksen unissani ennenkuin se tuli minulle! Energiaa Diamond
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ippuska
|
|
« Vastaus #44 : 24.01.2006 00:57:45 » |
|
Onhan niitä, tärkeitä ja rakkaita esineitä --- matkamuistoja tai tunnearvokkaita lahjoja ym. Yhden nyt mainitakseni: toissakesänä Joensuun torilta ostamani (Jalokivigallerian Tampereelta sinne kuljettama? ) kristallisauva-kaulariipus. Rakastan sitä
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|