Sivuja: 1 2 [3] 4 5 6
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Painonhallinta vai kokonaisuuden hallinta jne.  (Luettu 48722 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Cleo
Vieras
« Vastaus #30 : 21.11.2005 11:41:57 »

Eihän nyt aleta riitelemään, vai kuinka? angel

Kaurisenergiaa, en pidä hapankaalista vaikka tiedänkin sen olevan terveellistä. Enpä kyllä käytä oluttakaan, saati makkaroita.. buck2 vielä enempi yäk, makkarat siis.
Muuten kylläkään aineenvaihdunnassa ei ole vikaa, syön paljon kuituja kasvisten, hedelmien ja täysjyväviljan muodossa.

Vegaanius on eettistä, mutten nyt puutu siihen sen enempää tässä ketjusa, sillä haluaisin mieluummin keskustella tuosta kokonaisuudesta sinäänsä, puuttumatta ruokavalioon sen isommin.

PAITSI että mitä Hopeatähtikin kirjoitti, ja mikä mainittiin tuolla vegaanisivuilla, että aloita kokonaisuuden muutos hitaasti!
Esim. juuri aamiaisen muutoksella. Minulla suurin ongelma syömisessä on epäsäännöllisyys, ei niinkään ruokavalio sinäänsä. En syö esim. juustoja, makeisia tms. joista kertyisi helposti piilokaloreita. Ja tämä syömisen epäsäännöllisyys juontaa juurensa jo lapsuudesta.

Hyvä tavoite (minulle) olisi esim. syödä hedelmä-aamiainen joka aamu, sillä olen havainnut sen olevan itselleni erittäin hyväksi oloa ajatellen, ja mikäli sattuu olemaan ihminen joka syö kasviksia ja hedelmiä vähän, niin se voisi olla helppo aloitus ja muutos ruokavalioon, sillä hedelmistä yleensä pitää kaikki. Selkis, sinähän mietit sitä kasvisruokavalioon siirtymistä, voisit aloittaa sillä? Ja seuraavaksi vaikka iso salaatti-ateria sopivin höystein, kun olet ensin saanut yhden muutoksen toteutettua.
Varma keino epäonnistua on todellakin se, jos yrittää muuttaa kaiken kerralla, siihen tuskin kenenkään kapasiteetti riittää.

Mutta sitten kun mietin tuota tunnepuolta vaikkapa, mistä Salomi kirjoitti, niin havaitsin 3 lihomispiikkiä elämässäni. Yksi liittyy lapsuuteen, toinen rakkaan mummoni kuolemaan kun olin 21-vuotias, ja kolmas isäni kuolemaan. Se puolestaan on rankempi juttu, jota en ala myöskään tässä käsittelemään, vaikka kokonaisuuden kannalta ehkä pitäisi. Sanottakoon, että olen joutunut salaamaan eräitä yksityiskohtia puolisisaruksiltani heidän äitien vaatimuksesta, mikä ei ole tehnyt asian käsittelemistä helpoksi ja vierannuttanut minua samalla heistä, kun en voi olla aidosti heidän kanssaan j.n.e.
Joten tässä kolmannessa lihomispiikissä on selvästi sittenkin vielä käsittelemätöntä surua, varmaan syyllisyyttä ja häpeääkin, josta en vieläkään ole päässyt yli vaikka monta kertaa niin olen luullutkin.

Mutta tämän ketjun myötä tajusin, että enpäs sittenkään. Joten omasta puolestani kysyisin, miten sitten puhdistua tästä surusta lopullisesti, miten käsitellä sitä? Tuntuu kuin olisin jossain vaiheessa menettänyt voimani ja kykyni asian käsittelyyn, ja se ei ole hyvä. Jos pääsisin siihen uudestaan käsiksi, niin se epäilemättä olisi todella hyvästä kokonaisuuden kannalta, oli sitten ylipainoa tai ei.

Apuja? Cry

Kiitos. smitten
tallennettu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #31 : 21.11.2005 11:55:32 »

Vegaanius on eettistä, mutten nyt puutu siihen sen enempää tässä ketjusa, sillä haluaisin mieluummin keskustella tuosta kokonaisuudesta sinäänsä, puuttumatta ruokavalioon sen isommin.

Kuulehan Tyttö vegaanius ei ole senparemmin eettistä, kuin epä eettistäkään.
Kasvikunta ja eläinkunta ovat aivan samalla viivalla tässä mailmassa.

Joka sitä ei ymmärrä, on todella pahasti hakoteillä.  tickedoff
tallennettu
Cleo
Vieras
« Vastaus #32 : 21.11.2005 12:00:09 »

No, sitten ei, mutta kiinnostaisi kuitenkin tuo tunnepuoliasia muutenkin enemmän, sillä kun tosiaan oivalsin että eräitä tärkeitä asioita on edelleenkin käsittelemättä, nousi ne samalla pintaan.

Ja voin kertoa, että olo ei ole hyvä..pikemminkin..murskaava. Cry
tallennettu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #33 : 21.11.2005 12:07:08 »

No, sitten ei, mutta kiinnostaisi kuitenkin tuo tunnepuoliasia muutenkin enemmän, sillä kun tosiaan oivalsin että eräitä tärkeitä asioita on edelleenkin käsittelemättä, nousi ne samalla pintaan.

Ja voin kertoa, että olo ei ole hyvä..pikemminkin..murskaava. Cry


Ei se elämän pituus vaan laatu. Sitä ei kukaan voi määrätä Sinulle. Vain Sinä itse tunnet mikä on laadukasta, juuri Sinulle.

 smitten smitten smitten
tallennettu
Cleo
Vieras
« Vastaus #34 : 21.11.2005 12:15:27 »

Niinpä. Sain lisäksi eilen sauvasekoittimen, joten voisin tänään tehdä tzatzikia, joka muuten ei edes ole erityisen lihottavaa.. Cheesy
Muuten nukuin viime yönä liian vähän, joten voisinpa oikeastaan mennä tunniksi köllöttelemäänkin vielä, kun ei ole erityisiä kiireitä tälle päivälle ja täällähän kello on "vasta" kymmenen.. eiköhän se siitä, se olo meinaan..yleensä onneksi löydän sen elämänilonkin melko nopeasti, vaikka olisi mitä suruja tms. samalla.

Siispä palailen maisemiin myöhemmin! smiley6600
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #35 : 21.11.2005 12:21:16 »

Hei cleo  smitten

Itse olen tehnyt niin, että kun surettaa, itken ja itken niin kauan kunnes kyyneleet loppuu.

Voi mennä jopa vuosia ja sama suru nousee pintaan, itken taas ja sallin itseni olla surullinen.
Työstän asian parhaan kykyni mukaan, maalamalla, kuuntelemalla musiikkia tms

Anna surullesi aikaa, toiset haavat/kokemukset vaatii enemmän aikaa, suotta kiirehdit sen kanssa.

Yritä löytää sellainen tila itsessäsi joka halaa sinua ja mukana olleita sieluja, jos ei kykene antamaan anteeksi, sitäkään ei kannata surra, jokaiselle asialle on oma aikansa ja paikkaansa.

Voimia ja valoa sinulle  smitten smitten
tallennettu
Cleo
Vieras
« Vastaus #36 : 21.11.2005 13:31:34 »

Kiitos!

Mutta siinäpä ongelmani juuri onkin, että tein aikoinaan pitkän surutyön, ja sitten kun sain selville totuuden, niin aikaa oli kulunut sen verran, etten jotenkaan osannut surra enää.
En osannut enää itkeä, enkä osaa sen asian osalta nytkään.

Silloin, kun sain selville sen todellisen kuolinsyyn, niin minusta tuli joksikin aikaa melko itsetuhoinen, siten, että viikonloppuisin juopottelin, vaikkei se koskaan ole kuulunut tapoihini, samaten oli joitain yhden yön juttuja, mikä on epätypillistä sekin (luojan kiitos että sentään tajusin käyttää kondoomeja! Shocked) enkä oikein tiennyt haluanko elää vai kuolla. Tätä kesti 4 kk, kunnes "sain" umpisuolentulehduksen ja jouduin sairaalaan, ja lisäksi se leikkaus sujui todella huonosti- arpi on tolkuttoman iso ja erittäin kipuherkkä vieläkin. Siitä on nyt jo lähes 5 vuotta aikaa..

