Heippa!

En ole pitkään aikaan kirjoittanut, mikä tilanteeni on. En ole varma kiinnostaako se ylipäätään ketään, mutta kirjoitetaan tänne silläkin uhalla!

Eli mainittakoon, etten ole vielä parantunut. Muutosta on tapahtunut kyllä. Noihin seksuaallisiin vaivoihin liittyen, suorituskyky on parantunut, mutta libido ei ole vielä ennallaan, kuten ei myöskään orgasmien suoma nautinto. Toisaalta olen löytänyt seksin sitä kautta, että se on paras keino olla toista ihmistä lähellä. Lähemmäksi ei fyysisesti pääse. Olinkin tuossa  parisuhteessa ja seksiä oli, ei jäänyt siitä kiinni. Toki välillä olin haluton, kun oli joku etääntymistä aiheuttanut vaihe päällä. Viime yönä näin taas eroottisia unia. Ne ovat hieman yleistyneet. Aamukankeuttakin on taas, mutta taas vaikka pahan stressin alla ne ovat tiessään. Minähän stressaannun helposti.

Muita ongelmia, mitä vielä voisin raportoida on palelu, etenkin öisin, mikä häiritsee nukkumista jonkin verran. Luin pikaisesti wikipediasta eri serotoniinireseptorien toiminnasta joskus ja tuntuu, ettei hommat pelitä täysin. Samojen reseptorien alaisuudessa oli mm. juuri elimistön lämmön säätely ja seksuaalinen halu. Myös maha on ollut heikossa kunnossa.

Musiikkikin välillä kuulostaa hyvältä ja herättää jotain tunteita. Ei samoin kuin aiemmin, mutta kuitenkin. Olen taas välillä nähnyt unia, joissa musiikki herättää samanlaisia tunteita, kuin ennen lääkityksen lopettamisen aikaan saamaa tilaa. Myös hengelliset jutut on alkaneet kiinnostaa taas jossain määrin. Uskovainenhan en ole koskaan ollut, mutta hengellinen kylläkin. Myös sauna on alkanut antaa pieniä hyvän olon viboja, tosin en siellä nykyään pysty kauaa olemaan. Myös alkuviikosta heitetty metsäkävely piristi ja sen jälkeen oli paljon parempi olo. Oikein ikävissä ja koskettavissa tilanteissa on tullut myös itkettyä ja se on helpottanut oloa myös. Toisaalta ei se vieläkään ihan luonnollisesti tule silloin kun sen soisi, vaan tunnetilat jäävät jylläämään pitkäksi aikaa, eikä olo meinaa millään lievittyä.

Hommat ovat siis hiljalleen menneet eteenpäin. Uskon paranevani tästä vielä joskus. En voi toki tietää, mutta uskoa kylläkin, vaikka usko on toki koetuksella aika ajoin pahastikkin.

Tuon yleistymistä lienee turha toivoa, koska sillä ilmeisesti on potentiaalia (pun intended) tehdä
isokin lovi lääketehtailijoiden eli mömmömaakareiden lompsaan!

 

Tämä on paradoksaalista kyllä valitettavasti tervehtymisen kannalta monessakin hyvässä asiassa rajoittava tekijä. Mielenkiintoinen hoitomenetelmä kylläkin!

Heipä hei, tovin tauon jälkeen!

Olen ollut tämän tilanteeni raportoinnissa ja asioiden tutkimisen kanssa tauolla, mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen pitänyt mieltäni etäällä ajatuksesta, että olen sairas. Hetkellistä kehitystä on tapahtunut, kunnes tilanne on palautunut ennalleen. Ei niinkään seksuaalisesti vaan emotionaalisesti. Ulkoilu ja luonnossa oleminen aiheutti sen, että pystyin jonkin aikaa nauttimaan joistain yksinkertaisista asioista. Esimerkiksi jokin aika sitten tunsin oloni kodikkaaksi, kun laitoin yövalon päälle, kun ilta hämärtyi. Lisäksi jotkin eläimet näyttivät hellyyttäviltä ja tästä kehityksestä raportoidessa äidilleni repesin itkemään, mitä ei ollut tuota hetkeä ennen tapahtunut aikoihin. No nyt olen taas tunteettomuuden vallassa, mutta olenpahan saanut maistiaisia siitä, että muutos on mahdollinen. En tiedä onko täydellistä paluuta entiseen tapahtumassa, mutta osasinpa olla noista pienistä asioista sen pienen hetken tavattoman kiitollinen. Niitä ennen olisi pitänyt itsestään selvinä siinä missä tunteita yleensäkkin, mutta nyt odotan kovasti sitä, että voisin taas tuntea edes pieniä asioita.

