Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Pluto on nyt plutoidi  (Luettu 3443 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Neela
Astro-nauttija
****
Viestejä: 990



Profiili
« : 12.06.2008 09:51:43 »

Tällainen uutinen Oslosta.
Tuleekohan tämä vaikuttamaan jossain vaiheessa astrologiaan tai suhtautumiseen Pluton energioihin?

Pluto on nyt plutoidi
12.06.2008 10:21

Entinen planeetta Pluto on saanut uuden nimityksen. Pluto, joka alennettiin planeetasta kääpiöplaneetaksi vuonna 2006, on tästä lähtien kääpiöplaneetan sijaan plutoidi.

Samalla nimellä kutsutaan myös muita kääpiöplaneettoja, jotka täyttävät Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin asettamat ehdot. Toistaiseksi plutoidi-nimityksen on saanut Pluton lisäksi vain kääpiöplaneetta Eris.

Plutoidi määritellään taivaankappaleeksi, joka kiertää Aurinkoa kauempana kuin Neptunus. Niiden on oltava suurinpiirtein pallonmuotoisia, eikä niiden kiertoradalla saa kiertää muita kappaleita.

Kolmas tunnettu kääpiöplaneetta, Ceres, ei ansaitse plutoidi-nimitystä, sillä se kiertää Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni päätti uudesta nimityksestä eilen Oslossa.

(MTV3-STT-Reuters)
tallennettu

Hyvin menee, mutta menköön Afro
Lizzy
Vieras
« Vastaus #1 : 13.06.2008 13:49:22 »

No voi hyvä tavaton, kaikkea sitä kuulee. Toivottavasti astrologiassa pysyy tuo Pluto nimitys.  Wink
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: