seuraava »

[Minerwa]

Pohdimme tuossa yksinäisyyttä, joten päätin aloittaa ystävyydellekin oman ketjun. Kun tuo ystävänpäiväkin juuri oli   

Miten koette ystävyyden? Mikä ylipäänsä on ystävyyttä - verrattuna esimerkiksi kaveruuteen? Mitkä ominaisuudet koette ystävissänne tärkeinä, mitä arvostatte?

Mä olen tainnut hiukan "vieraantua" ystävyydestä viime aikoina. Siitä syystä tämä aihe niin kovasti puhuttelikin! Muutin kymmenisen vuotta sitten vieraalle paikkakunnalle, missä olin ensimmäisen vuoden enimmäkseen työttömänä. Paljon tuli vietettyä aikaa yksin, ja siitä yksinäisyydestä oppi jopa pitämään. Kun sitten pääsin töihin, kyseessä oli hektinen vuorotyö, mikä ei sekään erityisemmin edesauttanut ystävyyssuhteiden syntyä.
Nykyisin asun muualla ja elämä on muutenkin muuttunut - kaikin puolin. Mutta edelleenkään en ole löytänyt läheisiä ystäviä, kavereita vain. Itse koen rajaksi luottamuksen. Välillä, kun olen luullut jotakuta ystäväksi, olenkin jälkeenpäin kuullut luottamuksellisesti kertomiani asioita ties mistä... ja joskus vielä kuorrutusten kera. Esimerkiksi pikku-riita mieheni kanssa oli paisunut parisuhdekriisiksi, josta vielä kuukausia jälkeenpäinkin puolitutut tulivat "huolestuneina" kyselemään...     En oikein osaa pitää sellaista ystävyytenä.

Opiskeluajoilta on onneksi jäänyt pari ystävää, joiden kanssa pidämme yhteyttä välimatkasta huolimatta  Tosi-ystävän tunnistaakin mielestäni juuri siitä, että pitkänkin tauon jälkeen toinen tuntuu läheiseltä ja keskustelu löytää heti yhteisen sävelen. Se on sitä sielujen sympatiaa!

Mulla on    11. huoneessa, joten koen ystävyyden hyvin arvokkaana - vaikka toisaalta tarvitsenkin myös "omaa aikaa".

[Asterix]

Minun ystäväni ovat perheeni.
Olemme hyvin tiivis joukko erilaisia persoonia,
joilla on hyvin erityinen suhde toisiimme.

Jaamme hyvin paljon yhdessä vapaalla ja työssä.

Olen ylpeä ystävistäni. Moni haluaisi kuulua "meihin"
ja olla kui me.

Olemme ystävinä siis onnistuneet ainakin jossain.

Joidenkin ystävien välillä on seksuaalista
energiaa olematta silti sen ihmeellisempää kuin
paras ystävä.

Silti sanomme rakastavamme toisiamme usein.

Jaan ajatuksen, että joskus ystävyyden ja rakkaussuhteen
raja on veteen piiretty viiva.

Joskus ystävyyssuhde voi olla painavampi, merkittävämpi
ja tärkeämpi kuin rakkaussuhde.

[maarita]

Kyllä minäkin koen ystävyyden tärkeimmäksi määreeksi luottamuksen.

Luottamuksen mm. siihen, että toinen kunnioittaa minun persoonaani ja asioitani.
Hyväksyy minut sellaisena kuin olen, osaa tukea hyviä puoliani.

Itse yritän tarkoin kuunnella ihmisia, mitkä ovat heille tärkeitä, mitkä taas arkoja asioita.
Ystävä voi olla lähellä tai kaukana, sillä ei ole merkitystä.
Uudenlaiset yhteydet auttavat helpottamaan yhteydenpitoa tänä päivänä eri tavalla kuin ennen.

Ystävää voi rakastaa monin tavoin, saattaa kehittyä jopa hyvinkin syvä suhde.
Mutta muuttuuko rakkausuhde ystävyydeksi, ehkäpä...

"Ystävyys on ainoa asia jota ei koskaan voi antaa pois,
se tulee aina takaisin."


     maarita           

[Minerwa]

Juuri noin mäkin sen koen  Jostakin luin kerran tekstin: "Ystävä tuntee sinut sellaisena kuin olet - ja rakastaa sinua silti". Siinä mielestäni tiivistyy ystävyyden syvin olemus.

Välillä ihmissuhteissa törmää juuri tuohon. Toinen ei hyväksykään; haluaa nähdä sinut samanlaisena kuin hän itse. Erilaisuus pelottaa. Ja varmasti siihen syyllistyy itsekin, vaikka yrittäisikin olla ymmärtäväinen. Ehkä juuri sellaisissa tilanteissa ystävyys punnitaankin. Ystävät antavat tilaa toisilleen - ja rakastavat silti.

Totta sekin, ettei luotettava ihminen kuitenkaan aina ole ystävä. Mutta ystävä on luotettava  Jotakin muutakin siis tarvitaan luomaan sitä sielujen sympatiaa. Omissa ystävyyssuhteissani en ole sitä "jotakin" osannut selittää. Sen vain tietää!

Eikä auta unohtaa omaa elämänkumppania ystävänä  Mulle ainakin mies on aina ollut paitsi puoliso, myös paras ystävä. Ja sellaisena erityisen arvokas. Myös ex-mieheni kanssa meillä on hyvät välit, vaikka emme enää tapaakaan. Jotakin ystävyydestämme on jäänyt; sellaista hyväksyvää lämpöä välimatkan päästä. Olen aina kokenut ystävyyden hyvin tärkeäksi osaksi parisuhdetta. Se kantaa silloinkin, kun niiden vaaleanpunaisten lasien alta alkaa paljastua arjen harmautta 

Tottakai muitakin ystäviä olisi hyvä olla.

[Irish]

Minä olen oppinut viime aikoina, mitä ystävyys on ja mitä se ei ole.
Se ei ole loputonta toisten vuoksi uhrautumista omalla kustannuksella.
Tärkeintä on ensiksi olla ystävä ITSELLEEN.

Olen nyt kahdelle parhaalle ystävilleni sanonut hymyillen,
ystävyys oli kaunista, mutta raiskattua ei saa enää kauniiksi ellei niin ole tarkoitettu.
Ei ole järkeä elvyttää jotain, mikä lakkasi toimimasta puoli vuotta sitten, tai leikkiä
että ymmärretään toisiamme, vaikka kaikkien altopituudet on ristiriidassa.

Ystävyys on sitä, että osaa päästää irti, kun sen aika on.
Koska minä rakastan heitä hyvin paljon.

[*yildirim*]

minusta kaverilla ja ystävällä voi olla suurikin ero.minulla ainakin nuo oikeasti ystävänä pitämäni henkilöt ovat laskettavissa yhden käden sormilla.ystävät ovat niitä joille voit kertoa omista asioistasi ihan mitä vaan ja he jaksavat kuunnella,tukea ja jopa ymmärtää sinua.tietenkin homman täytyy pelittää myös toisinkin päin.

kaverit on sitten enenpi niitä joille et kerro kaikkea elämästäsi ja joiden kanssa saatat silloin tällöin viettää aikaa yms.

ja nämä hyvän päivän tutut(tai jokus jopa huonon päivän)ovatkin sitten vielä ihan asia erikseen.jotenkin en voi aina välillä kestää ihmisiä jotka jostain syystä tiedät nimeltä ja huomaat että he saattavat tietää asioitasi ennen kuin tiedät niitä vielä kunnolla itsekkään...ja tämän takia tulevat vielä surkuttelemaan ja olemaan niin ystävää vaikka ovat oikeasti kaikkea muuta.

ystävät voisivat olla muutamalla sanalla niitä ihania enkeleitä jotka nostavat meidät aina ylös kun omat siipemme eivät jaksa kantaa. 

[Rakkaudenliekki]

Kirjoittanut: Minerva76 
Lainaus
Pohdimme tuossa yksinäisyyttä, joten päätin aloittaa ystävyydellekin oman ketjun. Kun tuo ystävänpäiväkin juuri oli   

Miten koette ystävyyden? Mikä ylipäänsä on ystävyyttä - verrattuna esimerkiksi kaveruuteen? Mitkä ominaisuudet koette ystävissänne tärkeinä, mitä arvostatte?

 
Hyvä aloitus...

minulla ainakin nuo oikeasti ystävänä pitämäni henkilöt ovat laskettavissa yhden käden sormilla.ystävät ovat niitä joille voit kertoa omista asioistasi ihan mitä vaan ja he jaksavat kuunnella,tukea ja jopa ymmärtää sinua.tietenkin homman täytyy pelittää myös toisinkin päin.
ystävät voisivat olla muutamalla sanalla niitä ihania enkeleitä jotka nostavat meidät aina ylös kun omat siipemme eivät jaksa kantaa. 

Hei peppilotta - kiitos samoin ajatuksin

[Asterix]

Ystävää voi rakastaa monin tavoin, saattaa kehittyä jopa hyvinkin syvä suhde.
Mutta muuttuuko rakkausuhde ystävyydeksi, ehkäpä...

Kaikki vakavat rakkaussuhteeni ovat alkaneet ystävyydestä
ja ne ovat myös palautuneet ystävyydeksi.

Kuten itse kirjoitit;

"Ystävyys on ainoa asia jota ei koskaan voi antaa pois,
se tulee aina takaisin."

[Ikitosi]

"Ystävä tuntee sinut sellaisena kuin olet - ja rakastaa sinua silti"
 

Ystävyyssuhde ON rakkaussuhde.

Rehellisyys ja luoottamus;
Ystäväni sanovat suoraan, mitä ajattelevat, vaikkei se aina kaunista kuultavaa olisikaan.
Samalla lailla molemmat luotamme ystävyytemme kestoon, vaikka olisimmekin erimielisiä joistakin asioista, kunnioitamme toistemme näkemystä.
Joskus tapahtuvat, yleensä hyvin lyhytkestoiset riitaantumiset johtavat molempien itseensä menoon ja sitä kautta yhteisymmäryksen lisääntymiseen.

Ihmisiä, jotka uskaltavat rohkeasti sanoa poikkeavankin mielipiteensä,
ja kestävät myös sen kriittisenkin tutkiskeluun, ei kasva tiheässä.
Monasti ihmissuhteeni jäävätkin sen vuoksi pinnallisemmiksi tuttavuuksiksi.
Mutta ne, joiden kanssa ko. kommunikaatio toimii, ovatkin sitten ihan huippuja!

Niin, ja ystävien kanssa, luonnollisesti, on koko tunneskaala käytössä - mttään ei tartte piätellä 

[aQuarius~]

Minulla on muutamia ystäviä kenen seurassa voin olla täysin oma itseni häpeilemättä. Heille voin kertoa kaiken mitä haluan pelkäämättä että asia kulkee eteenpäin muunneltuna ties millaiseksi, heiltä ei tarvitse kysyä syitä koska tuntee toisen ajatukset niin selvästi. 
Kavereille kertoo sellaisia arkisia juttuja, näkee silloin tällöin jne..
Jos pyydän pelkän kaverin kylään, en voi haahuilla täällä niinkuin häntä ei olisi tai lähteä suihkuun kesken jutun, mutta ystävän seurassa voin tehdä niin 
Ystävät ovat myös sen verran kallisarvoisia ettei heitä kannata miehen/naisen takia unohtaa tai jättää välistä sovittuja juttuja. 

Tästä kun rupeaa miettimään sitten kumppanuutta..Jos jokaiselle on ystävä joka ei koskaan hylkää sinua niin ehkäpä jokaiselle on se oikea joka pysyy luonasi ikuisesti..