Siitä leikkauksesta ja sen huonosta sujuvuudesta (oli lisäksi meneillään lääkärilakko, ja täysikuukin siihen päälle, huono leikkauksia ajatellen, meikäläisen tuuria) oli se hyvä puoli, että kun en sitten todellakaan voinut tehdä muuta kuin maata sängyssä ja olla vaan - tuskastuneena lähes potkin sänkyni päädyn hajalle ensi viikkojen aikana- niin ennen pitkää se pahin tuskani hellitti ja huomasin, että kas, haluan sittenkin ELÄÄ!

Mutta masennus jäi ja lihominen, josko masennus on viime vuosien aikana hellittänyt ja lihominen pysähtynyt. Että edistystä sekin.

Mutta itkeä sen asian suhteen en osaa vieläkään, enkä edes huutaa vaikka nyt tunteiden noustessa pintaan haluttaisikin. Muiden asioiden suhteen se taito on tallella, ja hyvä niin..Ja eiköhän tämä kirjoittaminen ole jonkinlaista surutyötä sekin?

Kiitos lämpimistä sanoistasi, etpä arvaakaan kuinka hyvää ne teki ja samoin se, että kirjoitin nyt tämän minkä kirjoitin .

Valoa ja enkeleitä sinullekin!
 smitten smitten smitten
tallennettu
hopeatähti
Vieras
« Vastaus #37 : 21.11.2005 17:16:05 »

Kiitos!

Mutta siinäpä ongelmani juuri onkin, että tein aikoinaan pitkän surutyön, ja sitten kun sain selville totuuden, niin aikaa oli kulunut sen verran, etten jotenkaan osannut surra enää.
En osannut enää itkeä, enkä osaa sen asian osalta nytkään.

Silloin, kun sain selville sen todellisen kuolinsyyn, niin minusta tuli joksikin aikaa melko itsetuhoinen, siten, että viikonloppuisin juopottelin, vaikkei se koskaan ole kuulunut tapoihini, samaten oli joitain yhden yön juttuja, mikä on epätypillistä sekin (luojan kiitos että sentään tajusin käyttää kondoomeja! Shocked) enkä oikein tiennyt haluanko elää vai kuolla. Tätä kesti 4 kk, kunnes "sain" umpisuolentulehduksen ja jouduin sairaalaan, ja lisäksi se leikkaus sujui todella huonosti- arpi on tolkuttoman iso ja erittäin kipuherkkä vieläkin. Siitä on nyt jo lähes 5 vuotta aikaa..

Siitä leikkauksesta ja sen huonosta sujuvuudesta (oli lisäksi meneillään lääkärilakko, ja täysikuukin siihen päälle, huono leikkauksia ajatellen, meikäläisen tuuria) oli se hyvä puoli, että kun en sitten todellakaan voinut tehdä muuta kuin maata sängyssä ja olla vaan - tuskastuneena lähes potkin sänkyni päädyn hajalle ensi viikkojen aikana- niin ennen pitkää se pahin tuskani hellitti ja huomasin, että kas, haluan sittenkin ELÄÄ!

Mutta masennus jäi ja lihominen, josko masennus on viime vuosien aikana hellittänyt ja lihominen pysähtynyt. Että edistystä sekin.

Mutta itkeä sen asian suhteen en osaa vieläkään, enkä edes huutaa vaikka nyt tunteiden noustessa pintaan haluttaisikin. Muiden asioiden suhteen se taito on tallella, ja hyvä niin..Ja eiköhän tämä kirjoittaminen ole jonkinlaista surutyötä sekin?

Kiitos lämpimistä sanoistasi, etpä arvaakaan kuinka hyvää ne teki ja samoin se, että kirjoitin nyt tämän minkä kirjoitin .

Valoa ja enkeleitä sinullekin!
 smitten smitten smitten

 smitten smitten smitten
tallennettu
puntari
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 80


Sininen rytminen myrsky


Profiili
« Vastaus #38 : 21.11.2005 17:34:00 »

Minulla on ollut tiavin kanssa samanlaisia kokemuksia kampittamisesta.

