Samaa mieltä.
Minulla on muuten samoja aspekteja. Ja todellakin, lapsuus oli varsin vaikeaa ja tuntuu että elämä vasta pääsi käyntiin 19-vuotiaana. Siitä lähtien onkin ollut oikeastaan ihan mukavaa, varsinkin kun olen huomannut sen äärettömän vahvuuden mikä minussa on.
Minusta sellainen ihminen on onnellinen, joka selviää kohdalleen osuneista vaikeuksista voittajana, ei suinkaan sellainen joka syntyy kultalusikka suussa.
Juu, näinpä!
Minulla ei todellakaan ollut tasapainoinen ja ihanteellinen lapsuus ja nuoruus, kuten olen täällä niistä joskus tilittänyt jo ihan tarpeeksi. Jo se että itse ymmärrän miten sairaalloisen ujo olin joskus ja taistelin vuosia päästäkseni ulos siitä sisäänrakennetusta vankilasta, tuntuu kuin olisin lottovoittaja, kun voin nykyään olla ja mennä jännittämättä koko aika itseäni paniikkikohtauksen partaalle.
Ehkä joku onnellinen on jo syntyessään onnellinen ja niin viisas että osaa sitä arvostaa, mutta se on aika harvinaista. Kyllä makeinta elämää viettävät ne, jotka ovat pohjalta kavunneet ylös, kenties pudotakseen uudelleen pohjalle, mutta mikäs siinä kun TIETÄÄ että sieltä pääsee ylös aina uudelleen ja uudelleen!
Ei elämä helppoa ole, mutta tietynlainen realistisuus pitää olla aina - realistisuutta on se, että ei hätäänny turhaa tai myi maitansa vaan uskoo ja luottaa että paremmat ajat tulevat takuulla. Ehkä joku näkee sen idealistisuutena tai optimistisuutena, mutta minulle se on realismia!
