Mua suututtaa tuo

mies joka käpertyy itseensä. Sen kanssa on mahdoton keskustella, se ei osoita läheisyyttä. No joskus halaa tms mutta hyvin vaikea... Ei sano mitään kohteliaisuuksia, ei sano et rakastaa mua.
Joka ilta vetäytyy kirjansa kans tuonne sohvan nurkkaan ja narisee vaan jotain jos koitan keskustella. Jos meen lähelle ja pyydän vaikka hierontaa niin sanoo "kohta" ja puolen tunnin päästä hieroo hetken aikaa mun hartioita. Ikään kuin velvollisuudesta. Menee aina omia aikojaan nukkumaan. Eikä olla oltu kaksin ilman lapsia moneen vuoteen missään.
Oon yrittänyt joskus lämmittää meidän välejä tai avata keskustelua et pitäis panostaa suhteeseen enemmän, muistaakseni miehen vastaus joskus pari vuotta sitten oli et se ei ole nyt hänelle mikään ensisijainen asia..
Ja yleensä en jaksa ees miettiä tätä, mut nyt ketuttaa. Kaikki on näennäisesti hyvin, meil on vahva yhteys ja luottamus..
On vaan niin ***** väärin että en saa huomiota koskaan, vaikka haluaisin.

Ihan todella paljon laskee tällainen naisellista itsetuntoa.
Pari päivää sit yks

- mies piti mua ihan naurettavana kun jotenkin menin ihan vaikeaksi kun kehui mua ja väitti et en kyl näytä päivääkään yli30v:lta ja kahden lapsen äidiltä... Ja sanoi et "muista, et olet ihastuttava"..
..Nopeasti ohimenneen ihmisen pari lausetta jää kalvamaan sisintä, se oli kuin kultaa, jota on kaivanut hikihatussa monta vuotta löytämättä murustakaan.....