seuraava »

[Lizzy]

*Marie*, saithan myös samalla aikuista seuraa, jota toivoit.  

Pakolainen, minullekin tulee välillä mainoksista ihan **ska olo, toisaalta olen jo hyväksynyt sen maailman mitä ne edustavat. Ristiriitaisia viestejä, joiden kaikkien pohjimmainen tarkoitus on - osta jotain! En jaksa enää ahdistua moisesta vaan tuhahdan kaikille mainosten epäloogisuuksille.

[Pakolainen]

Olen kyllä, Lizzy, sisäistänyt, että suuri osa maailman ilkeydestä on silkkaa bisnestä. Esim. luomumaito on meijerimaitoa, joka lypsetään lehmistä, joiden elämä ei käytännössä eroa muutoin muiden meijerilehmien elämästä kuin että ne saavat hifistelyheinää. Toisin sanoen rima ylitetään millillä.
   Se vain, että niin keskityin vihaamaan ensin sitä "vihaa itseäsi" -Unicefin-mainosta, ja sitten tuli jotain ihan muuta "nauti materiasta" -juttua. 

[Kuuhilda]

 
Voi maailma!

Eikun noi on karseita noi "tapa ittes niin kärsivät saa sen mitä suhunkin menis"  mainokset.
HUH.

[Tiigris]

Mä en oo nähnyt tuollaista tapa itses mainosta 

[Kuuhilda]

Hyvä
Taisit poistua sieltä facebookistakin just ajoissa, kun siellä niitä pyöri.
Unicefinkö ne on vai minkä järjestön?

[Tiigris]

  siis todellista?! Hih, luulin että toi oli joku vitsi. Voi pyhä jysäys! 
Toivottavasti ei ole paljoo mainoksen uhreja!

[Tiigris]

Kai munkin tarvii ihan asiaa tänne kirjottaa, eli purkaa.
Ahdistus on nyt ystävä tänää, rintalastaa puristaa, on pakko puhallella ja keskittyy hengittämiseen ihan toden teolla.
Naperon hammas-angsti on tässä olotilassa mulle vähän liikaa ja se että se lähtee vaipanvaihdossa karkuun ja hirvee itkupotkuraivari ku joudun sitten väkisin piteleen aloillaan et saan sen vaipan laitettua! Ei se mitään jos se ois vaan kerran päiväs, mut se on joka kerta sama henkinen ja fyysinen taistelu kun sitä vaippaa aletaan vaihtaan.
Tuli huono omatunto ku teki mieli luovuttaa ja sit tiuskahdin vauvalle kun se oli siinä puoliks alasti ilman vaippaa kierimässä lattialla, et ei sitten laiteta sitä vaippaa! Kuseskele sit ympäriinsä, mä en jaksa enää! 
Mä en koskaan tiuski vauvalle enkä sano muutenkaan mitään ilkeetä tms, mulla on tosi pitkä pinna sen suhteen ja pysyn aina rauhallisena, nyt vaan napsahti... Ei kai toi ollut lähelläkään pahinta mitä äiti voi tehdä, mut mä en halua olla tuollainen. Heittäytyy itse uhmaikäiseks tai olla millään tavaa ivallinen/syyllistävä.
Alkaa vaan keinot loppuu kun se vastustelee siinä vaipanvaihdossa niin paljon, ja auta armias mikä sotku saattaa seurata jos siellä vaipassa on jotain muutakin ku pisut. No, kai mun pitää koittaa ottaa tää vaihe ihan huumorilla, koska ei tätä ikuisuutta kestä.

[Pakolainen]

Kun hampaat kasvavat, ei kukaan nuku. Vauvalta löytyy hirveästi energiaa aina kaikkeen, on se sitten positiivista tai negatiivista, kun vauva päättää sitä energiaansa käyttää. Harmi ettei se ole kovinkaan rakentavaa... :

Ei sitä yhdestä romahduksesta kovin tarvitse ahdistua. Kaikilla on rajansa, oli sitten millainen lehmänhermo tahansa. On hyvä käydä se läpi. Jos aikaa riittää, käy vaikkapa lenkillä ja syö sitten suklaapatukka. Ahmi kaloreita jotka nollaat etukäteen, voit sitten ottaa rennosti. Koita jaksaa ne päivät joina tuota nyt sitten jatkuu. Voimia!

