Viime yönä...
Ajelin ympäriinsä teollisuusalueella, satoi räntää, maassa oli kamalasti loskaa ja huono näkyvyys aina välillä. Käännyin mäkeen, loivasti oikealle kaartavalle tielle joka kulki kahden hallin välistä.
Oikealla puolella tietä nojasi hallin seinään kasa iskemättömiä lumilapioita. Tarkoitus oli ajaa lapioiden ohi, mutta ne kaatuivat juuri ennen ohitusta suoraan auton eteen ja ajoin joistakin yli. Kuulin vain kun muovit rusahtelivat renkaiden alla ja jatkoin matkaa huonon kelin takia ettei auto jäisi kiinni.
Tie jatkui suuren hallin sisään jonka päässä oli uloskäynti ja puomi. Puomi nousi, ajoin hallin läpi pihalle, tein U-käännöksen ja parkkeerasin auton hallin uloskäynnin viereen. Halusin saada kertoa jollekin että ajoin pihalla olleiden lapioiden päälle, että voisinko korvata ne jotenkin..
Sain jonkun haalarimiehen kiinni. En ehtinyt kertoa vahingosta juuri mitään kuin mainita että pihalla olleet lapiot... keskeyttämällä hän laittoi minut tuntemattoman vanhan miehen mukaan autonosturiin ja painoi ohjaus-kapulasta nostopainikkeen pohjaan. Nosturin noustessa korkeuksiin katsoin papparaista. Jostain sain päähäni, että hän oli selvästi asiakas ja oli tuonut vaimonsa auton huoltoon. Nouseminen oli kamalaa, nosturi huojui ja heilui niin että pelkäsin meidän putoavan alas. Papparaisella oli jalat ilmassa, hän piteli oudosti käsillään kiinni reunasta ja heijasi itsensä istumaan reunalle. Säikähdin hänen putoavan kun nosturi rempoi meitä edes takaisin. Yritin peloissani pidellä kiinni jostain mistä vain saisi hyvän otteen, pohjassa oli isoja aukkoja joista näki suoraan hallin lattialle. Tuntui ettei mihinkään voinut astua.
Yhtäkkiä olinkin takaisin lattiatasossa ja katselin ylös niskat takana kun pappa oli ylhäällä huutelemassa jotain autoasiaa haalarimiehelle, nosturi oli vakaa ja pappakin sen näköinen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-samaan aikaan-
Poikaystäväni tuli jostain selkäni taakse istuen sohvalla kysyvän näköisenä, oliko jotain huonosti?
Halli olikin yhtäkkiä osa kerrostaloa, kuin yksi iso huone jonka entinen uloskäynti oli nyt parveke betonikaiteineen. Kaksi rottaammekin ilmestyi jostain olkapäilleni.
Toinen oli niin vilkkaalla tuulella ,että lähti tutkiskelemaan paikkoja. Ojensin toisen rotista poikaystävälleni sohvalle, että lähden "Harmaan" perään.
Pelkäsin tämän pääsevän parvekkeelle. Yritin saada Harmaata kiinni, mutta se lähti kipittämään suoraan parveketta kohti, jossa räsymatto roikkui kaiteella kutsuvan näköisenä.
Sain välillä otteen, mutta rotta vain karkasi joka kerta käsistäni ja pääsi lopulta räsymattoon kiinni. Se kiipesi vauhdilla, matto rapisten ylös tietämättään, että yläpäässä kaiteen ulkopuolella, ei ollut mattoa paljoa jäljellä. Yritin vielä ottaa kiinni pientä elämää kun se säpsähti reunalle tullessaan ja yritti ottaa vielä epätoivoisena räsymaton reunasta kiinni... en voinut enää mitään.
Käteni roikkuivat tyhjinä kaiteen reunalta, hengitykseni pysähtyi, kuulin vain lumisateen hiljaisuuden ja lopulta sydämeni murtavan pienen tömähdyksen alhaalta päin.
Juoksin takaisin sisälle tuntien aivan kuin olisin ollut kuristumassa ja heittäydyin polvilleni sohvan luo jossa poikaystäväni istui "Valkoisen" kanssa.
:"Harmaa kuoli!",sanoin ja purskahdin tukahduttavaan itkuun.
Heräsin tähän oloon ja juoksin suoraan pikku asukkien häkin luo, oliko tämä totta??!
Siellä ne olivat molemmat yötyön touhussa, Valkoinen korjailemassa pesää ja Harmaa tervehtimässä häkin kulmalla nuuhkien "kuka siellä?".
Kivi putosi sydämeltä!
Mistä näitä unia satelee??
Molempia piti tietenkin rasputella hetken ja menin sitten takaisin nukkumaan.