Olen jossain vaiheessa kokeillut tuota valkosipulia. Veitikkaan se vaikuttaa jossain määrin, mutta kun se ei ole se pelkkä ongelma. Haluttomuus ja tunteikkuus kun ovat poissa, ei kyse ole erektiohäiriöstä. Ehkä jonkinasteisesti sitäkin tapauksessani on, mutta kun pää on kokonaisvaltaisesti ja elimistö myös solmussa, ei luonnon tuote tai sininen pillerikään tilannetta ratkaise.

Pakuri, oletko testannut macaa ja lääkinnällisiä sieniä?

Selasin ketjun niin nopiast läpi etten lukenut kaikkee mutta tämä resonoi: juurta ja sieniä (jauheena)

Olen testannut macaa, mutta nyt siitä on ollut taukoa. Lion's Mane sienijauhetta meni jossain vaiheessa kanssa, mutta taukoa on ollut siitäkin. Muitakin sienijauhevaihtoehtoja on tullut mietittyä.

Toinen kysymys: muistatko uniasi?

Kyllä niitä muistaa herätessään ja jonkin aikaa jälkikäteen.

Päänahan alueelle ja vasempaan ranteeseen sain neulat viime akupunktiokerralla. Vaikka tilani onkin nyt taas aikalailla lähtöruudussa, luotto akupunktioon on kova. Oli puhetta, että jossain vaiheessa siirtyisimme tiheämpään hoitosykliin, missä käsiteltäisiin päänahan pisteitä, mistä on ollut apua joillekkin neurologisissa vaivoissa. Samalla suoritettaisiin kuppausta.

Olen leikitellyt myös ajatuksella, että menisin käymään julkisella puolella lääkärissä ja valittaisin kaikista vaivoista, mitä kohdalleni on osunut lääkkeiden käytön myötä ja samalla äänittäisin lääkärikäynnin, mikä nykyään on mahdollista, mikäli se ei haittaa lääkärin työskentelyä. Lääkkeistä mainitsisin vasta kysyttäessä, sillä vaivathan on olemassa syystä riippumatta ja niihin lääkärin tulee suhtautua täydellä vakavuudella. Kenties saisin lähetteen vaikkapa neurologian polikliniikalle, missä aivot kuvattaisiin.

Olen myös miettinyt, että jos ja kun toivun kutakuinkin ennalleni, pidän meteliä kokemastani mahdollisimman julkisesti omalla nimelläni, jotta ihmiset miettisivät kaksi kertaa, suostuvatko syömään mielialalääkkeitä ja kyseenalaistaisivat lääkehoitoja yleensä.

Edistyksen tuulahdus käväisi ja puhalsi toivon kipinän pieneksi lieskaksi asti. Kävin tuossa viime keskiviikkona akupunktiossa ja se herätti tuota tunne puolta hetkeksi tuoden toivoa. Hoidon jälkeen nukahdin kolmeksi tunniksi, vaikka edellisenä yönä olin nukkunut yksitoista tuntia. No herättyäni olinkin sitten täynnä intoa, mitä tekisin seuraavaksi. Sitten pysähdyin miettimään, milloin olin viimeksi ollut innoissani ja tajusin, etten aikoihin. Into jalostui illan mittaan lukemiseksi ja kitaran soittamiseksi, joista jälkimmäistä en ollut tehnyt aikoihin. Tuntui, kun olisin kuullut ensimmäistä kertaa elämässäni kitaraa soitettavan. Soitin yksittäisiä ääniä ja jumittelin ja kuuntelin, miten ihmeen hyvältä kitara kuulostaakaan. Sitten minuun iski luovuuden tunne ja kykenin improvisoimaan. Soiteltuani muutaman tunnin aloin kuuntelemaan luureista Pekka Strengiä. Huomasin, että kykenin nauttimaan musiikista ja sain kylmiä väreitä ja tunsin sydämen iskujeni voimistuvan. Olin melkoisen haltioitunut ja täynnä onnellisuuden tunnetta ja kiitollisuutta.

