seuraava »

[Avicii]

Tässä on jo kohta vuoden ollut hyvin hiljainen kausi, jolloin mikään ei tunnu innostavan ja en enää löydä sitä kipinää näihin henkisiin juttuihin.

Elämä on tällä hetkellä hyvin rauhallista, yritän innostua esim väriterapiasta mutta innostus loppuu kuin seinään. En oikein löydä enää mitään kivaa, josta kiinnostuisin. Arki menee lähinnä kotiaskareissa ja illat telkkua katsellessa.

Onko teillä ollut samantapaisia kausia?

(Kyse ei ole siis mistään masennuksesta tmv.)

[Corvus Leonis]

Itse vietin takavuosina pitkiä aikoja masennuksen syövereissä ja harkitsin niin monta kertaa itseni vetämistä hirteen tai hyppäämistä junan alle, että hämmästelen välillä että miten olen vielä täällä. Olin keskellä urakriisiä ja takana katkera ero exästä.

Olisiko käänne tapahtunut kun lomailin vanhassa huvilassa jossa käteeni osui Dostojevskin Rikos ja Rangaistus. Myöhemmin luin vielä Dostojevskin Idiootin ja sain yhdeltä tutulta jotain ideoita mitä elämässä voisi seuraavaksi tehdä. Koitti synkkä jouluaatto ja jostain sisäisestä pimeydestä syntyi oma kirja.
Sain uuden duunin jota vihasin, mutta lähdin sieltä yliopistoon ja julkaisin tutkimuspaperin.
Mutta todellinen syy miksi en hirttäytynyt ei ollut kaikki tuo vaan tutustuin tyyppiin jolla on minulle erittäin vaativa homma. Eli toisin sanoen jotain järkevää tekemistä.

Lahjat ja intohimot ovat minullakin ihan muualla mutta tämän projektin epäonnistuminen tekisi ne joka tapauksessa yhdentekeviksi.

[downtempo]

Mulla on kans ollu pitkään sellanen tylsä kausi, ettei mikään kiinnosta. Ei kiinnosta tv, eikä astrologia. Viimesimmäks oon lukenu et mikä on Galactic Centre astrokartoilla, mut se oli niin syvällistä ja paljon ajatustyötä vaativaa tekstiä niin jätin senkin. Oon koittanu piirtää, mut sekään ei inspaa. Ehkä täytyy olla vaan tyytyväinen että on tasaista, koska sillonku on myllerrystä elämässä, niin silloin toivoo sitä tasasta tasapainoista elämää. Mulla on ainakin näissä henkisissä jutuissa tylsyyden aiheuttama se, että on jo periaatteessa käyny jo läpi asioita ja lukenu, niin ei oo nyt mitään uutta, mikä inspirois. Tuntuu vaan että asiat on paikoillaan, eikä liiku mihkään suuntaan.

[sideman]

Kyseessä voi olla jonkinlainen siirtymävaihe ja hengenveto valmistautuessamme iloiselle(?) 20-luvulle,
jolloin kokenemme hippiliikkeen revival'in, eli sen uudelleentulemisen jalostuneena
ja valtaosin kaikesta mystiikasta riisuttuna, vahvasti länsimaiseen objektiiviseen
tieteeseen perustuvana.

 

[Varjotar]

Ympäröivä maailma on ollut mulle jo "nähty" ja mitään tarjoamaton kauemmin kuin voin muistaa. Täällä ei oo mitään saavutettavaa hienoa, joka sattuis mun polulle pitämää mut hengissä. Ne on aina jolleki muulle.. 

[talvenlapsi71]

Hei!

Sellaisia ajatuksia tuli vain mieleen, että arkiselta tuntuvan aherruksen ja masentuneisuuden väli on joskus hiuksen hieno, paitsi että masentuneena ei välttämättä saa tehdyksi niitä arkisiakaan asioita. Kovin masentuneena se tuntuisi aivan mahtavalta asialta, että jaksaisi. Elämä vain on yleensä arkista aherrusta ja sitä tv:n katseluakin, paitsi että se on ihan ok (!), jos tv ei satu kiinnostamaan. Henkiset asiat eivät ole sellaisia, että käydään yksi kurssi ja sitten toinen jne. jonka jälkeen voi sanoa olevansa valmis. Ihminen ei tule ikinä valmiiksi ja aina jää jotain kesken. Onni löytyy pienistä asioista ja vaikka kuinka kliseeltä kuulostaisi, se auttaa, kun auttaa muita. Joskus pelkkä hymy voi pelastaa päivän ja se voit olla sinä, joka hymyilet kaupan kassalle tms. tai pidät vanhalle ihmiselle ovea auki. Henkisyys ei ole sitä, että saavuttaa materialistisen yltäkylläisyyden ja loiston, joskus päinvastoin, kovat kokemukset opettavat nöyryyttä ja ehkä jossain vaiheessa ymmärtää sen, että julkisuus ei ole menestyksen merkki.