|
Asterix
Vieras
|
 |
« Vastaus #60 : 31.10.2007 10:21:25 » |
|
Iso-iso-äitini, joka oli oikeasti The Mummolan Mummo, käytti Toscaa. Rakastan sitä tuoksua edelleen.  Hän kuoli vanhuuteen olessani 5 vuotias, mutta muistan kaiken hänestä -pieniä yksityiskohtia myöden.  Hän piti huolta minusta, kun huoltajuus-kiista tyttären tyttären -siis biologisen äitini ja adoptio-äitini välillä oli kiivaimmillaan.
Hän oli myös kuuluisa enne-unistaan, näyistään ja ennustuksistaan, kuten myös kattavasta luonnon yrtti-lääkityksistä ja ihmiset tulivat hakemaan apua häneltä. 
Hänellä oli myös omatekoinen tuoksu, jossa oli ruusua, syreeniä -jos oikein muistan ja jotain valkoista kukkaa, jonka nimeä en muista.  Hän kasvatti monia eri kukkalajeja ja yrttejä isossa puutarhassaan. Se oli uutettu lähes 100 % alkoholiin ja tislattu pariin kertaan niin, että sitä pystyi suihkimaan vaikka kankaalle.  Puhtaat lakanat, tyynyliinat ja alusvaatteet aina tuoksuivat sille.  Myöskin hän kuivatti kauniita pussillisia kukkia sun muita tuoksupusseiksi vaatekaappeihin.  Hän silitti ja mankeloi biologisen äitini ja meidän lasten kaikki vaatteet ja lakanat vaatehuoneeseen ja piti minua aina sylissä ja halaili ja suukoteli minua aivan jatkuvasti ja kertoili tarinoita hassuista kissoista.  Hän kutsui minua aina arvonimellä -pikku neiti Alexa. 
Hän antoi minulle nuken, jonka nimeksi annoimme Mathilda. Mummo ompeli hänelle monia kauniita mekkoja, -joissakin on harvinaista käsin nyplättyä ja virkattuja osioita ja kaitaleita. Mathilda on edelleen olemassa, -omana oikullisena persoonanaan, kunnia paikalla.  Olen säästänyt kaikki Mathildan vaatteet, eikä niitä saa käyttää kukaan muu kuin Mathilda. 
Niin ihania muistoja mummolan mummosta tulvii mieleeni, että ihan kyyneleet tulevat silmiini.  Kumpa voisinkin kertoa ja jakaa kaikki hänestä teille -loistava valo-persoona. 
Hän sanoi adoptio-äidistäni, että hän näyttää ihan Marie Antoinettelle ja pienelle lapselle se merkitsi paljon, koska en oikein tiennyt, kummasta äidistä minun piti tykätä ja totella.
Sinänsä hassu juttu, että Marie-Antoinette tunnetaan paitsi Ranska mestattuna kunigattarena, mutta myöskin nimellä Marie-Antoinette Itävaltalainen -hän syntyi Wienissä. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
 |
« Vastaus #62 : 31.10.2007 10:33:26 » |
|
on todella intressiä.. joo.. no niin.. tuoksut on ihan kivoja, mutta tarvitaanko niitä siis hurmaamiseen?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|
Ippuska
|
 |
« Vastaus #63 : 31.10.2007 20:17:06 » |
|
Tumma suklaa, yli 70%, sisältää terveellisiä flavonoideja, jotka toimivat asperiinin tavoin veressä. Se siis ehkäisee pään -ja lihassärkyä ja pitää verisuonet kunnossa -myös ihon pintaverenkierron, joka taas auttaa ihoa pysymään kimmoisena ja kiihdyttää sen aineenvaihduntaa, jolloin orvaskesi pysyy pidempään nuorekkaana. Se siis ehkäisee ryppyjäkin. 