Itselläni kyse ei ole kauhean suuressta ylipainosta, mutta selkeästi on parempi kun ei kauhiasti mainosta yritystään. Se on itse asiassa mielenkiintoista että mikä ihme kanssaihmisiin menee kun kertoo yrittävänsä tai tekevänsä jotakin - vaikka paasto - olen ollut ihoni takia paastolla useinkin ja se on IHME miten äkkiä kanssaihmisille tulee tarve saada minut syömään jotakin -  Huh Huh

Nyt olen perheen sisällä "julkisesti" kertonut vähentäväni joitakin ruokia ja mies varmasti ihan itse sitä huomaamatta tekee kaikkea älytöntä joka suorastaan loukkaa yritystäni.

Pysykää vaan lujana ja keksikää joku "mantra" vaikka joka aamulle jolla saatte itsenne ja voimanne kohdistettua.

Muualta on turha apua odottaa.
Silti  mitä paremmin saa itsensä kokonaiseksi ja omat toiveensa ja tarpeensa itselle selväksi, sitä sujuvammin pystyy karikoita välttämään, ja kun olo kevenee - joko henkisesti tai fyysisesti - se on kuin ratas joka pyörii kyllä samaan suuntaan vielä vähän aikaa vaikkei koko ajan pysyisikään ihan kirkkaassa ajatuksessa.
tallennettu

Kaikki aika käytössäsi - tämä hetki
Alzbeta
Vieras
« Vastaus #39 : 21.11.2005 18:00:36 »

Tiav ja Puntari, toivon teille tahdonlujuutta.

Cleo, en tiedä mitä on tapahtunut, mutta jonkinlainen aavistus minulla on ja haluaisin vain sanoa, että älä ihmeessä syytä itseäsi. Elämässä on asioita, joita miettiessä kyyneleet ja suru eivät lopu ikinä. Läheisen ihmisen kuolema on yksi tällainen asia. Jossain vaiheessa sitä vain pitää päättää, että nyt antaa itselleen ja muille anteeksi ja jatkaa elämäänsä. Yrittää nauttia siitä elämästä, joka itsellä on tässä ja nyt ja siitä, joka on vielä edessä.

Itse olen sitä mieltä, että jos tunnistaa sisällään surua ja käsittelemättömiä asioita tai on muuten henkisesti vaikea ja stressaava elämäntilanne niin painon pohtiminen pitäisi olla silloin listalla aivan vihon viimeisenä, jos siellä listalla ollenkaan. Sitten kun mieli on tasapainossa niin voi alkaa miettiä sitä fyysistäkin puolta. Koska usein se vaa`an numero ja se peilikuva on omassa mielessämme paljon isompi kuin mitä todellisuudessa silloin kun on muutenkin vaikeaa.
tallennettu
Cleo
Vieras
« Vastaus #40 : 22.11.2005 00:14:32 »

Kiitos lämpimistä sanoista! smitten smitten smitten

Se on totta, että täällä foorumilla on aivan ihania ihmisiä..Ja Tiaville ja Kaurisenergialle toivon tahdonlujuutta minäkin!

Mutta siitä painosta- kannattaa tosiaan pohtia mikä on se OMA ihannepaino eikä tuijotella liikaa suosituksia. Jos on itsellä hyvä olla kehonsa kanssa, ei sitä välttämättä ole tarvis pudottaa lainkaan. Tai lisätä, sen puoleen.

Tiedän myös laihoja ihmisiä, jotka oikeasti haluaisivat olla "lihavampia", mutta vaikka he syövät kuin hevoset, ja vielä kaikkia niitä rasvaisia ja sokerisia ruokia siihen päälle, niin paino ei nouse. Onko senkään sitten pakko? Kulttuurin luomat ihannemitat luo turhaan paineita monille, joilla ei loppujen lopuksi ole tarve laihtua tai lihoa lainkaan..Ja tässä nykyisessä kulttuurissamme taitaa se ulkonäkö olla enemmän esillä kuin koskaan. Hölmöä..
tallennettu
Aniara
Vieras
« Vastaus #41 : 22.11.2005 11:07:51 »

Hyviä kommentteja on tullut jo paljon.

