seuraava »

[kajal]

No nyt en löydä itsekään enää tuota irrottautumisen lakia, vaikka olen mielestäni siitä lukenut täältä astropalstaltakin. Tai sitten hain tuota sitomisen lakia,  8. laki järjestyksessä.

http://bethelightandlove.blogspot.fi/2011/06/henkiset-lait.html

Jatkan etsiskelyä ja pohdiskelua 

[Palance]

Edellinen sielunkumppanini halusi jättää maallisen omasta tahdosta,mutta oli kirjoittanut minulle viestin että odottaa minua niin kauan kunnes vien hänet valoon..

Nykyinen sielunkumppanini tuli sopivasti elämääni kun tukea eniten tarvitsin ja jatkan kulkua maan päällä hänen kanssaan.

Minua siis odotetaan ja se tavallaan tuntuu lohdulliselta..Mietin vain miten matka jatkuu maan päällisen jälkeen?

[Palance]

Ja siis tarkoitan että tehdäänkö jatkossakin sielujen kanssa yhteistä taivalta tai siis tehdään jos tehdään,mutta miten ne sielunparit jatkossa muodostuu jos muodostuu?

[Kyesah]

Mikä siinä voi oll, että vaikka minulla olisi niin valtavasti rakkautta sisälläni annettavansa, niin kumppanillisesti kuin äidillisesti, en ole vieläkään löytänyt ketään, jonka kanssa tunteet menisi yksiin j perheen voisi perustaa?  Siis ei edes lyhyitä seurustelusuhteita. Tämä surettaa itseäni hirveästi, koska en koe minun olevan mitenkään poikkeava, mutta jostain syystä en ole onnistunut saamaan yhteyttä kenenkään kanssa.

[Avicii]

Tulihan rokattua maailmalla ja kokeltua kaikenlaista joka ei sitten sopinutkaan ja henkinen krapulahan siitä tuli loppujenlopuksi  

On se jännä juttu miten ihminen menee ja kokeilee kaikenlaista tukka putkella ja huomaakin sitten itsessään hyvin konservatiivisia puolia joka menon huumassa tyystin on jättänyt huomaamatta.

Mielenkiinnolla mietin oliko tämä vain yksi vaihe jossa selvitettiin välejä tiettyjen sielujen kanssa ja paluu vanhaan tapahtui kun oppi kuuntelemaan sitä aitoa itseään.

Mietin kuinka paljon asioita on ikään kuin vapautunut tässä nykypäivän maailmassa, mikä sinällään on hienoa mutta paljon on tuolla liikenteessä sellaista joka voisi kutsua käänteisenä ilmiönä joka tulee kaupan päälle.

Itse tulin siihen lopputulokseen (eilen illalla) että olen pohjimmiltaan ja sisimmiltäni "yksiavioinen". Eli vaikka olen vuosia sitten eronnut niin en vain kykene, kokeiltuani ottaa uuden kumppanin rinnalleni. Se jotenkin tuntuu petokselta entisen aviomieheni vastaan, kenen kanssa on todella hyvät välit vielä tänäpäivänä.
Kenties meillä on jokin prosessi vielä kesken. Jos hän kuolisi tai löytäisi uuden itselleen, niin kenties silloin voisin harkita.

Joten, jään rauhassa odottamaan aikoja jolloin olen sisäisesti myös valmis uuteen. Nyt keskityn muihin asioihin ja jätän tämän asian muhiutumaan.

Ei siinä mitään. Oli hauskaa niin kauan kun kesti  

[Avicii]

No nyt heitit niin vaikean kysymyksen että en osaa sanoa.

Itse ajattelin niin että ajatus uudesta avioliitosta ja uusi mies on nyt niin kaukainen ja vieras asia etten ole valmis siihen vielä. Kuvittelin että olen mutta kokeiltuani niin en ole. Joten tuskin tulen koskaan menemään uudestaan naimisiin.

Se mikä olen havainnut ihmisissä ja omassa itsessäni että kun menee tuolla tukka putkella harvemmin jää miettimään onko enää mitään ns pyhää vaan kaikki revitään auki ja raiskataan, näin jykevästi sanoen.

Itse koen että kahden ihmisen välinen rakkaus on pyhää ja sitä ei saisi rikkoa, ei ulkopuolisten taholta eikä parin kesken jos ovat onnellisia ja voivat hyvin keskenään.

Että jossain kulkee ns raja. Mutta kun houkutuksia on niin monenlaisia tänäpäivänä että kyllä siinä aika luja pitää olla ja tarkkaan miettiä mihin lähtee mukaan ja mikä sopii sitten omalle luonteelle parhaiten.

Tässä vapautuvassa yhteiskunnassa on paljon hyvää mutta kyllä se käänteinen puoli on sitten ihan yhtä kurjaa katseltavaa.

Kenties tässäkin asiassa jokin kultainen keskitie on hyväksi.

[Avicii]

Kaunis ajatus vaikkakin vierastan tuota sillä en koe olevani eryitsen henkevä noin niin kuin muuten 

Itse asiassa en tiedä onko tämä viimeinen kerta täällä, en kylläkään vierasta ajatusta tulla uudestaan mutta paremmilla lähtökohdilla sitten kiitos 

[Avicii]

Piti tulla tarkentamaan että meillä on ex kanssa hyvin harmooninen yhteys, se ei sisällä mitään romantiikkaa tai seksuaalisia virikkeitä. Hyviä ystäviä ollaan ja tunnetaan toinen toisiamme niin hyvin että yhteistyö sujuu todella hienosti.

Syy että en halua enää kumppania itselleni tai mitään satunnaista seuraa on luonnollinen valinta minulle. Kun pääsin ajatuksesta eroon että en enää haaveile ja kaipaa kumppania niin sisäinen rauha laskeutui.

Olen tietyn tien itselleni valinnut ja tässä kohtaa se tuli hyvin luonnollisesti, ei mitään itkupotku raivareita, ei mitään dramatiikkaa tai suuria uhrauksia tunteita. Vaan hyvin luonnollinen ja itsestään selvä asia.

Voi hyvin elää ilman kumppania ja ilman seksiä. Mulle nämä eivät koskaan ole olleet minulle niin tärkeitä että en ilman niitä kykenisi elämään. Kyse ei ole mistään tukahduttamisesta tai kieltämisestä, vaan luonnollinen osa minua.
(Toki ajoittain tuntuu hieman että kaipaisi jonkun siihen viereen mutta se tunne menee nopeasti ohi.)

Olen saanut paljon hienoja kokemuksia elämäni aikana, elänyt täysillä ja mennyt tukkaputkella että tällainen rauhoittuminen ja asioiden uudelleen järjestäminen, sisäisyyttäni kuunnellen tuntuu hyvin rauhoittavalta ja luonnolliselta.

En tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja elään nyt päivä kerrallaan tyytyväisenä sillä sisäisesti tiesin tämän tulevan eteen.

Katotaan mitä se elämä nyt tuo tullessaan  

[Corvus Leonis]

Ihmisten tapa säälitellä meitä sinkkuja on ihan järjetön. Vähän sama kuin olisi pahoillaan jonkun puolesta ettei tällä ole syöpäkasvainta. Ei pitkäaikainen suhde ole mitään onnea ja auvoa, vaan kovaa työtä, joka ei välttämättä ole sen arvoista:

Ne ihmiset joille tavoitteena on onnellinen perhe-elämä saavat varmaan aikansa pidettyä kokoon kursittuna vaikka minkälaisen perhehelvetin kunnes velat ja syrjähypyt ajavat parit lopulta eroon, minkä jälkeen mies alkoholisoituu asunnottomaksi siltojen alle ja naisesta tulee leipäjonoista ruokansa hankkiva yksinhuoltaja.

Että tällaista nämä säälittelevät imbesillit oikeasti toivovat,

[0000]

Ihanaa luettavaa!