En voi sanoa, että sama vire olisi seuraavina päivinä jatkunut, mutta olen ollut hieman paremmalla tuulella. Ehkäpä tämä tästä.

Palautetaan keskustelua taas lähemmäksi lähtöuomaansa.

Omassa tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta. Lääkkeen lopettamisesta on nyt kulunut aikaa reilut seitsemän kuukautta. Lopetin lääkärin määräämän buspironin kiskomisen, koska en huomannut loppujen lopuksi selviä merkkejä avusta, vaan lähinnä lääkkeen aiheuttamasta väsymyksestä ja huonovointisuudesta.

Linkkaamastani dokumentista pisti esiin sitä katsoessani kohta, missä puhuttiin opioideista, mitkä aiheuttaa mielihyvä kokemuksen (anteeksi epäammattimainen ilmaisuni). Kohdassa puhuttiin, että musiikki, seksi ja hyvä ruoka vaikuttavat näiden eriytymiseen. Mietinkin, kun nuo seikat ei itselläni aiheuta enää mielihyväkokemuksia, että voisiko tuosta dokumentin kohdasta löytyä joku ratkaisun avain tilanteen selvittämiseen. Epämääräinen lausesikermä tämä oli, mutta laitan sen nyt ilmoille, jos se auttaisi pääsemään jäljille asian ratkaisussa tai ymmärtämisessä.

Tämä dokkari oli varsin mielenkiintoinen:

http://areena.yle.fi/1-2542362

Olen itsekkin miettinyt kokeilevani ketamiinia, sillä uskon sillä voivan olla positiivista vaikutusta terveydentilaani, sillä kuten olen toisaalla maininnut, vaivani on PSSD ja syvä tunteettomuus pitkäaikaisen ssri-lääkityksen jäljiltä. Muistan lukeneeni joidenkin saaneen siitä hetkellistä toimintakyvyn ja tunteiden palautumista.

Masennuslääkityksenä kokemani ssri-lääkkeiden haittoihin nähden varmasti varsin paljon riskittömämpi vaihtoehto. Tietty tähänkään asiaan ei tule suhtautua mustavalkoisesti niin, että on mukamas hoidettu, kun ottaa ketamiinia. Olosuhteiden tulee olla oikeanlaiset ja mielen valmis tajuntaan laajentavaan kokemukseen. Yksi mielenkiintoinen masennuksen hoitovaihtoehto on mielestäni myös psilosybiini. Uskon, että luonnolla on omat syynsä tarjota täällä pohjolassa sieniä, mitkä sitä sisältävät. Omat masennusoireet jäivät taakse nimenomaan tarkkaan harkitulla sienimatkalla. En tottakai voi toimenpidettä suositella muille sen laittomuuden vuoksi. Riskinsä on myös tässä metodissa. Pitää olla sitä henkistä kanttia käsitellä sitä, mitä vastaan tulee ja pitää mielessä perusfaktat, jos tulee "huono trippi".

hän määräsi Buspironia ja Bupripionia. Täytyy hetki harkita, uskallanko aloittaa. Toisaalta koen, ettei minulla taida olla hirveästi hävittävääkään, kun ei ole oikein muitakaan vielä toimineita keinoja kohdalle osunut. Molempia edellämainituista on kuitenkin käytetty nimenomaan PSSD-oireiden hoitoon ja joissain tapauksissa onnistuneesti.

Noh, onko tullut kokeilu aloitetuksi?  

Buspironia aloin ottamaan ohjeen mukaan päivässä 2x10mg. Vielä toistaiseksi ei ole näkynyt positiivisia vaikutuksia. Negatiivisia kylläkin, sillä lääke on aiheuttanut hetkellistä väsymystä ja heikotuksen tunnetta. No lääke on vasta aloitettu, joten lienee asiaan kuuluvaa. Ajattelin, että kokeilen 1-2 kuukautta ja jos muutosta vaivan suhteen ei näy, lopetan lääkkeen, ettei ainakaan aiheuta mitään pahempaa. Lääke on siis nimeltään Anksilon.

Bupropionia en uskaltanut aloittaa. Lääke on siis nimeltä Voxra. Kyseessä on siis masennuslääke, mikä joillakin toiminut halujen lisääjänä, mutta sitten taas toisilla on aiheuttanut ihan samoja ongelmia, kuin ssri-lääkkeet, mutta kuulema pienemmällä todennäköisyydellä. Toisaalta kukapa taas tietää, kuka nuo todennäköisyyslaskelmat on laskenut.

Nyt on käyty psykiatrilla ja juteltu asiasta. Aika pintapuolista raapimista oli, mutta toisaalta mitäpä voisi odottaa 45 minuutin vastaanottoajalta, varsinkin kun satun latomaan aika "leveää kieltä" luontaisesti. Se onkin yleensä ongelma tilanteissa, joissa aikaa on rajallisesti. Jokatapauksessa hän määräsi Buspironia ja Bupripionia. Täytyy hetki harkita, uskallanko aloittaa. Toisaalta koen, ettei minulla taida olla hirveästi hävittävääkään, kun ei ole oikein muitakaan vielä toimineita keinoja kohdalle osunut. Molempia edellämainituista on kuitenkin käytetty nimenomaan PSSD-oireiden hoitoon ja joissain tapauksissa onnistuneesti.

Hoi taas! Enpä ole hetkeen kirjoitellut, joten katsoin, että on taas aika valaista tilannettani ja mietteitäni asiasta. Ensiksikin suuret kiitokset taas näkemyksistä ja ohjeista, mikä voisi auttaa.

Ruokavalioasioista puhuttaessa, lienee kohdallani oleellista mainita, etten ole syönyt gluteenia kohta seitsemään vuoteen. Keliakiaa minulla ei ole todettu, mutta kärsin 19-vuotiaana vatsavaivoista äitini tavoin, joten päädyin samaan ratkaisuun, eli gluteenista luopumiseen. Olen tainnut aiemmin ketjussa jo todeta, mutta todettakoon uudestaan, etten syö muuta lihaa kuin kalaa. Mässäilyssä en ole hirveän hyvä. Jos teen sitä, mussutan yleensä pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Silloin tällöin vedän suklaata. Olen skarpannut juomisessa vai pitäisikö sanoa, että olen ruvennut neuroottisemmaksi! Juon nykyään vähintään 2 litraa päivässä vettä. Aiemmin juomani määrät olivat varmaan hieman vähäisempiä.

Päihteitä ilman olen ollut nyt kolme kuukautta. Väliin mahtuu yksi poikkeus. Join vappuna kaksi mukia unikonkodista keittämääni teetä. Yleensä juhlapäivät ovat menneet ehkä kehoa ja mieltä turhan kuormittavan alkoholin käytön merkeissä tai hymy korvissa pienessä ganjan katkussa. Edellä mainitut vaihtoehdot eivät tällä hetkellä kuitenkaan houkuta, kun viimeisimmät kokemukset asioiden ympäriltä ovat olleet todella ahdistavia, mistä olen edellä kirjoittanut. Ajattelin, ettei hallittu unikkoteeannos kuormita psyykettä yhtä pahasti, kun edellä mainitut päihdykkeet. Lievä teeannos toimi rentouttavan vaikutuksensa lisäksi vähän yllättäen muutaman päivän seksuaalisena buusterina ja olin tällöin myös hieman tunteikkaampi. Harrastinpa jopa seksiä ja se tuntui jo melko kivalta. Tilanne on nyt aikalailla normalisoitunut vappua edeltävään aikaan, enkä ole ajatellut ottaa tästä teen keitosta mitään tapaa. Se olisi typerää, kun ottaa huomioon mitän voimakasta riippuvuutta opiaatit aiheuttavat liikakäytöllä. Gluteenitonta ykkösolutta olen myös muutaman pullon nauttinut tässä selvällä jaksolla, mutta intuitioni sanoo, ettei se varmastikkaan ole ollut pahasta aivojeni kannalta, vaan päinvastoin.

Jos olisin kirjoittanut tänne eilen, olisin voinut sanoa, etten ole nähnyt eroottisia unia viime raportointini jälkeen, mutta viime yönä näin. Tilanteessani ei siis ole tapahtunut kummempaa muutosta. Mielialat vähän vaihtelevat, mutta fiilis on pääosin parempi, kuin jokin aika takaperin. Olen taas pystynyt jonkin verran soittamaan kitaraa luovasti, mikä on piristänyt mieltä. Suurta paloa hommaan ei ole, mutta kun soittimen ottaa käteen, saattaa sen kanssa mennä aikaa jo tunnista toiseen ja lopputulokset kuulostaa jo ihan kivoilta!