[Yep]

Lapsen on hyvä harjoitella oman turvallisen vanhempansa kanssa myös sitä, että toiselta menee hermot. Tietysti se pitää suhteuttaa ikään, eikä väkivalta ole sallittua.
Jos lapsen vanhempi sietää kaiken, lapsen on vaikea sietää koulussa sitä, ettei saa melskata mielinmäärin.
Vähän sama juttu, kuin liian hygieeninen ympäristö aiheuttaa allergioita.

[Kuuhilda]

Minä räjähtelen. Joskus niin kuin käsikranaatti, joskus kuten rynnäkkökivääri. Olen välillä todella kamala.
Ja olen pahoillani. Kaikille tuli paha mieli. Mutta ei maailma siihen kaadu, ihmiset tekevät hölmösti, katuvat, saavat anteeksi ja elämä jatkuu.

[Yep]

Onpa vaikeaa olla ajattelematta että ansaitsee vastoinkäymisiä.
Voimia Tiigrikselle.

Kyse ei ole siitä, että asaitsee vastoinkäymisiä. Elämä tuo niitä jokaiselle kuitenkin. Ei niitä todellakaan tarvitse ehdoin tahdoin luoda.
Koti on turvallinen paikka harjoitella myös pettymyksiä. Koulumaailmassa olen törmännyt vanhempiin, jotka eivät uskalla tuottaa lapselleen pettymyksiä. On pelottavaa katsella vanhempia, jotka antavat potkia ja hakata itseään uhmaikäisen raivotessa. Terve reaktio on ärähtää ja laittaa rajat. On myös vanhempia, jotka antavat jälkikasvunsa temmeltää kylässä. Jos taloväki puuttuu asiaan, loukkaantnut äityli voi napata lapsen kainaloon ja lähteä kotiin. Tämä on nähty ihan oikeasti - ja monesti.
Suurin osa yläkouluikäisistä huostaanotetuista on nimenomaan sellaisia, joiden vanhemmat eivät ole uskaltaneet tuottaa lapselleen pettymyksiä. Murrosiässä teini alkaa etsiä voimakkaammin rajojaan, eikä siinä enää äidin rakkaushöpinät auta. Jos yläkouluikäisen lapsen äiti soittaa joka aamu kouluun, ettei saa lastaan ylös sängystä, nin huostaanottohan siitä seuraa.

Kun lapsi saa rakkautta, hän kestää hyvin Tiigriksen kuvaaman tuskastumisen. Isommille lapsille voi selittää reaktionsa ja pyytää anteeksi, että hermostui.
En todellakaan kehota tahalliseen henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan! Mutta vanhemmatkin ovat ihmisiä. Ja lapsi kestää sen kyllä.

[Yep]

Minä räjähtelen. Joskus niin kuin käsikranaatti, joskus kuten rynnäkkökivääri. Olen välillä todella kamala.
Ja olen pahoillani. Kaikille tuli paha mieli. Mutta ei maailma siihen kaadu, ihmiset tekevät hölmösti, katuvat, saavat anteeksi ja elämä jatkuu.

Just näin! 

[Yep]

Kyse ei ole siitä, että asaitsee vastoinkäymisiä. Elämä tuo niitä jokaiselle kuitenkin. Ei niitä todellakaan tarvitse ehdoin tahdoin luoda.

Ei tarvitsekaan. Jossain satunnaisissa mielenhäiriöissä saatan silti niin ajatella, enkä ymmärrä, että voin yhtä hyvin päästää irti niin haitallisista ajattelumalleista. Se on ikävää, mutta on myös kasvattavaa opetella noista asioista pois.

Ymmärrän. Olen itsekkin vaikean lapsuuden kokeneena äitinä joutunut työstämään näitä asioita todella paljon. Eniten rohkeutta on vaatinut se, ettei suojele lapsiaan liikaa. Heidän pitää oppia omat läksynsä ja omat keinot selviytyä. Olen kuitenkin aina tukemassa heitä ehdoitta.