Minunkin käsittääkseni painoasiat sijaitsevat mielen tasolla, ja sieltä se ratkaisu lähtee.
Minäkin olen ollut hyvin monen kokoinen ja nyt edustan normaalipainoa.
KUitenkin haluaisin painaa muutaman kilon vähemmän.
Ja olen havainnut, että painan minkä verran tahansa, haluan aina painaa muutaman kilon vähemmän. Huh
Tällaisen ajattelutavan taustalla on siis jotakin muuta kuin todellinen tarve painonalentamiseen.
Se kertoo siitä kuinka katsomme itseämme arvostelevin, ulkopuolisin silmin kuin peilikuvasta tai videofilmiltä (ja tiedämme kuinka se lihottaa Shocked). Tulee siis halu olla varmuuden vuoksi vielä pari-kolme kiloa pienempi kuin¨ ihannepainossa¨.
Ja kuka sen ihannepainon edes määrittelee?
Meillä on erilaiset rakenteet ja myös muut seikat vaikuttavat siihen, minkä kokoisena voimme hyvin.
Yksi ystäväni kertoi aikaa sitten, että hän voisi olla muutaman kilon kevyempi, mutta kun hän laihdutti niihin mittoihin, hän sairasteli koko ajan. Kun hän antoi painon nousta hiukan hän voi hyvin ja on terve koko ajan. Ja minun mielestäni myös näytti todella hyvältä!

Jos ajattelee painoa pelkästään ulkonäöllisesti, niin olennaista on se miten itsensä kantaa.
Kun ihmisestä näkee että hän pitää huolta itsestään, on onnellinen ja tasapainoinen, hän on kaunis kiloistaan tai niiden vähyydestä huolimatta. Sisäinen hehku on jossakin muualla kuin puntarin lukemissa. Ehkäpä ¨hehku¨  juuri on sitä elämänlaatua! Smiley
tallennettu
K-NRJ
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 2620


PUNAINEN PAHOLAINEN - RED DRAGON


Profiili
« Vastaus #42 : 22.11.2005 11:16:32 »

Cleo, olet joutunut kokemaan tosi ikäviä asioita ja kyllä tuollaisten rinnalla joku ihannepaino tuntuu varsin merkityksettömältä asialta. Voimia sulle minultakin.  smitten

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Minulla nousurapuna ja kaksi lasta pyöräyttäneenä voisi olettaa olevan ylipainoa, vaan eipä ole. En ole ikinä laihduttanut vaan uskonpa syyn hoikkana pysymiseen johtuvan elämäntavoista ja harrastuksista.

Mielestäni kaikki laihdutuskuurit voisi unohtaa ja puhua painonhallinnasta. Siihen kuuluu 3 asiaa:

1) ruokavalio
2) liikunta
3) psykologiset tekijät

Ensin ruokavaliosta. Kannattaa syödä päivässä monta pientä ateriaa eikä tehdä sitä virhettä, että jättää aterioita väliin jolloin monesti käy niin että sitten illalla ahmii itsensä ähkyyn. Ja sitten ihmettelee että kuinka lihon vaikka syön vain harvoin...  Lämmin lounas kannattaa aina syödä, ja jos jostain tinkii, niin illalla voisi syödä kevyemmin. Yötä varten en tarvitse tankata! (ellei tee yötyötä)

Toinen juttu: kannattaa pitää huolta vitamiinien ja hivenaineiden saannista. Esim. kromin puute aiheuttaa sokerinhimoa.

JUO PALJON VETTÄ!!! Jätä kaikki keinomakeutetut juomat ja limukat pois ja suosi mieluummin 100% luonnonmehuja. Minä juon appelsiini- ja greippimehuja.

Liikunnasta: valitse sellainen laji, josta pidät. Liikunta ei saa olla pakkopullaa, vaan sen täytyy tapahtua vapaaehtoisesti.

Ylipainon kanssa kamppaileville naisille vinkiksi, että painoharjoittelu on tehokasta. Fysiologinen fakta on, että mitä enemmän ihmisellä on lihasta kehossaan, sitä enemmän hän myös kuluttaa lepotilassa. Eli jos on kaksi saman painoista ihmistä, joista toisella on enemmän lihaksia, hän saa syödä enemmän kuin toinen lihomatta.