Erektion näemmä pystyn saamaan melkolailla yhtä hyvin kuin aiemmin, mikäli mieli on mukana. En siis usko, että minulla on minkäänlaista erektio-ongelmaa, vaan vaiva nimenomaan on psyykkisellä puolella, minkä vuoksi kanki ei kovetu, kun ei ole halujakaan. Uskon, että voisin meditaation avulla torjua synkkiä ajatuksia, mitä vaivaani liittyvät realiteetit tuovat tullessaan ja näin ollen saavuttaa pikkuhiljaa vaikkapa sponttaaneja erektioita, mitkä ovat tällä hetkellä harvinaisia.

Ensi tiistaina minulla on muuten aika psykiatrille. Kyseinen herrasmies vaikutti lähtökohtaisesti erittäin asialliselta tyypiltä, kun ei kiistänyt vaivani olemassa oloa, vaan uskoi sen johtuvan nimenomaan käyttämistäni lääkkeistä. Olipa hänellä ollut jossain määrin vastaavia tapauksia potilaana ja ratkaisu oli löytynyt! Mukavaa päästä juttelemaan avoimesti ilman väittelyä asiantuntijan kanssa.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Leppoisaa kevättä ja kirjoitelkaas! Lähdenpä tästä kokeilemaan, olisiko hauki otilla!

Huh huh  

Jos voisit olla lannistumatta takapakista. Usein puhutaan paranemiskriisistä, eli tilanne pahenee hetkeksi. Toivottavasti kyse on nyt siitä.
Voisitko jatkaa akupunktiossa vielä?

Tänäänkin taas lääkärit ovat hoitaneet hommiaan, ja kirjoittaneet lukuisia reseptejä palkkansa eteen. Hymyssä suin.

Olen tässä ajatellutkin, että tämä on mahdollisesti vain väliaikainen takapakki. Akupunktiota jatkan vielä, koska haluan todella päästä takaisin elävien, vai pitäisikö sanoa tuntevienkirjoihin. Luotto siihen on kuitenkin paljon kovempi, kuin länsimaiseen lääketieteeseen. Tosin täytyy kyllä sanoa tässä, että olen varannut ajan kyllä myös psykiatrille ajan, kun selvisi, että tämä kyseinen ammatinharjoittaja on onnistunut hoitamaan joitain kertoja nimenomaan noita seksuaalisia sivuvaikutuksia, eli PSSD:tä. Toisaalta minulle on jo jokin aika sitten hahmottunut, ettei ongelmistani ainoa tai edes se pahin ole tuo menetetty seksuaalisuus, vaan isoin vahinko on käynyt tunnesektorissa, mikä heijastelee tuonne seksuaaliselle puolelle myös.

Välillä tulee miettineeksi sitä, miten kiitollinen sitä olisikaan, jos saisi tuntea taas sydämen särkymisen tai vaikka petetyksi tulemisen tuskaa. Tuntisi edes jotain! Toisaalta muistin noita keloja pyöritellessäni, että taisin aikoinaan noiden tunteitten hallitessa toivoa, että voi kun voisi olla tuntematta. On tainnut käydä niin liian kirjaimellisesti. Ehkä tämä ilmiö on tavallansa joku kohtalon kolaus kärsimättömyydestä ja kiittämättömyydestä elämää kohtaan. No jos ja kun tästä tokenen, osaan varmasti olla paljon kiitollisempi ihan kaikesta.

Tuosta huomiostasi "lääkärien hommien hoitamisesta" tuli mieleen terveyskeskuslääkärini lausahdus, kun yritin saada jokin aika takaperin sairaslomaa, jota hän ei sitten suostunut antamaan, kun en aloittanut Sertralinia uudestaan, enkä Ketipinoria. "Kai sinä ymmärrät, etten voi lääkärinä tehdä muuta, kuin määrätä lääkkeitä", hän sanoi. Minun mielestä voisi osoittaa ymmärrystä ja tukea vaikka sitä näkemystä, mikä potilaalla on hetkellisesti pahentuneen olonsa korjaamiseksi. Etenkin jos potilaan näkemys on, lepään vähän enemmän ja rasitan itseäni vähemmän muutaman päivän.

Anteeksi avautuminen, mutta jotenkin vaan teki mieli aukaista, jotta tätä lukevat tajuavat paremmin, mistä on kyse. Vaikka oma tilanteeni oli suhteellisen vakava, kun lääkityksen aloitin, en suosittele kenellekkään ottamaan riskiä, että saatte mielenne tähän pisteeseen. Mielialat korjautuu ja muuttuu kyllä, mutta tarpeeksi pahan vahingon sattuessa, aivot eivät sitä välttämättä tee. Vaihtaisin nykytilani lääkitystä edeltävään masennukseen koska tahansa. Nyt jos koskaan tiedän sen, miten hienoa on tuntea olevansa surullinen.

Oletko jo kokeillut paastoamista, josta olen aiemmin maininnut? Muutamia kuukausia sitten näin youtubessa tahi
töllöstä (tai missä lie) dokkarin, joka kertoi Venäjällä olevasta, paastoon keskittyneestä sairaalasta.

Dokkarissa spekuloitiin sen tiimoilta, mikä on paaston joskus ällistyttäviäkin terapeuttisia vaikutuksia
aikaansaavan tehon takana. En muista mikä se tod. näk. mekanismi on, mutta se tuntui mielestäni
erittäin järkeenkäyvältä. Paasto muistaakseni jotenkin "pakottaa" kehon käynnistämään korjaavia mekanismeja.
(Mooseksella alkoivat kasvot säteillä jopa pelottavasti paaston ansiosta...)

 

Voisit aloittaa vaikka 5/2 -dieetillä, ja jos sen tuntuu auttavan, edetä täydellisempään ja pitkäaikaisempaan
paastoon.

Eihän siitä tietenkään mitään takeita ole, että paasto auttaa, mutta voisi se silti olla kokeilemisen
arvoinen jutska...

En ole vielä kokeillut. Se on jotenkin jännittävä vaihtoehto, kun minulla tippui paino tässä aika rankasti mahan voidessa huonosti. Olen siis tässä vieroitusjakson aikana laihtunut pahimmillaan 74 kilosta 65 kiloon. Akupunktio auttoi vatsaani toimimaan hieman paremmin ja lisäsin veden juontia ja suoritin niinkin eksoottisen toimenpiteen kuin suolihuuhtelu muutaman kerran, minkä jälkeen maha on toiminut paremmin, eikä ole kipuillut ja painoa olen kerryttänyt jo hurjat kaksi kiloa takaisin. Olen siis 178cm pitkä, joten painoni lienee aika vähäinen, kun sitä siis on se noin 67 kiloa. Myös lisääntynyt liikunta on tehnyt sen, että olen syönyt vähän enemmän. Toisaalta hassua on myös se, ettei minulla juuri enää ole nälän tunnetta vatsassa. Nyt se toki vaivaa, kun olen ollut tavoistani poiketen vielä täysin syömättä tänään, kun on vapaapäivä ja vähän olen päästänyt itseni lipeämään ruokarutiineista laiskuuttani. Voisin siis kohta heittää huiviin gluteenittoman riisipiirakan. Yleensä pyrin aamuisin siis kiskomaan huiviin hirssi- tai kaurapuuroa tai näiden kahden kombinaatiota.

Olen kyllä miettinyt tuota paastovaihtoehtoa. Sen voisi kyllä alloittaa varmasti jossain vaiheessa, mutta kannattaakohan sitä tehdä vielä tilanteessani? Asiantuntijahan en ole, mutta täytyy opiskella asiasta mahdollisen paaston lähestyessä.

Näinpä Sideman.
Vastuutonta käyttää ihmisiä lääkkeiden koekaniinina!

Sanos muuta.

Vointi on ollut kerrassaan hirveä viime aikoina. Tunteet ovat nyt oikeastaan täysin kateissa. Ainoa asia oikeastaan, mitä tällä hetkellä tuntee, jos edes tuntee, on suunnaton ahdistus siitä, ettei tämä ole ihmisarvoista elämää ja ei tiedä, muuttuuko tämä tästä paremmaksi. Itsetuhoiset ajatukset pyörähtää mielessä suhteelliseen tiuhaan, vaikka pitäisi olla täynnä taistelu- vai sanoisinko sinnittelytahtoa.

Kävin viime viikonloppuna vanhemmillani pyörähtämässä ja kaikki sisarukset tuli nähtyä siinä samassa. Olo oli erittäin ulkopuolinen. En osannut jutella kenenkään kanssa juuri mistään. Kysymys "mitä kuuluu" oli erittäin haastava. Äitini oli ainoa, joka sen taisi tiedostaa, joten siksi ei sitä kysynyt. Kehotti ottamaan sämpylöitä, mikä olikin ainoa asia, mistä hänen kanssaan puhuin. Isä kehotti säätämään pyörän satulaa korkeammalle. Siskot kehuivat kuinka kivalta hiukseni näyttää ja toista kiinnosti, aionko kasvattaa niitä pidemmäksi. Kerroin hänelle, että eivätköhän ne kasva. Loppujen lopuksi kyseessä on erittäin yhdentekevä asia elämässäni. Veljen luona pyörähdin naapurissa, sillä hänen poikansa täytti kahdeksan. Siellä sitten olisikin pitänyt sosialisoida paljon enemmän. Olisi hienoa sanoa, että koin suurta riemua nähdessäni lasten leikkivän. Valitettavasti näin ei käynyt. En saanut siitä mitään mielialaboostia niin kuin joskus aiemmin. Olin vain paikalla tuntematta mitään. Äärimmäisen turhauttavaa. Tekisi mieli itkeä sitä, miksi elämästäni on tullut tällaista. Harmi vain, ettei sekään onnistu. 

Viime viikon alkupuolella tilanne oli jo vähän parempi kuin aiemmin, minkä takia toivo on jollain lailla yllä. Kävin akupunktiossa ja sain muutamaksi päiväksi tunteita takaisin ja muistikuvia siitä, miltä jotkut asiat tuntuvat. Olin unessa rakastunut ja koin siinä tunteita asian ympäriltä sellaisina, miltä muistelinkin niiden herätessäni tuntuvan oikeasti. Saavutin tämän vieroittautumisjakson tähän astisen riemun maksimikapasiteetin. Valitettavasti viikon lähestyessä loppua, tunnesektori kapeni entisestään, eikä muutosta parempaan ole näkynyt vielä.

Kuntouttavaan työtoimintapaikkaan tuli todella kaunis nuori nainen tänään töihin. Harmi vaan, että pystyn tekemään havainnon asiasta, mutta sisälläni ei tapahdu mitään reaktiota. Ei esimerkiksi tule tunnetta "hei, puhunpa tuolle, mutta aah, en tiedä mitä sanon, liian jännittävää". Tuo naarasyksilö oli siis käytännössä tunnetasolla samanlailla olemassa minulle, kuin kiilottamani käytetty keittiön kaappi. Koitin myös pitkästä aikaa soittaa kitaraa, mutta sekään ei enää tunnu miltään. Ei tule siistiä fiilistä tai mielen keventymistä tai luovuuden tunnetta, ei mitään! Melkoista turpasaunaa kohtalolta taas koko päivä.

Nyt on äärimmäisen rankkaa, mutta toivotaan, että tämä tästä korjaantuu, eikä kyseessä olisi pysyvä vaivojen kombinaatio.

Anteeksi avautuminen, mutta jotenkin vaan teki mieli aukaista, jotta tätä lukevat tajuavat paremmin, mistä on kyse. Vaikka oma tilanteeni oli suhteellisen vakava, kun lääkityksen aloitin, en suosittele kenellekkään ottamaan riskiä, että saatte mielenne tähän pisteeseen. Mielialat korjautuu ja muuttuu kyllä, mutta tarpeeksi pahan vahingon sattuessa, aivot eivät sitä välttämättä tee. Vaihtaisin nykytilani lääkitystä edeltävään masennukseen koska tahansa. Nyt jos koskaan tiedän sen, miten hienoa on tuntea olevansa surullinen.

Sen verran positiivista kehitystä on nyt ilmennyt, että olen nähnyt kaksi jonkinasteista eroottista unta viikon sisään. Näitä en ole kokenut aikoihin vaivan ollessa päällä. En tiedä onko aloittamani mäkikuisma tai sinkkikuuri tehnyt tehtävänsä vai onko kyseessä sattuma.

Tuleeko D-vitamiinia otettua purkista, vaikkapa noin 50 mikrogrammaa / vrk? Lisäseleenikin voisi olla avuksi, mieluiten
ehkäpä parapähkinöistä.

Kieltäydyn jyrkästi uskomasta sitä, että nuo lääkkeet voisivat aiheuttaa pysyvää vahinkoa! Synapsien toiminnan normalisoitumiseen
saattaa silti mennä vaikkapa esim. 5 vuotta, mutta pikkuhiljaa tilanne parannee, joskin toki ajoittain voi tulla takapakkia, kuten lähes
kaikessa muussakin korjaantumisessa...

 

Nyt on ollut jokunen tovi taukoa D-vitamiinista. Jotenkin unohtunut, kun valonmäärä lisääntynyt. Ehkä se johtuu vaistosta! Voisi kyllä silti ottaa.

Tuota kieltäydy vaan, mutta kun tutkit ilmiötä tarkemmin, huomaat, että on tapauksia, joissa edes tuo viisi tai kymmenen vuotta ei ole riittänyt palauttamaan tilaa edes tyydyttäväksi, vaan seksuaalivietti on yhä kateissa. Joten myönnettäköön, että pysyvän vahingon riski on olemassa.

Luin tässä artikkelin Lion's mane-sienestä (siiliorakas) ja vaikutti erittäin hyvältä tavaralta aivotoiminnan kannalta. Kävin sitten tänään ostamassa veteen liukenevaa jauhetta, mikä sisälsi tätä tuplauutettuna. Katsotaan, mitä tuloksia se saa aikaan.

Voin mainita vielä yhden Venäjällä käytetyn luontaistuotteen, jota käyttävät vaihdevuosi-ikäiset naiset ja vanhemmat miehet nostaakseen seksuaalista halua. Kuningatarhyytelö. Jotain tutkimuksia on olemassa eläimillä, että se on lisännyt vanhenevan eläimen hedelmällisyyttä, Mutta suoraan sanottuna en usko, että kemikaaleilla aiheutettu vaurio on korjattavissa nyt heti luontaistuotteella.

Olen tuota testannut kapselimuotoisena kuurina. Kuurilla ei valitettavasti ollut positiivista vaikutusta.

Eikös optimismi toki aina ole parempi vaihtoehto in yer book?   
"Valitettavasti-si" on hieman ristiriidassa kuitenkin tuon kanssa...

Fyysisten tosiasioiden  (esim. muutokset serotoniinireseptorien määrässä) olemassaolon  kieltäminen ei ole optimismia. 
(Sen mitä se sen sijaan on, jätän ihan kiltteyttäni ja kohteliaisuuttani sanomatta...)

Sana 'valitettavasti' viittasi siihen, että on tosiaan valitettavaa että kaikki ei johdu vain mielen liikkeistä tms. koska niitä on paljon  helpompaa korjata kuin fyysisiä muutoksia aivoissa.  Eli toisin päin sanottuna: Voi kuinka kiva olisikaan, jos ongelma johtuisi vain ja ainoastaan pessimismistä.

Naulan kantaan osuu tämä! Saan usein kuulla siitä, että uhraan ajatuksia liikaa vaivalle ja kuinka pitäisi keskittyä positiivisiin ja innostaviin asioihin. Ihan hyvä ohje ihmiselle, jolla ei ole näitä häiriötiloja päässään, vaan kyse on "asennevammasta". Tapauksessani vaan on todella vaikea pysyä positiivisena ja optimistisena, kun useamman kuukauden olen herännyt lähes joka aamu hirveään ahdistukseen, eikä päivän eteneminen juuri tilannetta muuta. Mielihyvän kokeminen on todella vaikeaa, melkeinpä mahdotonta, joten on suhteellisen vaikea myöskään innostua mistään. Ainoa asia, mikä pitää hengissä on tieto siitä, että jotkut ovat tuosta PSSD-vaivasta selvinneet ja vieroitusoireet eivät kestä loputtomiin. Toki pysyvää vahinkoa on voinut tapahtua, mutta sitä en tiedä vielä.

Sen verran positiivista kehitystä on nyt ilmennyt, että olen nähnyt kaksi jonkinasteista eroottista unta viikon sisään. Näitä en ole kokenut aikoihin vaivan ollessa päällä. En tiedä onko aloittamani mäkikuisma tai sinkkikuuri tehnyt tehtävänsä vai onko kyseessä sattuma.