[Tiigris]

Kyllä mä asetan vauvalle rajat ja takuulla se pettyy sata kertaa päivässä, kun kiellän sitä roikkumasta verhoissa jne. Nyt se on alkanut ymmärtää sanan ei-merkityksen ja kun sanon et "tuleppas alas sieltä" (kun se esim seisoo TV-tasoo vasten ja räpeltää digiboksia).. Se nimittäin tulee alas sieltä ihan itse, suupielet vetää alas ja istahtaa lattialle ja alkaa sätkimään kimpaantuneena ja itkemään, mut se itku kyl loppuu hyvin lyhyeen. Ihan terve reaktio tietenkin kun ei saa sitä mitä haluaa. Sitten koitan aina viedä sen huomion jonnekin muualle, alan vaikka lukemaan kirjaa ja hetken päästä se jo hymyilee ja on iloinen.

En varsinaisesti tarkottanu etten halua luoda lapselle rajoja ja kuria, mutta en halua olla sellainen äiti joka sanoo siihen sävyyn mihin eilen sanoin sen et "kuseksi sit ympäriinsä" koska se vauvan kiukuttelu ei ollu tuhmuutta vaan sillä oli sellanen itkupäivä aamusta iltaan...

Mä voin kieltää jne. mut sillonkin tarvii miettiä miten sen asian sanoo. Voi olla tiukka ja tosissaan otettava olematta silti loukkaava/vihainen/ivallinen jne. Eilen oli vauvalla sellanen päivä et se nieleskeli, pulautteli, piereskeli paljo, eli oli mahavaivaa ja refluksia, se oli aamusta iltaan enemmän ja vähemmän itkunen ja kiukkunen, niin en mä sellasina päivinä ota tehtäväkseni olla kauheen tiukka ja tahallaan aiheuttaa sille lisää itkua. Se pahasti sanominen oli mun riittämättömyyden tunnetta, jota mun ei kuulu purkaa vauvaan vaan pitäs osata käsitellä se jotenkin toiste.

Toivottavasti sitä osais ees jotenkin rakastaa ja rajata lasta oikeessa suhteessa niin et lois sille hyvät eväät elämään.
Mulla on hirveesti ideoita siitä, mitä hyvä vanhemmuus on, mutta tosielämään ei ole aina niin yksinkertaista sovittaa niitä omia ihanteitaan.

Voisin kirjoittaa tähän romaanin aiheesta miten omat vanhempani ovat minut kasvattaneet, mutta en minä loppupeleissä heille ole katkera ainakaan yhtään sen enempää kuin olen kiitollinen..

Pointtina se et pohjimmiltaan suurin osa ihmisistä rakastaa ja on kiitollisia omille vanhemmilleen, vaikka tuskin kukaan niistä vanhemmista on ollut täydellinen. 

[Yep]

Tiigris,
ei kukaan meistä ole täydellinen kasvattaja - tai täydellisesti kasvatettu. Jokainen yrittää kuitenkin parhaansa. Tai ainakin suurin osa.

Pointti, jota ajan takaa on se, että vanhempi ei voi lakaista omia tunteitaan maton alle. Lapset ovat erittäin tarkkoja ja huomaavat epäaitouden. Ja tosiasia on, että vaikka kuinka rakastaa, aina ei jaksa. Vanhemmat, jotka tukahduttavat tunteensa ja esittävät lapselle viilipyttyä saattavat räjähtää hallitsemattomasti. Teennäisessä ilmapiirissä lapsi saa väärän mallin tunteiden kokemiseen. On lapsia, jotka eivät osaa nimetä tunteitaan ja pelkäävät niitä. Lapselle kannattaa jo varhan antaa tunteille nimet. Nyt sinua suututtaa, pelottaa, harmittaa jne. Samoin voi sanoa, että nyt äitiä väsyttää tai suututtaa. Kunhan ei koskaan syytä lasta siitä. Voi sanoa, että käytöksesi suututtaa, eikä niin, että sinä suututat minua. Tiigriksen vauvalle tuskin vielä kannattaa kovin analysoida. Kuitenkin pienikin vauva aistii äidin tunnetilat ja reagoi niihin.
Jos aikuisella on taipumusta väkivaltaan tai muuten järjettömiin hidareihin, on syytä ennakoida asia. Parempi vaikka mennä parvekkeelle puhisemaan, kuin purkaa avuttomaan lapseen. Normaalin rajoissa olevat tunteet voi purkaa silloin, kun ne tulevat.