Paras yhdistelmä liikuntaa olisi esim. 3 x painoharjoittelua ja 2 x aerobista / viikko. Painoharjoittelu kovalla teholla ja aerobinen rasvanpolttosykkeellä.

Ruoan merkitys tosin on paljon suurempi kuin liikunnan.

Ja sitten tuo viimeinen eli psykologiset tekijät. Tämä onkin vaikein. Jos ilmenee riippuvuutta, masennusta ja käsittelemätöntä surua, niin se saattaa jäädä kroppaan kytemään ja vaikuttaa hidastuttavasti aineenvaihduntaan. Tällöin näitä lukkoja voisi lähteä purkamaan vaikka vaihtoehtoisen lääketieteen keinoin.

Me kaikki olemme erilaisia, joten yhtä pätevää ohjetta ei voi antaa. Ja mielestäni Aniara sanoi juuri tuossa naulankantaan, että kaikki on suhteellista: sellainen nainen on kaunis, joka on onnellinen ja tasapainoinen!  Smiley
tallennettu

Au Kauris, AC Rapu, Kuu Rapu
MC & Merkurius & Venus Vesimies
Punainen Galaktinen Lohikäärme
selkälokki
Vieras
« Vastaus #43 : 22.11.2005 23:12:45 »

Itseäni eniten ällöttää selluliitti. Yök.
Tämä koko itsessäni ei haittaisi välttämättä muuten, ihan kiva olla uhkea donna Wink, mutta lelluvat selluliitit reisissä kyllä saa oksettamaan.
Ja sitten jos hoikistuu, niin kasvot meikäläisellä laihtuu ensimmäisenä ja rinnat.
Mutta reidet  ei kun jötköttää. tickedoff
Noh, tää oli vähän kärjistetty, mutta näin sen kyllä koen. Embarrassed
Tosin tiedän, että kunhan hiihtokelit alkaa, niin sitten saa kannikat kyytiä!!
Mutta tämä aika ennen sitä on yhtä tuskaa.
tallennettu
tiav
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 41


Profiili
« Vastaus #44 : 23.11.2005 10:40:33 »

Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista  Smiley smitten

Painonhallinta lähtee korvienvälistä, niin kuin kaikki muukin elämäntapojen muutokset. Eihän alkoholistikaan voi raitistua jollei sitä todella halua...

Olen tosiaan saanut elämäni jo joten kuten mallilleen monien vuosien pimeydessä rämpimisen jälkeen (mistäköhän sekin johtui....) ja nyt on alkanut tosiaan tuntumaan sille että tälle elo-painollekin vois tehdä jotain, tai siis on tuntunut jo tovin  :Smiley
ja aina silloin tälläin olen aloittanut "uuden elämän" ja kertonut siitä kanssa-ihmisille, niin jo on alkanut joko vähättely -et kai sä nyt laihikselle ala, et sä siihen kumminkaan pysty-  tai kampitus - ota tästä nyt vielä vähän, ei se sussa kumminkaan missään näy, ei toi yks kakku, jäätelö, viineri, pizza sun diettiä kaada-  juu, ei kaada, ei, mutta se muiden käytös saa mut ihan raivonpartaalle Angry tickedoff tickedoff tickedoff Angry knuppel2

Paras keino on olla hiljaa ja tehdä se vaan ihan itsekseen juuri näillä pikku jutuilla mistä täälläkin on ollut puhetta  Smiley
Itselläni työmatkat sujuu kävellen ja työpöydällä on kokoajan iso vesikannu ja päivällä syömiset yritän pitää kevyinä ja ilalla syön sitten perheen kanssa  coolsmiley

Kyllä tuloksiakin on jo alkanut näkymään, hitaasti mutta varmasti  Cool
tallennettu

Aurinko-Vaaka, Nouseva Skorpioni- Kuu-Leijona ja se näkyy ja kuuluu Smiley
Maya: Sininen Magneettinen myrsky
Tuli-Vuohi
Pähkinäpensas
Kristalli aura
Sivuja: 1 2 [3] 4 5 6
  Tulostusversio  
 
Siirry: