Ihmisen "hyvyys" punnitaan vielä usein tuon työntekemisen mukaan.
On niitä,jotka joka käänteessä valittavat työn paljoutta,eivätkä silti halua vähentää sitä,vaikka se olisi mahdollistakin.
Olen monelle sanonut,että se pulju on ollut pystyssä jo ennen sinua,eikä kaadu,vaikka sieltä lähdetkin.
Niin,pakoa sekin on,kuten kirjoitit.
Sen jälkeen on hyvä kaatua sänkyyn,eikä niin tarvitse miettiä mitään.
Elämä pyörii samaa kehää vuodesta toiseen.
On pelottavaa kohdata itsensä,omat aidot tunteensa ja "tehottomuutensa".
Se vaan voi sitten kostautua jossain vaiheessa,kun keho ja aivot reagoivat siihen.Tulee pakko stoppi,josta saattaa tulla pitkäkin.
En omista paljon,mutta kaiken sen,mitä tarvitsenkin.Jos olen tiukoilla,niin kuin ihmeen tavalla apu jostain tulee.
Kait olen jonkinlainen kummajainen tällä pikku paikkakunnalla,mutten välitä siitä.
Puhukoot ja ihmetelkööt.
Aina jos sattuu miesasiakkaita piipahtamaan naureskelen sisään päin.
Eivät ne tiedä mitä tuolla hoitopöydällä tapahtuu.
Täällä,missä väen vängällä haetaan ihmisten vikoja,se varmaan käännetään ilotytön työksi.
Riittää kun itse tiedän mitä teen ja olen sinut sen kanssa.