Nuorempana sitä ajatteli, että on vain yksi prinssi, jonka kanssa elää elämänsä onnellisena. Nyt en ajattele lainkaan näin. Elämä tuntuu niin suurelta mysteeriltä, johon ei ole tulkinnallisia avaimia. Ihmissuhteet tuntuvat melkoiselta suhdesopalta. Välillä on vaikeaa ymmärtää, mikä on karmaa ja mikä omaa valintaa, välillä hyvää ja välillä huonoa.

Ensimmäinen mies oli huumorintajuinen ja rento. Oli kiire parisuhteeseen, kun luulin, että näin sen kuuluu mennä. Oli huono itsetunto ja jotenkin pelko siitä, että jää yksin. Suhde oli lopulta aika raskas taival, monien kriisien sävyttämä, vaikka alku oli lupaava. Huomasin liiton aikana, että liian erilaisia ihmisiä ollaan.

Sitten ihastuin erääseen mieheen aivan jalat alta tyylillä. Hänkin ihastui minuun, mutta oli varattu. Emme voineet tavata tai syventää tietämystämme toisistamme, kuin etäisesti. Tunteet paloivat suurella liekillä ja sitten se loppui liialliseen tunteiden ja epätietoisuuden aihauttamiin riitoihin ja typerään rönsyilyyn. Lopulta jäi vain palaneet sillat. Outoa on, että vieläkin useiden vuosien jälkeen näen hänestä unta välillä. Yhdessä unessa suutelimme ja toisessa jopa rakastelimme. Mikähän ihmeen juttu sekin on. Kehittääkö mieli omat vastineensa ja hyvittelynsä arkitodellisuudelle ja luopumiselle. Tuntuu, etten vieläkään ole päässyt ihastumisen tunteista eroon, mitä tuo mies minussa herätti. Ihmeellistä hommaa.

Olen nykyään kuitenkin uudessa parisuhteessa ihan toimivassa ja onnellisessa, vaikka tuo edellinen tulinen ihastus välillä tulee mieleen.  Mieheni on henkinen ja keskustelemme paljon syvällisesti. Tunteet ovat olleet alusta asti hillitympiä ja maanläheisiä. On toki erotiikkaa ja henkistä yhteenkuuluvuutta paljon. Ei tarvitse yrittää olla muuta kuin on.

[0000]

Niin, ei sitä voi kahta suhdetta kokeilla. Eipä edes pää sellaista kestäisi.  Ja jos on toimiva arki, jotenkin se riittää tässä vaiheessa elämää. Ja ihminen joka välittää ja tukee. Ei enää halua maalailla niin romanttisia kuvia, kuin joskus nuorempana halusi.

Toisaalta on olotila, että pettyy romanttisen rakkauden illuusioon. Kuitenkin se romanttinenkin rakkaus rytmittyy arkeen ja molempien hyvien ja huonojen puolien yhdistämiseen/sietämiseen. Elokuvarakkaudesta on turha enää haaveilla. 

[Ginger86]

Minun on pakko kommentoida tätä aihetta, kun täällä on monia hyviä pohdintoja, jotka herättävät ajattelemisen aihetta. Itselleni on "henkisen heräämisen" myötä käynyt niin, että olen luopunut kokonaan siitä ajatuksesta, että tarvitsisin mitään suurta "elokuvarakkautta" elämääni. Kun nyt katson taaksepäin aiempia suhteitani, niitä on leimannut täysi sokeus toisen teoille. Minua on petetty, pahoinpidelty, haukuttu ja käytetty muutoin hyväksi ihan siitä syystä, että naiiviuttani (ja osin myös meille syötetyn romanttisen ideaalin takia) kuvittelin, että "rakkaus parantaa kaiken". Ja niin se aito, universaali rakkaus varmaan tekeekin, mutta tämä minun versioni siitä on ollut lähinnä läheisriippuvaisuutta. Nykyistä suhdettani tarkastelen siinä mielessä paljon objektiivisemmin, etten edes kuvittele pystyväni muuttamaan toista. Onhan tässäkin ollut ongelmia, mutta sellainen pakonomainen tarve rakkaudelle ja hyväksynnälle on hävinnyt. En enää itke silmiä päästäni, jos toinen loukkaa sanoillaan/ teoillaan, vaan yritän arvioida analyyttisesti, voisiko asioille tehdä jotain. Myös mustasukkaisuus on hävinnyt, ja se on oikeastaan ihan hemmetin vapauttavaa. Tällä hetkellä on ajatus, että kumppani tuo elämään paljon lisäarvoa, mutta ei ole todellakaan mitenkään välttämätön oman onneni kannalta. Myös rakkaus on ihan erilaista kuin aiemmin: Ei mitään huikeita muljahduksia vatsanpohjassa, vaan ennemminkin tasaista arvostusta, kunnioitusta ja hellyyttä. Jotenkin on vaikea kuvitella, että voisin koskaan enää "seota" kenenkään miehen takia niin, kuin noina läheisriippuvuusaikoina tuli tehtyä. Kaipa se oli juuri sitä, että kun ei kokenut itseään kokonaiseksi, haki sitä täyttymystä sitten muista ihmisistä. Joskus kyllä ihan kaipaankin niitä sellaisia sydänalassa tuntuvia hetkiä, kun joku mies vei jalat alta... Mutta harhojen aika lienee siltä osin jo ohi kohdallani.

[Avicii]

Hienoja kokemuksia ja oivalluksia teillä 

Itse jos joskus tulen toisiin ajatuksiin (eihän sitä koskaan tiedä) niin kyllä mä ehdottomasti valitsisin arkisen rakkauden.

Sellainen joka on läsnä kun kuorin perunoita tai tiskaan, joka kulkee mukana kauppaan ja kirjastoon jne.

Ei tarvi tuoda kukkia, ei lausua runoja, ei kultaa, timantteja ja kulkueita. Ei mitään päätähuimaavia tunnetiloja ja syvyyksiin ulottuvaa tuskaa.

Sellainen maanläheinen ja lempeä, yksinkertainen 

[0000]

Ginger86 kirjoitti hienosti läheisriippuvaisuus-teemasta ja siitä, miten ajattelee rakkauden parantavan ja millaista sen pitäisi olla. Tunnistan hyvin tuon herkkänahkaisuuden itsessänikin, varsinkin aiemmin voimakkaasti.

Olen hyvin herkkä sille, miten ihmiset kohtelevat. Olen muutoinkin aika herkkä ihmisenä ja energeettisesti. Jos puoliso nakkelee asioita, joita tuntuu, että voisi sanoa nätimminkin, niin herkästi sitä loukkaantuu edelleen ja tulee todella surullinen olo. Johtunee myös siitä, että on kovasti kuormittunut elämässä ja arjessa. Sitä on sitten herkempi ns. epäoikeudenmukaisuudelle, vaikka toisaalta ymmärtää, että tavat olla ja ilmentää asioita ovat erilaisia eri ihmisillä. 

Viisaita sanoja tosiaan on täällä monella. Ilo on lukea sellaisia tekstejä.

Mutta totta, arkinen rakkaus ja luotettavuus on tärkeämpää pitkässä juoksussa kuin suuret tunteen palot ja siitä seuraava epävarmuus sekä ahdistus. Ehkäpä sitä oppii jotain elämän myötä.

[Avicii]

Tässä mietin omaa tilannettani.

Mietin mikä meni pieleen aiemmin joiden kanssa ei koskaan mitään tullut vaikka olisi halunnut, niin päädyin siihen tulokseen että ajoitus ei vain ollut oikea.

Nytkin ajattelen että en ole valmis syvällisiin sitoumuksiin koska tarvitsee aikaa sulatella asioita ja on tärkeämpi asioita nyt tapetilla.

Siis oikea ajoitus on tärkeää muistaa