Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Esineiden läpi näkeminen ja "ilman silmiä"-näkö  (Luettu 7384 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« : 04.10.2007 22:49:52 »

Katselin tänään telkkarista Ota ja Jätä-ohjelmaa, jossa siis salkkuihin on piilotettu erinäisiä rahasummia 5 sentistä 500 000 euroon. Huomasin, että aina kun valittua salkkua kuvattiin läheltä pystyin näkemään millainen summa sieltä tulee esille. Onko se iso vai pieni, montako numeroa jne. En välttämättä näe juuri tismalleen oikeaa lukua, mutta näen ikään kuin summan numerot "läikkinä" salkun läpi. Pienissä summissa kuten 0.50 euroa näkyy myös tuo piste erikseen.

Tätä on tapahtunut aiemminkin kyseistä ohjelmaa katsoessani. En ole huomannut tätä kykyä muussa yhteydessä. Siskollani on vähän samanlainen kyky, tosin hän käyttää siihen energiantuntemusta. Aina, kun pelasimme pelikorteilla peliä nimeltä Sota, sisko osasi neljästä satunnaisesta kortista energiaa kädellään tutkimalla valita korteista suurimman. Minä osaan myös saman. En kuitenkaan aikaisemmin ole huomannut, että voisin nähdä tuntematta energioita asioita materiaalien lävitse. Haha, sellainen Teräsmies-katse Cheesy

Pystyn näkemään hämärästi asioita pimeissä tiloissa ja silmät kiinni. Esimerkiksi osaan sanoa katsomatta minulle tuntemattoman tietokirjan aukeamalta, joka on avattu satunnaisesti silmät kiinni, missä kohtaa aukeamalla sijaitsevat kuvat ja minkä kokoisia ne suunnilleen ovat. Kädellä koskettaminen helpottaa näkemistä.

No, en aina tietenkään osu oikeaan, virheitä tulee. Onko kukaan muu tällä tavoin teräsmiesnäköinen tai kykenevä katsomaan asioita ilman silmiä? Olen kuullut sokeista ihmisistä, jotka pystyivät lukemaan yleensä käsillään kuljettamalla sormenpäitään painetulla tekstillä.
tallennettu
AUTTAJA
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 641


Miksi ihmiset ovat niin kiireisiä, minne = kiirus?


Profiili WWW
« Vastaus #1 : 04.10.2007 23:08:05 »




Tähän = pakko vastata...

Ihmisellä = käytössään yleensä 3 - 8 % aivokapasetiitista,
kun kaikki = pelissä, ei silmiä tarvita, aivoillahan me muutoinkin
näemme, ei silmillä mitää näe.

Energiat me tunnemme, emme näe, emmekä haista, emmekä
kuule, tunne = SE ja siten SE voi näkyä näkynäkin.

Telepatia = yksi muoto...

Välimatkalla ei ole merkitystä, voimme olla kahdessa paikkaa
yht`aikaa...

Voimme jopa "tutisuttaa" toista henkilöä pelkällä ajatuksen
voimalla = voin esim. koiran lamaannuttaa tuomalla kädet
lähelle SEN päätä.

t.timo
tallennettu

Ikuisesti kun elämme - Miksi murehdimme?
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #2 : 04.10.2007 23:30:46 »

Se on kyllä ihan totta, että suurin osa ihmisten aivoista vain nukkuu, emmekä osaa käyttää niitä. En pidä tätä esineiden läpi näkemistä mitenkään outona - tässähän vain herätellään niitä kykyjä, joita osaamme muutenkin Grin ietiskelin vain kuinka moni muu osaa tämän saman homman tai omaa kokemuksia aiheesta.... :Smiley
tallennettu
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10595


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #3 : 05.10.2007 09:18:05 »

No mitäs väliä sillä on osaako muut, ei kun R-kioskille arpoja ostamaan! Turvattu tulevaisuus. Tätä ehdotin eräälle joka omaa monia kykyjä, selvänäkö, parantaminen, mut ei vielä onnannut.  Wink smitten
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
AUTTAJA
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 641


Miksi ihmiset ovat niin kiireisiä, minne = kiirus?


Profiili WWW
« Vastaus #4 : 05.10.2007 09:25:47 »

No mitäs väliä sillä on osaako muut, ei kun R-kioskille arpoja ostamaan! Turvattu tulevaisuus. Tätä ehdotin eräälle joka omaa monia kykyjä, selvänäkö, parantaminen, mut ei vielä onnannut.  Wink smitten



 # ONNI TULEE KAIKESTA MITÄ RAHALLA EI VOI OSTAA #

 # RAHALLA JA MANNONALLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ
    ONNEN KANSSA = PÄINVASTOIN #

    t.timo
tallennettu

Ikuisesti kun elämme - Miksi murehdimme?
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10595


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #5 : 05.10.2007 09:27:13 »

Ja onnellisin on se, jolla ei ole mitään, eikö..

ja vain jos Atha tekisi henkistä työtä palstallemme, hän saisi pitää tämän kyvyn, muuten se otettaisiin pois..

taikauskoa..  Grin
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
*Kide*
Astroholisti
*****
Viestejä: 2400


oinas, asc jousimies


Profiili
« Vastaus #6 : 05.10.2007 10:14:48 »

Tää menee ohi, anteeksi  Embarrassed
Koiran pään päälle käden laitto ei ole kauhean viisasta kokeilu mielelläkään. Se on koiran alistamista ja kaikille se ei sovi, eli voipi löytää hampaat kädestään  Smiley kaula, pää ja vatsa ovat alueita joita koirat tarjoavat rapsutettavaksi vain kaikista luotetuimmille henkilöille  :Smiley suuri ja kaunis ele siis  smitten
tallennettu
epona
Vieras
« Vastaus #7 : 05.10.2007 12:07:50 »

Milelenkiintoista tosiaan.

Itse en omaa tälläista kykyä, vaikka uskonkin sen olemassa oloon. Käytämme tosiaan vain erittäin pinen osan aivokapasiteetistämme. Sekin on mielenkiintoista, olen joksus käynyt siitä keskusteluja erään naisen kansssa....

Hänellä oli mielenkiintoisia kokemuksia/näkemyksiä, mutta en osaa kuvailla niitä saatikka pukea sanoiksi.

Esim. kasvatusteiteessä /lastenhoidossa /varaiskasvatuksessa ja kehityspsykologiassa puhutaan paljon siitä, että kosketus on erittäin tärkeää (siis ihan olennaista lapsen henkiinjäämiseen). En tiedä miksi tämä asia nyt putkahti mieleen, mutta sanoimpa silti.

Tuo koira juttu oli loistava siihen väliin Jaspis! Saipa vähän mietittävää siihen, miten sitä omaa hauvaansa silittää.

Takaisin siihen aiheeseen, josta lähdettiin.

Kuten jo sanoin olen huono arvaamaan mikä kortti on kyseessä tai en näe seinän toiselle puolelle, vaikka kuinka mahtavaa se olisikin. Eiköhän se oli niin, että kaikki sisimmisään haluaisi olla joku sarjakuvahahmo, joka omaa maagisia kykyjä?  Edes päivän tai pari...
 Wink


Se, että näkee hämärässä tai pimeässä....sepä ihmeellistä.


No:

Ajoittain kun menen nukkumaan ja suljen silmät mulle avautuu sellainen ....ikään kuin videopätkä. Näen siis ihan selvästi kaikenlaisia ihme juttuja vaikka silmät ovat kiinni. Ensin ajattelin, että nämä ovat nyt niitä myrkyllisiä mainoksia, jotka ovat tarrautuneet alitajuntaani päivän aikana ja nyt sitten pyrkivät väkisin näyttäytymään...
En oikeen ole varma siitä...
Olen yrittänyt miettiä, mihin ne asiat liittyisi, mutta siinä ei ole päätä eikä häntää. Joskus näen ihmisiä torilla ja kuulen (vaikka TÄMÄKIN outoa- sillä en varsinaisesti kuule vaan näen, että kuulen!!) hulinaa. Toisinaan silmien ohi vilisee tekstiä, sanoja kuvioita....ymym.

En koe, että tämä on millään tavalla pelottavaa, vaan outoa.

Tässä mä nyt istun hieman hölmistyneenä ja ajattelen: Jaaahas, onkohan sitä sitten tullut hulluksi?

No, sellasia kokemuksia mulla....

Olisi mukava kuulla mitä ajattelette tai vielä mukavempaa, jos jollain olisi jonkilanien selitys tähän.


A

tallennettu
sita
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 73


kontekstista irtautuminen


Profiili
« Vastaus #8 : 08.10.2007 12:27:11 »

Esim. kasvatusteiteessä /lastenhoidossa /varaiskasvatuksessa ja kehityspsykologiassa puhutaan paljon siitä, että kosketus on erittäin tärkeää (siis ihan olennaista lapsen henkiinjäämiseen). En tiedä miksi tämä asia nyt putkahti mieleen, mutta sanoimpa silti.

Just tämän päivän metrossa oli ihana kolumni liittyen aiheeseen! Jos et löydä lehteä mistään ja sinua kiinnostaa, voin naputella sen koneelle..

Mutta aiheeseen..

Aurakeskustelussa tästä selitinkin, mutta selitänpä tähänkin. Eli siis en näe auroja selkeästi, mutta jotain hämäriä rajoja. Useimmiten tuntuu kuitenkin, että jotenkin aistin ne - näen, mutta en näe. Pohdin Kolmannen Silmän merkitystä asiaan - sehän suuntautuu ylöspäin? Jospä nämä "näkemiset" näkisikin sillä? Onko Kolmas silmä nimenomaan se "kuudes aisti/aistielin"? Hmmm..  idiot2  uglystupid2
tallennettu

we are all made of stars / starseed
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: