Irish
Vieras
|
|
« : 29.01.2007 16:13:03 » |
|
Elämä on sarja uusia aloituksia. Silloin kun vanha toimintamalli todetaan huonoksi, siitä tulee luopua ja hypätä uusin siivin lentoon. En voi olettaa, että lentäisin heti kuin uljas joutsen kohti taivaanrantaa, kaikki tapahtuu hiljalleen.
Pieniä uusia askelia toivottuun suuntaan.
Kyse on siitä, että päättää tehdä jotain pientä. Ja sitten kun se on tehty, tekee jotain muuta pientä. Tapahtumia ja tekemisiä toisensa jälkeen. Varmasti.
Myönnän; Olen surullinen ja pelokas, jopa vähän kauhuissani. On vaikea aloittaa jotain, mitä on lykännyt ties kuinka kauan, kun tietää, että on niin paljon tekemistä. Jostain on vain aloitettava.
Olen hakenut elämääni ihmisistä ympärilläni, hyväksyntää ja sitä, kuka minä olen. Sulkenut silmäni asioilta, jotka näyttävät vaikeilta. Olen hyvä haaveilemaan ja unelmoimaan, mutta en keskittymään, en hoitamaan asiallisesti sitä ja tätä tehtävää.
Miten helppoa onkaan ollut sanoa, että en minä halua tehdä tätä kun en osaa. Miten helppo ulospääsy ongelmasta kuin ongelmasta - kunnes ne taas joutuu kohtaamaan entistä suurempana röykkiönä. Miten vaikeiksi haluan tehdä asiat itselleni - se on minun päätettävissäni.
Tänään olen päättänyt, että minä selviän kunnialla.
Haluan yrittää kaikkeni, olen valmis kohtaamaan sen mitä pelkään. Opettelen tekemään sen mielelläni, olemaan levollinen ja toiveikas. Aion keskittyä siihen mitä teen, enkä siihen, mitä en ole tehnyt.
Toivottomuus ja epäluulo ovat ainoat esteeni ja nyt kun olen tiedostaen päättänyt luopua niistä, voi huokaista helpotuksesta. Elämä on sittenkin lempeä ja armollinen.
Tiedättekö mistä puhun?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ippuska
|
|
« Vastaus #1 : 29.01.2007 16:26:58 » |
|
Tuleepi mieleeni omakin nuoruuteni - luulen tietäväni "satasella" Mutta sinähän oletkin vanha sielu
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
orose
Satunnainen astroilija
Viestejä: 20
|
|
« Vastaus #2 : 29.01.2007 16:37:13 » |
|
Tiedänpä hyvinkin mistä puhut. Olisin voinut kirjoittaa osan tekstistäsi sanasta sanaan. Lykättyjen aloitusten keskellä painin itsekin, muutosta kaipaan ja kuitenkin vain itse sen voi aloittaa ja saada aikaan. Monesti helpommmin sanottu kuin tehty, ainakin omalla kohdallani. Mutta sinulle Sparkle In The Distance, tsemppiä sydämen pohjasta.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Irish
Vieras
|
|
« Vastaus #3 : 29.01.2007 17:02:15 » |
|
Hihhih, Ippuska, juu me vanhat sielut ollaan tällaisia laiskimuksia. Niin pihalla tosielämästä, että arkiasiat jää joskus vähän.. hoitamatta... Mutta loppujen lopuksi tuokin on vain huono tekosyy. Mutta silti hauska ja totta.
Ennen kuin nyt päätin tämän asian, olen sivuuttanut sen olan kohautuksella "joskus toiste sitten, nyt ei kiinnosta", takaraivossa on ollut koko aika pieni kutina "jotain pitäisi tehdä", mutta olen vaan yrittänyt rapsuttaa sen kutinan piiloon.
Tuska siitä kaikesta on siis juuri nyt käsillä kun katson peiliin. Hemmetin luuseri, katso miten olet huijannut itseäsi. Nythän et pääse kuin koira veräjästä. Sitten kiukuttelin ja mökötin itselleni puoli päivää ja halusin vain hakata päätä seinään. Miksi olen minä?! Itsesyytöstä, itseinhoa, epätoivon kyyneliä.
En aio takertua tähän tunteeseen, en, mutta raivon on päästävä pihalle, ennen kun voin rauhoittua, nollaantua - alottaa alusta. Tällä hetkellä olen vielä sekaisin. Toivoa ja epätoivoa kerroksittain, ylpeyttä siitä että pystyn ja pelkoa siitä että en, kaikki suloisessa sekamelskassa. Tämä on nyt käytävä läpi! Hullun raivolla eteenpäin.. Kuin mummo lumessa!!
Näettekö, miten savu nousee korvista ulos?
Tämä on taistelu, jossa vain minä voin voittaa.. Kunhan vain teen sen.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ippuska
|
|
« Vastaus #4 : 29.01.2007 17:11:12 » |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Irish
Vieras
|
|
« Vastaus #5 : 29.01.2007 17:47:51 » |
|
Kuinka paljon ihminen tarvitseekaan sisäistä tsemppausta päästäkseen eteen päin! Ja mitä sitten tapahtuukaan, kun yksi pikku kivi lähtee vierimään mäen rinnettä..
Minun ensiapuni tilanteeseen oli yksinkertaisesti PUHELU ÄIDILLE.
En tiedä kumpaa tein enemmän tai oliko se ees kumpaakaan itkua vai naurua, kertakaikkiaan siis hysteeristä meininkiä. Äiti sanoi, että ainahan mä oon tehnyt kaiken liian myöhässä ja pärjännyt silti hyvin. Eikä kaikki voi olla suorittajia. Ja se on vain minun egoni joka on ahdistunut, ikuinen itseni taas on täysin tyyni eikä sillä ole ikinä mitään hätää. Ja voi että me naurettiin, kun mä luettelin kaikki kolmen rästitentin osa-alueet (yhteensä n. 2000 sivua luettavaa), siihen vielä lääkelaskujen laskemista, kolme kirjallista työtä ja yksi melko laaja ja vaikea omapotilastehtävä + tiivistelmä mielenterveyslaista (kaikki ovat myöhässä paitsi omapotilastehtävä, yksi tentti rästissä vuoden takaa) ja sanoin vilpittömän iloisesti "no mutta - eihän noita juttuja ole oikeesti kovin paljon"..
Aika dragikoomista, äiti sanoi, että pärjään niin kauan kun pidän kiinni huumorintajustani. Mutta oikeastaan mä tarkoitin sitä mitä sanoin. Noi asiat hoituu loppujen lopuksi aika äkkiä. Kun ajattelee tätä maailmankaikkeutta ja sen suuruutta ja vertaa siihen - niin mun tehtävät ei pääse samaan kehään painimaan ees kärpäsen paskan kanssa pienessä mitättömyydessään.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Rakkauden enkeli
Vieras
|
|
« Vastaus #7 : 29.01.2007 23:27:59 » |
|
Todella hienoa Sparkle in the distance! Ja onnea!
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Irish
Vieras
|
|
« Vastaus #8 : 30.01.2007 17:46:46 » |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Ippuska
|
|
« Vastaus #9 : 30.01.2007 17:57:07 » |
|
Täältä puuttuu myös Peukku-hymiö: Loistavaa Sparkle In The Distance Mainio tuo tiskivuorivertaus Siitä tiedän kaiken kun ei ole -konetta, mutta tosiaan - ihana tunne kun on sen suorittanut
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|