Esmiralda  tuoksut erityisesti säilövät muistoja  Ahh, tuosta suklaasta: Otin juuri uunista tuoksuavan suklaakakun, tummasta tottakai 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Sun73
|
 |
« Vastaus #64 : 31.10.2007 20:34:58 » |
|
Mun äiti käytti Tosca-hajua kun olin pieni, muistan sen siitä pullosta,kun ihailin sitä  ..Mutta hajua en saa mieleen 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ippuska
|
 |
« Vastaus #65 : 01.11.2007 09:23:18 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
*Kide*
|
 |
« Vastaus #66 : 01.11.2007 09:52:04 » |
|
Jostakin olen ymmärtänyt niin, että syy miksi tuoksut tuovat muistoja johtuu nenäontelon ylä (sisä) osassa olevasta hajuelimestä. Tämän elimen "anturat", jotka aistivat tuoksuja (osa makujärjestelmää myös) ovat suorassa yhteydessä aivojen limbiseen osaan, joka on on meidän primitiivisin osa ja jonka avulla olemme kehittyneet ja selvinneet elämästä silloin kun olimme ihan oikeasti osa ruokaketjua  ja vieläpä pohjalla  Nykyäänkin se varoittaa, mutta ihmiset eivät välttämättä osaa ottaa näitä "intuitivisia" tuntemuksia todesta tuoksujen, ruuan, hajujen yms. suhteen... tiedä vaikka tämä olisi se elin joka nuuhkii sen parhaan parittelukumppanin jälkeläisiä ajatellen  Olettehan olleet tilanteessa, jossa jokin "haisee", mutta eipä oikein osaa sanoa mikä... ajan kanssa sitten on paljastuu mikä "haisi" -petos, vale, pelko, sairaus, nje. Tuoksujen aistiminen on ihmisen aisteista aliarvostettu, turrutettu toiminta kyvyttömäksi ja vähiten varmasti tutkittu juttu...?!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ippuska
|
 |
« Vastaus #67 : 01.11.2007 10:16:55 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
*Kide*
|
 |
« Vastaus #69 : 01.11.2007 23:05:28 » |
|
Hei esmiralda... meilläkin oli kerran kammokuja  ja siellä joutui (sai) kokea juuri tuota kaikkea. Jopa aikuiset olivat innoissaan  Paras oli "mörön pieru", jota tosi harva uskalsi haistaa... tämä oli kardemummaa 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Sun73
|
 |
« Vastaus #70 : 10.11.2007 19:38:43 » |
|
Iltaa naiset ! Onkos teillä omia suosikki hajuvesiä talveks ? Mun haju talvipakkasilla on ehdottomasti Thierry Muglierin Angel, ihana seksikäs tuoksu mun mielestä ! Ihastuin viimeks kaupassa tuoksuun Miss Dior, se vois olla mun seuraava hajuostos  Ja rakkaalleni meinasin ostaa Calvin Kleinin hajua Obsession, aika kiva haju , mitäs tykkäätte ?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
selkälokki
Vieras
|
 |
« Vastaus #72 : 11.11.2007 10:20:54 » |
|
Iltaa naiset ! Onkos teillä omia suosikki hajuvesiä talveks ? Mun haju talvipakkasilla on ehdottomasti Thierry Muglierin Angel, ihana seksikäs tuoksu mun mielestä ! Ihastuin viimeks kaupassa tuoksuun Miss Dior, se vois olla mun seuraava hajuostos  Ja rakkaalleni meinasin ostaa Calvin Kleinin hajua Obsession, aika kiva haju , mitäs tykkäätte ? Moi, minä myös rakastan tuota Angelia, käytän sitä vain talvella, koska kesällä se käy raskaaksi...Tosin en voi sitä muuta kuin suihkauttaa ilmaan ja hieman toista jalkaani vilauttaa siinä tuoksupilvessä, muuten tulee liian vahvat aromit ja päätauti.  Mutta ihana tuoksu se on. Niin, ja se pullo kun on tähdenmuotoinen, niin tulee mukavan astromainen fiilis siitä...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Sun73
|
 |
« Vastaus #73 : 11.11.2007 12:34:56 » |
|
Hih sehän ol sattumaa et sullakin sama mieltymys  Joo en mäkään sitä suihkauta kuin pikkasen korvan taakse  Pullo on kauniin muotoinen 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Sun73
|
 |
« Vastaus #74 : 20.11.2007 00:54:39 » |
|
Olen kuullut jostakin että 8 vuotta säilyy hajuvesi hyvänä  Mä sit kuitenkin päädyin tuoksuun CK IN2U, ostin sitä miehelleni tänäin joululahjaksi :  Ihana tuoksu ! oon nuuhkinu koko päivän kättäni, johon sitä suihkautin 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|