[*Kide*]

Minulla on vain yksi ystävä... olin yksin ollut monta vuotta ja tyytynyt siihen, ettei minun kanssa kukaan viihdy  : mitäs tuosta, parempi yksin kuin huonossa seurassa 
Sitten tuo henkilö vain marssi elämääni, enempiä kyselemättä ja jäi  siinä se on vieläkin, vaikka elämämme ollaan rakennettu ja perheet kasvatettu ympärillemme. Mistä juttua piisaa, en tiedä  mistä aina tietää, kun toinen kaipaa? En tiedä sitäkään, mutta homma toimii  kiitos kännyköiden 
Hän on minulle arvokkaampi kuin sisarukset tai vanhemmat ja tiedän, että kun aika tulee ja tiemme eroaa (kuolema tai elämä kuljettaa erilleen)... kestää kauan toipua ja sydämeeni jää hirveä kolo. Hän on yhtä arvokas ihminen kuin rakas miehenpuolikkaani ja lapseni  ja hänen lapsensa yhtä rakkaat kuin omani 
Me olemme yö ja päivä... kirjaimellisesti ja vaihdellen paikkaa... kumpi on kumpi? 

[Ajatus]

Italialainen sosiologi, jos nyt nimen oikein muistan, Aa:lla se alkoi (Albinonin kaltainen), voi jukra, mutta on kirjoittanut aika hienon kirjan 'Ystävyys', myös muita kirjoja.

Francesco Alberoni lienee tuo heppu, jota tarkoitat.

[Minerwa]

Mikä on mielestänne sallittua ystävyydessä?
Onko nämä:
-halaaminen..
-suutelu..
-intohimoiset katseet..
-käsi kädessä kulkeminen..

Riippuu pitkälti siitä, seurustelevatko ystävykset omilla tahoillaan ja mihin suhteiden rajat on vedetty...    Näin parisuhdepohjalta vetäisin oman rajani halaamiseen. Sen koen kuuluvan nimenomaan ystävyyteen. Mutta riippuu tietenkin ihan tilanteesta ja ihmisistä!!!

Omat parisuhteeni ovat aina alkaneet ystävyydestä, eli jossain vaiheessa on livetty sen hiuksen hienon rajan yli. Mikäs sen ihanampaa... 

[Minerwa]

Oletteko muuten löytäneet ystäviä myös aikuisella iällä?

Mä olen huomannut, ettei ystävystyminen aikuisten kesken ole ihan helppoa! Jotenkin keskustelut liikkuvat usein niin pintatasolla... ikäänkuin toista ei haluttaisi päästää lähelle, ihan niihin oikeisiin ajatuksiin ja tunteisiin asti. Jotkut jopa esittävät, että heidän elämänsä on parempaa kuin se onkaan (tai ehkä se todella on sellaista - täydellistä?), eivätkä vastoinkäymiset kuulu siihen elämään. Joko niitä ei ole, tai niistä ei puhuta - vaikka juuri ne tekevät elämästä inhimillisen.

Nuorempana keskustelut menivät helpommin syvemmälle. Sieltä niitä ystäviäkin sitten löytyi! Jaetuista ajatuksista, tunteista ja elämänkokemuksista. Osa noista nuoruuden ystävistä on jäänyt elämän varrelle, mutta myös ne pari jäljellä olevaa ovat juuri tuolta ajalta.

Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kokemuksia muilla on 

[maarita]

Kun nyt minun iälläni katsoo taaksepäin huomaan, että suunnilleen joka vuosikymmenellä on ollut eri ystäväpiiri.

Johtuu mielestäni suureksi osaksi siitä, että minua on alkanut jatkuvasti enemmän kiinnostamaan nämä henkimaailman asiat. Huomaan selkeän eron siihen, mistä ennen puhuttiin.

Niinpä ystävyys muuttuu usein vain sellaiseksi hyvänpäivän tuttavuudeksi.
Hyvin harva ystävyys jatkuu yhtä tiiviinä.
Sanotaankin, että jokaiselle ohjataan hänelle kulloinkin tarpeelliset ihmiset ystäviksi.

Sitten olen huomannut hyvin selkeän eron esim. jonkun ihmisen luona olon jälkeen.
Aivan kuin suuri osa energiastani olisi valunut sinne.

Kun taas jonkun ystävän läheisyydessä aivan kuin rinta paisuisi pelkästä hyvästä olosta.
Tällaisia olen kohdannut nimenomaan nyt myöhemmällä iällä. 


     maarita